Chilihilloa ja yllättävä vieras

Voi, miten mahdottoman kiva uutinen oli Hesarissa tänään. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Kangasharju ja tutkija Mikko Pervilä kasvattavat Kumpulan kampuksella sijaitsevan rakennuksen katolla muun muassa chilejä, tomaatteja ja yrttejä. Mikä hienointa, kasvit saavat kasvihuoneeseensa lämpönsä tietokonepalvelimista muodostuvasta lämmöstä, joka muuten menisi hukkaan.

Chilisadon kohtalo on ollut auki (hedelmiähän pukkaa yleensä reilusti), mutta tänään uutisessa luki, että sato saatetaan sittenkin huolia opiskelijaravintoloiden raaka-aineeksi. Mahtava projekti ja hieno lopputulema!

Tästä inspiroituneena tein paahdettua chilikastiketta thaimaalaisittain.

Chilirouhetta, salottisipulia, valkosipulia ja sokeria paahdetaan öljyssä. Purkitetaan ja säilytetään jääkaapissa odottamassa sopivaa ruokalajia.

Mulla oli kaapissa odottamassa kuivattuja chilejä, joille en ollut vielä keksinyt järjellistä käyttöä. Chilit ovat  kesän 2010 sadosta, mutta sähäkkyys niissä oli hyvinkin tallella. 

Ja kun näitä sylkirauhasia ankarasti kutittelevia keittokirjoja olen selaillut, niin mieleen on jäänyt toinekin ohje, jota olen halunnut kokeilla: chilihillo. Valmistin sitä tänään sitten samaa vauhtia.

Ensin kuullotettiin 20 salottisipulia ja 10 valkosipulin kynttä.

Sitten hiukan pehmennettiin öljyssä seitsemää pitkää (14:ää lyhyttä) kuivattua chiliä, sokeria ja hiukan muita mausteita. Silputus monitoimikoneessa ja kasaan keittelyä. Purkitusta, ja nyt vain syksyisten wokkiruokien odottelua. Ette usko, miten ihana tuoksu kotona leijaili, hyvinkin thaimaalainen tunnelma. Ah!

Nooh, kokkailujen loputtua ajattelin mennä leikkaamaan nurtsin, kun poikkeuksellisesti ei satanut. Revittyäni ja riuhdottuani ruohonleikkuria käyntiin ja lyhyen pätkää mökävehkeen kanssa käveltyäni ennen sen sammumista löpön puutteeseen, päätin jättää tuon paholaisen keksinnön odottamaan isännän saapumista ja alkaa tutkiskella perennapenkkien kuulumisia. 

Aloitin murheenkryynistä, jonka kohtalo on ollut mulle epäselvä jo vuosia. Se on turveharkoilla aikoinaan kehystetty penkki, jonka tarkoitus oli toimia kasvien väliaikaisena varastona piharemontissa vuonna 2007. No arvaahan sen, mitä näille väliaikaisratkaisuille tapahtuu. Ne muuttuvat status quoksi ja  lopullisiksi ratkaisuiksi.

Olen kuitenkin "hoidellut" kasveja jotenkuten, jotta ne mahdollisesti pysyisivät hengissä jotain fiksua projektia varten. Nyt katsoin, että jaloritarinkannukset vallanneet kirvat ovat lisääntyneet lisääntymistään, joten ajattelin antaa niiden olla. Whatever. Ne JRK:t kasvavat liian varjossa ja voivat puolihuonosti, siksi niihin tarraa ötökkä jos toinenkin. Enkä mä niistä koskaan ole super-innoissani ollutkaan. 

Mutta niiden vieressä kasvavat syysleimut näyttivät olevan hyvässä hapessa, mikä on mukavaa. Kumarruin ja siirsin katsetta vasemmalle. Siinä bongasin lehtiä, joita en muista tässä penkissä ennen nähneeni. Hmm, jännää, ehkä joku wanha perenna on hautonut itseään penkissä siemenmuodossa näin kauan?

Nostin päätä ja tunnistin kasvin. Kukkapenkissäni kasvaa iloinen, terhakas, pirteä, reipas, juuri nuppunsa avaava PUJO.

Eikä vain yksi, vaan kolme PUJOA.

Heippa, ihmiset. Menen paistamaan lettuja ja voitelen ne chilihillolla. Ehkä se kokemus saa mut muuttamaan mieleni tän harrastuksen kertakaikkisesta lopettamisesta. Haluan alkaa harrastaa tuulimyllyä vastaan taistelua, siinä mulla on enemmän mahiksia voittaa.

Venetsialaiset karnevaalit

Kuumaa ja keltaista valoa, sitä saa tässä heinäkuussa takkaluukkujen takaa. Jos ei sada, niin on kylmä kuin turkanen. Noh, tämän säätilan kanssa on vaan elettävä ja käytävä sateiden välissä nauttimassa kasvienergiaa pihalla (jos löytää jotain, joka ei ole vielä mädäntynyt).

Lämpöisiin, illan tummuudessa juhlittaviin venetsialaisiin karnevaaleihin viittaava aitoelämänlanka Ipomoea purpurea 'Carnevale di Venezia' on sitkeästi jaksanut joka päivä avata uusia kukkanuppuja.

Värit muistuttaa mua 1980-luvusta: luomella oli liilaa ja huulessa pinkkiä ja tuulipuvussa niiden lisäksi vielä mintunvihreää ja vaaleansinistä. Uu. Those golden years :)

Kokeilin ekaa kertaa kasvattaa ruukussa maloppi-nimistä yksivuotista. Kylvin siemenet suoraan isoon ruukkuun kylvömultakerrokseen suht' harvakseen, niin en joutunut harvennuspaineisiin. Nyt maloppi (Malope trifida) availee säpsäkän värisiä kukkia.

Tuo keskiosan vihreä tähti on kiinnostava yksityiskohta. Siemenistä pitäisi kasvaa myös valkoisia ja vaaleanpunaisia yksilöitä, saas nähdä. Kukat ovat kestäviä kukkakimpussa, sanoo Nelson.

Ensi kevään siementelyt alkavat olla jo mielessä, kun pikkuorvokit ovat datapankkejaan kypsyttelemässä. Kerätään pois ja katsotaan, millaisia väriyhdistelmiä he keksivät ensi vuonna. Mukaan saattaa tulla myös tumman 'Bowles Blackin' siemeniä, mahtaisikohan sekin alkaa vuosien mittaan muuttua?

Ja koska tarhuri ei näe aurinkoa eikä ole ainakaan näillä näkymin muille maille lähdössä, niin viedään aurinkofiilistä suun kautta vatsaan. Susannan ideasta tein eilen espanjalaisen munakkaan eli Tortilla de patatasin. Jos ei vuori tule Mooseksen luo, niin...

Kuusi keskikokoista raakaa perunaa ja yksi sipuli imivät itseensä noin 1,5 dl kreikkalaista luomuoliiviöljyä ja viisi nättiä kananmunaa sitoi ainekset yhteen. Eikös olekin komea kiilto pinnassa?

Tänään voisi siirtyä lähemmäs päiväntasaajaa ja kokata thaimaalaista. Viileät varpaat voisivat ilahtua vaikka punaisesta currystä.

IT'S STILL RAINING... LET'S TAKE IMAGINARY TRIP TO VENICE AND SPAIN

Venetian carneval in a shape of an ipomoea. I like the colours which remind me of the 1980's: the brighter the better!

The cherry red annual is Malope trifida which was sown straight to the big pot. It lasts well in vase as well. And now is the time to collect viola seeds. It's interesting to see how their colours change through the years.

The sun is not favorable to us so it's ok to cook some soul food like Tortilla de patatas. Using so much olive oil must be a health act :)

Auringonkultaa kämmenellä

No ohhoh, tulipas hiukan sentimentaalinen otsikko. Mutta toisaalta, ihan faktan äärellä tässä ollaan, sillä tomaatti 'Sungold F1' on tuottanut jo hyviä maistiaisia. Ja tämä Thompson&Morganin asiakkaiden "ikisuosikki" on todella suosionsa veroinen, mahdottoman lempeän makea tomsku.

Sungold on tuo vaaleampi, tummemman oranssi on 'Tiny Tim'. Aika pieniä hedelmiä Sungold on vielä tehnyt, katsotaan tapahtuuko seuraavissa raakileissa kasvua vai pitäisikö lisätä lannoitusta.

Istutin kasvihuoneessa majailevaan kahteen isoon tomaattiruukkuun kaksi megasamettikukan tainta molempiin. Nyt jouduin riipimään sammareita pois, kun tomaatit, siis koko kasvit, peittyivät sammariverhon taakse.

Tässä kasvi taitettuna, jotta sain sen mahtumaan kuvaan. Siis yksi taimi.

Eipä ole kyllä ötököitä näkynyt, joten sammari hoiti tehtäväänsä hyvin – tai sitten ötökät eivät ole vaan muusta syystä vielä saapuneet, ja toivottavasti eivät saavu ollenkaan.

Eka chili 'Caribbean Antillais' pääsi leikkuulaudalle maistiaisia varten. Se on kyllä selvästi tulisempaa sorttia verrattuna 'Hot Super Chilli F1:een', nimestä huolimatta. Karibialaisen muoto on kukkamainen ja siitä saa ruokaan koristeellisia renkuloita. 

Olen käyttänyt Hot Super Chilliä salaatinkastikkeessa, yksi palko on sujahtanut yhden, kahden hengen yrttiseen öljykastikkeeseen, mutta tätä kukkaveijaria ei kyllä voi salaattiin käyttää. Tai voi, mutta ei tunnu hyvältä. Lämpimään ruokaan se uppoaa hyvin.

HSCF1:n kasvatin viime vuonna, yritän taas talvehdittaa sen hillokellarissa. Tällaisesta helposta ja kivasta tulee kyllä helposti lempparikasvi.

Elämäni ensimmäinen kurkun taimi on viihtynyt kasvihuoneessa varsin hyvin. Itse asiassa se on kasvanut ihan älytöntä vauhtia: reilu kuukausi sitten Pohjois-Karjalasta viisisenttisenä ostettu taimi tuntuu kohta valtaavan koko 2,5 neliön kasvarin.

Olen sitonut oksia tukikeppeihin ja naapurikasvienkin tukikeppeihin, kasvi tuntuu lonkeroivan joka yö uudella ulokkeella, heh. En todellakaan tiennyt, että kurkulla on valtavat – ja karheat – lehdet:

Hauska kasvi, ja mikä vielä hauskempaa, siinä töröttää ihan oikeita kurkun alkuja. Jei! Toivottavasti joku käy viileästä kelistä huolimatta pölyttämässä kukkia (jos ne pölytystä tarvitsevat).

Krassejakin voisi syödä, jos suinkin raaskisi. Kaikki kolme lajiketta ovat alkaneet kukkia reippaasti, vetisehköstä säästä huolimatta. Kuvassa marmorilehtinen 'Orange Troika', pari pinkkiä 'Jewel Cherry Rosea' ja kerrannainen 'Double Delight Cream'.

Kaikkea en yritä suuhuni ahtaa, vaan esimerkiksi pelargonit saavat rauhassa jakaa iloa vain silmille. (Harmillisesti kamera toistaa vahvoja punaisia sävyjä huonosti, mutten jaksa perehtyä säätöihin.)

Ja kuten aiemminkin, niin saan syödä sanojani ja ennakkoluulojani. Arvelin, ettei rautakauppa-tyyppisen myymälän kukissa ole mukana ainakaan kovin tarkkoja lajiketietoja. Kun ehdin pelargonin ruukkuun kurkata, niin löysin muovitikun, jossa kerrottiin, että ko. kasvi on uniikkipelargoni Sörgårdensin taimistolta Ruotsista. Hänen nimensä on 'Dresden Light Pink'.

Vastaava tummanpunainen versio tuossa edellisen kuvan ensimmäisessä ruudussa on nimeltään 'Friesdorf', sitäkin on kasvatettu 1800-luvun lopulta. Pukin Puutarha puolestaan tietää kertoa, että lisämäärite "Smålandspelargon" tarkoittaa kasvin kuuluvan kääpiöpelargoneihin.

Että tietoa oli, ja loput löytyi googlaamalla. Nyt heistä on tiedossa viralliset lajikkeet, mikä on mukavaa. Vielä jos tiedot pysyvät tarhurin muistissa tai muistiinpanoissa, niin vielä mukavampi. Noh, pistän toivoni tähän blogiin – ja Suomen kesään, joka toivottavasti kohta näyttäisi taas aurinkoisemman puolensa.

Herrasunikot ja homekodin kasvatit

Mitä kasvaa homeesta? No erivärisiä verbenoja tietenkin.

Keväällä tiiviiseen noutoruokarasiaan kylvetyt siemenet homehtuivat melko napakasti, mutta muutaman sitkeän hometolerantin taimen sain pelastettua. Nehän kasvoivat ihan reippaasti, niin kuin niillä ei olisi lapsena surkeaa homekotia ollutkaan. Ja nyt, nyt he kukkivat kilpaa niiden kesäkukkien kanssa, joiden olot ovat olleet tuulettuvaiset ja ilmavat.

Tämä tuottaa mulle erityisen suurta iloa, että kylvös ei kokonaan epäonnistunutkaan eikä alkuhankaluuksista jäänyt kasveille ns. traumoja. Siemenet olivat edellisvuotisia, joten siinäkin oli jo pieni itävyysriskin paikka. Tuota tummansinistä väriä ei viime kesänä kehittynyt lainkaan, tästä satsista sitä sain.

Myös riippalobeliat tuottaa isoa iloa, ne kun on niin perustaviskukkia, mutta itsetehtyinä Kovin Tärkeitä. Ja hei, onhan noi nyt normilobskua komeamman näköisiä?!

Onnistumisen iloa on koettu myös kahden unikkoruukun äärellä. Kylvin kaliforniantuliunikko Eschscholzia californica 'Jelly Beansia' ja silkkiunikko Papaver rhoeas 'Shirleytä' suoraan isohkojen ruukkujen pinnalle kylvömultaan ja jäin odottamaan seuraamuksia.

Nuo siemenethän ovat aivan mitättömän kokoisia, joten niitä on vaikea kylvää tasaisesti tai niin, että näkisi, missä niitä jo on... En myöskään harventanut taimia, koska niitä kasvoi aivan ripirinnan. Ihme kyllä, ensimmäiset kukat ovat nyt auenneet ja uusia nuppuja on mukavasti.

Ylärivissä 'Jelly Beans' ja alhaalla 'Shirley'.

Olen kokeillut vastaavien unikoiden kasvatusta aikaisemminkin, mutta hermo petti heti melkein itämisvaiheen jälkeen, kun toisessa ruukunnurkassa oli tyhjää ja toisessa tupas pikkutaimia. Mutta nyt ehkä uskaltaudun kokeilemaan näitä ensi keväänäkin. Ihan viehkojahan he ovat.

Viehkoja ovat myös jalokärhöt, jotka ovat pyrskähtäneet kukkimaan.

Näistä olen kertoillut ennenkin, joten tuumaan vain, että tuo sininen versio on jotenkin kivan näköinen noita tuijia vasten kasvaessaan. Vihreä tuntuu syventävän sinistä sävyä, mene ja tiedä.

Viime syksynä istutetut hajulaukat (Nectaroscordum siculum) ovat kukkineet söpöisin kelloin. Kasvin nimi tulee lehdistä, jotka tuoksuvat hierottaessa valkosipulilta. En ole testannut – vielä, mutta jännää katseltavaa tämä metrinen kasvi on.

Nyt kukat ovat kääntyneet prinsessatornien muotoon, alkavat kasvatella siemeniä siellä vaaleanpunertavissa kätköissään. 

Onnistumisen iloa on siis koettu tänään, mutta suurin tunne on kuitenkin ollut iloinen hämmästys. Ovelta nimittäin kuului äsken pim pom, siellä seisoi ihana naapurini, jolla oli pussillinen vastapoimittuja herkkuja mukanaan. Kertoi heidän syöneen näitä jo niin paljon, että alkaa kiintiö olla täysi.

Minulle nämä kesäjalokivet kyllä maistuvat, kyllä kiitos!

Jos joskus suunnittelen muuttoa jonnekin, niin aion tarkastella naapuruston tarkkaan. Jos jossain on intohimoinen ruoankasvattaja, sinne minä hattuni lasken.

Säälivaahtera ja muita hankintoja

Nämä ovat pahoja aikoja. En tarkoita eurokriisiä tai rankkasateita, vaan kesäkukkien alennusmyyntejä, joissa repsahduksen vaara on suuri.

