Nurmikosta allergia-ase

Jatkossa saavat omatoimisesti nurmikolle saapuneet kasvit rehottaa tällä pihalla aivan vapaasti, päätin aamulla lehteä lukiessani. Hesarissa nimittäin allergiaprofessori kertoo, että allergian riski pienenee, kun kodin lähellä kasvaa paljon luonnonvaraisia kukkia.

Tutkijat ovat hygienia-hypoteesinsa kautta sitä mieltä, että kun luonnon monimuotoisuus pienenee, kapenee myös ihmiselämän pieneliöiden kirjo – ja juuri nuo pieneliöt toimivat immuunijärjestelmämme opettajina. Seurauksena on allergian ja astman kaltaisten kroonisten tulehdusten yleistyminen.


Erityisen tärkeitä ihmiselle ovat mm. gammaproteobakteerit. Niiden joukosta 99 % on hyviksiä, jotka taistelevat pahiksia vastaan – vaikka ihmiset astuvat kaksi askelta taaksepäin kuullessaan sanan "bakteeri". 

Professori Tari Haahtela antaa vinkin vastustuskyvyn voimistamiseksi: mustat kynnenaluset.

Harvinaisten kukkakasvien siitepöly saattaa vähentää allergian riskiä siksi, koska sen avulla ihminen altistuu monimuotoisemmalle siitepölyainekselle. Toisaalta tällaisten kasvien pinnalla voi olla paljon sellaisia bakteereja, jotka vaikuttavat ihmiskehon bakteerilajistoon. Yksi tekijä saattaa olla myös se, että harvinaisemmat kukkakasvit kertovat luonnonmukaisesta pihasta, joka jollain vielä tuntemattomalla tavalla vaikuttaa hyödylliseen bakteerilajistoon, lehdessä kirjoitetaan.

No, olivatpa tekijät mitkä tahansa, niin puutarhaharrastuksen terveysvaikutus lienee kiistaton. Lapsille siis kuokka käteen ja kasvimaan kimppuun.

Ja me nurmikosta vastaavat voimme vihdoinkin huoahtaa: antaa kaikkien kukkien todellakin kukkia, ja toivotaan, että tuuli kylvää vihermatolle lisää harvinaisten luonnonkasvien siemeniä :) Näin aluksi tarjoan kasvualustan nurmikolta, mutta jatkossa voidaan miettiä myös muita puutarhan alueita.

Okei, myönnetään, että laiska tarhuri pitää tätä asiaa myös pienenä keppihevosena sille, ettei ole jaksanut koskaan puunata nurmikkojaan kuntoon. Tällä hetkellä nurtsipihalla kasvaa kaikenlaista jännää, joka kyllä on pääosin vihreää ja siksi luokiteltavissa "nurmikoksi" väljästi tulkiten.

Siellä näkyy viheriölle asiallisesti kuuluvaa apilaa...

ja poimulehteä

suikeroalpia

maahumalaa

nokkosta

hmm, jotain jännää mykerönsä pian avaavaa

sekä vuohenkelloa

vuohenputkea

jotain leinikkikasvin näköistä, olisiko rönsyleinikkiä

jotain sulkamaista pörheää

ja tähtityyppisen sorjaa

palmumaisen varrekasta

eteerisen valkopilvistä

metsäorvokin sinistä

skillojen sateenvarjoja

sinivuokkojen sinfoniaa

valkovuokkojen valmista lehdistöä

kohta aukeavaa keltaista

kukintansa päättänyttä krookusta

puolikasta tulppaania

sammalta

kuokkavierailevaa vaahteraa

ja tällaista outoa vihreää (miten tämä on joukkoon eksynyt)

jotain vaaleanpunaista, jonka luokse kiirehdin: höh, eilisissä pelakuupuuhissa pudonnut kukka.

Nurmikolla näkyy myös maan alle kuuluvia koivunjuuria,

ja myöhemmin mukaan liittyvät ainakin päivänkakkarat.

Antaa näiden kaikkien siis kukoistaa ja tarhurin chillata. Jos nuo kasvit eivät allergiaa vastaan taistelekaan yleisyytensä vuoksi, niin ne taistelevat puutarhurin vapaa-ajan ja selän puolesta. Ja kun tarhuri ei jatkuvasti kiillota nurkkiaan, niin pihalle saattaa rantautua se yksi harvinaisempi siemen, joka kantaa kortensa tuikitärkeään kekoon omien ja naapurin lasten terveyden puolesta.

Ja nyt takaisin pihalle hankkimaan mustaa kynsien alle, professorin kehotuksesta. Eikä niitä kynsiäkään enää tarvitse yrittää saada nitisevän puhtaiksi: mustakyntisten tunnistetaan pian kautta maailman puuhailevan allergian vastaisessa työssä...

Ehkä harvinaisempia luonnonkasveja suosiva voisikin saada terveydenedistämisstipendin? Lahjakortin siemenmyymälään ja multakauppaan? Juu, kannatan!

