Tai no, jos kuitenkin yrittäisi. "Ruusuinen, kielohtava". Äh, ei onnistu, pionia on vain tuoksuteltava aina ohi kulkiessa ja yritettävä painaa aromi-ihanuus mieleen.
Pioni on mainio tapaus siinäkin suhteessa, että sen kahden kämmenen kokoinen kukka on pakattu pienehköön, tosi tiukkaan nuppuun.
Tämän kokoinen nuppu oli 9 päivää sitten. Ja vielä neljä päivää sitten nuppu oli enemmän supussa kuin auki.
Hyvä, että tähän väliin osui sateisia päiviä, niin kukinnan kehittyminen hieman hidastui. Arkikiireiltä siitä ei olisi ehtinyt kunnolla nauttimaan. Seuraavana päivänä kukka oli jo selvästi enemmän auennut.
Auenneita kukkia on kolmesta kasvissa tällä hetkellä kuusi. Jotkut sivunuput ovat myöhemmin vielä auenneet, mutteivät kaikki. Olen napsaissut lakastuneet pääkukat heti pois, jotta kasvin voimat eivät menisi siemenkodan kypsyttelyyn, vaan se yrittäisi vielä punnertaa pienemmät kukkanuput auki.
Raaskin napsaista yhden ison kukan sisälle maljakkoon. Onneksi raaskin, sillä sitä on mukava vilkuilla tätäkin naputellessa. Kohta pitää pompata ylös tuoksuttelemaan...
Muurahaiset viihtyivät ihanaa mettä pursuavissa nupuissa ja nyt myös avautuneiden kukkien sisällä. Mutta mitään haittaa niistä ei ole koskaan näyttänyt olevan.
Aika hieno yksityiskohta tuo punainen väriläikkä tuossa kukan keskustassa. Ah, toiset ne osaavat tyylikkyyden aakkoset etu- ja takaperin.
Otin perhoangervoista kokovartalokuvan, mikä ei ollutkaan ihan helppo tehtävä: tuuli heiluttelee ohuita varsia ja valkoiset kukat haihtuvat taivasta vasten.
Mittasuhteista kertoo se, että taustan tuija on noin 190-200 cm ja etualan tuoksukurjenpolvet noin 40 cm korkeita. Perhoangervot ovat noin 90-senttisiä. Ne tuovat kyllä mukavan lisän herkkien kukkiensa lisäksi sillä tavoin, että ne lisäävät liikettä. Ne heiluvat aika pienestäkin tuulesta, jolloin asetelmasta tulee elävämpi. Ihan kuin vedenpinnasta, joka väreilee tuulenvireestä.
Avasin toissa-aamuna makuuhuoneen verhon, kuten aamuisin tapana on. Kriikunan oksistossa kävi isompi väreily, kuin mitä tuuli pystyy aiheuttamaan. Herra Orava siellä pomppi järjestelmällisesti oksalta toiselle ja pysähteli välillä puuhailemaan jotain.
Siellähän se syödä ratusteli hedelmien pikkuraakileita ihan tosissaan. Ajattelin, että syököön. Kuka sitä nyt kuivia siemeniä jaksaisi alituiseen popsia. Ja enemmänhän tuo puu on kuitenkin hänen elinympäristöään kuin minun.
Kauniita pioneja, hienostunut väri tosiaan! Niin monen kukan kohdalla tekisi mieli sanoa, että ovat lempikukkiani, mutta kaikki ei voi olla. Pionit ovat kuitenkin yksi niin monista lempikukistani, juuri tuoksun ja sitten noiden maailman suloisimpien nuppujen vuoksi.
VastaaPoistaTotta, pionin nuput ovat melkein maailman kahdeksas ihme. Olen syyllistynyt hokemaan monessa kohtaa, että "lempikukka, lempikukka"... ja joskus muistan tarkentaa, että "yksi lempikukistani".
VastaaPoistaLempikukkaus lienee riippuvainen myös ajankohdasta ja mielentilasta? Jos kaikki suosikkikukat olisivat parhaassa vedossaan samana päivänä, niin valinta olisi tosi vaikea, mahdoton. Miten valita runsaan pionin, hienostuneen ruusun, elinvoimaisen auringonkukan ja sadan muun välillä? Ei mitenkään :)