Kukitimme ylioppilaan seitsemällä 80-senttisellä Heaven-ruusulla, ne toden totta kurottelevat taivaaseen asti. Kysyin kukkakauppiaalta, montako ruusua etiketin mukaan kuuluisi antaa, mutta ilmeisesti sellaista etikettiä ei ole. Kaikki antavat ruusuja oman maun mukaan, yhdestä tosi moneen. Tällainen seitsemän ruusun kimppu oli ihan näyttävän näköinen sylillinen.
Vieraat toivat mukanaan yksittäisiä ruusuja, jotka lajittelin maljakoihin värien mukaan.
Valkoisiakin oli paria sävyä, tässä aprikoosiin vivahtava yksilö. Laitoin kaikki vaaleanpunaiset ja valkoiset 40-senttiä korkeaan sylinterimaljakkoon.
Joissain vinkeissä kehotetaan leikkaamaan kaikki samaan maljakkoon tulevat ruusut saman pituisiksi, mutta musta tuo näyttää kivalta, että nuo pienikukkaisemmat pinkit putkahtelevat tuolta valkoisten seasta...
Tummanpunaisia tuli kuusi, nekin pääsivät yhteiseen vaasiin.
Yksi punaruusu alkoi nuokkua, pätkäisen sen varren ihan lyhyeksi ja laitoin tällaiseen yhden kukan matalaan maljakkoon.
Siinä se on jaksanut pysytellä virkeänä ja kauniina. Kaunis on myös yksittäinen pinkki ruusu, joka sai niin ikään oman, yhden kukan maljakkonsa.
Kuistin pöydällä oli onnittelukirja, jonka vieressä oli kuva päivänsankarista ensimmäisenä kouluvuonnaan, sekä pyöreä malja, jossa kelluskeli yksi ruusu.
Ruusuja on nyt kotona kaikkiaan 20 kappaletta. Se on kaunis näky, enkä ollenkaan haraisi vastaan sellaista elämää, jossa kotona olisi joka päivä tusina, pari tuoreita pitkiä ruusuja - tai mitä tahansa kukkia isoissa kimpuissa.
Mutta ei iso kimppukaan aina ole tarpeen. Eräs ihana juhlija toi mukanaan yhden vaaleanpunaisen gerberan.
Se on täydellinen juhlakukka iloisuudessaan ja kesäisyydessään. Ehkäpä riittäisikin, että kotona olisi aina yksi kauniinvärinen gerbera. Pääasia olisi, että kukkia olisi kotona aina. Ne ovat koristeista kauneimpia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti