Vauhti on kiihkeä

Kylläpä mennään lujaa, kun viimein vauhtiin päästiin. Kevät on kohta muisto vain, kun kesä jyrää ylle. Olo on kuin intiaanilla, joka pakon edessä pikajunaan jouduttuaan tietää, että sielu kuitenkin kulkee kävelyvauhtia.

Kaksi viikkoa sitten ihailin syyskimikin ensimmäistä vantteraa versoa ja tiukkaan pakattua lehteä.

Äsken kurkkasin samaan paikkaan. Kuulin korvissani PUFF.

Täytyy tarkkailla esimerkiksi särkynyttäsydäntä nyt tunnin välein, ettei missaa hienoja kehityksen vaiheita.

Tulppaanivärejäkin pukkaa ilmoille hirmuista tahtia. Ja tässä kohtaa katoaa Geraniumin tiedontallennus- ja tiedonhakutaidot. Olenkohan kirjannut mihinkään ylös, että mihin istutin viime syksynä mitäkin? Kovasti olen listannut sen, mitä tuli ostettua, mutta ainakaan ei helposti löydy tietoa, että minne päin tonttia heidät on upotettu. 

Tämä yksilö saattaa olla 'Flaming Purissima':

Voisikohan tämä olla esimerkiksi 'Ollioules', kenpä ties.

Tämä saattaisi olla 'Christmas Marvel', mutta voisi se olla jotain muutakin.

Pahoittelen tätä ympäripyöreää arvuuttelua, mutta on kiire. Ulkona tapahtuu joka minuutti jotain ja viikonlopun minuutit kuluvat arkiminuutteja nopeammin. Tutkitaan viimeistään talvella, että kuka oli mikin, eiksjoo?

Sen tiedän, että pelargoni 'Mårbacka' on oma itsensä, kun olen sen pistokkaiden nimilappuihin tikkukirjaimilla raapustanut. He kaipaisivat lopullisia kasvupaikkoja eli suomeksi ruukkuja, mutta kun ne ovat loppuneet kesken. Olkoot muovipoteissaan vielä hetken.

Myös pelargoni 'Divas Strawberry Ripple F1' on varmasti juuri se, koska kylvöksiin niin merkkasin. He  ovat alkaneet varovasti kukkia, tosin ilman niitä luonteenomaisia täpliä. Ehkä ekat kukat ovat kuin ekat letut, testikappaleita.

Lettuvertausta puoltaa myös vaaleanpunainen orvokki, jonka ekat kukat olivat pinkkisiä, mutta seuraavista on tullut hyvinkin lähelle luvatun _vaalean_punaisia. Kukkien väri tulee varmasti vaihtelemaan koko kasvun ajan, mutta välillä osuu kohdalle.

Kasvihuoneen kuumuudessa chilit ovat alkaneet jo punertua. Sadonkorjuuseen ennen suvivirttä?!

Ja koska naapurini pihalla kasvaa paljon kasveja, hän on parempi kasvien hankintalähde kuin esimerkiksi Bauhaus, josta ostin pussin tumman akileijan juurakoita. Kaksi juurakkoa, molemmat erittäin vainajia. Tästä selonteko aidan yli, johon naapuri toteamaan, että hänellä on ylimääräistä tummanliilaa akileijaa. 

Eikä tullut pistokasta tai yhtä versoa, tuli kunnon kokoinen pehko!

Tässä kohtaa sisäinen intiaanisieluni ei vaikertanut vauhtia. Pikakelaus on joskus hyvästä, varsinkin mielipahan kohdalla.

Pihajasmikkeen oksalla kävelyvauhti-ilmiö kyllä näkyy. Talipalloteline odottaa tietoa, että tarvitaanko mua vielä vai joko pääsee kesälomalle. 

Menen päästämään hänet huilimaan. Tavataan sitten taas, kun muu vihreä on kadonnut maisemasta. Toivottavasti se tapahtuu ma-te-lu-vauh-ti-a.

