Mansikoita ja ruusuja

Mikään ei estä fiilistelemästä mansikoilla ja ruusuilla, vaikka käsillä on loka-marraskuun pimenevä seutu. Tarkalleen ottaen juuri nythän niitä mansikoita ja ruusuja tarvitaan, keventämään ja valostamaan eloa.

Mansikoita voi kaivaa pakastimesta monella eri tavalla käytettäväksi. Yksi leppoisimmista tavoista on tehdä puolijäisistä marjoista sauvasekottimella pyrettä ja käyttää se mansikkamargaritan aineksena.

Muut ainekset ovat 2 cl tequilaa, 2 cl triple sec -sitruslikööriä ja 2 cl limen mehua. Mansikkapyrettä tulee 6 cl. Voihan nenä, miten mahtavan kesäinen ja kirpeä alkudrinkki vaikka texmex-pöydän äärelle. (Ja kyllä, texmex-pöytä syntyy mainiosti myös ilman lihaa, kuten lihaton lokakuu on minulle opettanut.)

Ruusuja hain eilen Plantagenilta. Tai no, en varsinaisesti lähtenyt niitä hakemaan, vaan orkideatukia läksin ostamaan, mutta koska pystyin välttämään ainakin viisi houkutusta matkalla kassalle, niin kuudennen kohdalla sai jo antaa periksi. Kolme kertaa seitsemän ruusua, 12 euroa. Sehän on ihan miniraha isosta ilosta. Tuskin rahaa ollenkaan.

Ulkona suunnilleen kaikki on siinä kunnossa, että viisimetriset lumihanget saavat taas sataa. Viimeiset, kellarin ikkunan edessä kypsyneet chilit ovat juuri kuivurissa. Kourallisen käytin paholaisenhillon tekoon.

Tätä paprika-sipuli-valkosipuli-chili-lisuketta on meillä kulunut kiitettävään tahtiin. Tämän satsin kanssa paholainen oli erityisen antelias juuri chilin suhteen. Nyt olisi Halloween-hillo kohdillaan.

Kohti marraskuuta, ihmiset. Ei olla huomaavinaan.

Ulkoilu innosti orkideoja

Kesä 2013 oli säiden puolesta kerrassaan huikea, ainakin jos auringosta ja lämmöstä tykkää. Orkideat tykkäävät molemmista, tosin aurinkoa ei eivät halua lehdilleen suoraan vaan katveen kautta. 

Pidin kaikkia perhosorkideoja kesän ulkosalla. Ne tuntuvat saaneen siitä hyvää vauhtia kukintaan, varsinkin tämä valkoinen yksilö. Viisi kukkavanaa, 24 auennutta kukkaa ja 10+ nuppua vielä odottamassa.

Viime talven saldo kasvilla oli neljä kukkavartta ja 18 kukkaa, näyttää paranevan vanhetessaan tämä kolme vuotta hallussani ollut taho – vaikka joutuikin kesällä umpipurkkiin kasvamaan.

Pidän kasvia nyt eteläikkunalla, jossa se saa lempeää syysaurinkoa, jos se vaan paistaa. Illanratoksi sen voi siirtää ihailtavaksi takan viereen, sinne, missä itsekin istuskelee.

Muutkin perhosorkideat (Phalaenopsis) pukkaavat nyt kukkanuppua ja olen niistä jokaisesta kovin iloinen. Suurin riemu syntyi viime marraskuussa hankitun Oncidium/ Odontoglossum/niiden risteymä -orkidean vierellä. Olen odottanut ihan piukkana merkkejä siitä, että tämä itselleni uusi orkideamuoto osoittaisi mahdollisuutta alkaa kukkia uudestaan.

Pitikin oikein ääneen kiljahtaa, kun löysin lehtiruusukkeen tyveltä todellakin kukkavanan alulta näyttävän puikon.

Eikä mitään. Viikon päästä löysin toisen!

Nyt on jännät paikat, toivottavasti en tyri mitään... Vaikka puikuloista syntyisi vain yksi kukka, se tuntuisi mahtavalta. Tämä orkidealaji(ke) tykkää tasaisesta kosteudesta, ja jos kaikki menee putkeen, niin voi kiittää itseään ainakin jonkinlaisesta säntillisyydestä.

Kasvihuoneesta hain ennen pakkasia viimeiset samettikukat ja muutaman chilinoksan sisälle. Sammarit kestivät yllättävän hyvin, noin viikon ne näyttivät oikein raikkailta.

En ajatellut istuttaa tänä syksynä yhtään kukkasipulia, mutta jälkikasvu toi naapurista tuliaisiksi ihanat narsissit 'Salomen', 'Spring Priden' ja öhöm, 'Geraniumin' :)

Geranium on tasettinarsissi, joka näyttäisi varmaan upealta myös leikkokukkana, jos vaan suinkin raaskisi maljakkoon napsaista...

Kellarissa talvehtivat pelargonit ovat vielä ponnistaneet ilmoille kukkia. Keräsin niistä pienen kesämuiston.

