Nahkachili ja sininen pullo

Terveiset Tallinnasta! Piipahdin naapurissa päiväseltään, tai millä nimellä keskipäivän keskiharmaata marraskuussa kutsutaankaan. Kiva oli visiitti, tuntui kuin olisi tosiaan aidosti käynyt ihan ulkomailla asti.

Joulutori oli avattu. Käsitöitä, lisää käsitöitä, ruokaa ja lämmittäviä käsitöitä. Mukavan näköistä oli Raatihuoneentorilla.

Vanhakaupunki on kaunis, mietin mielessäni, että kumpi mahtaakaan olla viehättävämpi, Tallinnan vai Tukholman vanhakaupunki. Molemmissa on puolensa.

Tallinnan valtti on käsityöläisyys. Kaupungin taidekujilta löytyy varmasti jotain uniikkia lahjaksi tai itselle ihailtavaksi. Niin kuin nämä nahkaiset chili-herne -avaimenperät.

Kaksi ihan aidon näköistä punaista puikulaa ja swägästi musta herneenpalko, aivan mahtava kombo.

Tällä kujalla oli vain naisten pitämiä putiikkeja, tai ainakin luulen mä niin. Tauluissa on heidän kuvansa.

Jotenkin jännä kyllä, että Tallinna ja Helsinki ovat niin lähekkäin, mutta tunnelma on toisessa niin paljon keskieurooppalaisempi, juuri sen hansakaupunki-fiiliksen takia. Leikkokukkiakin voidaan myydä ulkosalla aika rennosti.

Raatihuoneen torin laidalla on Euroopan vanhin edelleen toimiva apteekki, Raeapteek. Perustamisvuosi on noin 1422 eli mel-ko kauan on troppia myyty samassa tilassa. Aivan ihana paikka, takatilassa on esillä kaikkea vänkää, jolla keskiajalla ihmisiä lääkittiin. Kuivattua siiltä, aurinkokuivattua koiransikiötä, sammakkoa ja sen sellaista.

Ikkunalla on kaksi pulloa, joissa on sinistä ja punaista nestettä. Niistä tunnistettiin apteekit aikoinaan. Värit tulevat Hippokrateen ajattelusta, jonka mukaan ihmisessä on neljä ruumiinnestettä: musta sappi (khole), lima (flegma, sininen), keltainen sappi (khole) ja veri (sanquis, punainen).

Oli miten oli, sinisen pullon läpi näkyy kaunis maisema. Ei yhtään limainen.

Tuosta kun Helsingistä lahden yli laivalla pyrähtää, niin perillä on 2,5 tunnissa, ainakin kyseisellä Viking XPRS:llä sen verran menee. Se ei kyllä ole aika eikä mikään, varsinkin jos asettuu rauhassa syömään ja siirtää itsensä sen jälkeen hyttiin hetkeksi lepuuttamaan :)

Söin joulubuffetissa niin paljon kalaa, että olisin voinut kasvattaa evät ja uida perille. Mutten sitten viitsinyt.

Herkullisia joululounaita itse kullekin, mukavaa viikkoa!

Missä olen ollut?

Mitenhän sitä aloittaisi blogipostauksen, kun edellisestä kirjoituksesta on kulunut yli vuosi? Ehkä sopii kysyä itseltään, että missä ihmeessä olen ollut? Ja todeta, että en ole ollut missään. Siis missään erikoisessa tai erityisessä, vaan ihan samoissa kantimissa, kuin vuosi sitten.

Ehkä tässä välissä oli vain luovan tauon paikka. Usein ajattelin, että tästä ja tuosta haluaisin kertoa ja teistä haluaisin kuulla, mutta en vaan tullut tarttuneeksi asiaan. Jumitus Maximus.

No, nyt olen täällä – toivottavasti tekin!

Ja mitäkö juuri tähän hetkeen kuuluu? Oikein hyvää, kiitos kysymästä :) Chilien äärellä puuhailua, siementen talletusta ja ruukkujen tyhjennystä (ööh, ikuisesti tyhmintä puuhaa tässä harrastuksessa). Vähän aiemmin oli säilöntäpuuhien aika, ja sitä ennen satoa ryhmittyi trooppiseen asetelmaan.

Talletin muutamista lajikkeista siemeniä ensi kevääseen, tai no oikeastaan ensi talveen, sillä tammikuussahan niitä multiin jo piilotellaan. Wuhuu!

Lähetän siemeniä myös pikkurillinsä menettäneelle ystävälle, toivotaan, että niistä on iloa.