Sulkahirssi havahtuu, tarhuri väistyy

Parempi myöhään, totesi sulkahirssi, ja alkoi availla tähkiään. Kylvin sulkahirssin (Pennisetum setaceum) siemenet muistaakseni huhti-toukokuun vaihteessa (*selaa tässä kohtaa blogiaan toiveikkaasti, yrittää löytää päivämäärämerkinnän aiheesta, mutta huomaa, ettei ole kirjannut tätäkään asiaa ylös, vaikka aloitti bloginpidon nimenomaan päiväkirjamaisuutta ajatellen*).

Kylvöaika oli ilmeisen myöhään tähkätuotannon kannalta, mutta onneksi pakkaset eivät ole vielä saapuneet metropoliin.

Viime vuonna sulkahirssi oli pitkällä kasvussa huhtikuun puolivälissä, joten kylvö kannattanee suorittaa maalis-huhtikuun vaihteessa. Toisaalta kasvi oli voimissaan vielä lokakuun lopulla, joten myöhäisherännäisyyskään ei haittaa.

Eli summa summarum: tårta på tårta, niin & näin.

Syyskimikki on intoutunut availemaan kukkiaan, vaikka auringosta ei ole muistoakaan. Ilmeisesti kostean lämpimähkö sää on sille riittävä.

Pikkukukkien tuoksu on tosiaan kuin turkkilaisessa buduaarissa, erittäin tummasävyinen, makea ja voimakas.

Kasvin lehdetkin ovat hienot, edellisessä postauksessa en valaissut asiaa kuvalla, mutta nyt sen teen.

Puutarhassa tapahtuu vielä jotain pientä tarhuria ilahduttavaa, mutta kyllä nyt tuntuu siltä, että pihan saavat vallata ne, jotka siitä saavat enemmän irti. Heille suotakoon esimerkiksi vahvistava luumu- ja omena-anti.

Minä poistun suosiolla sisätiloihin. Olkoot kotilokin tuossa, söpöt sarvethan sillä on.

Takassa on loimu ja varpaissa karvatohvelit. Ihan pian tuntuu siltä, että on kaivettava esiin puutarhaluettavaa.

Sinnikäs syyskimikki

Yhdyn siihen huokailijoiden kuoroon, joka ihastelee syksyisin parhaaseen loistoonsa purskahtavia kasveja. Omassa puutarhassa tällainen on erityisesti syyskimikki, joka alkaa kukkia vasta näillä näppäimillä.

Kukinnot keikkuvat parin metrin korkeudella, ja kukista tulee voimakas makea tuoksu, jos ne ehtivät aueta kunnolla. Paljon olisi pikkukukkia vielä tulossa.

Viime vuonna syyskimikki (Cimicifuga ramosa) oli hienossa vauhdissa lokakuun vaihteessa lämpimän kesän ansiosta. Nyt tuota iloa voi vain kuvista katsella, pöh.

Nooh, ei auta harata sellaista asiaa vastaan, johon ei kertakaikkiaan voi itse vaikuttaa. Kannattaa mennä vain kasvihuoneen suuntaan ihmettelemään pelargonien suht' reippaana jatkuvaa kukintaa.

Olen huomannut, että näin syyspuolella kosteus tiivistyy kasvihuoneen kattoon ja seiniin aika lailla, eli huonetta pitää joka päivä tuuletella. 

Tänään aurinkoisena päivänä avasin oven ja raotin kattoikkunaakin, että tulisi kunnon kuivatus. Kasvit alkavat nimittäin homehtua erityisesti niistä kohdista, joista kukkavarsi on katkaistu, tyngän kärjestä siis.

Ulkosalla kukkivat vielä muun muassa daaliat, ja siksikin niistä kovasti tykkään. Punainen raottelee malttamattomana terälehtiään pienestäkin nupusta...

