15. joulukuuta 2013

Hyasintit hiekassa

Jaksaako hyasintti kukkia pelkästä hiekkamaasta ponnistaessaan, sitä mietin, kun purkkeja käsissäni pidin. Kokeilemalla se selviää, tuumin, ja hiekkaan sipulit puikkasin.


Purkkien ympärille voi sitoa kivoja nauhoja ja naruja, eikä mikään estä sitomasta niitä sipulin ympärille.


Sitten vaan kasvua katselemaan ja kukintaa odottamaan, kynttilätuikkujen äärelle.


Muutama hassu päivä siinä meni, kun lämpö teki tehtävänsä ja kukat alkoivat aueta. Viikon kuluttua kukkavarret olivat jo aavistuksen liian pitkiä, viileät yöt olisivat jarruttaneet niiden kasvua.


Itsenäisyyspäivän jälkeisessä alelaarissa näkyi leikkoamarylliksiä (ritarinkukkia). Semmoinenhan piti sieltä tietysti pelastaa, semmoinen velvollisuushan sitä ihmisellä on.


Ja pari päivää lämmössä sai nuput raottumaan. 


Näitä saisi olla alelaareissa juuri ennen jouluakin, voisin hyvin ottaa, sopuhintaan.

Kolme viikkoa sitten hankittu valkoinen atselea on avannut nuppunsa tunnollisesti.


Alelaareista voi pelastaa myös kultavaloja, itse näytän olevan sellaisia pelastanut viime joulun jälkeen. Purkkeihin nekin oli puikattava, ilman hiekkaa tosin.



Kyllä on valoa ja blingblingiä, ihan selvästi joulua siis. 

Myös elävää lisävaloa elikkäs kynttilänvaloa on kotona nyt runsaasti. Tuikkujen alumiiniset kuoret on hyvä kerätä talteen ja viedä sopivassa välissä pienmetallin keräysastiaan. Ne ovat arvokasta uusiometallin raaka-ainetta, eivätkä joudu sekajätteen mukana kaatopaikalle ikuisiksi ajoiksi maatumista odottamaan.

Ja koska tomaatti = punainen = jouluinen, tyhjät tomaattisäilykepurkit toimivat mukavasti keittössä välikeräyspisteenä.


Tästä purkit tyhjennetään pahvilaatikkoon, joka tyhjennetään aika ajoin keräyspisteeseen. Purkit voi nakata sinne käryttelykauden lopuksi – ellei sitten halua istuttaa niihin jotain vihreää.

Iloista uutta viikkoa, viimeistä kokonaista ennen joulua. Ja siitä valoisampaa aikaa kohti, wuhuu!

13 kommenttia:

  1. Jouluvalot purkissa on kyllä yllättävän hyvän näköinen. Itsekin olen harrastanut sellaista sommitelmaa. Nuo sinun ostamat kultavalot ovat kyllä ihanan väriset. Luovat lämmintä hohdetta ympäristöönsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, joulupurkkivalot on helppo ja nopea mutta myös tosi mukavan näköinen koriste! Kiitos sille, joka ikinä on keksinyt tämän idean...

      Poista
  2. Joulupurkkivalot ovat sieviä ja helppoja (niinhän mulla pitää kaikki olla). Säkin tykkäät valkoisista kukista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, valkoiset kukat ovat alkaneet viime vuosina miellyttää, jopa talvella. Mutta kyllä mulle kaikki sateenkaaren sävytkin vielä kelpaa :)

      Poista
  3. Sullakin valkoinen näkyy olevan joulukukkien väri:)
    Noihin purkkeihin voi kylvää yrttejä vaikka heti joulun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain on valkoinen hiipinyt jouluun, mikä lie taustatekijä ilmiöllä :) Ja tosiaan, purkkeihin voisi kylvää jotain ihanaa. (Eli mitä vaan.)

      Poista
  4. Kauniita kukkia! Osaat kyllä panostaa näihin kauniisiin asioihin. Ja purkkeihin. Säilykpurkeista lapseni eskarissa tehtiin ulkotapahtumaa varten tuikkuja. purkkeihin tökittiin reikiä, rautalanka ympärille ja joukolla aitaan kiinni. Oli sopivan rouhea tuollaista tapahtumaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vaalean vihreää kivasta kommentista! Ja rouheat tuikkukupit ovat varmasti olleet aivan ihania, tuota ideaahan voisi joskus kokeilla...

      Poista
  5. Leppoisaa ja lokoisaa Joulua sinne valkoisten kukkasten keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Heidi-Maaria, lempeää ja lököisää joulua!

      Poista
  6. Hyvä ajatus laittaa hyasintit jääkaappiin, varmasti säilyvät h-hetkeen saakka sillä tavoin.

    Mukavaa joulun aikaa sinulle, Intianminttu, kohta se kevät tosiaan saapuu (tai ainakin sitä aletaan tiheästi odottaa, heh)!

    VastaaPoista