Eräs mukava lajike oli eka kertaa kokeilemani 'Tapas', jonka hedelmät kasvoivat aika kookkaiksi ja olivat otollisia savustettaviksi. Sitten vielä pötkylät kuivurin kautta ja kupillinen chipotlea oli valmis. Tuoksu on huu-maa-va.

Tulkoon sää mikä hyvänsä, tässä on vahvemmat aseet! 

Entä mitä sinulle kuuluu? Mikä oli parasta kesässä 2016?

Chilitarjotin sanoo moi!

Heippa ihmiset, ja terveiset kesälomalta! Ei se nyt ihan yhtä kauan kestänyt kuin kansanedustajilla, mutta hiukan tahmainen on ollut paluu arkeen. Syksyyn. Pimenevään kauteen. Talventulon uhkaan. Pitkien mustien kuukausien varjoon. Valottoman vaiheen odotteluun.

Noin, siinä oli iloa oikein roppakaupalla :) Koska sanat ovat tänään tuollaisia synkänpuoleisia, niin annetaan kuvan puhua puolestaan. Kylmän kesä-heinäkuun takia tomaatit ovat kypsyneet hi-taas-ti, mutta chilipuolella on ollut runsaasti valmistujaisjuhlia. Tässä heitä tarjottimella sinulle, ollos hyvä.

Valoisaa viikkoa alkuvalituksista huolimatta, arvon puutarhailijat, se on kohta taas uusi kevät!

Siniseksi meni

Heippa ihmiset, niin se on aika tullut tervehtiä suloisen suven keskiötä ja vuoden valoisimman yön hetkeä. Aika jännä, että juhannus voi tulla syksylläkin.

Minulla puutarhainnostus on jotenkin vaisua juuri nyt, liekö se innostusta ollenkaan. Samettikukatkin kävin kaupasta ostamassa, kun en saanut siemeniä multiin. Muuta en ole sitten ostanutkaan, ihme menoa. Orvokkeja kyllä on mukavasti, niitä tuli tänäkin vuonna, mutta värit ovat lähteneet liikkumaan vahvasti kohti sinistä. Siemencocktailista ei tullut yhtään pientä keltaista, valkoista tai oranssia, vaan kaikki ovat liiloja tai sinisiä. Keltaisia täpliäkään ei ole kuin muutamilla yksilöillä.

Nuo suurempikukkaiset vaaleanpunaiset ovat emojensa emoista kerätyistä siemenistä, niissä väri on pysynyt muuttumattomana.

Tummempaa ja vaaleampaa violettia vaan joka puolella. 

Pihakivienkin raoissa.

Syreeni on ollut ihan hurjana tänä vuonna, jokaisessa oksassa on nippu kukkia. Pensas on varmaan useampia kymmeniä vuosia vanha, itse olen sitä 15 vuotta katsellut, ja ekaa kertaa tällainen kukkatulva.

Tuoksu on ollut lievästi ilmaistuna huikea. Ah. Ja sehän tässä syys-kesässä on mukava, että mikään ei kuki nopeasti, vaan syreeniäkin on jo pari viikkoa tuoksuteltu ihan kummasti. 

Niin pysyvät alppikärhön kukat paikallaan.

Niin kitkuttavat chili Explosove Emberin kukat samoissa asemissa viikosta toiseen.

Eikä ryöpsähdä ruohosipuli turhanpäiseen roihuun, vaan kukinto pysyy salaattikelpoisena koristeena päivästä toiseen.

Taivas on ollut välillä sininen, joinain iltoina punaisensininenkin. 

Joinain iltoina myös huulet ovat olleet siniset, kuten tässä pari viikkoa sitten Perämeren rannalla puolenyön aikaan. Onneksi yllä oli pilkkihaalarit, niin muu ruumis ei sinistynyt. Tämän auringonlaskun myötä toivottelen teille kaikille

leppoisaa ja kaunista juhannusta!

Liilaksi meni

Eilen oli huikea kevätpäivä ja tänään on piukeat jalanlihat. Sitä se kauden ensimmäinen Oikea Kuntoilupäivä aina teettää. Mutta valita en, vaan nautiskelen. Voihan niitä portaita laskeutua alas taas jonain toisena päivänä, kun reidet antavat mahdollisuuden.

Mutta nyt kasveihin, ei tämä mikään sporttiblogi ole.

Tiiättekö, mitä tein? No päällystin muovilaatikon säkki- elikkäs juuttikankaalla. Leikkasin palan, taittelin ja tökin reunat multaan cocktailtikuilla. Niin juuri, niillä tikuilla, joita jäi merkkaustikkuaskarteluista vielä jäljelle.