... Twilight Timet koreilevat kolmessa polvessa

... Leicesterin piispalla menee edelleen ihan lujaa

... mutta Eveline ei enää viitsi tuhlata punaistaan, vaan jarruttelee ja kukkii melkein valkoisin palleroin.

Tämän clematiksen viimeinen kukka jää viimeiseksi tällä erää. Seuraavaan tapaamiseen kuluukin sitten liki yhdeksän kuukautta. (Uh, ei ajatella sitä.)

Harmaamalvikit kukkivat vielä melko innokkaasti, mutta kyllä tällainen paperinohut-terälehtinen nuppu väkisinkin näyttää tulleen toisesta ajasta. Ei näytä varustus siltä, että sillä talvea kohti pitkälle pötkittäisiin.

Kurjenpolvi sentään on tajunnut hankkia maastoutumisvärin – mutta Geraniumithan ovat tunnetusti fiksuja ;)

Syksyruskaiset maastovärit ovat ylleen pukeneet myös vaahterat, paitsi ruukussa kasvava, rautakaupasta pelastettu pikkuvaahtera. Se on saanut lehtiinsä vain anarkistisia täpliä.

Kyseessä on vaahteran tervatäplätauti (Rhytisma acerinum), joka ilmenee mustina, jopa parin senttimetrin laajuisina laikkuina puun lehdillä. Tauti ei ole puille vaarallinen.

Metsäntutkimuskeskuksen mukaan kuivien lehtien haravoiminen puiden alta vähentää taudin esiintymistä. Sienitauti kun leviää lehtikasoihin jäävien itiöiden mukana laajemmallekin alueelle.

Tauti on harvinaisempi kaupungeissa kuin maalla, koska kaupungin puistoista yleensä haravoidaan lehdet syksyisin, mutta luonnossa itiöt pääsevät leviämään esteettä.

Omassa tarhassa näyttävät leviävän kyllä kaikenlaiset itiöt ihan estoitta. Yrttipenkkiin, ruohosipulien sekaan on noussut komea tatintapainen ja penkin kupeeseen on asettunut punalakkinen vieras.

Ehkä tämä on luontoäidin huumoria. Että tajuaako torvelo tarhuri, ettei näistä ole mausteeksi pataan ja pannuun, vaikka yrttien seassa kasvavatkin. Jos ei, niin siitäs sai?

Ps. Perennapuutarhurin blogissa on hyvä muistutus syysistutusten eduista. Lisäksi Heidi-Maaria bongasi Floriade-puutarhanäyttelyssä tämänkin blogin lukijoille tuttuja metrin korkuisia samettikukkia. Ne näyttävät olevan edukseen jossain muualla kuin kahden neliön kasvihuoneessa...

Avoimet puutarhat 2012: Citypuutarha

Oi ja voi, olipa huikea puutarha! Aamun Hesarissa esiteltiin Avoimet puutarhat -tapahtumapäivään ilmoittautunut Citypuutarha Helsingistä, ja sitähän oli mentävä paikan päälle katsomaan. Omakotitontin pinta-ala oli 520 neliötä, josta omistaja arveli puutarhakäytössä olevan jotain 200-300 neliön väliltä.

Miten hienosti nuo neliöt onkaan käytetty. Upea, runsas, rehevä, kiinnostava ja intiimi lopputulos, pääasiassa lehtikasveista rakennettu.

Puutarhaa on rakennettu kahdeksan vuotta ja siellä on yli 500 eri kasvilajia. Nurmikko oli päässyt polun muodossa mukaan.

Puutarhassa tuntui ajoittain olevan ihan viidakkomainen tunnelma. Ja hyvin voi uskoa puutarhurin mietteet, että kun kasvillisuus perustuu lehtiin, piha on varhain kesällä valmis ja pysyy kauniina syksyyn saakka, ei vain kukintaan asti. 