Kurjenpolvia kassissa

Maanviljelijällä on elokiireensä, mutta niin ne on kaupunkilaisella maattomallakin. Syksy ei näy vielä kuun nimessä eikä lämpömittarissa, mutta kaikessa tekemisessä ja kiireen määrässä se jo näkyy. On alkanut syyskausi, tuo kesäloman jälkeinen touhukas aika...

Ehdin kuitenkin eilen Plantageniin, jossa ilokseni oli perennoja puoleen hintaan. Tosin lähtöhinta oli 7-9 euron välillä, joten jossain muualla (pienemmässä taimimyymälässä?) tuo puolet pois –hinta voi olla lähempänä normaalihintaa, kenties. Nooh anyways, iloinen olin ostoksistani, 14 kappaleesta kurjenpolvia.

Myymälä oli juuri menossa kiinni, joten ihan tarkkaa kuvaa ei ole, että mitä sieltä mukaani kaappasin ja kotiin raahasin. Aika monta erilaista lajia siellä näkyi myynnissä olevan, ostin puolivarjossa viihtyviä uusvanhaa perennapenkkiä ajatellen. Viikonloppuna pääsen tutkimaan kasseja ja kaivamaan maata.

Kävin muutama päivä sitten tutustumassa Honkarakenteen näyttelyalueeseen Järvenpäässä. Mökit olivat kivoja ja jotkut oikein tosi kivoja, mutta kukkaistutukset veivät ison osan huomiostani. Esimerkiksi tämä keltainen istutus on todella keltainen, varsin hienosti onnistunut kombinaatio:

Tunnistan siitä keltaisen suikeroalpin ja samettikukan, mutta tuota pienikukkaista en tunne. Tämä olisi kyllä hieno aurinkoisen seinämän kokoonpano.

Ensi vuonna taidan yrittää kasvattaa jättiverbenaa, joka tässä ruukussa korkeimpana komeilee.

Aika eteeriset kukinnot hänellä, sanoisin. Ja tummanpunainen riippaverbena (?) antaa sähäkkää tukea tuolle liilalle värille. (Kannattaisi näköjään kirjoittaa faktat muistiin samalla kun kuvaa, muistinsa varaan ei kasvien nimiä voi näin myöhäisnuorena enää jättää, varsinkaan jos kuva on näinkin kaukaa otettu...)

Kelloköynnös kiipeilee nätisti talon nurkkaa korostaen.

Sen tyvellä kasvava pelargoni toistaa hienosti ikkunanpuitteen punaista. Kyllä näkee, että tarhuri on suunnitellut asian tarkkaan. Ja satunnainen katsoja nauttii - ja yrittää ottaa mallia.

Vaatimattomuus kaunistaa

Tajusin juuri, että tunnen suurta sympatiaa kaikkia jollain tapaa vaatimattomia kasveja kohtaan. Yksi niistä on monivuotinen tarha-alpi (Lysimachia punctata), joka ei ole kranttu maansa suhteen, kasvaa napakasti, ei tarvitse tukia eikä lannotteita, ei anna sijaa rikkaruohoille ja kukkii varmasti joka vuosi, säistä riippumatta.

Sen kääpiökasvuinen serkku on suikeroalpi (Lysimachia nummularia), joka on viehkosti vallannut paikka paikoin nurmikon (tai sen vihreän sekalaisen alustan, jota nurmikoksi kutsutaan). Nyt heinäkuun alussa vihreän seassa pilkottaa keltaisia pikkukukkia, jotka osaavat painaa päänsä ruohonleikkurin tullessa.

Näiden lisäksi eräässä ryhmässä kasvaa valkoalpi (Lysimachia clethroides), jonka kukinto on huomattavan erilainen kuin näiden sukulaistensa; tähkämäinen, nuokkuva, pikkukukkainen. Ankarista etsinnöistä huolimatta en löytänyt arkistoistani yhtään otosta hänestä, miten onkin päässyt näin käymään.

Laitetaan sen sijaan kuva perhoangervosta (Gillenia trifoliata), joka on niin ikään erittäin helppohoitoinen ja erittäin kaunis perenna.

Pentti Alanko harmittelee Tammen suuressa puutarhakirjassa, ettei perhoangervoa kasvateta enempää. "Se on jalostamaton luonnonperenna, joka ei tarvitse mitään hoitoa. Vuosi vuodelta se tulee yhä runsaskukkaisemmaksi pehkoksi. Syksyisin sen lehdet saavat kirkkaanpunaisen syysvärin ja varret ovat koristeellisia talventörröttäjiä."

Olen samaa mieltä Alangon kanssa. Suosittelen komeaa, noin 60-90 senttiseksi kasvavaa perhoangervoa lämpimästi - jopa helteisesti tänä kuumana heinäkuun päivänä.

Lisäys 25.7.2010:

Kookkaampien kasvien varjostama valkoalpi kukkii nyt. Tältä se siis näyttää: