26. toukokuuta 2014

Herbarette 3000 DLX

Olen ollut harvakseltaan Blogistanissa, liian harvakseltaan, mutta tiedättekö miksi? Koska olen tuunannut kulkuneuvoa. Nyt pihalla seisoo kullankiiltävä yrttivaunu Herbarette 3000 DLX (niin kuin deluxe).


No kas, asiahan lähti siitä, että yrttipenkkinä toiminut turveharkkoreunuksinen systeemi oli käynyt huonoksi: maaperä kuivunut muurahaisten temmellyskentäksi, jota vain varsin korkeajalkainen ottokoira Sulo muisti enää kastella. Virtsaamalla. Joten uutta kasvualustaa kaivattiin kovasti. Ja mieshän sen keksi, kun mieskaupan (IKH) katalookia selasi. Työkalukärrystä sen saa, on korkeutta ja vähän erilaista tunnelmaa.

Tästä lähdettiin maaliskuun lopussa.


Väri oli ihan sähäkkä, mutta jos on mahdollista saada kultainen kulkupeli, niin miksi ihmeessä sellaista ei ottaisi? Pohjamaalasin näkyviin jäävät osat valkoisella ja pinnan suhuttelin spraymaalilla. Hyvin tarttui Bilteman harrastajamaali (hinta 5,90), ei tarvinnut kuin pari suht' ohutta kierrosta. Peittelin suojattavat nippelit foliolla – vinkki, jonka näin jossain interwebissä.


Mies teki vaunuun kaksi jämptin kokoista laaria.


Tyttären kanssa kehittelimme laarin kylkiin jotain sopivaa slogania. Tytär sen keksi, ja teki kirjainsapluunatkin. Minä spreijasin antrasiitinharmaalla.


Riisuimme ranskan kielen turhista etuliitteistä ja sorvasimme sanat tarkoituksiimme sopiviksi: Vert est vérité – vihreä on totuus. Ja vuosiluku mukaan.


Kärrystä saa laidat alas, kun haluaa ihailla tekstiä koko komeudessaan.


Ja laidat ylhäällä näkyy enemmän blingblingiä, nimittäin vanteet on kromatut. Bilteman vannemaalilla.


Laarien pohjalle salaojat lekasorasta ja mullat päälle.


Sitten vaan yrtit perään. Herbaretteen tuli itsekasvatettuja chilejä, timjamia, korianteria, lipstikkaa, ruohosipulia, lehtipersiljaa, krassia ja samettikukkaa. Pääsiäisen munakoristeista syntyi ihan oikeita taimia, kun siirsin oraat oikeisiin (muovisiin) potteihin.


Chileistä laitoin tällaista omenanmuotoista Narangaa...



... ja vanhaa lemppariani Hot Super Chilli F1:a.



Vanha yrttipenkki sai lapiokyydin peräkärryyn. Sen kohdalle löytyi jemma-nimisestä paikasta vielä riittävästi liuskekiviä.



Siihen minä Herbareten parkkeerasin ja siinä minä sitä ensi töikseni oven avatessani ihailen. (Ja välillä avaan ovea ihan vaan ihaillakseni.)


Ja kun spray-maalauksen vauhtiin pääsin, niin suhautin kultaa vielä amppelimuratin asujaimistoonkin.


Sopii nyt paremmin kultavaunun maisemiin. 

11. toukokuuta 2014

Kuninkaallista äitienpäivää!

Kaunista, vehreää ja vihreää äitienpäivää! Toivotaan ripausta kuninkaallista kohtelua kaikille asianosaisille, mikäli mahdollista. Vaikka tällaisia kruunuja kutreille.


Kruunut kannoin Tukholman puutarhamessuilta, sisään laitoin lankaköynnöstä, murattia ja pienen hortensian. 

Hortensia on varmasti tämän äitienpäivän hittikukka, siltä ainakin tuntui, kun puutarhamyymälöissä perjantain vapaapäivänä kuljeskelin. Paljon oli tarjontaa, eri väristä ja kokoista, ja paljon oli jo päiväsaikaan ostajia.

Kukallista uutta viikkoa kaikille!