Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyasintti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyasintti. Näytä kaikki tekstit

16. tammikuuta 2017

Hitaasti kukka tulee

Sitä joutuu miettimään suhdettaan hyasinttiin, kun se alkaa avata kukintoaan kolme viikkoa joulun jälkeen. Että onko kiva vai ei, vieläkö jaksaa sykähdyttää?


Kevätkukkijahan se Keski-Euroopan puutarhoissa on, joten olkoon nyt kevään tuojana tässäkin. Hiukan vielä pitää himmailla, mutta kohta päästään kunnolla miettimään suunnitelmia uudeksi kaudeksi. 

Vai oletteko jo aloittaneet valmistelut? Mitä suunnitelmia olette tehneet?

1. tammikuuta 2017

Joko riisuit kuusen?

Onnellista alkanutta vuotta, puutarhailijat! Toivotaan, että vuodesta tulee vihreä ja vehreä. Ainakin yhtä vihreä kuin metsäkuusesta – joka täällä joulukuusen muodossa juuri odottaa kohtaloaan.


Tarkoitukseni oli riisua se tänään, vuoden ekana päivänä. Mitä sitä joulunaikaa enää pitkittämään, kaikki pois vaan ja raikasta arkea kohti.

Mutta sitten katsoin sitä aamulla uusin silmin. Hopeiset, kirkkaat koristeet, tumma vihreä tausta, säihkyvät pienet tähdet. Kyllä tulee olkkarin nurkka aika pimeäksi ja tylsäksi, kun puun siitä vie pois. Joten olkoon. Katsellaan joku toinen päivä sitä riisumista.

Kasvihuoneessa on myös joulukuusi. (Uudesta kasvarista myöhemmin tarkemmin). Siinä ei ole muita koristeita kuin valot, mutta kyllä se on ilahduttanut pimeinä aamuina ja iltoina, kun pihalla olen tsuppaillut.


Valot toimivat ajastimella, ovat syttyneet iltapäivällä kolmen aikaan ja sammuneet illalla kymmeneltä. Myös aamulla ovat olleet pari tuntia päällä, jotta tuosta tontin vierestä ohikulkevat ovat saaneet vähän iloa ja valoa aamuunsa :) 

Olkoon kasvarikuusessakin vielä valot, katsellaan senkin purkua sitten joskus.

Joulupöydän keskelle tein koristeen kuivuneista oksankarahkoista ja parista pitkästä muratinoksasta sekä oksien ympärille ripotelluista hyasinteista, tulppaaneista ja orkideasta. Tykästyin siihen kovasti.


Tulppaanit ehtivät jo höntsähtää, mutta muut kasvit ovat voimissaan. Paljasjuurisiksi pestyt ja tuikkukippoihin asetetut valkoiset hyasintit ovat auenneet. Arvatkaa, haluanko riisua tuotakaan. No en. Katsellaan sitäkin vielä hetki.

Valoistuvaa viikkoa kaikille!

20. marraskuuta 2016

Kausikuusi ja sinttisipuli

Voitontanssi ja reipashenkinen laulu! Ensi viikko on vii-mei-nen ko-ko-nai-nen marraskuun viikko. Me selvittiin! Se ei enää meitä saa valtaansa lainkaan. Laalalaa. 

Sen kunniaksi virittelin lisää joulun fiiliksiä kasvihuoneeseen. Plantagenista löytyi jo joul... kausikuusia, ilokseni. Sanon siksi "kausikuusi", jos jollain tökkii pahasti se j-sana. Ehtiihän sitä toki j-kuun puolella sitten hokea.

Laitoin pikkuiseen (kahdenkympin) metsäkuuseen parit valoketjut ja sen kaveriksi muutaman hyasintin ruukkuun. Spraymaalattuja käpyjä ja sisalia löytyi hanusteluvarastosta.


Kyllä tuli kiva mieli ihan näinkin pienestä värin ja valon lisäyksestä. Onneksi kasvikauppiaat ovat hiukan etunojassa sesonkien suhteen, ettei tarvitse ihan h-hetkeen asti odotella.

Sillä jouluhan on ohi Tapaninpäivänä klo 12 ja koko kuviossa on parasta se odottelu. Juuh.

Hyssyä viikkoa, ihmiset!