Muistellaan vielä hetki mennyttä kesää, mutta kohta aletaan valmistella seuraavaa. Talveen ei jäädä vellomaan. (Muistuttakaa sitten heikossa hetkessä kiemurrellessani, että olen näin sanonut, hah.)

Glitterkäpyjä koristeeksi

No tulipas tyhmä otsikko. Ei kai glitterkävyt kelpaa kuin koristeeksi, ei niitä ainakaan syödä kannata. (Tai mistä minä tiedän, vaikka kannattaisikin, mistään ei ihan varma voi tässä maailmassa olla.) Mutta saivartelut sikseen, koristekäpyjen äärellä tässä ainakin nyt ollaan.

Ensin tarvitaan kasa käpyjä. Kaikenlaiset kävyt käyvät, mulla oli tarpeistona kuivuneita tämänvuotisia männynhedelmiä.

Kävyt ovat kyllä tosi kauniita koristeita ihan sellaisenaan, olen käyttänyt niitä muun muassa joulu- ja pääsiäiskukka-asetelmissa peittämässä mustaa multaa. Mutta nyt teki mieli hiukan askarrella, joten kipaisin kaupasta kimalteita ja pari tölkkiä spraymaalia sekä kellarista siimaa.

Tein siimasta kävyille ripustuslenkit ihan vaan sitomalla pätkän ensin kävyn "rungon" ympärille ja solmimalla "hännät" loppupäästä yhteen.

Sitten suihkuttelin maalia roikottamalla käpyä lenkistä kumihanskat kädessä pahvilaatikon sisällä ja kostean maalikerroksen päälle ripsin kimalletta. Maalia kului hirmuisen vähän. 

Valmiin kävyn ripustin omenapuun ulokkeeseen kuivumaan. 

Tein käpysiä parisenkymmentä. Enemmänkin olisin voinut tehdä, oli tosi kivaa puuhaa, mutta ovensuuvalaisimena toimiva männynkäkkärä ei olisi vetänyt oksilleen enempää.

Pienistä puuhista sitä voi ihminen tulla iloiseksi. Melkeinpä hiukkasmaisista asioista.

Tunnelmallista sunnuntai-iltaa ja pirteyttä alkavaan viikkoon – näyttää siltä, että reipas pohjoistuuli pitää siitä pirteydestä osaltaan huolta, pysytään voimakkaina!

Kaapin paikka ja ovivalo

Katselin eilen syksyisää pihaa ja tuumasin, että ensi keväänä sen teen. Riipaisen mäkeen erään kirsikkapuun, joka on väärässä paikassa eikä tee satoa (ja jonka perään en niin vakavasti ole, että alkaisin perehtyä hänen sielunelämäänsä runsaan sadon toivossa ja siinä tiedossa, että saan sitten huputtaa puuta ja suojata satoa linnuilta).

Puu on tullut tontille lahjana, joten olen ollut ymmärtäväinen sitä kohtaan. Mutta nyt päätin niin sanotusti luopua siitä, heti lumien sulettua.

Hetkinen.

Miksi pitäisi odottaa niin kauan? Fiskarsit käteen ja saman tien naksuttelemaan. Vartti siinä meni maksimissaan, ja kirsikkapuu oli nätissä pinossa.

Se on nimittäin niin, että jos ei itse määrää kaapin paikkaa puutarhassaan, niin pian huomaa katselevansa puutarhaa, josta ei tykkää. Ja sehän on ihan pölhö tilanne.

Puusta jäi töröttämään runko, johon eivät voimasakset riittäneet. Sahaa tässä tarvitaan, mutta sitä ennen nautitaan voimatoteemista. Minun puutarhani, minun päätökseni. Ugh. Siinä on todiste.

Taustalla olevat ruukut ovat myös muistutus Järkevistä Päätöksistä. Daaliahuuma oli ajautunut siihen pisteeseen, että talvehditettavia juurakoita olisi ollut toistakymmentä ruukullista, mutta tilaa ei läheskään niin monelle. Kysyin naapurilta, hän otti mielellään osan. Kas näin, taas voitti älyn ääni. (Ja keväällä voi hyvällä syyllä innostua taas.)

Nyt ei innosta juuri mikään, puutarhassa ainakaan. Syyspuuhat ovat aivan hirveän tylsiä, pelkkää raivaamista ja siivoamista ja vielä voimissaan olevien kasvien kohta tapahtuvan kuolemisen jännittämistä. 

Ainoa valopilkku (tai tarkalleen ottaen montakin valopilkkua) löytyi männynkäkkäräoksan koristelusta. Lisää koristeita on tulossa, nyt valot on kieputettu pohjiksi.

Näkee meinaan kotiansa tulla hiukan pimeämmälläkin kelillä. 

Led-lamput on kivan pyöreät pallukat, tykästyin niihin kovasti. 

Nytpä ne posottelevat iltakuudesta aamukahdeksaan tuikkua ympärilleen. Joulun alla ajan saa venyttää iltakolmen ja aamukymmenen välille, mutta siitä lähdetään taas pitenevän päivän suuntaan. Se on lämmittävä ajatus. Jopa hiukan innostava!