Näytetään tekstit, joissa on tunniste jaloritarinkannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jaloritarinkannus. Näytä kaikki tekstit

4. heinäkuuta 2012

Muotoseikkoja mäntymetsästä

Lomailussa parasta on mahdollisuus nopeisiin liikkeisiin, varsinkin, kun liikkeen voi suorittaa kumipyöritse. Niinpä saan taas herätä Pohjois-Pohjanmaalla ja nauttia aamukahvit auringon lämmittämän mäntymetsän tuoksussa.


Pelkistettyä kauneutta, ei mitään liikaa, muttei liian vähääkään. Ja joskus muodon säännöllinen rytmi rikkoutuu, kun joku rohkea toisinajattelija tekee kiinnostavan irtioton.


Merenrannalta löytyy hypnotisoivaa katseltavaa, nimittäin se meri, tässä tapauksessa Perämeri. Kokonaisuus on vähintään yhtä eksoottinen kuin Välimeren ympäristö, kun oikein silmin katselee. Linnut, kasvit, kaikki pohjoinen minimalismi. 

Etualan jämäkkä sinivihreä heinä on juolavehnän sukulainen rantavehnä. Kasvi on merkittävä osa rantadyynien syntymekanismia ja tarjoaa ruokaa siemeniä syöville linnuille. Ei siis mikä-tahansa-heinä se.


Kotiin jäivät elämänsä kukkeudesta nauttimaan kaikki mahdolliset juolavehnät ja vuohenputket, joiden kasvua kukaan ei nyt yritäkään hillitä. Vaikka onhan tämä mustaherukan seassa herkistelevä, päivänvarjomainen vuohenputken kukinto aika nätti.


Palleroiset marjatkin ovat hiljalleen kypsymässä – jos eivät jää vuohenputkikasvustojen varjoon.


Myös ötököillä on loma, kun kukaan ei hätistele mäntysuopasuihkulla. Tällainen iloittelu oli meneillään  jaloritarinkannuksen varressa, kun satuin viikonloppuna kurkkaamaan. Nyt kasvista ei taida olla enää paljoakaan jäljellä, kun nämä pyöreänpuikeat munat (?) ovat kasvattaneet hampaat ja siirtyneet ateriointivaiheeseen. (Täytyy sanoa, että näiden tuhohyönteisten nimiä ja olomuotoja ei niin huvita selvittää... ihassama.)


Äitienpäivän hujakoilla hankittu hörsyävä hortensia näytti vielä olevan hyvässä hapessa. Sen vaaleanpunaiset terälehdet alkavat hissuksiin muuntua vihreiksi, jännän näköistä. Mitähän tälle alkuperäisruukussaan kasvavalle kasville pitäisi tehdä ennen talven tuloa? Voiko istuttaa maahan, kestääkö suomalaista talvea?


Nyt ei onneksi tarvitse talvea tämän enempää pohtia, kun kesä on keskisimmillään. Nautiskellaan vaan elosta ja olosta ja yrttimaan antimista. Tajusin tämän harrastuksen mahtavuuden, kun väkersin salaattia ennen mökille lähtöä. Uusia perunoita, savulohta, tuoreita herneitä ja muita kasviksia, ja päälle sitruunanmakuista oliiviöljyä, jonne mörssäytyi käteen osuneita herbsejä.


Ruohosipulia, basilikaa, timjamia ja kesän ensimmäinen chilin palko. Kyllä. Tällä kuittautui kaikki tämän harrastuksen aiheuttama työläys. Melkein itsestäänhän nämä kasvavat, muistelee hän reippaan 500 kilometrin päästä puutarhastaan.

20. huhtikuuta 2011

Särkynytsydän ja nuutunut keho

On ironista, että pihapuuhailijaa vaivaa keväisin siitepölyallergia. Oireet saa pidettyä kurissa antihistamiinilla, mutta siitä saa kaupan päälle väsymyksen. Sekään ei ole järin kivaa, mutta kahdesta harmista pienempi. Onneksi pihalla rahnustaminen ja kameran roikottaminen ei vaadi suuria energiavarastoja.

Hyvään kasvuun ovat jo päässeet muun muassa idänunikot (Papaver orientale)...


... sekä jaloritarinkannus (Delphinium x cult.)...


... ynnä särkynytsydän (Dicentra spectabilis).


Nuo särkyneensydämen versot näyttävät ihan parsan, endiivin ja hattivatin sekoitukselta.


Eteisessä virpomisvitsojen kanssa hengailevat mustaherukan oksat. Ne avaavat maljakossa lehtinuppujaan ja tuovat kevättuoksuja sisätiloihin. Väsyneet kiittävät.