2. maaliskuuta 2014

Kerrankos sitä

Voi mahoton, minkälainen helmikuu saatiin kokea! Eipä juuri lumi ja pakkanen kiusanneet, ei. Johtui tämä talvi mistä tahansa, niin oli hieno kokemus.

Ja koska se oli mahdollista, niin se piti tehdä. Laittaa < kevään ensimmäiset kukat > ulos.


Laitoin ainekset koriin sellaisinaan, omissa ruukuissaan. Tulppaanit ovat leikkoja, laitoin ne muutamaan pieneen lasipurkkiin sinne sekaan. Viikon on kori nyt ulkosalla viettänyt päivänsä ja tullut suosiolla yöksi viileään eteiseen. Hyvin ovat kukat pärjänneet, tulppaanit ovat auenneet kokonaan, samoin narsissin nuput.

Kyllä olen tuota koria ihaillutkin koko rahan edestä. Helmikuun sipulikukat! Oi tulkoon tällaisia talvia lisää, vaikka joka vuosi...

Sisällä olen aurinkoa odotellessa tarttunut siveltimeen ja maalannut ikkunan edessä odottavan kasvihyllyn tasot. Keltainen läiskikäs mänty raikastui ja siistiytyi vihreänruskeanbeessillä. 


Olipa ihana heilutella sutia. Konkreettinen työ on niin mahtavaa; tulos on konkreettinen eikä ole argumentoitavissa.

Kaksi kuukautta sitten emostaan irrottamani perhosorkideavauvat eli keikit ovat ilmeisesti selvinneet operaatiosta, sillä ne ovat väkertäneet pieniä ilmajuurien alkuja. 


Kaikissa kolmessa keikissä oli yksi tai kaksi ilmajuurta ennen irroitusta, ne menivät hakkeen sekaan ruukkuun. Uusien ilmajuurien muodostuminen kertonee siitä, että alkuperäisetkin juuret ovat elossa ja kasvilla on kaikki jotakuinkin ok.

Seuraamme tilannetta jatkossakin. Kuten myös seuraamme viikko sitten raportoitua pikkutaimien kitkutustilannetta. Ne nitkuttavat edelleen, ehkä aavistuksen kasvaneina. Ehkä.

Sen sijaan ulkona on tämänpäiväisestä viileästä räntäsateesta huolimatta ollut silmäniloa. Ihana tärkeä kaunis lempityyppi kurjenpolvi on kasvatellut itselleen tuoreita uusia alkuja.


Ja siis helmikuussa. Että voi ihmistä ilahduttaa!

Varsinkin kun muistelee viime talvea. Tämä kuva on otettu 14.4.2013. Siis huhtikuun puolivälissä. (Katsokaa te, kun itse en ma voi, edelleen tekee pahaa.)


Siinä sitä on etelänsuuntaa juu. Mutta onneksi tänä vuonna ei millään voi enää tilanne toistua, joten lälläslieru, kökköhanki, kukaan ei sua kaipaa.

Leutoa ja leppoisaa uutta viikkoa!

23. joulukuuta 2013

Joulun tärkein tarjotin

Tunnelmallista, tuoksuvaa ja maistuvaa joulua teille kaikille ihanaisille Blogistanin asukkaille! On ollut kiva ja opettavainen ja hauska vuosi teidän kanssanne. Mahtavaa taas lähteä kohti uutta seurassanne!

Sitä ennen vedetään kuitenkin hieman henkeä ja nautitaan pysähtymisestä.

Tämän tarjottimen ympärille aion huomenna aattoiltana kattaa lautaset.


Kynttilöihin vaan liekit ja herkuttelu voi alkaa.


Kokeilen, jaksaako hyasintti kukkia pelkän vesitilkan voimin, tuikkukupissa.


Jonkun verran juuria meni poikki niitä pestessä, nyt punnitaan kasvin selviämistaidot.

Yhdestä joulutähdestä riittää koristetta moneen paikkaan, kun napsii siitä varsia leikkokukiksi. Leikattu pää pitää heti kastaa kiehuvaan veteen, niin maitiaisnestevuoto loppuu, luin jostain. Näin tein ja näin tosiaan tapahtui. 


Pulloja voisi nostaa vaikka ikkunalle, valkoista joulua tuomaan ainakin ruudun toiselle puolelle.


Alelaareista löytyi havuja, laitoin niitä purkkeihin ulko-ovelle vihreyttä tuomaan. Näillä keleillä (eilen +7) pärjäävät hyvin ulkona.


Ja ei joulua ilman punaista, tällä kertaa tulppaaneilla.


Vuodenvaihteesta kohti tammikuuta ja tulppaanipaljoutta, se on mukava ajatus se. Pitäkää mukavaa, ihmiset, palataan vuonna 2014!

15. joulukuuta 2013

Hyasintit hiekassa

Jaksaako hyasintti kukkia pelkästä hiekkamaasta ponnistaessaan, sitä mietin, kun purkkeja käsissäni pidin. Kokeilemalla se selviää, tuumin, ja hiekkaan sipulit puikkasin.


Purkkien ympärille voi sitoa kivoja nauhoja ja naruja, eikä mikään estä sitomasta niitä sipulin ympärille.


Sitten vaan kasvua katselemaan ja kukintaa odottamaan, kynttilätuikkujen äärelle.


Muutama hassu päivä siinä meni, kun lämpö teki tehtävänsä ja kukat alkoivat aueta. Viikon kuluttua kukkavarret olivat jo aavistuksen liian pitkiä, viileät yöt olisivat jarruttaneet niiden kasvua.


Itsenäisyyspäivän jälkeisessä alelaarissa näkyi leikkoamarylliksiä (ritarinkukkia). Semmoinenhan piti sieltä tietysti pelastaa, semmoinen velvollisuushan sitä ihmisellä on.


Ja pari päivää lämmössä sai nuput raottumaan. 


Näitä saisi olla alelaareissa juuri ennen jouluakin, voisin hyvin ottaa, sopuhintaan.

Kolme viikkoa sitten hankittu valkoinen atselea on avannut nuppunsa tunnollisesti.


Alelaareista voi pelastaa myös kultavaloja, itse näytän olevan sellaisia pelastanut viime joulun jälkeen. Purkkeihin nekin oli puikattava, ilman hiekkaa tosin.



Kyllä on valoa ja blingblingiä, ihan selvästi joulua siis. 

Myös elävää lisävaloa elikkäs kynttilänvaloa on kotona nyt runsaasti. Tuikkujen alumiiniset kuoret on hyvä kerätä talteen ja viedä sopivassa välissä pienmetallin keräysastiaan. Ne ovat arvokasta uusiometallin raaka-ainetta, eivätkä joudu sekajätteen mukana kaatopaikalle ikuisiksi ajoiksi maatumista odottamaan.

Ja koska tomaatti = punainen = jouluinen, tyhjät tomaattisäilykepurkit toimivat mukavasti keittössä välikeräyspisteenä.


Tästä purkit tyhjennetään pahvilaatikkoon, joka tyhjennetään aika ajoin keräyspisteeseen. Purkit voi nakata sinne käryttelykauden lopuksi – ellei sitten halua istuttaa niihin jotain vihreää.

Iloista uutta viikkoa, viimeistä kokonaista ennen joulua. Ja siitä valoisampaa aikaa kohti, wuhuu!

24. marraskuuta 2013

Joulujänis ja tölkkitonttu

Pääsiäispupu katseli komerosta sillä ilmeellä, että kävisinkö joulujäniksestä. No käyhän hän, kun niin päätetään.


Takkihan hällä on ihan joulunvihreä, joten ei jäänyt kaapistatuleminen vaatteista kiinni. Koriinsa hän sai valkoisen, ruusukukkaisen atsalean.


Hyvin tuntuu juttuun tulevan keskenään tämä flora&fauna-yksikkö.


Pääsiäisenä pupulla on kainalossaan luonnollisesti jotain keltaista, niin kuin tässä Helsingin puutarhamessuilla viime vuonna kuvattuna. Pajutallin tekosia jänö siis on.


Katselin viisilitraista Karhulan lasitölkkiä sillä silmällä, että josko se ottaisi syleilyynsä muutaman hyasintin. Otti se.


Laitoin hiekka-multa-aineksen päälle sammalpeitteen, niin on tontulla pehmeämpi tallustella.


Kuukauden päästä se jouluaatto sitten on. Kyllä nyt on jo ihan hyvä syy aloitella virittäytyminen.

Olen odotellut kuumeisesti, että Odontoglossum/Oncidium/jokuvastaava -orkidea alkaisi kukkia uudelleen. Kukkavarsia on kehittynyt kolme, joissa kaikissa on kukka-aihioita kypsymässä. Mutta mitä kasvi päättää tehdä? Se päättää pukata kukan ihan vaan sieltä lehtiruusukkeen tyvestä.


En ymmärrä. Tuollaisia ne kukat ostettaessa olivat, mutta kasvoivat normaalisti "oksassa". Tässä tämä lehtien välistä kurkkii kuin kengurunpoika emonsa pussista. Ei voi tietää.

Leppoisaa uutta viikkoa kaikille! Jään vahtimaan, että milloinkas se vararikko oikein tarkalleen iskee. Kun on näitä isoja lintuja ruokittavana.


Ihan reilussa määrin.

14. toukokuuta 2013

Minkä värinen on vaaleanpunainen?

Nyt tulee raivokasta orvokkiasiaa, erityisesti kuvallisessa muodossa. Niitä meinaan on purkit pullollaan ja tekin saatte nyt siitä osanne. (Älkää karatko, lopussa paljastan vaaleanpunaisen orvokin värin.)

OL-linjan kolmannen vuoden siemenjälkeläisten kukkien väri alkaa vaaleta. Väriyhdistelmät ovat edelleen moninaiset, mutta näppituntumalla vaaleammat kuin viime vuonna.


Mukana on mustan 'Bowles Blackin' jälkeläisiä, he näyttävät melkoisesti samoilta kuin vanhempansa.

Orvokkia on nyt siellä sun täällä, kun taimia syntyi vahingossa se 146.


Koiratkin ovat yleensä ihan just siellä, missä kamerakin. Nyt vain toinen ehti paikalle.


Ulkona ruukussa talvensa viettäneen säälivaahteran tyvellä on myös o-kasveja.


Sitä suurempi ihme on, että vaahtera näyttäisi olevan mitä voimakkaimmin elossa! Japaninvaahtera vietti erään talven täsmälleen samoissa oloissa ja kuoli mitä voimakkaimmin. 


Kaksivärisenä startanneen OL-linjan ja yksivärisen O-linjan lisäksi kasvatettavana on ollut muutama muu orvokkiprojekti. Coconut Swirl -lajiketta tilasin Amerikasta, sen kukan piti olla valkoinen vaaleanliiloilla reunoilla. Kuvassa mainoslupaus on ylävasen kuva, muut kaksi ovat reaalielämää.


Viime vuonna kylvetyn vihreän 'Envyn' jälkeläiset ovat sekä perus-sinikeltaisia että siemenpussissa luvatun värisiä. Mainoskuva alaoikea, muut kaksi oikeita olentoja.


Mutta sitten, omasta mielestäni kaikista kiinnostavin testi, nimittäin vaaleanpunainen orvokki. Tiedossa oleva faktahan on se, että vaaleanpunaista orvokkia on todella vaikea jalostaa. Kasvin väriominaisuudet eivät vaan yksinkertaisesti taivu siihen: tilanne on sama kuin naisilla, jotka hampaat irvessä pyrkivät valkaisemaan hiuksiaan päätyäkseen platinablondeiksi, mutta jotka päätyvät enemmän tai vähemmän kanarianlinnuiksi. (Been there done that.)

Tilasin siis Pansy 'Delta Pink Shades F1':n siemeniä rapakon takaa, laitoin ne multiin melko tarkalleen kolme kuukautta sitten. Ja kuinkas testissä kävi?

Mainoskuva ylävasen, lopputulos kahdessa muussa kuvassa.


Nooh, väri ei todellakaan ole ihan sama, mutta lupaus ei jäänyt aivan täysin täyttymättäkään. Väri on enemmän pinkki kuin yleensä orvokeissa näkee. Minä tervehdin ilolla tätä kaukaa tullutta ja kauniiksi osoittautunutta. Hauska projekti!

Puutarhassa kasvaa toki muutakin, ja nopeasti tuntuukin kasvavan. En muista, että olisin aiemmin nähnyt isot koivunlehdet ja krookukset samaan aikaan. Voi toki olla, että en vaan muista.

Parhaassa kukassaan ovat sinisävyinen valkovuokko ja hyasintti 'Jan Bos'. (Valkovuokosta ei-tietenkään-ole tarkempia tietoja, _mihinkäs_ sitä ihminen moisia voisi kirjata. Huoh.)


Punaisen värinokkosen taimet ovat kuin ovatkin pelmahtaneet kasvuun jurnuteltuaan aikansa. Ja Muscari latofoliumilla on hieno liukuvärjätty kukinto.


Akileija 'Rocky Mountain Blue':n taimet kasvavat jo ulkosalla ruukussa. Kaksi yötä takana, toinen jo ilman peittelyä, hyvin ovat näköjään pärjänneet. 


Verbenan taimet pääsivät tänään ensimmäistä kertaa ulkoilmaan. 


Tulppaani 'Pink Impression' on päivälleen samassa kasvuvaiheessa kuin viime keväänä tähän aikaan. 


Kasvihuoneessa kaikki asukit ja vierailijat ovat viettäneet pari yötä ilman hallaharson taustatukea. Ainakin päällisin puolin kaikki näyttävät pärjäävän.


Mikäs tässä on ihmisen ollessa, uusi viikonloppukin ihan nurkan takana. Sitä kohti, toverit!

4. toukokuuta 2013

Luomu-muovia mullassa?

Aika ei tunnu taas riittävän kaikkeen tekemiseen. Viikonloput pitäisi saada pidemmiksi, neljä päivää voisi olla riittävä pituus.

Puljasin tänään tosissani mullan kanssa: istuttelin Eurobulbin daaliat ruukkuihin erilaisiin kombinaatioihin ja kaivelin vanhat daalianjuurakot ylös ruukuistaan ja istutin nekin tuoreeseen multaan. Käytin multana Biolanin Puutarhamultaa, jossa oli luomumerkki kyljessä.

Mietin mullasta muovinpaloja nyppiessäni, että onkohan se muovikin luomua?


Tosin täytyy sanoa, että käytin kahdeksan isoa säkkiä ja löysin pari muovinpalaa vain kahdesta säkistä, joten iso ongelma ei ole kyseessä. Mutta pohdiskelin vakavissani, että missä se luonnonmukaisuus eli luomuus tuossa mullassa näkyy, kun asiasta ei ollut merkin lisäksi mitään muuta mainintaa.


Hiukan tulee kaikesta sellainen olo, että luomu-merkkiä käytetään varsin herkästi mutta sen käyttöä ei valvota yhtä tarkasti. En tiedä, onko se totta, mutta sellainen olo on, sillä luomu myy ja luomulla myydään.

No, daaliat muhivat nyt tuoreessa (luomu)mullassa saviruukuissa. Laitoin kahta eri piispaa kuhunkin ruukkuun, paitsi että Llandaffin piispalla kävi erityinen flaksi: hän pääsi asumaan yksiötä itse Ms. Catherine Deneuven kanssa. Mahtaa muita piispoja hatuttaa.

Kiikutin pistokkaasta monistettuja ja siemenestä kasvatettuja pelargoneja ulos haistelemaan kevättuulia. Onpahan niitäkin nyt sitten riittävästi, tässä 15 uutta tainta talvetettujen isompien kasvien lisäksi.


Joo, ja kasvihuoneessa kökötti vielä kuusi lisää. Luulisi nyt riittävän.


Pihalla on alkanut tapahtua myös luontoäidin puolesta paljon mukavaa. Muun muassa hyasintti 'Rip van Winkle' on herännyt kukkimaan.


Kaikkien kiinnostavien jalostettujen kasvien keskellä täytyy kuitenkin muistaa pysähtyä niiden pienten luomujen äärelle, jotka eivät pidä niin suurta meteliä itsestään. Kuten sinivuokko. Mikä kaunotar!


Viikonloput ovat kovin lyhyitä kaikenlaisten projektien ja menemisten sovitteluun, mutta jos yksin saisin päättää, niin tietäisin heti, mitkä puuhat priorisoitaisiin kärkeen... Luonnollisesti kaikki aktiviteetit, jotka liittyvät puutarhailuun. Yllätys.

Tässä on vireillä projekti, josta toivottavasti saan huomenna raportoida lopputuloksen.


Sen verran vinkkaan, että proggis liittyy kasvihuoneeseen. Nähdään huomenna!