Liilaksi meni

Eilen oli huikea kevätpäivä ja tänään on piukeat jalanlihat. Sitä se kauden ensimmäinen Oikea Kuntoilupäivä aina teettää. Mutta valita en, vaan nautiskelen. Voihan niitä portaita laskeutua alas taas jonain toisena päivänä, kun reidet antavat mahdollisuuden.

Mutta nyt kasveihin, ei tämä mikään sporttiblogi ole.

Tiiättekö, mitä tein? No päällystin muovilaatikon säkki- elikkäs juuttikankaalla. Leikkasin palan, taittelin ja tökin reunat multaan cocktailtikuilla. Niin juuri, niillä tikuilla, joita jäi merkkaustikkuaskarteluista vielä jäljelle.

Sanoisin näin valmista katsellessani, että ensi kerralla laitan kangasta kaksinkertaisesti, jos se on näin harvaa. Mutta kauempaa katsottuna on aika kiva, luonnollisemman näköinen kuin valkoinen muoviaski. 

Orvokit ovat kovasti avautuneet kukkimaan, mutta mitä ihmettä, kaikki ovat olleet järestään sinisiä tai liiloja. Missä ne vaaleankeltaiset ja oranssit ovat? Onko vaaleus katoavaista?

Yrttikärry Herbarette 3000 DLX on rullattu ulos talvipiilostaan. Hienosti on ruohosipuli jo lähtenyt versomaan.

Sinistä ja liilaa on myös kärryn vieressä. On kyllä nättiä pitkästä aikaa – ja muutenkin, vaikka ihan lyhyestäkin aikaa. Mikä väri tässä nyt voisi harmittaa. Paitsi ehkä harmaanruskea, mutta taustavärinä toimii sekin.

Liilaa näkyy myös erään chilin kukissa, on joko Cheiro Roxa tai Fidalgo Roxa tai Explosive Ember (en muistanut tarkastaa) – joku, joka tekee myös hienon väriset hedelmät. Näette sitten.

Ja joku on jo ollut kauden kiireisin. Nimittäin chili Capsicum annuum 'Kori Sitakame', joka on pukannut ensimmäisen podin alle kolmen kuukauden kuluttua siemenensä kylvämisestä.

Ei mahda mitään, arvon viherbloggarit. Kausi. On. Täällä.

Kolmen viikon tulppaanit

Ulkona on kiire. Kevät senkun kiihtyy, vaikka ollaan vasta maaliskuun puolivälissä. Vaikka kuinka kevättä talvisaikaan odotan, niin mietin, että voi se kai tulla liian nopeastikin. Se intiaanisielujuttu nääs.

Pian on sinivuokkokin valmis, ainakin kuukauden etuajassa.

Kolme viikkoa sitten ulos tuupatut leikkotulppaanit ovat olleet omassa elementissään, nyt vasta ovat alkaneet vanheta kunnolla. Olen ottanut ne muutamana yönä sisään, kun on luvattu pakkasta, mutta muuten ovat olleet ulkona räntäsateet ja muut kelit.

Kuvasta löytyy myös koira.

Siemenkylvökset ovat edenneet siihen pisteeseen, että chileille piti vaihtaa suuremmat potit. Osa taimista on jo aika suuria, osa vielä pikkuruisempaa kokoa. Chilejä on kuutisenkymmentä (joo, älkää sanoko). Muutamasta potista ei ole kuulunut inahdustakaan, mutta hyvin siis pääsääntöisesti itivät.

Pikkuorvokit ovat olleet tällä viikolla jo ulkona auringonlämmittämässä kasvihuoneessa karaistumassa. Ensimmäinen kukka avautuu näinä päivinä. 

On tämä ihmeellistä. Aurinko paistaa vielä aika matalalta tähän puuhaan, kun kaupunkioloissa estettä on joka suunnalla, mutta useamman hyvän tunnin ne saavat valoa. Ovat selvästi tykänneet, ihan pörhöilevät tuolla hyllyllä. Orvokkeja on tulossa noin 90, hyvin pysyi homma hallussa siis :) 

Ihanaa valoisaa viikonloppua, ihmiset, elämä on taas alkanut!

Luomu-muovia mullassa?

Aika ei tunnu taas riittävän kaikkeen tekemiseen. Viikonloput pitäisi saada pidemmiksi, neljä päivää voisi olla riittävä pituus.

Puljasin tänään tosissani mullan kanssa: istuttelin Eurobulbin daaliat ruukkuihin erilaisiin kombinaatioihin ja kaivelin vanhat daalianjuurakot ylös ruukuistaan ja istutin nekin tuoreeseen multaan. Käytin multana Biolanin Puutarhamultaa, jossa oli luomumerkki kyljessä.

Mietin mullasta muovinpaloja nyppiessäni, että onkohan se muovikin luomua?

Tosin täytyy sanoa, että käytin kahdeksan isoa säkkiä ja löysin pari muovinpalaa vain kahdesta säkistä, joten iso ongelma ei ole kyseessä. Mutta pohdiskelin vakavissani, että missä se luonnonmukaisuus eli luomuus tuossa mullassa näkyy, kun asiasta ei ollut merkin lisäksi mitään muuta mainintaa.

Hiukan tulee kaikesta sellainen olo, että luomu-merkkiä käytetään varsin herkästi mutta sen käyttöä ei valvota yhtä tarkasti. En tiedä, onko se totta, mutta sellainen olo on, sillä luomu myy ja luomulla myydään.

No, daaliat muhivat nyt tuoreessa (luomu)mullassa saviruukuissa. Laitoin kahta eri piispaa kuhunkin ruukkuun, paitsi että Llandaffin piispalla kävi erityinen flaksi: hän pääsi asumaan yksiötä itse Ms. Catherine Deneuven kanssa. Mahtaa muita piispoja hatuttaa.

Kiikutin pistokkaasta monistettuja ja siemenestä kasvatettuja pelargoneja ulos haistelemaan kevättuulia. Onpahan niitäkin nyt sitten riittävästi, tässä 15 uutta tainta talvetettujen isompien kasvien lisäksi.

Joo, ja kasvihuoneessa kökötti vielä kuusi lisää. Luulisi nyt riittävän.

Pihalla on alkanut tapahtua myös luontoäidin puolesta paljon mukavaa. Muun muassa hyasintti 'Rip van Winkle' on herännyt kukkimaan.

Kaikkien kiinnostavien jalostettujen kasvien keskellä täytyy kuitenkin muistaa pysähtyä niiden pienten luomujen äärelle, jotka eivät pidä niin suurta meteliä itsestään. Kuten sinivuokko. Mikä kaunotar!

Viikonloput ovat kovin lyhyitä kaikenlaisten projektien ja menemisten sovitteluun, mutta jos yksin saisin päättää, niin tietäisin heti, mitkä puuhat priorisoitaisiin kärkeen... Luonnollisesti kaikki aktiviteetit, jotka liittyvät puutarhailuun. Yllätys.

Tässä on vireillä projekti, josta toivottavasti saan huomenna raportoida lopputuloksen.

Sen verran vinkkaan, että proggis liittyy kasvihuoneeseen. Nähdään huomenna!

Nurmikosta allergia-ase

Jatkossa saavat omatoimisesti nurmikolle saapuneet kasvit rehottaa tällä pihalla aivan vapaasti, päätin aamulla lehteä lukiessani. Hesarissa nimittäin allergiaprofessori kertoo, että allergian riski pienenee, kun kodin lähellä kasvaa paljon luonnonvaraisia kukkia.

Tutkijat ovat hygienia-hypoteesinsa kautta sitä mieltä, että kun luonnon monimuotoisuus pienenee, kapenee myös ihmiselämän pieneliöiden kirjo – ja juuri nuo pieneliöt toimivat immuunijärjestelmämme opettajina. Seurauksena on allergian ja astman kaltaisten kroonisten tulehdusten yleistyminen.


Erityisen tärkeitä ihmiselle ovat mm. gammaproteobakteerit. Niiden joukosta 99 % on hyviksiä, jotka taistelevat pahiksia vastaan – vaikka ihmiset astuvat kaksi askelta taaksepäin kuullessaan sanan "bakteeri". 

Professori Tari Haahtela antaa vinkin vastustuskyvyn voimistamiseksi: mustat kynnenaluset.

Harvinaisten kukkakasvien siitepöly saattaa vähentää allergian riskiä siksi, koska sen avulla ihminen altistuu monimuotoisemmalle siitepölyainekselle. Toisaalta tällaisten kasvien pinnalla voi olla paljon sellaisia bakteereja, jotka vaikuttavat ihmiskehon bakteerilajistoon. Yksi tekijä saattaa olla myös se, että harvinaisemmat kukkakasvit kertovat luonnonmukaisesta pihasta, joka jollain vielä tuntemattomalla tavalla vaikuttaa hyödylliseen bakteerilajistoon, lehdessä kirjoitetaan.

No, olivatpa tekijät mitkä tahansa, niin puutarhaharrastuksen terveysvaikutus lienee kiistaton. Lapsille siis kuokka käteen ja kasvimaan kimppuun.

Ja me nurmikosta vastaavat voimme vihdoinkin huoahtaa: antaa kaikkien kukkien todellakin kukkia, ja toivotaan, että tuuli kylvää vihermatolle lisää harvinaisten luonnonkasvien siemeniä :) Näin aluksi tarjoan kasvualustan nurmikolta, mutta jatkossa voidaan miettiä myös muita puutarhan alueita.

Okei, myönnetään, että laiska tarhuri pitää tätä asiaa myös pienenä keppihevosena sille, ettei ole jaksanut koskaan puunata nurmikkojaan kuntoon. Tällä hetkellä nurtsipihalla kasvaa kaikenlaista jännää, joka kyllä on pääosin vihreää ja siksi luokiteltavissa "nurmikoksi" väljästi tulkiten.

Siellä näkyy viheriölle asiallisesti kuuluvaa apilaa...

ja poimulehteä

suikeroalpia

maahumalaa

nokkosta

hmm, jotain jännää mykerönsä pian avaavaa

sekä vuohenkelloa

vuohenputkea

jotain leinikkikasvin näköistä, olisiko rönsyleinikkiä

jotain sulkamaista pörheää

ja tähtityyppisen sorjaa

palmumaisen varrekasta

eteerisen valkopilvistä

metsäorvokin sinistä

skillojen sateenvarjoja

sinivuokkojen sinfoniaa

valkovuokkojen valmista lehdistöä

kohta aukeavaa keltaista

kukintansa päättänyttä krookusta

puolikasta tulppaania

sammalta

kuokkavierailevaa vaahteraa

ja tällaista outoa vihreää (miten tämä on joukkoon eksynyt)

jotain vaaleanpunaista, jonka luokse kiirehdin: höh, eilisissä pelakuupuuhissa pudonnut kukka.

Nurmikolla näkyy myös maan alle kuuluvia koivunjuuria,

ja myöhemmin mukaan liittyvät ainakin päivänkakkarat.

Antaa näiden kaikkien siis kukoistaa ja tarhurin chillata. Jos nuo kasvit eivät allergiaa vastaan taistelekaan yleisyytensä vuoksi, niin ne taistelevat puutarhurin vapaa-ajan ja selän puolesta. Ja kun tarhuri ei jatkuvasti kiillota nurkkiaan, niin pihalle saattaa rantautua se yksi harvinaisempi siemen, joka kantaa kortensa tuikitärkeään kekoon omien ja naapurin lasten terveyden puolesta.

Ja nyt takaisin pihalle hankkimaan mustaa kynsien alle, professorin kehotuksesta. Eikä niitä kynsiäkään enää tarvitse yrittää saada nitisevän puhtaiksi: mustakyntisten tunnistetaan pian kautta maailman puuhailevan allergian vastaisessa työssä...

Ehkä harvinaisempia luonnonkasveja suosiva voisikin saada terveydenedistämisstipendin? Lahjakortin siemenmyymälään ja multakauppaan? Juu, kannatan!

