Lähes pelkkää positiivista

Harrastuskiireiden aiheuttama ylirasitus alkaa olla taaksejäänyttä elämää ja nyt pihalla voi käyskennellä kädet melkein velttoina sivuilla riippuen. Ei niistä paljon muuhun nyt olisikaan, heh. Kaikki taimet muutamaa elämänlankaa, pikkuriikkisiä coleuksia ja pistokaspelargoneja vaille on istutettu lopullisille kasvupaikoilleen. Tekisi mieli sanoa, että aamen.

Ilmat ovat olleet muutaman päivän ihan kesäisiä, hellelukemiakin on hätyytelty. Oli hyvä saada pakolliset tehtävät tehdyksi, niin ehti mukaan pikavauhtia muuttuvan puutarhan seurantaan.

Ihana särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis 'Alba') kukkii jo reippaasti.

Akileijoista punainen lehtoakileija aikoo avata nuppunsa ensimmäisenä.

Kurjenpolvista vanhinta kaartia edustava tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorhizzum 'Album') on ehtinyt ensimmäisenä kukintavaiheeseen. 

Myös kaikissa uudemmissa, viime vuonna istutetuissa kurjenpolvissa on kukkanuppuja. Siksihän mä näistä kurjenpolvista niin kovasti tykkäänkin, kun ne ovat luotettavia, helppohoitoisia, runsaita ja monimuotoisia... puuttuukohan listasta vielä joku oleellinen adjektiivi? Joo: kauniita.

Hedelmäpuista ensimmäisenä kukkineen kriikunan (tai kriikunaksi luulemani pikkuhedelmäisen luumupuun) valkoinen kukkeus alkaa olla tältä vuodelta ohi. Yritin saada kuvaan tuulessa lenteleviä terälehtiä, kovin olivat nopeita... mutta tuossa sinitaivaan kohdalla niitä voi hyvällä tahdolla näkyä.

Supervänkyrä luumupuu on myöskin lopettelemassa kukintaansa, hienoa, että ehdin tallentaa tämänkin näyn. Tästä puusta tulee herkkumaukkaita hedelmiä, vaikka ulkomuotonsa on koivun puristuksessa vahvasti vino. Luurankospesialisti laittaisi hänelle selkärankatuen seuraavaksi viideksi vuodeksi, luulen.

Kolme vuotta sitten työkavereilta lahjaksi saatu kirsikkapuu pitää vielä morsiuspukuaan ja liehittelee sillä surriaisia. Toivottavasti pörisijät ovat olleet hereillä, niin saataisiin tänä vuonna enemmän kuin yksi marja. Ja jos ollaan itse valppaina, niin joku pitkänokka ei syö sitä meidän edestä.

Puutarhan luottopakit, kaksi vanhaa omenapuuta, ovat taas osoittaneet taitavan muuntautumiskykynsä. Kun ne rospuuttoaikaan seisovat vankkoina siemenkranssi- ja lyhtytukina, niin näin alkukesästä ne vangitsevat katseen upealla vaaleanpuna-valkoisella kukkakruunullaan. Oksien harmaa jäkälä vain korostaa kukinnan kauneutta. 

Vahvemmat vaaleanpunaiset värit löytyvät tulppaaneista, jotka ovat lämmössä kasvaneet parhaaseen muotoonsa. Tässä 'Dynasty', jonka tyyppisiä yksinkertaisia kaunottaria aion istuttaa tänä syksynä lisää.

Jalokärhökasvusto yllätti tänä keväänä, nimittäin kasvit eivät olleet paleltuneet maata myöten, vaan viimevuotisista varsista lähti alkuun uusi kasvu – yli metrin korkeudelta maasta. Lunta oli parhaimmillaan kasautunut juuri sen verran, ehkä se suojasi kasvustoa?

Leikkasin risukon kuolleet oksat pois ja kasvusto oli viikossa, parissa jo naisen mittaista. Ensimmäiset kukkanuputkin ovat kehittyneet.

Ajatella, kaikki tämä kehitystiedostus olisi mennyt ohi, jos odottamassa olisi ollut vielä esimerkiksi sata itsekasvatettua tainta. Uh, pelkkä ajatuskin saa alaselän vihlomaan.

Alppikärhö tekee urhoollisesti kukkia tuijien tyveltä ponnistaen.

Ostin viime syksynä Plantagenin alelaarista toisen alppikärhön, vaaleanpunaisen Clematis Alpina 'Pink Flamingon'. Sekin aloittelee kukintaansa, mutta juupeli juu, eihän se mikään vaaleanpunainen ole. Se on ihan samanlainen sininen kuin tuo vanhempi lajitoverinsa.

Pitänee varmaan mennä murmuttamaan ja vaatimaan oikeaa tuotetta tilalle – ellei kukalle tapahdu ihmepinkittymistä? Jos ei, niin vuoden turhaa odotusta Plantagen tuskin korvaa. Täytyy vaan alkaa ihastella tätä sinistä versiota, joka toki on kaunis, onhan mulla sellainen jo ennestään, mutta vaaleanpunainen se ei ole, ja sellaisen minä luulin ostavani. 

Tässä kohtaa on pakko parahtaa: Backas-taimisto, tule takaisin! Koko pääkaupunkiseutu kaipaa sinua kuumeisesti. Lähtösi jättämää aukkoa ei kukaan ole voinut parissakaan vuodessa täyttää. Snif.

Ja onhan täältä tulossa lisää kärhöä, nimittäin kermanväristä pagodikärhöä (Clematis chiisanensis 'Korean Beauty'). Ainakin kokonainen yksi taimi olisi kehittymässä, jos hyvin käy. Heh heh. 

Itäminen kesti toista kuukautta, ja mullan pinnalle nousi kolme sirkkalehtiparia. Vain tosiaan tämä yksi taimi on saanut kehitettyä itselleen ensimmäisen varsinaisen lehtiparin. Sari onnistui kyllä huomattavasti paremmin, vaikkei hänellä ollut kuulemma mitään erityisiä ässiä hihassaan. Ehkä hortonomin sormet ovat kuitenkin herkemmät kuin harrastajan? :)

Noh, tarkkaillaan, miten tämä yksilö kehittyy – ja ihastellaan kukintaa Sarin blogista.

Idänunikko 'Olympia' ei paljon pastellisävyisestä herkistelystä innostu. Se availee kiivihedelmän näköisiä palluroitaan, jotka ovat pakattu täyteen hehkuvan oranssia silkkistä terälehteä. Tulkaa vaan, minä tykkään!

Nurmikoksi kutsuttavan viherkasvuston on saanut ajaa leikkurilla jo viikko sitten, ja tänään on sama urakka edessä. Ajelutarpeen mittari on koira, jonka on näyttävä heinikon seasta :) Mutta kaiken yli ei jyrätä, vaan esimerkiksi pari tällaista hieman harhaillutta laukkaa kierretään kaukaa.

Ruukkukolonna on nyt kaikkien aikojen mittavin. En ole uskaltanut laskea, kuinka monta isoa ruukkua pihalla tököttää vihreää puskemassa, mutta kyllä niitä ainakin 25 on, ja pienet päälle. Mutta onneksi, oi onneksi, nyt on alkanut vain tarkkailun, kastelun ja nautinnon vaihe. Tulkoon rankkasade tai raekuuro, nyt kasvien on pärjättävä niillä sijoillaan, jotka olen heille valinnut. Roudarinhommat ovat takanapäin.

Mutta palkintoja toivottavasti alkaa siis kohta näkyä. Ainakin kun kuivuneita orvokin kukkia nyppii, voi viehkojen värien lisäksi nähdä vaikka siitepölyisen leppäkertun. Se on nyppijän suloinen lisävoitto.

Suurin osa itsetehdyistä kesäkukista ei vielä kuki, mutta riippalobelia on jo hyvässä alkuvauhdissa. Oijoi, kylläpä on erityisen hyvinmuodostunut ja fiksun näköinen kukka tuo, vaikka asian otankin itse puheeksi ;)

Risiini sai Taimelassa nopeimmat alkuvauhdit ikinä, 40 cm korkuisissa taimissa on jo kukinnot valmiina. Yleensä nuo kukkavanat putkahtavat esiin aikaisintaan heinäkuussa ja varjoisammassa kasvupaikassa vasta elokuun lopulla.

Kasvihuoneessa, jonka nimi on tähän asti ollut Taimela, tapahtuu kaikki superpikavauhtia. Basilika viihtyy erinomaisesti tomaattien antamassa puolivarjossa, tässä kolmea eri ikäistä tainta. Olen raaskinut yhdestä ruukusta jo syödäkin, tänään karaisen itseäni syömään lisää.

Pensaspaprikat alkavat varmaan kohta punertumaan, ja hieman hitaammat chilit ('Caribbean Antillais') ovat ehättäneet ensimmäisen podinsa muodostusvaiheeseen. Tervetuloa maailmaan!

Sungold-tomaattien kanssa ollaan hirmuisessa vauhdissa, silmiin osui jo ensimmäinen raakile, hui.

Kyllä tuo melkein trooppinen kasvihuone-olotila taitaa hänelle olla just passeli. Viime viikolla kasvihuoneeseen kohdistui jo semmoinen porotus, että varjostusasiat tulivat ajankohtaisiksi. Ensin viritin päälle ison kankaan "Kauneimmat lakanani" -kokoelmastani, mutta se teki varjosta vähän turhan syvän. Tutkiskelin internettejä ja totesin, että tähän Palramin Silverlineen on saatavilla varjostuskangas (Shade Kit), joka maksaisi noin 50 euroa + postikulut Englannista.

Kätevähän se olisi, mutta hiukan hinnakas ja noin viikon odotusajan päässä. Mutta mikään ei ole niin nerokas kuin ihminen (hah), joten muistelin ja totesin omistavani havujen varjostuskangasta. Ja mikä parasta, se ei ollutkaan kunnon kangasta, vaan ohutta muoviverkkoa. No siitä sitten pala katolle ja pyykkipojilla kiinni. Voilà!

Kauneus on tässäkin katsojan silmässä, mutta tuo valmistajan oma verkko on hyvin pitkälti saman näköistä. Se kiinnitetään huoneen sisäpuolelle, joten hillitympi näky siitä ehkä sillä tavalla tulee, mutta pienellä viimeistelyllä tämäkin on oikein nätti – niin nätti, kuin kasvihuoneen muovinen varjostussysteemi ylipäätään voi olla. Voihan sitä sitten talvella virkata vaaleanpunaisesta pitsistä hänelle reunukset, jos ei muuta tekemistä keksi... juu.

Sisällä varjo on aivan täydellinen, katsokaa nyt tätä tomaatin lehdille siivilöityvää tummaa. Ihan kuin viidakossa, siellä aluskasvillisuuden tasolla. Kostea ilma on pysähtynyt paikalleen, lämpötila on +33°C ja kaskaat sirittävät kovaäänisesti.

Taimelaan – jolle pitää nyt siis keksiä uusi nimi, kun siellä ei kesällä taimia kasvateta – jäävät nyt asumaan osa tomaateista sekä paprikat, chilit ja basilikat.

Kastelua kaivataan varmasti joka päivä ja örkkihyökkäyksiä pitää vahtia, mutta muuten olen oikein tyytyväinen asioiden tolaan. Siementen kylvö oli kivaa ja taimikasvatus hauskaa, mutta ensi vuonna on pakko muistaa, että siemenillä on loppukeväästä erittäin työllistävä vaikutus. On. Pakko. Muistaa.

Kiitos vielä ihanasta tuestanne, jota sain, kun olin heittämässä kirvestä ja kuokkaa kaivoon :) Ilman sitä olisin jo Kreikassa, pienellä puuttomalla saarella keskellä merta. Viljelemässä kiviä.

Kuin palkinnoksi kaikesta fysiikkaa ja mielenterveyttä uhmaavasta puurtamisesta lempparipensas, vanha iso syreeni, alkoi eilen kukkia.

Tämän viereen minä aion nyt kidutetun kehoni kiikuttaa ja maitokahvia latkia. Siihen ajankulun voikin sitten minun osaltani pysäyttää, kiitos.

Ja aion minä hankkia itselleni toisenkin palkinnon. Koska raatamiskausi on loppumassa ja juhlakausi alkamassa, menen huomenna teettämään itselleni manikyyrin. Kyllä! Käsi(?)ttämättömän luksusta! Pinttymiä saa toivottavasti vähän vaaleammiksi, niin kehtaa täytekakkua leikata ja korkeajalkaista lasia pidellä.

Ja koska olen (olemme kaikki) sen ansainnut, otan samaa vauhtia myös jalkahoidon. Kyllä! Elämä risaiseksi! Savet pois varpaiden välistä!

Näin se alkaa taas elämä maittaa harrastuksensa ääreen liki kuukahtaneelle, hah. Kaikki solahti paikoilleen ajallisesti yhtä nappiin kuin eilen lehtikompostiin heittämäni purukumi. Siihen se jäi komeasti metalliristikkoon kuin se kuuluisa Junttilan tuvan seinään. 

Kyllähän näitä ilonaiheita paljonkin löytyy, kun oikein silmin katselee :D 

Vielä jälkisanat. Olisin ottanut purkan pois lehtikompostista heti, kun olisin sinne suuntaan mennyt. Purkka ei ole hyväksi luonnolle eikä millekään eläimelle, jota valkoinen knööli saattaisi kiinnostaa. Tuo näky sai kuitenkin hakemaan köntsän pois samantien. Komea napakymppinakkaus, mutta väärässä paikassa.

Jokapäiväinen multamme

On tarhurien puoliskoilla kestämistä tässä harrastuksessa. Jos eivät saa kuskata kiviä tai kaivaa kuoppia, niin vähintään fiksaavat työkaluja tai toimivat kuskeina. Mun mies on tehnyt kaikkea tätä, mutta viime aikoina toiminut eniten kuskina. Multaa, multaa, multaa.

Noh, pari päivää sitten kävimme ruokakaupassa, ja hipsaisin siitä ovelta heti oikealle, jossa on kasviosasto. Siis ei mikään HeVi-osasto, vaan puutarha-osio. Otin ihan vain pikku pussin kylvömultaa, kun se äskettäin hankittu 50 litran säkki loppui jo. Sitä ennen näitä pikkupusseja on ostettu lukematon määrä pitkin talvea ja kevättä.

Mies katsoi mun koukkaamista oikealle, pyöräytti silmiään ja parahti hiljaa: "Anna meille meidän jokapäiväinen multamme".

Mua nauratti. Hän oli jotenkin ihan tosissaan hiukan kypsähtänyt tähän mullan raahaamiseen. Mutta suostui edelleen kantamaan yhden pikkupussin, kun annoin ison moiskun poskelle.

Etsiskelin Plantagenista Kasvusäkkiä, johon olisin voinut kokeeksi istuttaa pari tomaattia kasvihuoneoloihin. Semmoinen valmiiksi tomaatin tarpeisiin lannoitettu ja mitoitettu säkki kuulostaa hyvältä, mutta P:ssä niitä ei ollut.

Noh, tämä samainen mies toi ystävällisesti toiselta reissultaan mulle yllärinä kasvusäkin, tosin Yrttimaa-mallisen. Siinä (luomu)lannoitteet on mitoitettu yrteille ja pienille kukille, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla tomaattien kasvatusta. Saahan lannoitetta lisättyä kasteluvedessä.

Tein säkkiin muutaman viillon, kaksi tomskuille ('Sungold') ja pari samettikukille, joiden kerrotaan karkoittavan pois white fly -ötökkää (jonka suomenkielistä nimeä en nyt muista).

Sungold tekee runkoonsa, lehtihangan yläpuolelle, ns. varkaita, jotka pitää nyppäistä pois. Niin tein, ja kaivelin taimet säkkiinsä.

Sinne se systeemi solahti Taimelan nurkkaan. 

