Muistilappu itselle

Tässä vaiheessa kesää voi jo alkaa pohtia, että mitäs tästä kasvukaudesta voisi oppia. Kas kun se seuraava kausi on kohta taas ovella kaikkine houkutuksineen. Sen tässä hommassa on jo oppinut, että harrastus ei päästä otteestaan, vaikka sitä joskus kovasti toivookin. (Siinä toukokuun lopulla, tarkalleen.)

Muistilappuna itselle voisin tässä kirjata, että

1. Älä kylvä runkotomaatin siemeniä. Et sinä niitä jaksa tukea ja niistä varkaita nyppiä, eikä ne mahdu mihinkään. Katso vaikka: Toukokuun lopulla taimet mahtuivat sekä ruukkuihin että Taimelaan.

Nyt ne eivät mahdu oikein kumpaankaan, eikä kukaan muukaan mahdu juuri mihinkään. Kasvata pikkuisia pensastomaatteja, ne sopii sulle.

2. Älä kylvä 75-senttisiä samettikukkia, ne eivät ole kovin nättejä eivätkä mahdu mihinkään. Katso kuva yllä.

3. Älä kylvä runkotomaatteja ja 75-senttisiä samettikukkia, istuta niitä samaan ruukkuun, tee kahta samanlaista ruukkua ja aseta niitä kellarin oven viereen. Et mahdu kellarin ovesta sisään etkä ulos.

3. Älä jätä puutarhapenkkiä terassille pihajasmikkeen alle. Se varistelee miljoonat tahmeat kukkansa tähdäten siihen penkkiin, joka ei sitten ilman voimakeinoja puhdistu. Katso vaikka. Ja muista, että ne "hirmuhyvät" painepesurit hajoavat muutaman käyttökerran jälkeen, joten joudut kuitenkin käyttämään hauista ja jotain väsynyttä juuriharjaa.

4. Tee kärhöhässäkälle jo vihdoin oikeasti jotain. Ei ne voi kasvaa tuollaisena syherönä, ei tuosta ota mitään selvää. Tee joku fiksumpi tukirakennelma heti lumien sulettua, sillä se kevätkasvu alkaa sitten ihan ykskaks, "varottamatta".

Tässä varoitukset. Yksi kehoitus tulee vielä mieleen.

5. Muista ostaa yksi kurkun taimi. Se ehtii tuottaa satoa, vaikka hankkisit sen vasta kesäkuun puolivälissä. Kurkku kasvaa to-del-la nopeasti, se vaatii tasaisen kosteuden ja tukevat lannoitteet. Muista iso ruukku!

Itsekasvatettu kurkku ei ole kummastakaan päästä yllätysliiska, vaan kaikkialta napakka ja kokonaan raikkaanmakuinen. Mukana tulevat tuplasateenkaari ja yksisarviset.

Melkein ikuisen kovaa

Etsin eilen ukkosta pidellessäni nimeä Thaimaan-siemenelle, tai tarkalleen ottaen sen sisälle koodatulle kasville. Nimeä ei vielä löytynyt, mutta havahduin tietoon, etteivät nämä kivikovakuoriset todennäköisesti idä ilman pientä väkivaltaa. Ne kulkevat valtamerten poikki mantereelta toiselle, joten pelkkä vesi ei riitä niitä pehmentämään, vaan tarvitaan esimerkiksi jonkun eläimen puraisun aiheuttama ilmarako, jota pitkin vesi pääsee sisään starttaamaan itämisprosessin.

Siemenet ovat olleet pari viikkoa mullassa, mitään ei ole kuulunut (enkä kyllä ole vielä mitään odottanutkaan), mutta aamulla oli sännättävä siemenenkaivuuseen. Ja hauskaahan sieltä poteista löytyi, nimittäin täsmälleen yhtä kivikovat siemenet kuin alunperinkin. Märkä hiekkamulta ei ollut aiheuttanut minkäänlaista pehmenemistä tässä "sea beaniksi" kutsutussa siemenpankissa.

Voipi olla, että lapsenlapsenlapsetkin olisivat vielä saaneet hautoa näitä kiviä ja odottaa niiden avautumista. 

Noh, eräällä saitilla näytettiin, että miten "meripapua" voi auttaa itämään. Ei kun tuumasta toimeen ja työkalu (Dremel) käteen. Melkoista palaneen käryä ja kipinää hommasta irtosikin, mutta nyt on siemenessä toivon mukaan sopiva aukko vedelle ja versolle.

Sinne vaan papuset takaisin multiin ja kasvihuoneen lämpimään. Siinä on parasta tropiikkia, mitä heille voin täällä Pohjoisnavan kupeessa tarjota.

Lisää liki iki-kovaa löytyi talosta, jota olemme miehen kanssa viikon ajan uutterasti siivoilleet. Siis ullakkoa ja kellaria ja muita nurkkia, joihin on kertynyt (itsestään?) kaikenlaista romua ja sälää. Parasta antia löytyi kyllä kuistin alta.

Juu, johan minä olen ollutkin huolissani, että eikö meiltä tosiaan löydy vanhaa kyntöauraa. Löytyi. Tämä onkin kätevä väline, kun laitan nurmikon rukiille tai mahdollisesti ohralle. Siinä on monta neliötä hyvää farmaustilaa.

Kellarista löytyi lapio, joka on samaa sarjaa/ aikakautta.

Kapea lapio jonkin kapean ja syvän kaivamiseen? Ojapuuhiin? 

Lapion varsi on puuta, ja musta tuo kädensijan muotoilu on tosi kaunis.

Puu ja metalli yhdistyvät sepän takomilla kiinnikkeillä.

Talo on rakennettu vuonna 1933, ja erinäisistä sopeista on löytynyt kaikenlaista wanhan ajan tavaraa. Luulin, että nämäkin ovat taloon alkuperäisesti kuuluneita asioita, mutta mies kertoi niiden olevan oman isänsä lapsuudesta. Olen varmaan kuullut tästä aikaisemminkin, mutta kukas sitä nyt kaikkea kuulemaansa muistaa, hmm. Mutta työkalut ovat varmaan jostain 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä, suunnilleen.

Vanhoissa taloissa on joskus aika epäkäytännöllistä asua, mutta hirmu kivoja museoita niistä saa. Muutaman kerran mielessä on kyllä käynyt muutto kerrostaloasuntoon, jossa olisi kolme kapeaa kaappia eikä muuta säilytystilaa. No, ehkä pieni komero meripapujen hiontatyökalulle.

Pääsiäispullot puussa

Bongasin tavaratalossa pikkuisia pulloja, jotka olivat alennusmyynnissä taaksejääneen sesongin takia. Tuotetiedoissa luki, että kyseessä on pääsiäiskoristeet. Suonette anteeksi mielikuvitukseni köyhyyden, mutta mulle perhonen ja kukka eivät tuo mieleen pääsiäistä, jolloin maassa on metri lunta ja ilmassa kilo pakkasta. Ne objektit tuovat mulle mieleen...öö, kesän.

Ostin kolme pulloa kahden euron kappalehintaan, koristeineen metalliripustuksineen päivineen.

Niityt ovat nyt täynnä kukkia, joista voi kerätä muutaman varren omaksi ilokseen. Yleensä en tykkää, että kaupunkialueella riivitään kukkakimppuja omaan käyttöön, kun kukat voisivat ilahduttaa satoja ihmisiä pitkään, mutta nyt runsautta tuntuu riittävän yllin kyllin.

Yhteen pulloon tupsautin veden sekaan punaista elintarvikeväriä ja koristelin siankärsämöillä.

Toisen värjäsin vihreällä, korostamaan dramaattisia takiaisia sekä apilan ja ruiskaunokin liilaa sävyä.

Kolmas pullo sai keltaisen värin, ja kaunistuksekseen pietaryrttiä, niittynätkelmää, jotain heinää ja vielä yhtä keltaista kukkaa, jonka nimeä en muista tai tiedä.

Ripustin kotilaboratorion pullotteet omenapuuhun. Sen vierellä kesäpäivää voi nyt katsella eriväristen lasien läpi.

Sitä pääsiäistä odotellessa :)

Ti-ta-nic, tiskivuori

Helteet saapuivat ja toivat mukanaan tehtävän, jonka voi suorittaa vain hellepäivänä. Tiskivuoren selättämisen. Siinä sitä oli pottia ja purkkia odottamassa pesemistä ensi kevään askareita varten.

Vettä paljuun ja tiskiharja käteen, niin se homma eteni. Pyöräytin purkit vain kevyesti, että ranteesta olisi vielä muuhunkin elämään, ideana oli saada enimmät mullat pois. Purkit pitäisi pestä ennen uudelleenkäyttöä, ettei niihin jää esim. juuri- tai taimipoltetta aiheuttavaa sientä. Sellaiseen en ole onnekseni vielä törmännyt, mutta on mukavampi aloittaa kylvöpuuhat puhtaihkoilla purkeilla. Samalla sain heitettyä pois risat potit ja muut epämääräisyydet.

Laskin, että mustia neliöpotteja oli 286. Mistä ihmeestä niitä on kertynyt? Yksi "malli" oli tosi huonolaatuista, melkein kaikki olivat hajonneet jo yhden käyttökerran jälkeen. On se erikoista, kun muovissakin pitää säästää :o

Tiskipäivä oli kyllä tylsähkön puoleinen, mutta nyt on mukavaa, kun kylvötarvikkeet ovat valmiina tammikuuta varten. (Kamalaa ajatella talvea, huh.) Taidan ostaa loppusyksystä vielä pari pussia kylvömultaa, niin pääsee sitten orvokinsiementen kimppuun ilman mullanmetsästysreissua.

Pyykkäyksen jälkeen tankkasin mustaherukkapensaan äärellä. Oijoi, miten on maukas auringon lämmittämä marja. 

Kirsikoita olisi tulossa kourallinen, jos vain linnuilta ystävällisesti sattuu jäämään. Puu on istutettu kolme vuotta sitten, se alkaa selvästi tulla satoikään.

Kaksi vanhaa omppupuuta tuottaa aina satoa, jota otan talteen ainakin muutaman piirakkapellillisen verran. Loppu jää linnuille ja muille luontokappaleille, kun en jaksa ottaa stressiä mehustamisesta tai muusta säilömisestä.

Kasvihuoneessa kurkuntaimi on ihan hirmussa vauhdissa, hedelmät kasvavat varmaan monta senttiä päivässä. Kohta toivon mukaan saadaan ensimmäiset maistiaiset. Milloinhan voi napsaista?

Kasvarissa tomaatit ovat saaneet tarpeeksi lämpöä kypsyäkseen, mutta ulkosalla ollaan vielä enimmäkseen vihreän puolella. 

Lepuutin selkää pensashanhikkien tyvellä ja katselin maailmaa niiden perspektiivistä. Ei huono.

Liljaa kuvatessani ajattelin, että uusi objektiivi olisi kyllä tarpeen. Ihan vaan, että saisi nuo huitulat lähikuvaan. Huituloiden lähellä ei kannata kykkiä valkoisissa vaatteissa, väri tarttuu napakasti kiinni.

Vaaleanpunaiset marketat ovat aika herkkiksiä. 

Vai olisikohan omenankukka-pelargoni vielä herkkiksempi? 

Sinipallo-ohdake ei ainakaan ole sieltä herkimmästä päästä, hän on puhtaasti rock. Pallukat ovat juuri saamassa pintaansa sähkönsinistä väriä.

Kierros päättyi punahattujen äärelle ja äidillisen ylpeisiin fiiliksiin. Siemenestä kasvatetut Echinaea x hybrida 'Paradisot' ovat aloittaneet kukinnan, ja vaikkeivät neonvärisiksi koskaan yltäneetkään, niin ovat ilo silmälle. 

