Tuliaisia Tukholmasta

Hyvän vaikutuksen voi tehdä monella tavalla, mutta erittäin hyvän vaikutuksen voi tehdä vain yhdellä tavalla.

Saimme viikonlopuksi vieraan Ruotsista, nimittäin jälkipolven mielitetyn. Hänellä oli minulle tuliaisia.

Kyllä, aivan oikein. Hillitön nippu siemenpusseja!

Yhteensä 37 pussia, joita selatessa tuntui kyllä paremmalta kuin jouluna kuusen tyvellä. On kuulkaa vesimelonia, lipstikkaa, minttua, chiliä, purjoa, hernettä, persiljaa, retiisiä, retikkaa, koristemaissia, kurkkuyrttiä, salaattia, parsakaalia, kosmoskukkaa, rakuunaa, kurpitsaa, tilliä, punakaalia, pinaattia, naurista... tanskalaista Albertine's-tuotantoa.

Nyt on niin, että tarvitsen tänä kesänä massiivisen kasvimaan ja ison kasvihuoneen, ei auta mikään. En ole nimittäin kasvatellut paljonkaan hyötykasveja, kun ei ole kasvimaata, mutta tämä tuliainen kyllä houkuttaa kokeilemaan. Vaatii.

Sain myös neljä ihanaa pelargonin pistokasta, joiden nimestä ei ollut täyttä varmuutta. Nimesin heidät työnimellä "Pelargonium Stockholm" siihen asti, kun näen kukinnan. Arvio on, että ne ovat 'Mårbackoja'.

Mutta siis olen vankasti sitä mieltä, että tällaisen tuliaisen tuova ihminen on lapselleni täydellisesti sopiva henkilö :)

Siinä ne Stockholmit nyt ottavat ikkunalla suomalaista aurinkoa.

Nostin viime keväänä väkerretyn kasvihyllyn paikalleen olohuoneen ikkunan eteen. Vielä ei aurinkoa riitä koko ajaksi (eikä sen paistamisesta ole tietysti varmuuttakaan), joten jätin liaanin talvehtimiseen tarkoitetun kasvivalon vielä paikalleen kattoon.

Siitä nauttivat pelakuutkin, tuossa ylimmällä hyllyllä, silloin kun aurinko ei paista.

Itse asiassa laitoin valaisimeen myös toisen loisteputken, kun valo on sen verran kaukana pienistä taimista. Tulee tanakampaa kasvua, kun valoa on tarpeeksi.

Liaanin siirsin hiukan kauemmaksi ikkunasta, auringon myötä valoa alkaa kohta riittää sinne asti.

Katkaisin siinä tuoksinassa Intolta yhden lonkeronpään. Sorry, Into!

Versossa on kasvua nyt joka suuntaan, on tosiaan kevät koittanut hänelle.

Muut taimihyllyllä hengailevat ovat Amerikan-orvokkien kylvöksiä, joissa on juuri alkanut näkyä elämää.

Koulin tänään kellarissa kasvaneita pikkuorvokkeja omiin potteihinsa. Sain hajakylvölaatikosta yhden nurkan perattua ja noin 30 orvokkia harvennettua, eikä se ole vasta kuin alku. Uaah.

Tänä vuonna olen todellakin pulassa. Tila ei tule riittämään edes näille tähän mennessä kylvetyille. On varmaan kasattava taimihylly myös makuuhuoneen ikkunalle. 

Hom-ma on läh-te-mäs-sä vah-vas-ti la-pa-ses-ta. 

Liaani alkoi aktivoitua

Ensimmäinen aurinkopäivä viikkoihin! Huh, kyllä valoa olikin odotettu. Talvi on kamala, mutta ikiharmaa talvi on kerrassaan hirveä. Karmea. Uuh.

Noh, ilmassa on kuitenkin ollut noin kuukauden ajan selvästi enemmän lukseja kuin joulun tienoilla, sen on rekisteröinyt ainakin liaani. Into-Lianahan aloitti ruskakelit tammikuussa, jolloin se oli ilmeisesti saanut tarpeeksi tuntumaa Suomi-hämärään ja alkoi tiputella vanhimpia lehtiään masennuksen kourissa.