Kukkivia kasveja pihassa oli vain vähän, mutta niiden kukinta oli sitäkin näyttävämpää. Nuo daaliapallerot olivat lapsen pään kokoisia. Talon emäntä (jos tällainen termi kaupungissa on validi) kertoi tilaavansa daaliat keväisin Eurobulbilta, toimittavat kuulemma hyvälaatuisia ja isoja juurakoita. Hän esikasvattaa niitä pari viikkoa ennen siirtoa tuohon patiolle metalliseen altaaseen.

Lehtipainotus toistui myös pienemmissä ruukuissa. Eikö olekin viehättävä yksityiskohta?

Tiedättekö, mitä minulle tapahtui tuota ihanaa puutarhaa katsellessani? Aloin pitkästä aikaa innostua omasta pihastani ja miettiä, mitä kaikkea kivaa sinne voisi suunnitella, nimenomaan lehtiperennoiden ympärille rakentuvaa. Se oli mahtava tunne, sillä niin kuin Intopiin kanssa taannoin juttelimme, oma piha on jo jonkin aikaa tuntunut tylsältä ja ihan liian pieneltä. Mutta sinne mahtuukin paljon, kun ajattelee uudella tavalla. 

Siitä tämä Citypuutarha kivasti muistutti, eli suurkiitos puutarhansa ventovieraille avanneelle, erittäin taitavalle ja luovalle puutarhurille! 

Kotosalla, hiukan tylsällä vanhalla viisviisysillä syyskimikin (Cimicifuga ramosa) kukinnot piirtyivät sydämenä taivaalle.  

Syyskimikkiä näkyi olevan myös Citypuutarhassa tummanpunertavien lehtiensä takia, joten hänessä olisi lehtiperenna-alueen itseoikeutettu alku... Eri asia, että osaisinko suunnitella mitään lähellekään vastaavia huikeita yhdistelmiä. On jäätävä odottamaan vinkkikirjaa Citypuutarhailijalta.

ps. Maikkarin uutiset oli myös paikalla, joten tänään pihaa esiteltäneen myös telkkarissa...

Kappas capsicumeja!

Joillekin tämä suomalainen lampunalus- ja ikkunaneduselämä tuntuu sopivan ihan hyvin, vaikka olisivatkin alunperin lähtöisin mukavammista olosuhteista. Pensaspaprika Capsicum annuum 'Redskin F1' ainakin pukkaa hedelmää ihan tosissaan.

Tällaisia tulitikkuaskin kokoisia pötkylöitä on jo parissa taimessa, toisissa kahdessa taimessa on hiukan pienempiä hedelmiä. Ei tätä oikein voi käsittää, kun nuo ovat kuitenkin alle 20-senttisiä kasveja.

Vaihdoin paprikoille ja chileille isommat ruukut, kun kasvit tuntuivat olevan joka päivä kriittisessä veden puutteessa. Ruukun sisällä ei paljon muuta ollutkaan, kuin juuria. Entinen ruukku oli halkaisijaltaan 10 senttiä, nykyinen on kuusi senttiä suurempi ja paljon syvempi.

Chili 'Caribbean Antillais' on saman kokoinen kuin paprika, mutta virittelee vasta kukkanuppujaan.

Tuo chilien maailma on kyllä tosi mielenkiintoinen. Tämä laji on ilmeisesti C. chinense eli habanero-tyyppiä. Weibullsin siemenpussi kyllä väittää sen olevan annuum, mutta viitsiskö uskoa? Kas kun lajikkeen nimikin on pussissa 'CARRIBEAN Antillais', mutta firman nettisivuilla se on kieliopillisesti oikeassa muodossa 'Caribbean Antillais'. 

Jos lajikkeen nimi on tarkoituksellisesti kielenväännös, niin se on kyllä huono sellainen.

Mutta siis, jos hän on tuolta Karibian alueelta kotoisin oleva habanero, niin hänen marjahedelmiensä tulisuus on noin 100 000 - 350 000 yksikköä Scovillen asteikolla. Tabasco-kastike on 5 000 yksikköä, peruspaprika pyöreät nolla.