Mutta vain hetkeksi, sillä tuo näky oli musta aivan kamala. Kiiltävä muovisäkki ja äärimmäisen hontelot samettikukat oikein huusivat olemassaoloaan. Pakko oli kaivaa kaikki pois ja istuttaa ihan perinteiseen saviruukkuun.

Noin, nyt näyttää levollisemmalta. Istutin samaa vauhtia kaikki tomskut ruukkuihin, niitä tuli kaikkiaan seitsemän eri kokoista. Taimia oli parisenkymmentä, niin että jos kaikki sujuu hyvin, loppukesällä syödään rutkasti punaista.

Mies hankki myös toisenlaista mustaa, nimittäin hevonpeetä. Edellinen satsi tuli suoraan kotiovelle, jossa sitä kauppasi pari herraa pakettiautossa. Ostin sitä kokeeksi, näytti mustalta turpeelta. Ja nyt tuli työpaikalle pyrähtäneeltä kauppiaalta tällaista mallia, joka näyttää... no, hevonpeeltä.

Rohkea rotan syö, edelleen. Niinpä laitoin jonkin verran kakkaa jokaiseen tomaattiruukkuun kasvuvoimaa antamaan. Mutta koska mulla ei ole tätä kevättä aikaisempaa kokemusta hepanjätöksestä, en tiedä yhtään, miltä kunnolla palaneen lannan pitäisi näyttää. Mutta hei, kokeilemalla oppii ;) Sekaan laitoin myös hiukan Yrttimaata (täytyyhän sekin jonnekin upottaa) ja perus-puutarhamultaa.

Ulkona kukkii äärimmäisen naisellinen kriikuna – tai kriikunaksi minä tätä puuta nimitän, saattaa se olla joku pienihedelmäinen luumukin.

Koko puu on täynnä vitivalkoista pumpulipalloa!

Taimelassa kasvaa vastapainoksi jotain erittäin miehekästä, nimittäin viime vuonna kasvatettu ja kellarissa talvehtinut chili 'Hot Super Chilli F1'. 

Aurinkoista puutarhaviikkoa kaikille :D

Luumu ja kriikuna rinnakkain

Kauan odotettu luumusato alkaa vihdoin kypsyä. Vähän niitä on pitänyt maistella jo, vaikka paras pehmeys ja makeus on tulossa muutaman päivän päästä.

Myös kriikuna on kypsytellyt syötävää, harmi vain, että puu on korkeahko ja pystykasvuinen, joten suurin osa hedelmistä jää käden ulottumattomiin. Saisihan ne tikkailla sieltä, mutta jätetään lintujen ja oravien herkuksi, mulle riittää nuo luumut.

 

Kriikuna on hieman pienempi, kuin kahden euron kolikko. Hedelmäliha on saman väristä molemmissa, kuten toivottavasti kuvasta näkyy. Kriikuna on hiukan sähäkämmän makuinen kuin luumu, pienemmissä lienee yleensäkin enemmän "ytyä".

 

Luumun lajikkeesta en ole varma, olen arvellut sen olevan 'Yleistä punaluumua'. Tosi hyvää se ainakin on. Kriikuna on todennäköisesti 'Yleistä sinikriikunaa'.

Pari viikkoa sitten tehdystä kurjenpolvipenkistä kajastaa herkkää sinistä valoa.

Johnson's Blue se siellä kevättä enteilee, heh. Oli vaan niin kovin liikkuvainen yksilö, että kamera ei saanut skarpattua. 

Samaan penkkiin, "Hautakumpu" nimeltään, laitoin talvehtimaan myös kesällä kylvetyt jaloakileijat. Ne näyttävät vahvistuneen ihan mukavasti.

Vielä on hiukan jäljellä tuota perennamultaa, joten Kodin Kukkien kuvastosta piti tilata punahattu 'Green Envyä' ja alkaa etsiä niille paikkaa.

 

Punahatut (Echinacea) ovat kyllä kauniita ja erityisen arvokkaita siksi, että ne kukkivat vielä näihinkin aikoihin, myös puolivarjossa. Kas, onhan niitä heinäkuun missejä pilvin pimein ;)

Eilen pumppasin fillarinkumiin ilmaa, ja ihmettelin hentoa sateen ääntä, semmoista paperista soundia. Se oli yksi etupihan koivuista, joka alkoi sataa siementä niin maan perusteellisesti. Sitä satoi ja satoi ja satoi, toista tuntia.

Nyt olisi Petula bendulaa siemenmuodossa ihan maailman tappiin asti. Huhhuh. Siinä vasta lisääntymiskone :)

Pionin viehko aromi

Pihan komeimmat kukkijat ovat nyt loistossaan. Harmi, ettei pionien tuoksua saa minkään nappulan taakse tähän tekstin yhteyteen, sanoilla sitä on vaikea kuvata.

Tai no, jos kuitenkin yrittäisi. "Ruusuinen, kielohtava". Äh, ei onnistu, pionia on vain tuoksuteltava aina ohi kulkiessa ja yritettävä painaa aromi-ihanuus mieleen.

Pioni on mainio tapaus siinäkin suhteessa, että sen kahden kämmenen kokoinen kukka on pakattu pienehköön, tosi tiukkaan nuppuun.

Tämän kokoinen nuppu oli 9 päivää sitten. Ja vielä neljä päivää sitten nuppu oli enemmän supussa kuin auki.

Hyvä, että tähän väliin osui sateisia päiviä, niin kukinnan kehittyminen hieman hidastui. Arkikiireiltä siitä ei olisi ehtinyt kunnolla nauttimaan. Seuraavana päivänä kukka oli jo selvästi enemmän auennut.

Auenneita kukkia on kolmesta kasvissa tällä hetkellä kuusi. Jotkut sivunuput ovat myöhemmin vielä auenneet, mutteivät kaikki. Olen napsaissut lakastuneet pääkukat heti pois, jotta kasvin voimat eivät menisi siemenkodan kypsyttelyyn, vaan se yrittäisi vielä punnertaa pienemmät kukkanuput auki.

Raaskin napsaista yhden ison kukan sisälle maljakkoon. Onneksi raaskin, sillä sitä on mukava vilkuilla tätäkin naputellessa. Kohta pitää pompata ylös tuoksuttelemaan...

Muurahaiset viihtyivät ihanaa mettä pursuavissa nupuissa ja nyt myös avautuneiden kukkien sisällä. Mutta mitään haittaa niistä ei ole koskaan näyttänyt olevan.

Aika hieno yksityiskohta tuo punainen väriläikkä tuossa kukan keskustassa. Ah, toiset ne osaavat tyylikkyyden aakkoset etu- ja takaperin.

Otin perhoangervoista kokovartalokuvan, mikä ei ollutkaan ihan helppo tehtävä: tuuli heiluttelee ohuita varsia ja valkoiset kukat haihtuvat taivasta vasten.

Mittasuhteista kertoo se, että taustan tuija on noin 190-200 cm ja etualan tuoksukurjenpolvet noin 40 cm korkeita. Perhoangervot ovat noin 90-senttisiä. Ne tuovat kyllä mukavan lisän herkkien kukkiensa lisäksi sillä tavoin, että ne lisäävät liikettä. Ne heiluvat aika pienestäkin tuulesta, jolloin asetelmasta tulee elävämpi. Ihan kuin vedenpinnasta, joka väreilee tuulenvireestä.

Avasin toissa-aamuna makuuhuoneen verhon, kuten aamuisin tapana on. Kriikunan oksistossa kävi isompi väreily, kuin mitä tuuli pystyy aiheuttamaan. Herra Orava siellä pomppi järjestelmällisesti oksalta toiselle ja pysähteli välillä puuhailemaan jotain.

Siellähän se syödä ratusteli hedelmien pikkuraakileita ihan tosissaan. Ajattelin, että syököön. Kuka sitä nyt kuivia siemeniä jaksaisi alituiseen popsia. Ja enemmänhän tuo puu on kuitenkin hänen elinympäristöään kuin minun. 

Turveruukkujen repijäiset

Lauantai kului pihalla intensiivisesti tasan yhdeksästä viiteen, sitten loppuivat voimat. Kevättyöpäivään mahtui mm. omenapuiden kuivien oksien leikkelyä, rikkaruohojen riivintää ja taimien istuttelua. Omenapuut alkavat aivan näillä näppäimillä kukkia, mutta kukkanuput ovat kyllä vähintään yhtä kauniita.

Pelargoni 'Apple blossom' mukailee tuota väritystä, mutta ihan samaan ei tietenkään yllä. Mutta kiva on sekin. Tässä puutarhamessuilta huhtikuussa ostamani 'Mårbackan' taimet, jotka pääsivät kasvitelttaan karaistumaan ja tuulia tunnustelemaan.

Tuosta vaaleanpunaisesta väristä voisi jopa hiukan innostua, kyllä se tähän toukokuuhun mainiosti sopii.

Viimeksi oli puhetta kriikunan kukista, eilen puu näytti vieläkin kauniimmalta sinistä taivasta vasten.

Päivä ei kulunut vain taivaita tuijotellessa, vaan mukana oli raakaa duuniakin, kuten turveruukkujen repimistä. Valmistajan ohjeen mukaan taimet voisi upottaa kasvupaikalleen potteineen päivineen, mutta en uskaltanut siihen ryhtyä. Turveruukku on nimittäin kuivana kivikova, mutta märkänä toki joustava ja varmasti maatuvainen. Mutta jos turve pääsee mullassa kuivumaan, niin ei siitä taida ihan hennot juuret kyllä läpi päästä, luulen. Joten kuorin turpeet samettikukkien juuripaakkujen päältä.

Toisaalta kokeeksi kurkkaamani koristemaissi (Zea mays 'Quadricolor') oli saanut läpäistyä ruukun pohjan vahvemmilla juurillaan.

Istutin tämän yksilön yrttipenkkiin yhdessä samettikukkien kanssa. Muutama viikko sitten istutin sinne orvokkeja, joten yrtin määritelmä alkaa olla aika lavea... No, onhan siellä timjamia, oreganoa, ruohosipulia ja persiljaakin, joten menköön yrttipenkki-nimellä vielä toistaiseksi. 

Jännää kyllä, että isompaan ruukkuun koulimatta jääneet samettikukat olivat melkein saman kokoisia kuin yhden kerran väljemmille asuinsijoille siirretyt serkuksensa. Näissä pikkuruukussa kasvaneet eivät vielä ole avanneet kukkiaan, kuten isompiin siirretyt, mutta nuput näissäkin on.

Toivottavasti nämä nyt kestävät tulevat kelit ja säät. Jos raaka tuuli tai kylmät yöt eivät heitä häiritse, niin en voi muuta kuin todeta, että samettikukka on ihan huippuhuippukasvi. Se itää nopeasti, kasvaa tanakasti alkukevään niheässä valossa ja kukkii tauotta aivan syksyn loppuun saakka. Lisäksi se on kaunis ja houkuttelee pörriäisiä. Tämä kuvan laji on Tagetes patula 'French Safari Mixed'. 

Kauniista en tiedä, mutta ainakin monihaarainen on sulkahirssi (Pennisetum setaceum) tätä nykyä. Taimet ovat haarautuneet aivan tyvestä ikkunalaudalla aikaa viettäessään.

Toivottavasti haarautuminen on hyvä merkki, itse olisin odottanut enemmän tanakoitumisen signaaleja, hmm. Näiden ohuiden heinien päähän pitäisi nimittäin kehittyä tähkämäiset pähkylät, jotka höljyvät punervina lempeässä kesätuulessa. Se uskoo, ken näkee.

Siirsin sulkahirssit kasvitelttaan ottamaan tuntumaa oikeaan maailmaan. Ehkä parin viikon päästä ne uskaltaa sijoittaa ulkoilmaan varsinaisiin kasvuruukkuihinsa. Jos vain suomalainen kevät ymmärtää antaa mahdollisuuden tälle mm. Sisiliassa, Kaliforniassa, Etelä-Espanjassa ja Australiassa viihtyvälle heinälle.