Meni melkein rehkimiseksi

Pitääkö kaikki asiat saada tehdyksi ns. samalla sekunnilla? Juu, pitää, kun on kevättöistä kyse. Jokainen vapaahetki on nyt vietetty pihalla, muttei suinkaan kasvun ihmettä seuraten. Ei, vaan on putsattu puutarhakalusteita, liimattu kasaan risoja ruukkuja, levitetty hevonkakkaa, viritelty köynnöstukia, vaihdettu ruukkudaalioille mullat, kylvetty lisää siemeniä, istutettu liljansipuleita, painepesuroitu likaisia ruukkuja, putsattu havut kuolleista oksista, vahdittu Taimelan asukkeja sekä ynnä ja muuta.

Puh.

Nyt huutaa selkä hoosiannaa, mutta mieli on tyytyväinen. Maltoin lopulta myös kävellä pihalla kameran kanssa, ja nyt laitan kuvia tähän muistutukseksi siitä, että tätä kauneutta on odotettu koko pitkä talvi. Ei niinkään sitä hevonkakan levittelyä.

Nuo kevättähdet (Chionodoxa luciale 'Viole Beauty') istutin viime syksynä, mutta ilokseni en muistanut    asiaa vasta kuin nyt nähdessäni nuo pikkuiset ihanuudet (ylhäällä vasemmalla ja alhaalla oikealla).

Sinivuokot (Hepatica nobilis) ovat levittäytyneet itsekseen pitkin nurmialuetta kuten idänsinililjatkin (Scilla siberica), joten pihalla sinertää mukavasti. Näitä raidallisia idänsinililjoja on vähemmän kuin yksivärisiä.

Alennusmyynnistä syksyllä ostamani jouluruusu (Helleborus niger) on aivan ihana, se kukkii runsaasti ja näyttävästi. Niitä pitää ehdottomasti hankkia lisää.

Uusia kasveja ovat myös nuo yläoikean narsissit ('Rip van Winkle'), joiden kukissa on komean rimpsuinen keskus. Ja pääsiäisrääppiäisistä hankkimani perunanarsissi pursuaa ulos häkistään, mahtavan tuoksun kera.

Orvokit ovat pärjänneet ulkona oikein hyvin, tuulessa, varjossa ja paahteessakin. Äkkikatselulta luulin, ettei niissä ole yhtä paljon värivaihtelua kuin viime vuotisissa yksilöissä, mutta olin väärässä. Värivaihteluita saattaa olla enemmänkin. Ja tänä vuonna mukana on myös läiskikkäitä kukkia, kuten tässä toisena alavasemmalla:

Eli värejä on liki valkoisesta violetinsiniseen, yleisin väri on tuo vaaleanliila eri suuruisella oranssilla läiskällä. 

Ja tänä vuonna mukana on myös tummaa 'Bowles Blackia', josta aion myös kerätä siemeniä ja katsoa, mihin väriin se alkaa vuosien myötä muuntua... mustahan tuo ei ole nytkään, vaan tummanvioletti vaaleammalla liilalla keskustalla, mutta hienon dramaattinen kuitenkin.

Noin, nyt on tallennettu kevätväriä ja voidaan palata pihalle rehkimään, hah. Mutta ihan ensiksi grilli lämpenemään – onneksi joku kaukaa viisas on senkin jo puunannut käyttökuntoon :)

Ps. Sain Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkolta "Inspiroiva puutarhablogi" -tunnustuksen. Kiitän siitä suuresti! Vastasin sen mukana tulleisiin kysymyksiin jo aiemmin, vielä pitäisi lähettää tunnustus eteenpäin... onko tylsää sanoa, että haluaisin lähettää sen kaikille puutarhabloggareille? En ole vieläkään löytänyt blogia, joka ei mua jollain tavalla inspiroisi!

Lumitimjamia ja tunnustuksia

Jännä tuo timjami. Kun se tulee esiin talven jälkeen lumen alta, se näyttää aivan tuoreelta ja raikkaalta. Aivan kuin kasvi olisi tehnyt lehtiä siellä hangen kätköissä jo valmiiksi.

Näin ei tietenkään voi olla, vaan kasvi on pitänyt kiinni viime vuotisista lehdistään koko talven ajan. Kun tuohon sitten alkaa kasvaa uusia lehtiä, huomaa, että nämä lehdet ovat vanhanvihreän värisiä ja uudet ovat kevättuoreenvihreitä. Maku on näissäkin kyllä tunnistettavissa timjamiksi, mutta maltan odottaa uutta kasvua ruoan maustamiseen.

Mitään muuta nyt ei oikein malttaisikaan. Pihalla tulee päivittäin käytyä useammin kuin olisi mitään järjellä selitettävää tarvetta, ihan vaan katsomassa, että mitä uutta siellä on tapahtunut. Takaisin sisään palaa aina likaisin käsin ja kuraisin vaattein. Kas, eihän sitä pienellä tarkastuskierroksella mukamas tarvita hanskoja tai puuhavaatteita, vaikka aina ne piipahdukset päätyy johonkin rapsutus-, kupsutus- ja jäänhakkausprojektiin :) 

Eilen röhnötin pihalla polvillani (parhaissa eli kiristämättömissä sohvaverkkareissa), koska tämä lumen alta paljastunut kivipolku oli vaan niin ihana näky.

Maata todellakin näkyvissä! Näissä kivimateriaaleissa on se ilahduttava puoli, että ne ovat heti lumien sulettua "käyttövalmiita"eli mitään kuivumista ei tarvitse odotella, ennen kuin niillä voi tallustella - toisin kuin nurmikon kohdalla.

Liuskekivien välissä kasvava sammal on ilahduttanut pikkulintuja, jotka ovat kuopsuttaneet sammalen alta jotain tuoretta syötävää.

Onhan joku hyönteismaailman edustajan makustelu varmasti mahtavaa vaihtelua monta kuukautta kestäneeseen siemenruokavalioon.

Omenapuun etelänpuoleisella juurella kevättä tervehtivät narsissin alut.

Ja minä tervehdin heitä monta kertaa päivässä ;) Kuten myös näitä sinivuokkojen kukkanuppuja. 

Kamala värinälkä talven aikana onkin yllättänyt, näissä tilanteissa sen huomaa varsinkin. Että pieni siniliila häivähdys toimii katseenkiinnittävän magneetin tavoin.

Ja sitten toiseen asiaan. Olen nimittäin saanut kaksi hienoa blogitunnustusta, joista haluan kiittää ja joiden kivaa ajatusta haluan jakaa eteenpäin.

Monimuotoisen ja runsaan Elämäni matkat -blogin Pirkko antoi Kaunis blogi -tunnustuksen, iso kiitos siitä! Kauneus on katsojan silmässä, kuten sanonta kuuluu, mutta uskon, että luontoa ja kasveja kuvaamalla ei voi mitenkään mennä pieleen. 

Ja sitten tunnustuksen eteenpäin jakamisesta. Se onkin vaikeampi asia, sillä en ole törmännyt yhteenkään "rumaan" blogiin, vaan kaikki ovat tekijänsä näköisiä ja oloisia, mutta yhtä kaikki kauniita ja kiinnostavia. Meitä kaikkia yhdistää rakkaus ja hurahdus tähän harrastukseen, eikä siitä raportoiminen samanhenkisille ihmisille voi tuottaa huonoa lopputulosta. 

Mutta koska täällä Blogistanissa eletään Blogistanin säännöillä, niin jaan tunnustukset eteenpäin, ohjeiden mukaan sellaisille blogeille, joissa on oletettavasti alle 200 lukijaa, jotta näihin blogeihin löytyisi taas uusia lukijoita.

Pitkä johdanto, mutta tässä viisi mielestäni kaunista blogia, joissa kannattaa vierailla, jos ei vielä ole ehtinyt.

* Mäntylä. Kaunista katseltavaa ja hyviä vinkkejä puutarhailuun ja muuhun kotoiluun. Kaunis talo!

* Pieni ryytimaa. Lähiruoan kasvattaminen läheisille on kaunista. Myös kauniita käsitöitä. 

* Hannala Rauhaisia tunnelmakuvia, Hannalla on esteettistä silmää muun muassa jännille kirpputorilöydöille. 

* Puutarhaunia Puutarhaopintojen ja oman pihan laittamisen tuloksia omilla runoilla höystettynä. Hienoa!

* Anoppilan pihalla Pohjoisen Suomen kauneutta, talo ja puutarha Torniossa. Uusi tuttavuus, jota aion seurata. Quulla on myös muita puutarhablogeja, kuten nyt ajankohtainen Narsissimerellä lainehtii.

Lämpöisesti suosittelen myös Karolinan puutarhaa, jossa on mukavan katseltavan ja luettavan lisäksi hieno listaus suomalaisista puutarhablogeista kasvuvyöhykkeittäin. Ihailtavaa vapaaehtoistyötä!

Ja koska hyvät (niin kuin huonotkin asiat) tapahtuvat usein pareittain tai isommassa joukossa, niin Tontti 559m2 sai tunnustuksen myös Pieni ryytimaa -blogilta. Huomionosoitus on nimeltään Inspiroiva puutarhablogi, ja kivaltahan semmoisen vastaanottaminen tuntuu. Kiitos!

Kuten sannane totesi, taisimme aloitella päiväkirjan pidon samoihin aikoihin, ja hauskaa tämä puuha on ollut. Ruutuvihko-kirjanpito ei ole yhtään näin mukavaa, se on todettu...

Tuo tunnustus piti mukanaan myös kolme kysymystä, joihin yritän vastata lyhyesti.

1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?

Innostus lähti sattumasta. Kun muutimme kerrostalosta maan tasalle 1990-luvun alussa, niin uuden kodin etupihan sisäänkäynnin "tiilimuureissa" oli kaksi kiinteää, kapeaa kukka-allasta. Niissä edellinen asukas kasvatti kesäisin ahkeraliisaa, koska se jaksoi kukkia siinä varjoisassa tilassa. 

Ensimmäisenä kesänä laitoin ahkeraliisaa minäkin, mutta sitten lähti kiinnostus selvittää, että mitä muuta niissä altaissa voisi kasvattaa. Ja sukulaiskasvi uudenguineanliisaa laitoin terassin viereen ruukkuun, ja siitä lähti se ruukkuinnostus... takapihalla yritin selvittää olemassaolevien perennojen nimiä ja sisällä aloittelin ensimmäisiä siemenkylvökokeiluja. Ah niitä yhteenkietoutuneita elämänlankoja siinä olohuoneen ikkunalla ;D

2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?

Pitkänkään pähkimisen jälkeen en millään osaa nimetä vain yhtä. Erikoisia kasveja ovat joka vuosi kaikki uudet lajikkeet, joita en ole aikaisemmin kasvattanut. Harvinaisia kasveja mulla ei taida ollakaan, mutta ulkomailta lomamatkalta rahdatut siemenet ja niistä kasvatetut kasvit ovat itselleni "harvinaisia", vaikka ne lajeiltaan olisivatkin yleisiä. Tunnearvoltaan tärkeitä kasveja ovat esimerkiksi kevään ensimmäiset kukkimaan ryhtyneet orvokit tai ihan vaan ensimmäiset itäneet taimet, tai kasvit, joiden kanssa tulee elettyä pitkä matka siemenkylvöstä monivuotiseen yhteiseloon. Kaunein kasvi, se on ilman muuta nimeltään "jokakasvi".

3. Mikä on puutarhafilosofiasi?

Onkohan mulla sellaista? No, haluan ajatella, että yritän löytää jokaiselle kasville pihalta oikean kasvupaikan, niin ne pärjäävät hyvin ilman ylenpalttista hoitoa, niin kuin fanittamani Pentti Alanko opettaa. En halua viettää kaikkea aikaani työn äärellä, vaan haluan nauttia kasvien katselusta ja kaiken ihmettelystä. Kaikkea haluamaani en voi myöskään pihalleni saada, on elettävä pohjoisen ulottuvuuden realiteeteissa.

Pihaa tarvitsevat eläimet täytyy ottaa myös huomioon, ne ovat osa tätä mahtavaa luontoläheistä harrastusta.

Luonnonmukaisuus on kaunista, mutta joskus täytyy saada revitellä. Ei tämä niin vakavaa ole, hauskaa täytyy pitää.

Noin. Sitten jaan tunnustuksen eteenpäin viidelle inspiroivalle puutarhablogille, ja haastan kirjoittajat vastaamaan samoihin kysymyksiin. Pakkoa ei ole, pidetään Blogistan mukavana ja kevyenä.

* Kujeita ryytimaalla Kujeen iloista ja innostunutta ensimmäisen puutarhan suunnittelua.

* Puutarhastelua Viannalla on paljon ideoita ja paaaaljon tilaa toteuttaa inspiraatioita.

* Makasiininmäellä Terhin uuden talon ja puutarhan rakentamisen intoa on kiva seurata.

* Suvipiha Mariettan harrastuksen kohde on enemmänkin luonnonläheinen piha kuin puutarha. Kaunis ajatus!

* Piha maalla Multasormi kirjoittaa laaja-alaisesti puutarhasta, mukavalla otteella. (Uskallan tämän kunniamaininnan antaa, vaikka hän nimenomaan blogissaan toivoo päinvastaista, sillä tämän tarkoitus on vain ohjata uusia lukijoita blogiin, ei pakottaa kirjoittamaan kiitosviestiä.)

En tiedä, saako jonkun blogin lukijamäärän jostain selville, eli saattaa olla, että näissä mainituissa blogeissa on jo paljon lukijoita. Mutta hei, ajatus on tärkein. Ja vielä haluan mainita muutaman mielenkiintoisen vierailukohteen.

Nettimartan pihapiirillä ja Sarin puutarhoilla uskon olevan jo hirmusti paljon lukijoita, mutta annan kuitenkin lämpimät suositukset käydä lukemassa heidän postauksiaan, jos olette jotenkin onnistuneet välttymään törmäämästä niihin, heh. Nettimartta maailailee tunnelmakuvia isolla siveltimellä ja Sarin blogi on varsinainen tietopankki jokaiselle kasviharrastajalle.

Myös Intianmintun pitämä Mielen lumoa on kaunis ja inspiroiva blogi, sisältää myös ihailtavaa käsityöosaamista. Ja usein piipahdan kurkkaamassa Pirttilän puutarhan ja Puutarhaprojekti2:n kuulumisia sekä Norpan rintamamiestaloprojektin etenemistä blogissa Harrastelijat Harjulla.

Ihan tuorein tuttavuus on Maalaispuutarha, jossa Marketta kertoo puutarhailusta itärajan, omien sanojensa mukaan susirajan tuntumassa. Pääseepä blogista nettikauppaankin ostamaan aitoja karjalanpiirakoita. Melko ihmeellinen häkkyrä tämä internet!

Ja taatusti tulen vierailemaan myös Vedenjakaja-blogissa, jossa Tapio kertoo lappilaisen metsätilan kuulumisia. Miesharrastaja ja Lappi samassa paketissa, harvinainen yhdistelmä.

Unohdin varmaan tästä listasta monta osoitetta, mutta kuten sanoin, mielestäni kaikki puutarhablogit ovat visiitin arvoisia: samaa hurahdusta tässä jaamme. Jotkut aiheet tuntuvat sitten läheisemmiltä kuin toiset, joten omat TOP 5 -bloginsa löytää nopeasti. Mutta on mahdollista päästä iloisesti yllättymään, kun piipahtaa uusiin päiväkirjoihin. Yhdestä on kiva seurata jonkun eri kasvuvyöhykkeen tunnelmia, toisesta saa uusia käytännön vinkkejä, jollain blogistilla on silmää asetelmille ja joku vaan kirjoittaa erityisen mukavalla tavalla. Ja toiset kirjoittavat tiukasti puutarhailusta ja toiset laajemmin vähän muustakin, toiset joka päivä ja toiset kerran kuukaudessa.

Tulipas tästä pitkä postaus, ja teille lukijoille, jotka tänne asti olette sinnitelleet, annan tunnustuksen Superkärsivällinen lukija. Sitä kuvaamaan laitan tähän otoksen toukokuisesta luumupuusta.

Vielä pieni kärsivällinen odotusloikka ja tämä hetki on taas käsillä. Oi elon auvoa!