Siinä se nuukutti samassa tilassa muutaman viikon, mutta nyt on taas saanut vauhtia koneeseen. Versot ovat alkaneet venyä pituutta ja lehtipareja on alkanut aueta melkeinpä jo tutulla tiheydellä.

Kattoon kurottaneilla versoilla ei taaskaan ole tukea, mutta eihän ne semmoista toki tarvitsekaan. Jänteviä lonkeroisia ovat.

Uusia lehtiä on eri kasvuvaiheissa.

Tässä esimerkiksi on pikkirikkiinen liaaninlehtivauva. Tuommoinen tiiperö vaan.

Myös versojen kärjet ovat nupullaan, mutta kaikki kärjet ovat suunnilleen matkan varrella aina kuivuneet kasaan. Niin varmaan käy tällekin, kun ei tuolla katonrajassa ole valoa eikä kosteutta. Vain viileää kuivaa.

Jotain lonkeroita kasvaa valaisimen sisälläkin.

Osa niistä tulee jo uloskin.

Into-Lianaa tarvitsee kyllä ruokkia nyt jollain kraanavettä vahvemmalla, kun osa isommista vanhoista lehdistä näyttää edelleen valjuilta.

Toisaalta, jostain tämä heppu voimia saa, sillä uudessa kasvustossa näkyy myös sivuversojen alkuja. Olisko ne liaanin varkaita (vrt. runkotomaatti)?

Jos kaikki etenee yhtä helppoon malliin, niin elän toivossa, että Into pukkaa kukkaa tänä keväänä tai kesänä. Miksei se niin tekisi, onhan se jaksanut kasvaakin (siemenestä) näin pontevasti syksyä ja talvea vasten. 

Ellei näillä Mucuna-suvun veijareilla sitten ole tapana kasvaa useampaa vuotta ennen kukinnan virittelyä. Ei voi tietää, ennen kuin näkee. Mutta kaikkea voi toki odottaa kasvilta, jonka siemenen itämisen avittamiseen tarvittiin jykevähköä työkalupakkia.

Chilin koulintaa, pelakuun lisäntää

Jos sen antaa masentaa, niin se taatusti alkaa masentaa. Eli ylös (lumi)kuopasta ja chilejä koulimaan.

Kaikki muut kylvetyt ovat itäneet paitsi C. annuum 'De Cayenne' ja annuum 'Lombardo'. Monessa potissa tönötti kaksi tainta, joille piti järjestää lisää elintilaa.

Laitoin tuplaantuneet potit takaisin kellarin kasvihuoneeseen. Näitä lajeja siellä nyt siis hitaasti (mutta toivottavasti suht' varmasti) kasvua kerryttää:

C. annuum 'Hot Super Chilli F1'

C. annuum "Malawi Bird's Eye"

C. annuum 'Pinokkio' 

C. annuum 'Snack Pepper'

C. baccatum 'Fatalii Gourmet Aji Finlandia'

C. baccatum 'Omnicolor'

C. baccatum 'Quintisho'

C. chinense 'Caribbean Antillais'

Pitkä on kyllä vielä matka mihinkään, niin kovin pitkä...

Talvehtineista pelakuista teki mieli ottaa pistokkaita, että josko saisin 'Mårbackaa' vähän lisää. 

Ja myös 'Appleblossomia' voisin katsella ulkona useammassakin paikassa.

Viimekesäisen kori-istutuksen kaksi nättiläistä näyttävät riutuvan kellariolosuhteissa, yritän pelastaa heidät kloonauksella.

Voisin kyllä monistaa kaikkia muitakin kellarissa majailevia, pelakuut ovat mun lempparikesäkukkia.

Näitä vanhempia lajikkeita 'Dresden Light Pink' ja 'Friesdorf' olisi myös ihana saada lisää.

Esikasvatustilanpuutteen lisäksi ongelma asiassa on, että olen kamalan laiska enkä jaksa odotella mitään vesilasijuuria. Tuikkasin uuden kasvun pätkät suoraan kosteaan multaan. Jätin pistokkaisiin vain kaksi lehteä, kun juuria ei tosiaan ole, josko tämä tilanne ei rasittaisi heitä liikaa. 

Siellä he nyt nököttävät, ja minä tuijotan kelloa ja kalenteria kerrosta ylempänä. Eihän tässä nyt niin montaa päivää voi kevääseen enää olla, milloinkas ne lumikellot...

400: Kohti seuraavaa uutta alkua

Chileistä suurin osa on itänyt. Hurraa-huuto kylpyhuoneen lattialämmitykselle, muualla talossa eivät taatusti olisi itäneet vielä kuukauteen... sen verran viileä on wanha puukoti. No mutta siis, nyt alkoivat pikkuruippanoiden kasvien hengissäpitämisviikot ja -kuukaudet.

Tuntuu jännältä ja mahtavalta samaan aikaan. Olosuhteet ovat ns. haastavat (keino-olosuhteet), mutta nämä vihreät sirkkalehdet todistavat sen, että kevättä kohti mennään kiihtyvää vauhtia; monena aikaisempanakin vuonna tämä sama itämis-ilmiö tapahtui samaan aikaan ja niin vain rippanoista tuli aikanaan isoja kasveja, jotka tuottivat satoakin. Eli en ole ainakaan viikkotolkulla etunojassa :)

Kylvin jokaiseen pottiin kaksi siementä, ja monessa potissa molemmat ovat itäneet. Laitoin potit kellarin viherhuoneeseen kasvivalojen alle kasvamaan, katsotaan sitten parin viikon päästä, ovatko molemmat taimet hengissä. Tai kukaan taimista, hah.

Viherhuone on siis entinen hillokellari, viileähkö pieni tila, johon on laitettu kaksi loisteputkivalaisinta kattoon. Huoneessa talvehtivat pelargonit, joita varten pidän molemmissa valaisimessa yhtä kasvivalo-loisteputkea. Taimia varten laitan molempiin myös sen toisen lampun, niin valoa alkaa tulla kasvua varten parempi määrä.

Pelargonit ovat suurimmaksi osin ihan hyvässä kuosissa.

Siivoilin kuivia lehtiä ja kuolleita oksia pois, mukavaa puuhaa oli hypistellä kasveja. Kukaan pelargoneista ei kuki juuri nyt, taitaa olla luova tauko päällä.

Annoin heille kunnon kastelun jollain viherhuoneen uumenista löytämälläni luonnonainevedellä, oliskohan ollut jotain merilevätyyppistä lientä. No, hyvää se varmasti oli ;)

Huoneessa hengailee myös laatikollinen hyasintteja, joita en ole raaskinut nakata joulun jäljiltä mäkeen, vaan jotka ajattelin säästää keväällä ulos istutettavaksi.

Koskaanhan se jouluhyasinttien uudelleen kukittaminen ei ole oikeasti kunnolla onnistunut, mutta joka vuosi sitä lähtee samaan hajatelmaan mukaan. Että joo, kukkapenkkiin vaan, ihanasti yllättävästi keväisin perennojen seasta pyrskähtelemään. Kuitenkaan en koskaan saa aikaiseksi lannoittaa sipuleita, niin että ne saisivat tankattua ravintoa uuteen kukintaan... Juu ei, pöljän hommaa.

Kellarissa, ulko-oven vieressä on pieni ikkuna, jonka edessä daaliat talvehtivat ruukuissaan. Ne ovat tehneet honteloa, pitkää versoa, jotka armotta katkaisin. Yhden kasvin verso oli metrin pituinen ja sen päässä keikkui pikkusormenkynnen kokoinen kukkanuppu. Siihen oli kasvin pitänyt energiansa suunnata, poloisen. Toivottavasti jaksavat alkaa uuteen kasvuun sitten joskus maalis-huhtikuussa.

Joo-o, uutta kautta kohti, niin se vaan on. Ja tämä oli tasan 400. postaus tontilta, niin on aika mennyt mukavasti kuin iltamissa teidän kanssa viestiessä! Kiitos siis kaikille, jotka ovat piipahtaneet, kommentoineet ja mahdollisesti palanneetkin. On tosi hauskaa jakaa tätä harrastusta muiden samanhenkisten kanssa. Kohti viidettäsataa siis, erinomaisessa seurassa.

Liaanilla on ruska

Hyydyttää se suomalainen talvi innokkaimmankin persoonan, kuten liaani Into-Lianan. Kasvu on hidastunut silmin nähden ja onpa lehdissä tapahtunut värimuutoksiakin. Intolla on ruska.

Tuo ihan ensimmäisenä pukannut lehtitrio on ruskettunut ja kohta irtoamaisillaan, yksi lehdykkä on jo lattialle tipahtanut. Samaa värin haalenemista on havaittavissa vanhemmassa kasvustossa koko matkalta.

Tässä vertailun vuoksi uusin, katon rajassa lonkeroiva verso, sen lehdet ovat vielä vihreät.

Pahoittelen muuten kuvien kamalaa valomaisemaa; liila kasvivalo ja kirkkaanvalkoinen kattolamppu eivät ihan sitä kauneinta valaistusta saa aikaan. Salamavalo olisi tehnyt tunnelmasta vielä kamalamman. 

Into-Lianassa on jännä piirre: olen siirtänyt katossa ilman tukea luikerrelleet versot alaspäin, roikkumaan muutaman narun varaan. Kaikkien versojen/ haarojen päissä on pieni tupsu, josta kasvin oletettavasti pitäisi joko kasvaa lisää tai josta sen pitäisi pukata uudet lehdet. No, kaikkien versojen päät ovat yksituumaisesti nuutuneet.

Tässä kuva tuoreimman verson päästä, se on vielä elossa ja näyttäisi jatkokasvattavan jotain.

Tässä vanhempi versonpää, se on kuivunut pystyyn, niille sijoilleen. Verson pää on musta.

Onko ohut pää paleltunut kalsalla ikkunalla? Onko kasvuvoima loppunut, valo ollut riittämätöntä? Kuitenkin Into on pukannut sitten uuden verson, eli kasvuvoimaa noin yleisesti on vielä riittänyt?

Nyt annoin hänelle ensimmäistä käteen osunutta ruokaa, se oli luonnollisesti bonsai-ravinnetta. Bonsai ja liaani, eksoottisia lajeja molemmat. Neste oli vaaleanpunaista ja enemmän kalium- kuin typpipitoista, katsotaan, mitä I-L liemestä tykkää. 

Onneksi valoisa aika on alkanut hi-taas-ti mutta oikeasti lisääntyä. Tekee tarhurille hyvää nähdä taas päivänvaloa töistä lähtiessä, tarhattava on saanut tänään päivällä nauttia oikein romakasta auringonpaisteesta. 

Eiköhän se Inton ruska-aika ole kohta ohi. Geraniumin kokema kaamos ainakin alkaa olla.

Into-Liana, syksyn lapsi

Terveeks ihmiset, terkut kotimaisesta metsästä. Kävin nimittäin pidennetyllä viikonloppumatkalla mökillä, ja metsäänhän sitä oli heti kirmattava, stressinpurkuun.

Tuonne jonnekin se hävisi, polun puoleenväliin.

Kun kyykistyin ihailemaan näitä muotoja ja värejä, muistikuvat kaupungin melskeestä olivat jo ihan haalenneet.

Tässä kohtaa, missä naava kuorrutti puiden oksia, olin valmis omaksumaan kaikki linkolalaiset opit ja  jäämään metsään lopullisesti. 

Nälkä pakotti kuitenkin suburbian asukin takaisin asutetulle alueelle. Aterian jälkeen annoin merituulen huuhdella päänsisukset tyhjäksi kaikesta joutavasta.

Olisin jäänyt rauhan tyyssijoille pidemmäksikin aikaa, mutta velvoitteet kutsuivat. Ja kyllä, oli myös tultava tarkastamaan Into-Lianan vointi. 

