11. heinäkuuta 2012

Säälivaahtera ja muita hankintoja

Nämä ovat pahoja aikoja. En tarkoita eurokriisiä tai rankkasateita, vaan kesäkukkien alennusmyyntejä, joissa repsahduksen vaara on suuri.

Kävin rautakaupassa ihan oikeilla rautakauppa-asioilla ja ihan vaan vilkaisin sinne piha ja puutarha -osastolle. Ulkona laarissa keikkui yksinäinen pikkupuu, joka oli alennettu puoleen hintaan, tässä tapauksessa 10,95 euroon. Siinä katsellessani tuuli tarttui puun pikkuiseen latvukseen ja kaatoi kasvin laarin pohjalle. Kourallinen kuivaa turvemultaa turskahti ulos muoviruukusta, ja sinne kasvi jäi avuttomana kyljelleen makaamaan.

Se riitti. Poimin puun kärryyni ja toivoin, että mies ei huomaisi 1,5 metrin korkeudessa keikkuvaa vihreää latvusta. No toivetta ei kuultu, vaan mies huomautti, että katos, sulla on hypännyt joku kasvi kärryyn, ootko huomannut.

Jouduin siinä selittämään todella sydäntäsärkevän tarinan yksinäisestä vaahterasta, joka voi huonosti yksinään rautakaupan pihalla. Kas kun olen ostanut "viimeiset hankinnat tänä vuonna" jo niin moneen kertaan, että mies ihan tosissaan on luullut näin olevan. Äh.

Tällaisen soman vaahteran minä pelastin etupihan portaiden tyvelle, ruukkuun, joka vapautui keväisistä ja nyttemmin rönskähtäneistä orvokeista.


Voi, hänelle tulee toivottavasti myös komea syysväritys, ja sitten talven korvalla ilahdutan miestäni vielä vienolla pyynnöllä, että rahtaisiko hän tämän 40-kiloisen systeemin kellarin portaita pitkin, kun itselläni ei voima riitä.

Tässä havisevat nyt kyllä pienet vaahteraiset historianlehdet, sillä samassa ruukussa, samassa paikassa kasvoi aiemmin japaninvaahtera. Ja hyvin kasvoikin, kunnes jätin sen laiskuuttani talveksi ulos.

Ostin Pohjanmaalta itselleni tuliaisiksi myös muutaman sähäkän värisen ahkeraliisan, jotka sijoitin – ylläri pylläri – kevätorvokeilta vapautuneeseen tilaan kuistin akkunan alle.

Mukaan ymppäsin pari itsekasvatettua värinokkosta, nämä molemmat lajit kun pärjäävät tässä varjoisessa paikassa.


Tämä ääreispinkki sopii musta hyvin heinäkuun helteisiin, ainoa kauneusvirhe tässä on nyt se helteiden puute. Mutta odotetaan vielä rauhassa, kyllä se sieltä... 

Nämä pinkit näyttävät sitten loppukesästä ja alkusyksystä todella räikeiltä, aivan kuin ne olisivat väärässä ajassa ja paikassa. Mutta annan heidän kukkia niin kauan kuin puhtia riittää, muistona löysästä heinäkuusta.

Loput itsetehdyistä värinokkosista istutin muratinpistokkaiden kanssa samaan ruukkuun. Pieniä ovat kaikki vielä, mutta värierot ovat jo selvät.


Laitoin coleuksen siemenet multiin muistaakseni huhti-toukokuun vaihteessa, se oli kyllä turhan myöhäinen ajankohta. Seuraavalla kerralla (jota epäilen ensi kevääksi) kylvän heidät jo maaliskuussa, niin ehtivät isommiksi taimiksi ennen ulosistutusta.

Hankin Pohjanmaalta, Siipon puutarhalta, ihan vaan yhden pelargonin, kun se niin viehkosti siellä kukki. Ja viehko hän on edelleen, tämä 'Appleblossom'.


Ja hempeyttään korostamaan laitoin samaan purkkiin liilanpunaista markettaa. Hassua sinänsä, että joskus olen pitänyt epänättinä tällaista vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmää, joka marketan kukassa on, mutta nyt se näyttää jotenkin kivalta. Liekö syy tässä ylenpalttisessa pinkkikaudessa, joka mut on vallannut?


Pelakuun, marketan ja liilan lobelian (huh, onpas perinteis-tylsän kuuloinen yhdistelmä) laitoin – ette arvaakaan – kevätorvokeilta ylijääneeseen sinkkiämpäriin, ja koko hökötyksen tolpannokkaan. Mutta nytpä teinkin säästöteon: istutuksen pohjalla ollut Hienostunut Salaojasukka oli vielä ihan hyvässä vedossa, joten ymppäsin sen takaisin ämpäriin ja säästin näin mooonta kauhallista lekasoraa.


Tuo kivisukka on kyllä oikeasti ihan hirveän ruma näky, mutta kun on kerran tälle tielle lähdetty... Ja tällaisilla myrskytuulilla kunnon paino purkin pohjalla on hyvä, ei lennä ämpäri tolpannokasta ohikulkijan ohtaan. Heh.

Ihan vaan yhden pienen koristeenkin olen matkan varrella ostanut. Kas blingbling-perhonen viehätti kovasti muistaakseni Agrimarketin puutarhaosastolla, ja koska mies oli taas mukana, piti olla vakuuttava siinä tarinassa, että tämä BB-pertsi on aivan välttämätön juuri tuossa omenapuun rungolla.


Ja niinhän se onkin ;)

Arvuuttelin eilen, että minkähän kevätkukkijan siemenet mahtavat olla kuvassa kyseessä, ja aivan liian helppo tehtävä se teille oli. Helmililjan, of course.

Nyt vaan pitää miettiä, että ottaisiko ne siemenet talteen ja tekisikö helmililjasiemennyskokeilun. Toisaalta, jos en ole tähän mennessä kesää saanut niitä sipuleita maahan, niin miksi alkaisin kasvattelemaan sipuleita siemenestä? Tähän ei ole mitään järkevää vastausta.

13 kommenttia:

  1. Ahaa, sinäkään et siis ole immuuni yksinäisten kasviparkojen haikeille huokauksille. Minä kannan puutarhamyymälöiden alennusmyynneistä kotiin vaikka minkämoisia ronttoja, kun niitä ressukoita käy niin sääli. Joutuisivat kumminkin siellä pian roskiin...Tuo vaahterasi on sentään vielä kovin kaunis ja terhakka ;)

    VastaaPoista
  2. Tutulta kuulostaa, myös se miehelle tarinointi ja selittely :) Ja aivan ihastuttavan värisiä nokkosia, tuo ahkeraliisojen kanssa oleva on yksi lemppareistani!

    VastaaPoista
  3. Ihana tuos säälivaahtera, ei tippaakaan säälittävän näköinen vaan reipas tapaus;) Ja pelargoniastasikin tykkään kovasti ja se on paljon sanottu, kun en ole pelakuu ihminen ...
    Moneenkohan kertaan noita viimeisiä taimia ja puutarhajuttuja vielä tarttuukaan haaaville, yhdelle sun toiselle! On se hyvä että lekasorasukkasi on piilossa katselta, ulkonäkö ei todellakaan ole kovin esteettinen.

    VastaaPoista
  4. Hih, mä jo hetken kuvittelin, että sä kerrot suuret silmät ammollaan miehelles siellä rautakaupassa, että se oli naapurin Musti (meidän Myrsky-koira panee kaikki kolttoset Mustin piikkiin) ku lykkäs sen vaahteran kärryys. *reps*

    Mut nätit hankita ja kaikki TOSI tarpeellisia. Mulla oli 3 japaninvaahteraa. Ekana talvena puput pupelsi ne poskiinsa ja tokana talvena ne sai liikaa pakkasta. Ei ne oo luotu Suomen oloihin.

    Ai niin, mitäs me vähän luvattiin niistä pelakuista... Mut sähän ostitkin VAAN yhden :D

    VastaaPoista
  5. Millan, en ole saavuttanut immuniteettia minäkään. Olen oikein vältellyt katsomasta niihin yksinäisten kasvien rönttölaareihin, kun ne rassukat ovat tosiaan kaikista säälittävimpiä.

    Pitäisikö perustaa "Pelastakaa ronttokasvit ry"? Vuokrattaisiin tilat näiden surkeiden elinvoimaistamiseksi ja myytäisiin ne takaisin kauppoihin seuraavana keväänä… kovalla hinnalla.

    Purlina, hauska kuulla, että sinäkin kehittelet vienoja tarinoita miehellesi :) Profiilikuvasi värinokkoset ovat huikean sähäköitä, ottaisin heitä mieluusti.

    Ja nyt vasta tajusin, etten ole lisännyt blogiasi listaani, tein operaation heti – toivottavasti se on ok?

    Pirkko, vaahtera on tosiaan ihan reippaan näköinen nyt kun se on kotiympyröissä. Siellä kaupassa se oli niiin surkea, yksi lehtikin oli poikki ;D

    Ja luulen, että susta on kovaa vauhtia tulossa Kunnon Pelakuuihminen, heh heh. Ehkä jossain alelaarissa on tälläkin hetkellä joku ihan sinunnäköisesi yksilö odottamassa?

    Lekasorasukka on tosiaan susiruma. Sorryt susille.

    Nettimartta, olisi pitänyt tajuta laittaa puu kärryissä -tilanne jonkun muun piikkiin! Tosin mies olisi voinut tarttua siihen ja ehdottaa kasvin poisviemistä. On se niin ovela, hah.

    Japaninvaahtera ei tosiaan taida elää Suomessa kuin korkeintaan perennana, mutta ei se paljoa ehdi yhden kesän aikana kasvaa...

    Pelakuupuolustukseksi on sanottava, että kasvi oli jo ostettu ennen sitä avolupausta. Mutta nyt, tästä eteenpäin, ei yhtään. Nada. None. Null. Zero. Eikä sormet ole ristissä selän takana ;)

    VastaaPoista
  6. Arvon naiset Nettimartta ja Geranium;

    Nonni, mä en kestä teidän japaninvaahteramorkkauksia, kun ihan hyväuskosen omaa beibeeni kasvatan. Se vähän vaan pikkusen madaltui viime talvena, muuten ihan voimissaan. Vai että Kunnon Pelakuuihminen, minäkö?!

    VastaaPoista
  7. Arvon japaninvaahtera-lady Pirkko,

    mitä kunnioittavimmin totean, että kokemukseni jv:sta ovat täysin omiani ja perustuvat mutu-tuntumaan. Kaltaisesi Kunnon Pelakuu JA Japaninvaahteraihminen saa varmasti kaiken kasvullisen kukoistamaan.

    Syvä niiaus ja suuri pahoittelu sekä terveiset beibelle ;D

    VastaaPoista
  8. Geranium, kyllä se on ok :) Mukavaa, jos blogini on listaan lisäämisen arvoinen! :)

    VastaaPoista
  9. Siis täytyyhän niiden orvokkien tilalle jotain istuttaa, kun kerta viitsivät rupsahtaa kesken kesän.
    Ja ahkeraliisat ovat pirtsakan pinkkejä, hyvännäköisiä minusta.

    Tuota sorasukkaa arvuuttelin pitkään mikä se on. Ennen kuin ehdin sitten tekstissä sinne asti. Hyvä idea muuten.

    VastaaPoista
  10. Purlina, kiitos! Aivan ihania käsityö- ja askarteluvinkkejäkin sinulla, täytyy perehtyä oikein kunnolla niihin.

    Puutarhuri, se on niin totta, että orvokki vaan jossain vaiheessa lakkaa olemasta nätti, vaikka sitä kuinka nyppisi. Eikä sellaista parturoituakaan mallia viitsi paraatipaikoilla katsella...

    Sorasukka, pakon sanelema hirvitys, mutta toimii näköjään yllättävän hyvin.

    VastaaPoista
  11. Japaninvaahtera-lady hyväksyy pahoittelut ja toivoo, ettei herkkä beibe olisi puheistanne loukkaantunut niin, että lakkaisi menestymästä ;)

    VastaaPoista
  12. Vai piti sinun vähän vakuutella miestäsi ostostesi tarpeellisuudesta, mutta nuohan ihan selvästi kuuluvat sinun pihallesi;)
    Miten se yksinäinen vaahteraparkakaan olisi selvinnyt ilman sinun apuasi?

    VastaaPoista
  13. Pirkko, uskon, että JV jatkaa huomassasi eloa aivan kuten tähänkin asti. Epäilijöitähän maailmassa riittää, mutta niiden jutut pitää vaan ignoorata :)

    Pioni, just niin! Vain toinen tarhuri voi tämän ymmärtää, ja miekkoseni ei tähän jaloon kaartiin valitettavasti kuulu. Kaivaa kyllä kuoppia ja roudaa multaa, mutta kaikenlaisten pikkujuttujen tärkeydestä ei ymmärrä mitään. Vaahterallakin on asiat nyt niin hyvin :D

    VastaaPoista