Tarkalleen ottaen punahatut ovat ilo ihmisen, perhosen ja mehiläisen silmille. Tervetuloa vaan siivekkäät, baari on auki.

Piipahtakaa myös pikkuauringonkukissa. Minä istun ja ihailen, ihan hiljaa, ilman tiskiharjaa. 

Polkunsa pää

Tästä piti tulla tarina täyttymyksestä. Että kuinka itsekasvatetut kesäkukat reunustavat pikkukivipolkua juuri nyt aivan täydellisesti. Mutta sitten tapahtui Surullinen Juttu.

Noh, aloitetaan siitä kivipolun reunasta. Kyllähän tämä on nyt nättiä ja kutsuvaa, kun riippa- ja sinilobeliat ryöppyävät ruukuistaan ja korostavat kivien valkoisuutta.

Polkua on aivan pakko tallustella edes takaisin, kun näkymä miellyttää kovasti. Taas on kyllä todettava, että mitään värilinjaa ei tullut noudatetuksi tänäkään vuonna.

Samaa polkua tepasteli eilen pikkuinen siili, joka oli tullut tontille kylään. Koko tontti on aidattu maahan asti kahta porttia lukuun ottamatta, eikä siilivauva enää aamulla muistanut, mistä pääsisi takaisin suureen maailmaan. Siinä se kipitti aidanvieressä omaa polkuaan ja etsi rakoa.

Autoimme siilin väljempiin olosuhteisiin kantamalla sen ämpärissä joen varteen. Sinne se jäi rapistelemaan ja tuhisemaan.

Mutta ei pitkäksi aikaa.

Äsken kuljin koiran kanssa naapurin pihan ohi ja kurkkasin, että mitäs se harakka siellä puuhailee. No mitäpäs se. Söi siiliä.

Otin kuvan ikkunasta, joka on vanhaa puhallettua lasia, siksi tuo vääristymä. Mutta ehkä tässä kohtaa onkin ihan hyvä, ettei kaikkea näe ihan tarkasti. Surullinen näkyhän tämä on.

Okei okei, pitää harakankin syödä, ja tuo lintu näyttää tämän kevään poikaselta, joten sen on vankistuttava pärjätäkseen talven yli. Mutta miksi juuri tuo siilituttavani, oih miksi. 

Täytyy nyt vaan toivoa, että se tulee syödyksi ja hyödynnetyksi hyvin ja että se jää harakan viimeiseksi siiliateriaksi. Ikinä.

Tämän näyn jälkeen ei ole juuri huvittanut mennä ihailemaan polkua eikä polun päätä, joka pikkusiilille tuli eteen kovin äkkiä. Mutta laitetaan nyt jotain keventävää, ettei jää murhemieli päälle... laitetaan vaikka limenvihreä tsinnia, joka kasvaa kivasti daaliamaiseen pallomuotoon. 

Öh, tämä kyllä muistuttaa mua... siilistä. Laitetaan vielä toinen kevennys, vaikka auringonkukka ja siitepölystä keltainen pörriäinen.

Tämä on muuten ensimmäinen siemenestä kasvattamani auringonkukka ainakin kymmeneen vuoteen, enpä muistanutkaan, miten ihana kasvi se on. Korkeutta tällä ruukussa asuvalla on kolmisen metriä.

Toinen taimi on avaamassa nuppuaan piakkoin. Nupun piikeistä tulee mieleen Vapaudenpatsaan kruunu. Yllättäen siitä ei tule mieleen siili.

Onneksi kasvihuoneessa unohtuvat eläinmaailman murhat ja raakuudet. Sieltä voi poimia kourallisen onnea.

Vaikka tuosta tomaatin kannasta tulee kyllä mieleen... siili.

Rebecca ja Eveline

Tervehdin ilolla kauniita hollantilaisia kesävieraita, Rebeccaa ja Evelineä. Saanko esitellä, tässä on Eveline, hän on daalia.

Nappasin hänet mukaani keväällä Floriade-näyttelystä, kuten myös sisarensa Rebeccan.