Noh, hänhän siis kasvatti kakkoshaaran tuossa reilu viikko sitten. Poissaolon aikana haara Kakkonen oli kasvanut noin 40 senttiä eli yhdeksisen senttiä päivässä. Haara on ohittanut kasvilampun ja huitelee nyt huoneen katossa.

Kärki näyttäisi lähtevän takaisin alaspäin, valoa kohti. Annan sen olla tuolla ja katson, miten verso valonvähyysongelmansa mahdollisesti ratkaisee.

Alkuperäinen verso (jonka nimesin Esikoiseksi, mutta jonka tässä selvyyden vuoksi nimeän uudelleen Ykköseksi) tuntuu jyrnööttävän samassa kohtaa, kuin viimeksi. En tiedä, onko sen kasvu tyrehtynyt lopullisesti vai vetääkö se vain hetken henkeä.

Eipä kuitenkaan sen suurempaa kasvuprobleemaa Into-Lianalla, luulen. Se on nimittäin pukannut poissaollessamme kolmannen haaran...!

Siinä se Kolmonen kasvaa, tasan Ykkösen ja Kakkosen välissä. Pituutta uudella versolla on 15 senttiä ja kietoutumiskohteena "pikkuisella" näyttää olevan ikkunankarmi. 

Se on kuulkaa niin, että liaanin vahtiminen alkaa käydä kokopäivätyöstä. Pitänee anoa hoitovapaata.

Hoitovapaaseen ja syksyn harmauteen tuli ihanaa valoa armailta kanssabloggaajilta Pirkolta ja Marietalta, jotka antoivat Tontti Viisviisysille pirteän tunnustuksen:

Suurkiitos, tytöt, kyllä ilahdutti kovasti!

Jätän tällä kertaa jakamatta tunnustusta eteenpäin, koska en ole hakenut ja lukenut uusia blogeja, ja kaikille suosikkilistassani oleville olen muistini mukaan jonkin tunnustuksen lähimenneisyydessä antanut. Ne ovat edelleen ihanaa luettavaa, joten jos joku ei ole tutustunut johonkin listan aarteeseen, niin tehköön hyvin. Eikä mua nyt saa nimitellä tylsäksi tai ilonpilaajaksi, koska olen juuri saanut todistuksen siitä, että olen aurinkoinen ihminen. Kiitos.

Pipo Into-Lianalle

Ei ole vierahan helppoa tulla syksyiseen Suomeen, kylmä on ja pimiää. Siksi vieraalle pitää kutoa pipo, jotta sopeutuisi eikä ainakaan paleltuisi. Tämän ideologian mukaisesti kudoin Into-Lianalle lämmittävän joustinneuleasusteen.

Väriksi valitsin tällaisen trooppisen runsaan sävymaailman, niin on liaanilla mahdollisesti kotoisampi olo. Väri sopii myös ikkunan ylle asennetusta loisteputkivalaisimesta hohkaavaan liilaan valoon, jossa olohuoneemme nykyisin kylpee, kuten kuvista näkyy. 

Paksuilla puikoilla reilussa tunnissa syntyi ruukustin (vrt. säärystin).

Ruukustin suojaa Into-Lianan varpaita kylmettymiseltä tuossa ikkunan edessä. Kas vanhassa talossa on vain tuplaikkunat ja niiden välistä saattaa kolealla säällä vetää. Siinä jäähtyy saviruukku aika nopsaan, mutta nyt pitäisi pysyä multa mukavammissa lämpötiloissa. 

Ja mihinkä eivät sopisi Perämeren reunamilta kerätyt männynkävyt... sellaista kohtaa ei liene, joten kuorrutin ruukunsuun niillä. Ei pääse lämpö karkaamaan yläkauttakaan, aika ovelaa.

Ruukku ei kyllä kauaa taida Into-Lianan kasvutarpeisiin riittää: tämän päivän mittauksessa köynnös oli noin 140 senttiä pitkä. Koko mitta on siis tullut tasan kolmessa viikossa, kasvuvauhti on ollut keskimäärin noin 7 senttiä päivässä. Alussa kasvu oli kyllä rivakampaa, mutta nyt lehtien muodostuminen on tainnut hidastaa hiukan vauhtia. 

Mutta katsokaas, eivätkös ole komeat Into-Liljan lehdet (*äidin ylpeydellä lausuen*):

Yhden lehden pituus on 6,5 senttiä eli ihan mukavan kokoiset ensimmäisiksi lehdiksi. Ei tainnut tulla hänelle sirkkalehtiä ollenkaan, vastaavia kolmilehdykkäisiä lehtiä on kehittymässä neljä, eri kokoisissa vaiheissa. 

Nuo lehdet varmaan auttavat myös lajin tunnistamisessa. Olen käyttänyt puuhaan jo useita tunteja ja oppinut paljon muun muassa sademetsistä ja apinoiden ravinnosta, mutta oikeaan kasvilajiin en ole vielä osunut. Apinatutkijatkin ovat todenneet, että liaanityyppisesti kasvavia köynnöksiä on vaikea identifioida, joten jaksan olla kärsivällinen. Jokin hernekasvien (Fabaceae) heimoon kuuluva se on, nyt tulkinnassa ovat sen alaheimot Caesalpinioideae, Faboideae ja Mimosoideae.

On edettävä nyt järjestelmällisesti, aiemmin kokeilemani "tärppi sinne, tärppi tänne" -menetelmä ei ole tuottanut tulosta – kuten ei myöskään etsintä siemenen perusteella. Mutta jännää on, ja hauskaa!

Hartaudella väsäämäni köynnöstelyteline on jäänyt auttamattomasti pieneksi tälle supervauvalle. Sieltä se on kasvanut jo vaaksan verran yli, ja kurottelee nyt kasvivaloa kohti.

Nyt täytyy laittaa taas harmaa massa töihin ja keksiä Intolle systeemi, jota pitkin se voi jatkaa kipuamistaan. Jotenkin tuntuu, ettei se ole ainakaan vielä aikeissa asettua talvilevolle. Pipollakin lienee osuutta asiaan.

Valoa liaanille

Päivät ovat jo turhan harmaita vast'ikään itäneelle liaanille, joten sille piti hankkia lisävaloa. Ostin perusvalaisimen ja siihen pari erilaista lamppuvaihtoehtoa Bauhausista.

Lamput ovat kasveille tarkoitettuja hehku- ja energiansäästölamppuja. Laitoin valaisimeen (joka ei ole varsinaisesti mikään sisustuksen hioutunein helmi) ensin tuon energiansäästölampun, kun ajattelin, että se varmaan luovuttaa lämpöä vähemmän kuin hehkis, jonka voi säästää talvea varten. Hrr.

No liilaa valoa nyt sitten ihaillaan illat pitkät, koska liaaninhan täytyy saada asua olohuoneessa.

Mutta arvatkaapa, paljonko liaanintaimi on venynyt reilun viikon aikana? Juu, 20 senttiä.

Että alku on sekä lupaava että pelottava. Lehtiä taimi ei ole vielä viritellyt, mutta jotain sen näköistä itua tuossa varressa on. Kasvun kärki on virkeän vihreä.

Myös ulkosalla törmäsin erääseen kirkkaanvihreään juttuun, vaikka syksy vie yleensä värejä sinne murretumpaan ja tummempaan suuntaan. Kas muistatteko lahjan, joka oli noin kuukausi sitten kukkaruukkuun nätisti aseteltu? Senhän lahjan antanut eläintaho vei seuraavana päivänä pois, jostain selittämättömästä syystä. No jostain yhtä selittämättömästä syystä lahja on tuotu takaisin. 

Tällä kertaa se oli jätetty ulkoroihutelineeseen ja aseteltu pehmeälle muhjupatjalle.

En uskalla nyt vielä oikein iloita kuusipuikulan paluusta. Annan asian hautua muutaman päivän, niin en pety, jos se taas lähtee.