Sanoisin näin valmista katsellessani, että ensi kerralla laitan kangasta kaksinkertaisesti, jos se on näin harvaa. Mutta kauempaa katsottuna on aika kiva, luonnollisemman näköinen kuin valkoinen muoviaski. 

Orvokit ovat kovasti avautuneet kukkimaan, mutta mitä ihmettä, kaikki ovat olleet järestään sinisiä tai liiloja. Missä ne vaaleankeltaiset ja oranssit ovat? Onko vaaleus katoavaista?

Yrttikärry Herbarette 3000 DLX on rullattu ulos talvipiilostaan. Hienosti on ruohosipuli jo lähtenyt versomaan.

Sinistä ja liilaa on myös kärryn vieressä. On kyllä nättiä pitkästä aikaa – ja muutenkin, vaikka ihan lyhyestäkin aikaa. Mikä väri tässä nyt voisi harmittaa. Paitsi ehkä harmaanruskea, mutta taustavärinä toimii sekin.

Liilaa näkyy myös erään chilin kukissa, on joko Cheiro Roxa tai Fidalgo Roxa tai Explosive Ember (en muistanut tarkastaa) – joku, joka tekee myös hienon väriset hedelmät. Näette sitten.

Ja joku on jo ollut kauden kiireisin. Nimittäin chili Capsicum annuum 'Kori Sitakame', joka on pukannut ensimmäisen podin alle kolmen kuukauden kuluttua siemenensä kylvämisestä.

Ei mahda mitään, arvon viherbloggarit. Kausi. On. Täällä.

Kolmen viikon tulppaanit

Ulkona on kiire. Kevät senkun kiihtyy, vaikka ollaan vasta maaliskuun puolivälissä. Vaikka kuinka kevättä talvisaikaan odotan, niin mietin, että voi se kai tulla liian nopeastikin. Se intiaanisielujuttu nääs.

Pian on sinivuokkokin valmis, ainakin kuukauden etuajassa.

Kolme viikkoa sitten ulos tuupatut leikkotulppaanit ovat olleet omassa elementissään, nyt vasta ovat alkaneet vanheta kunnolla. Olen ottanut ne muutamana yönä sisään, kun on luvattu pakkasta, mutta muuten ovat olleet ulkona räntäsateet ja muut kelit.

Kuvasta löytyy myös koira.

Siemenkylvökset ovat edenneet siihen pisteeseen, että chileille piti vaihtaa suuremmat potit. Osa taimista on jo aika suuria, osa vielä pikkuruisempaa kokoa. Chilejä on kuutisenkymmentä (joo, älkää sanoko). Muutamasta potista ei ole kuulunut inahdustakaan, mutta hyvin siis pääsääntöisesti itivät.

Pikkuorvokit ovat olleet tällä viikolla jo ulkona auringonlämmittämässä kasvihuoneessa karaistumassa. Ensimmäinen kukka avautuu näinä päivinä. 

On tämä ihmeellistä. Aurinko paistaa vielä aika matalalta tähän puuhaan, kun kaupunkioloissa estettä on joka suunnalla, mutta useamman hyvän tunnin ne saavat valoa. Ovat selvästi tykänneet, ihan pörhöilevät tuolla hyllyllä. Orvokkeja on tulossa noin 90, hyvin pysyi homma hallussa siis :) 

Ihanaa valoisaa viikonloppua, ihmiset, elämä on taas alkanut!

Juuret on

Välillä hämmästyttää, kuinka elinvoimaisia kasvit voivat olla. Marraskuun lopulla mökin pihalta napsaistu kataja on viettänyt yli kolme kuukautta pullon henkenä, pari kuukautta tyystin ilman päivänvaloa, vain pöytälampun kajo kaverinaan.

Eikä mitään, se on tehnyt oksankärkiin uutta vihreää kasvua ja kasvattanut vedessä juuret.

Myös muratinpätkä on asustellut pari kuukautta pullossa, ikkunan edessä harmaata ihmetellen. 

 

Juuria on silläkin ihan kiepiksi asti.

 

Myös joulukuun alussa lumisateen edeltä yrttikärrystä napsaistu askartelutimjami on ollut elossa koko tämän ajan. Pullossa sekin.

 

Tarkalleen ottaen yksi varpu tuosta läjästä oli elossa. Se oli tehnyt ihan uutta kasvua, näkyy kuvassa keskellä. 

Söpöt pienet juuret oli hänelläkin.

Istutin pulloveikot multaan, saas nähdä, pysyvätkö hengissä kiinteämmissä kuvioissa.

Pikkuorvokit ovat itäneet, koulin niitä tänään omiin yksiöihinsä. Hauska yllätys tuli vastaan, kun multaan on loikannut salamatkustaja, joka on muina siemeninä itänyt.

 

Joku chilihän se siellä. Valeorvokki. Selvää lempikasviainesta.

Uskoisko itsekään?

Näistä kahdesta hentoisesta pitäisi kasvaa isot kasvit, jotka kantavat muhkeita marjoja tukevilla oksillaan. Uskoisivatkohan itsekään, jos niille kertoisi?

Lehdet kuuluvat chili 'Pequantelle'. Jos kaikki menee epäuskosta huolimatta niin kuin siemenen koodipankkiin on kirjattu, kesän syömmellä kerätään tällaisia hedelmiä.

Kuva: Fataliiseeds

Saa nähdä, voiko tällainen ihme kohdalle taas osua. 

Ah, kevät. Alkaa oravallekin taas kasvaa tuoretta purtavaa.

 

Leppoisaa uutta viikkoa – valoisa aika pitenee viisi minuuttia joka päivä...!

Järjellä mitään tekemistä

Jos olisi tolkun taito, niin rajoittaisi muutamaan. Mutta kun ei ole, niin kärsii sitten ikkunalaudoillaan ja ruokapöydillään ja saviruukuissaan ja kaikkialla pienissä tiloissaan.

Tilasin mielestäni vain pari kiinnostavaa chililajiketta, mutta 18 pussia niitä tuli.

Taisi laittaa Fataliiseeds-mies pari ylimääräistä pussia mukaan, en tunnusta koko kaartia. Mutta kiinnostavia lajikkeita ovat kaikki, erilaisia kasvutapoja, muotoja, värejä ja tulisuuksia. Herkempi maistaja tuntisi myös erilaisia makuja, ainakin miedommissa lajikkeissa. 

Lähden tänä kautena enemmän tuonne keskitulisten suuntaan, viime vuoden wahvat eivät kulu yhden ihmisiän aikana, vaan niitä sitten saavat jälkipolvet kuivattuna ja jauheina perinnöksi jaella. Noin kuudessa polvessa.

Tässä listaus ylläolevista, niin on sitten jossain tolkun paikassa olemassa:

C. annuum Black Scorpion Tongue (heat level 4)

C. baccatum Blondie (6-7)

C. chinense CGN 21500 (8)

C. chinense Cheiro Roxa (5)

C. annuum Devil's Brew (8)

C. baccatum Dr. Green (7)

C. annuum Explosive Ember (6)

C. chinense Fatalii (10)

C. annuum Indian Chili Bullet (7)

C. chinense Fidalgo Roxa (8)

C. annuum Kori Sitakame (4)

C. pubescens Locato (7-8)

C. annuum Marbles (0)

C. chinense Ojos de Pescado (8)

C. baccatum Pequante (4-5)

C. annuum Prikkinu (8-9)

C. baccatum Quintisho (7)

C. baccatum Trepadeira Werber (4)

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus alkaa kylvöpuuhiin, ihana ajatushan se on. Nyt vaan pitäisi löytää kylvöpurkkeja, maa-ainesta ja tarjottimia sekä viritellä hyllyjä kellarikasvariin. Voisiko joku hoitaa ne, niin voisin keskittyä työntämään siemenen mullan alle? Siihen oleelliseen kohtaan.

Chilikranssi | Hyvästi Into-Liana

Chiliä on nyt syöty, pakastettu, jauhettu ja savustettu siihen malliin, että täytyi ottaa pyssy esiin. Nimittäin kuumaliimapyssy. Ja stryroksinen ympyrä ja kuivattuja chilejä. Sitten vaan pyssy kauniiseen käteen ja puikuloita latomaan. Siinä se syntyi lauantai-iltana, telkkaria kuunnellessa. Tulinen puhdetyö.

Mainittakoon vielä, että rusetti on kankaanpala, joka on harsittu nauhaksi samoin pikkukätösin. Manuaalisesti. Mekaanisesti. Huhuh, hirmuinen ponnistus.

Käsitöistä saan aasinsillan liaani Into-Lianaan ja hänen ruukustimeensa. Tiedättekö, mulla on nyt teille ikävänpuoleisia uutisia. 

Intoa ei enää ole.

Minä tapoin hänet.

Minä tapoin hänet uuden ruokapöydän takia.

En ampunut häntä pyssyllä, vaan leikkasin sydämettömästi oksasaksilla pienempiin pätkiin ja lopuksi heitin juuripaakun pois. Tyhjensin kotinsa ja heitin ruukustimenkin menemään. Pidin mielen jääkylmänä, mutta taustalla tunsin surua. 

Puolustelen tekojani sillä, että lompakossani on edelleen siemeniä, joista uusi liaani voi kasvaa. Intoa ei tietysti voi mikään toinen köynnös korvata. Mutta jostain täytyy luopua uutta saadakseen. Ja ensi kerralla tiedän liaanin huiman kasvuvauhdin ja osaan varautua sen tarvitsemaan kasvutilaan. 

Ensi keväänä on uuden alku. Uusien chilien ja uuden trooppisen köynnöksen. Niin se menee.

Kompostidaaliat

Täytyy vaan jatkossa harrastaa puutarhailua todella löysin rantein. Nakella kasveja lehtikompostiin ja unohtaa ilman hoitoa sinne, hakea sitten vaan loppukesästä sieltä kukkia maljakkoon. Näin voi huoletta toimia ainakin daalian kohdalla, joita risukasassa kasvoi kaksi. Eivät näyttäneet kasvun merkkejä talvehtimisen jälkeen ruukuissa, joten heitin juurakot mäkeen. Tai no, kumpareeseen.

Siellä ne kestivät märän, kylmän, kuivan ja helteen. Ja alkoivat kukkia.

Olen saanut useamman leikkokukan sisälle –  ja näistä tosiaan raaskii leikata, kun ovat roskiskamaa. Kyseessä on joku piispakokoelmasta, en tosin (itselleni epäyllätyksenä) muista, että mikä.

Myös toinen kompostidaalia on piispain joukkiota, vähään tyytyväistä piispain joukkiota.

Kompostialueella (pönäkkä nimi parin neliön puuhapaikalle) on nököttänyt ruukku, jossa on kasvanut tänä keväänä ja alkukesänä orvokkeja. Olen riipinyt taimet kompostiin, mutta niin vaan siellä on alkanut pari siementä itämään ja uutta tainta pukkaamaan. Ja nyt tulivat kukat.

Lehdistö on härmäinen, kun ei ole ihan se paras paikka kasvaa, melko varjossa ovat siinä maan tasalla olleet. Mutta kasvun voima on valtava, se on pakko taas uskoa.

Kasvun tahto on ollut kova myös erinäisillä chileillä, joita (vähän turhan monta) laitoin tammikuussa kasvamaan. Tässä viimeistä satoa punaisista Caramel Bhut Jolokioista, keltaisesta Fataliista ja vihreästä Barbere Coffee Brownista (jota voi myös vihreänä natustella).

Tässä pitkä Fire (joka kypsyy tuollaiseksi kauniin punaiseksi) ja mieto Ancho Poblano, Meksikossa merkittävä herkkupaprika.

Ja tässä punaista Pimenta Diomaria, keltaista 7pot Brain Strainia, oranssia Aji Finlandiaa ja keskellä hyrrän näköinen Chocolate Scotch Bonnet (joka ei kevään säpinöissä poikki katkaistulla varrella ehtinyt suklaan väriä pintaansa saada).

Olen syönyt chiliä muun muassa wokkiruoissa, olen pakastanut puikuloita, kuivattanut kokonaisina ja puolikkaina, olen antanut tuttaville – ja savustanut.

Leppälastujen lempeässä sauhussa ja siitä kuivurin saharaisessa tuulessa kutistuneet chilit pistin koneella lastuiksi ja purkitin karkeista tyhjenneeseen lääkeyhtiön purkkiin. Muistan sitten annostella erittäin varovasti tätä aromikasta tulta.

Chileistä voi myös tehdä asetelmia, kun ei enää muuta keksi.

Niin se on, armaat ihmiset, että tämä kasvukausi alkaa ihan väkisinkin olla lopuillaan. Piha on siivottu niissä mietteissä, että hirmu nopeasti kaiken pitkään kasvatetun saakin riivittyä alas. Onneksi se on näin päin, sitä alkukevään ihanaa puuhailua ei voita mikään.

Syksyssä on siis parasta se, että ihan kohta on taas uusi alku.

Laitetaan sitten ne daaliatkin ihan kunniakkaille kasvupaikoille, annetaan suojaa ja ravinteita. Tai ainakin pyritään siihen jotakuinkin tosissaan.