Hienosti he kasvoivat yhteisessä saviruukussaan metrin mittaisiksi, ja nyt ovat parisen viikkoa kukkineet mahdottoman reippaasti. Tämä Rebecca (tai tarkalleen ottaen 'Rebecca's World') tekee kaksivärisiä kukkia ja kaksivärisyys on jokaisessa kukassa hieman eri muodossa.

Kukat kestävät pitkään, sateesta huolimatta.

Evelinen kohdalla tulee mieleen pieni tarina. Siellä Floriade-myymälässä oli nimittäin ihan kamalasti valinnanvaraa näissä daalialajikkeissa ja kävelin sitä juurakkoseinää edes takaisin monta kertaa, kun en osannut päättää kaikkien ihanuuksien välillä. Siinä samaa asiaa pähkäili myös vanha brittipariskunta, jotka olivat ostamassa vain yhtä pussia, koska rouvan puutarha oli jo daalioilla kuorrutettu.

Otin yhden Eveline-pussin ylärivistä ja jäin katselemaan sitä lähempää. Rouva näki kuvan pussin päällä ja kuiskasi miehelleen: "Minäkin haluan tuollaisen, se on kaunis". Mies kurotti yhden Evelinen ja he lähtivät köpöttelemään kassaa kohti. Minä jäin seisomaan pussi kädessä ja ajattelin, että tämän minä otan. Olin varmasti saanut painavimman mahdollisen mielipiteen Evelinen kauneudesta.

Nyt jossain Englanninmaalla kukkii Evelinen kaksoissisar, varmasti vielä komeampana kuin tämä. Hauskaa!

Ostin vielä pari muutakin lajiketta, ne ovat vasta nupuillaan enkä muista värisävyistä mitään. Jännittää nähdä, että mitä on tullut hankittua.

Vanhat daaliat ovat talvehtineet ruukuissaan, vaihdoin niille keväällä mullat ja istutin uudelleen. Kukinta onkin nyt alkanut runsaampana kuin viime vuonna, jolloin en vaihtanut multaa. Satunnainen kastelulannoite ei siis anna samaa kevätbuustia kuin tuore, ravinteikas multa. Taisin kauhoa sekaan hevonkakkaakin, jos en väärin muista. 

Tämän punaisen kaktusdaalian ja yksinkertaiskukkaisen oranssiraitaisen lajiketietoja en ole tainnut tallentaa mihinkään, pöh. Olisihan se kiva, että kaikilla kesävierailla olisi oikeat nimet.

Kylvitkö timantinsiemeniä?

Kuinka puutarhuri voi loppukesällä poimia safiiripäivänkakkaroita, rubiinimansikoita ja timanttiorkideoja? Tietysti kylvämällä oikeat siemenet.

Näin muistutetaan amerikkalaisessa Town&Country-lehdessä, jonka olen ilokseni puolivahingossa tilannut. Tuoreessa numerossa on viiden aukeaman kuvasarja kerrassaan upeista, puutarhasta löytyneistä aarteista.

Täydellisen lopputuloksen taustalla ovat oikeat välineet, kuten kastelukannu ja oksasakset sekä luontoaiheiset sormukset ja rintakorut...

 

Kuva: Town&Country 8/2012 

... kuten tällainen pienistä helmistä ja kullasta tehty salamanteri. Rintakoru on valmistettu 1900-luvun alussa, hinta Fred Leightonilla 11 000 dollaria.

 

Kuva: Town&Country 8/2012 

Myös oikea ajoitus on oleellista, jotta päästään nauttimaan kypsistä hedelmistä. Ajassa pysymistä helpottaa esimerkiksi tuo oikealla näkyvä kuoriaiskello.

 

Kuva: Town&Country 8/2012 

Rannekelloon on käytetty timantteja, smaragdeja ja safiireja. Sveitsiläinen käsityötaituri on nimeltään Chopard. Jaa hintako? 821 250 dollaria.

Kuva: Town&Country 8/2012

Kullatussa häkissä ei lintu viihdy, vaikka se kullattu onkin, mutta korutelineeksi se käy kivasti. Tässä akvamariini ja smaragdi -kaulakoru (Bvlgari, 815 000 $) ja kultainen hyönteinen noin vuodelta 1870 (Kentshire, 8 250 $).

 

Kuva: Town&Country 8/2012

 Eikä arvosiemeniä kylväneen puutarhurin ilo pääty syksyyn: Kun ruusut lakastuvat, timantit jäävät. 

 

Kuva: Town&Country 8/2012

Ikuinen orvokki sitriiniä ja rubiinia (Oscar Heyman, 22 000 $) sekä mahdollisesti vielä ikuisempi timantti ja safiiri -kaulariipus (Cartier, 220 000 $).

 

Kuva: Town&Country 8/2012

Siis muistakaamme tämä ensi keväänä siemeniä valitessamme. Puutarhaan on hyvä kylvää jotain, jonka sadonkorjuusta saa säkenöivän mielen koko pitkäksi talveksi!

Kuvasarja jatkui vielä maanläheisellä uutuustuote-listalla. Siinä on laihemmallekin kukkarolle sopivia ostoksia, kuten käsivoide "työkäsille" (O'Keeffe's, 8 $) ja rukkaset (Crabtree&Evelyn, 10 $).

 

Kuva: Town&Country 8/2012

Alareunan vihreä python-laukku maksaa 3 845 dollaria, mutta onhan se ihanan puutarhanvihreä. Pinkki pusero on MaxMaran, se olisi teemaan sopiva sadonkorjuuvaate (595 $).

Juu, täytyy kyllä sanoa, että tässä on käsillä Kunnon Puutarhaunelmat, heh.

Tilasin lehden vuosi sitten, kun tilasin jälkikasvulle amerikkalaisen nuortenlehden ja siinä samalla ohimennen itselleni erään naistenlehden. Sitten eteeni pätkähti tarjous, että "koska tilasit niin ruhtinaallisesti, niin saat valitsemasi lehden vuosikerran 5 dollarilla (muistaakseni). Kuvissa oli vain lehden kannet, ajattelin, että Town&Country liittyy mökkeilyyn ja klikkasin kuvaa tutkiakseni asiaa tarkemmin. "Kiitos tilauksestasi", sanoi ruutu.

Nooh, lehti ei kerro mökkeilystä, vaan se on Erittäin Varakkaiden Ihmisten arvostettu aikakauslehti, jossa ollaan kyllä ns. vapaalla. Elokuun numerossa kerrotaan rikkaista tytöistä, jotka ottavat riskejä harrastamalla ratsastusta. Kuvissa komeilevat mm. Charlotte Casiraghi (Monacon kuninkaallisia), Jennifer Gates (Billin tytär), Athina Onassis Roussel (tarvitseeko esitellä?) ja Jessica Springsteen (juu, Bossin jälkeläinen).

Lehdessä on aina mainio seurapiiripalsta, jossa kerrotaan yksityiskohtia häistä, joissa ei taaloja säästelty. Lisäksi lehdessä on mm. Social Calender, että tietää, minne päin maailmaa milläkin viikolla on kemuihin ja hyväntekeväisyysjuhliin pinkaistava. Ja mainoksia, niitä on paljon, mutta mitään vanish-oxygeliä niissä ei kaupata :D

On aviisissa lukujuttujakin, tällä kertaa tarina Vanderbilt-suvun vesasta, joka selvisi ankarasta huumeongelmasta. Ja ihan lehden lopussa on aukeama ilmoituksia, joissa luksustuotteita myyvät second hand -shopit haluavat ostaa Vuittonin laukkuja. Luksuksen kiertokulkua, heh.

Aion jatkaa T&C:n tilausta seuraavankin vuoden, sillä lehti on ihan mahtavaa viihdettä ja täydellistä irtiottoa – puhumattakaan harkitsemisen arvoisista puutarhavinkeistä ;)