Taimet kasvoivat helmi-maaliskuun kasvivalojen alla kellarissa, olohuoneen ikkunalle toin ne noin kuukausi sitten. Siinä ovat luonnonvalolla pärjänneet. 

Chinensejä pitää lannoittaa kuulemma maltillisesti, paljon vähemmän kuin annuumeja. Ne voivat elää jopa kymmenvuotiaiksi – siinäpä tavoitetta!

Kasvatin viime vuonna kaksi C. annuum 'Hot Super Chilli F1' -tainta, jotka tuottivat mukavasti satoa vähällä vaivalla. Kastelin niitä, pidin auringossa ja annoin välillä lannoitetta. Syksyllä vein ne kellariin kasvivalojen alle talvehtimaan ja kohtelin kaltoin: vettä tuli, jos oli tullakseen. Toinen taimista kuukahti, mutta toinen sissi pysyi hengissä ja alkoi kasvattaa uusia versoja.

Se on tehnyt pieniä kukkiakin, normaalia pienempiä, kun ei sillä raukalla ollut enää multaa purkissaan. Oli vain lekasoraan kietoutuneita juuria, snif.

Pienensin juuripaakkua ja laitoin kasvin uuteen ruukkuun, jossa on multaakin. Nyt hän hengailee Taimelassa (tarkka, mutta ehkä aavistuksen mielikuvitukseton työnimi taimihuoneelle).

Aika ohkaiset ovat nuo uudet oksat, katsotaan, vahvistuvatko vai pitääkö typistää. Nuo vanhat kuivuneet hedelmät jätin paikalleen koristeeksi.

Löysin kellarista jäteasemalle suuntaavan säkin, jossa oli aikanaan kyllästymispisteen saavuttanut savinen sipuliruukku. Mietin, että olisiko siitä kuitenkin esimerkiksi basilikan kodiksi...

Sinne hänet nyt istutin, katsotaan, mitä silmä sanoo tuosta systeemistä pidemmän päälle. Toisaalta systeemi on siellä taimihuoneessa päivät, joten ihan koko ajan sitä ei näy. Ja hei, noista aukoistahan voi nyt kivasti tarkkailla juuriston vointia ja meininkiä ;)

Kymmenestä vanhasta korianterin siemenestä iti yksi, ja kaksi kuukautta kasvanut taimi olisi nyt syömäkokoinen.

Mutta enhän mä raaski tuota riipiä, ostin kaupasta syömäkasvin. Kuka nyt yrttejä syödäkseen viljelee, höh.

Taimista myös tsinnia näyttää kasvaneen suht' nopeasti siellä taimihuoneessa. Luin eräästä Kotipuutarha-lehden jutusta, että tsinnia hyötyy isosta kasvatusastiasta. Eli selvästi isommasta kuin tämä perusneliö.

Täytyy perehtyä viikonloppuna hänen sielunelämäänsä, ja ennen kaikkea hakea lisää istutusmultaa. Edessä on mm. Floriadesta kiikutettujen daalioiden multaan piilotusta.

Ulkona mullan piiloista nousevat nyt esiin kaikki vanhat armaat tutut. Ensimmäistä kertaa havahduin siihen, että syyskimikin alut ovat varsin vahvan ja väkevän näköisiä.

Ei tietysti ihme, kun kasvista tulee lopulta pari metriä korkea ja kukkaan se ehtii vasta syys-lokakuulla. Mutta hei, sinne on vielä ka-ma-lan pitkä matka ja kaikki piiiitkän kesän parhaus ja ihanuus on vielä edessä.

Superkeväistä viikonloppua!

Kuumat Kreikan-terkut

Hyvää lokakuuta! Sitä se tosiaan tänään tuntuu olevan, kun aurinko paistaa ja pihalla vihertää, edelleen. Toissapäivänä lämpötila ylitti 20 astetta täällä eteläisessä Suomessa, ja Kreikanmaalla se huiteli 30 asteen tietämillä. Viikon loma oli poikaa, tosin tuntuu, että loman jälkeen saa aina pakertaa kahta kauheammin: syksyn pihatyöt odottavat edelleen, pyykkivuori on kolossaalinen ja työt jatkuvat huomenna taas täydellä teholla. Nooh, ei auta valittaa, mukavaa oli ja kasvejakin tuli kuvattua, ainakin vähän.

Kävin siis Rhodoksella, jossa on kaikenlaisen hömpän vastapainoksi mm. huikea keskiaikainen kaupunkilinnoitus, ns. vanha kaupunki. Siellä on edelleen asukkaita, heidän kotimaisemansa ovat kyllä vertaansa vailla. Kaikenlainen vanha sopii tuohon atmosfääriin kuin valettu.

 

Pelargoniruukku ja pyörän runko ovat kivasti samanväriset, ja oven jadenvihreä korostaa lehtien harmaata sävyä. Aika kiva asetelma, sanoisin.

Ajatus käyttää mitä tahansa kasvien istutusastioina on täällä todellakin voimissaan. Oliiviöljytölkit käytetään joko sellaisenaan tai maalattuina.

 

Reipas keltainen peltiämpäri ei näytä ollenkaan hölmöltä tässä valossa ja tällaista rustiikkista seinää vasten. 

Kreikassa on ollut kuulemma normaalia lämpimämpi syksy. Kesä on ollut tavanomaisen kuuma, ja se on tietysti tehnyt kasveille tepposet. Jotain kukkivaakin vielä näkyi, mm. pelargoneja, bougainvilleaa (ihmeköynnös? ja hibiscusta (kiinanruusu). Niin, ja tulikruunua eli lantanaa.

 

Muun muassa heinäkasvit olivat kasvaneet valtavan suuriksi, mutta niin oli tarhurin paapomat basilikatkin.

 

Kuva on pienestä puutarhasta, joka sijaitsee aivan vanhankaupungin kyljessä, nimeä en tajunnut ottaa talteen (luotin muistiini, hah). Puutarha on muotopuutarhatyyppinen ja vehreä. Tämä basilikapensas on noin 1,5 metriä korkea. Siinä sitä olisi yrttiä loppuelämäksi..!

Kreikka olisi kyllä mukava eläketalvien viettopaikka, kun lempikasvini pelargonit tuntuvat menestyvän siellä varsin hyvin. Mullakin olisi akkunalla tällainen ruukku tai kaksi.

 

Noh, ainahan sitä ihminen unelmoida saa :)

Kiva oli kyllä tulla takaisin kotiinkin, viikossa ehtii irtautua arjesta ihan mukavasti. Pihalla kukkii edelleen moni kasvi, ja koska viime yö taisi olla ensimmäinen nollakelin yö, niin raaskin pätkiä kukkia maljakkoon. Jos pakkanen ne kuitenkin kohta uhkaa viedä...

 

Kasvikierrosta tehdessäni olin haistavinani jotain tosi makeaa. En ole koskaan tuoksuttanut sellaista pihalla, joten ajattelin, että tuuli toi sen jostain muualta. Mutta ei, myöhemmin tajusin, että syyskimikkihän se tuolta tuoksuu.

 

Ihana, myöhään kukkiva syyskimikki (Cimicifuga ramosa) siis tuoksuukin, tämä havainto tuli mulle yllätyksenä, sillä kasvi ehtii yleensä kukkia vain niukasti. Tänä syksynä kukintoja on runsaanlaisesti.

Jos noiden syksyn viimeisten kukkien aukeamisponnisteluja on ollut tähänkin asti jännä seurata, niin jatkossa vasta jännittääkin. Että tuleeko kukka ja tuleeko vielä tuoksukin. Ah, tätä pulloon, kiitos.