Kävin rautakaupassa ihan oikeilla rautakauppa-asioilla ja ihan vaan vilkaisin sinne piha ja puutarha -osastolle. Ulkona laarissa keikkui yksinäinen pikkupuu, joka oli alennettu puoleen hintaan, tässä tapauksessa 10,95 euroon. Siinä katsellessani tuuli tarttui puun pikkuiseen latvukseen ja kaatoi kasvin laarin pohjalle. Kourallinen kuivaa turvemultaa turskahti ulos muoviruukusta, ja sinne kasvi jäi avuttomana kyljelleen makaamaan.

Se riitti. Poimin puun kärryyni ja toivoin, että mies ei huomaisi 1,5 metrin korkeudessa keikkuvaa vihreää latvusta. No toivetta ei kuultu, vaan mies huomautti, että katos, sulla on hypännyt joku kasvi kärryyn, ootko huomannut.

Jouduin siinä selittämään todella sydäntäsärkevän tarinan yksinäisestä vaahterasta, joka voi huonosti yksinään rautakaupan pihalla. Kas kun olen ostanut "viimeiset hankinnat tänä vuonna" jo niin moneen kertaan, että mies ihan tosissaan on luullut näin olevan. Äh.

Tällaisen soman vaahteran minä pelastin etupihan portaiden tyvelle, ruukkuun, joka vapautui keväisistä ja nyttemmin rönskähtäneistä orvokeista.

Voi, hänelle tulee toivottavasti myös komea syysväritys, ja sitten talven korvalla ilahdutan miestäni vielä vienolla pyynnöllä, että rahtaisiko hän tämän 40-kiloisen systeemin kellarin portaita pitkin, kun itselläni ei voima riitä.

Tässä havisevat nyt kyllä pienet vaahteraiset historianlehdet, sillä samassa ruukussa, samassa paikassa kasvoi aiemmin japaninvaahtera. Ja hyvin kasvoikin, kunnes jätin sen laiskuuttani talveksi ulos.

Ostin Pohjanmaalta itselleni tuliaisiksi myös muutaman sähäkän värisen ahkeraliisan, jotka sijoitin – ylläri pylläri – kevätorvokeilta vapautuneeseen tilaan kuistin akkunan alle.

Mukaan ymppäsin pari itsekasvatettua värinokkosta, nämä molemmat lajit kun pärjäävät tässä varjoisessa paikassa.

Tämä ääreispinkki sopii musta hyvin heinäkuun helteisiin, ainoa kauneusvirhe tässä on nyt se helteiden puute. Mutta odotetaan vielä rauhassa, kyllä se sieltä... 

Nämä pinkit näyttävät sitten loppukesästä ja alkusyksystä todella räikeiltä, aivan kuin ne olisivat väärässä ajassa ja paikassa. Mutta annan heidän kukkia niin kauan kuin puhtia riittää, muistona löysästä heinäkuusta.

Loput itsetehdyistä värinokkosista istutin muratinpistokkaiden kanssa samaan ruukkuun. Pieniä ovat kaikki vielä, mutta värierot ovat jo selvät.

Laitoin coleuksen siemenet multiin muistaakseni huhti-toukokuun vaihteessa, se oli kyllä turhan myöhäinen ajankohta. Seuraavalla kerralla (jota epäilen ensi kevääksi) kylvän heidät jo maaliskuussa, niin ehtivät isommiksi taimiksi ennen ulosistutusta.

Hankin Pohjanmaalta, Siipon puutarhalta, ihan vaan yhden pelargonin, kun se niin viehkosti siellä kukki. Ja viehko hän on edelleen, tämä 'Appleblossom'.

Ja hempeyttään korostamaan laitoin samaan purkkiin liilanpunaista markettaa. Hassua sinänsä, että joskus olen pitänyt epänättinä tällaista vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmää, joka marketan kukassa on, mutta nyt se näyttää jotenkin kivalta. Liekö syy tässä ylenpalttisessa pinkkikaudessa, joka mut on vallannut?

Pelakuun, marketan ja liilan lobelian (huh, onpas perinteis-tylsän kuuloinen yhdistelmä) laitoin – ette arvaakaan – kevätorvokeilta ylijääneeseen sinkkiämpäriin, ja koko hökötyksen tolpannokkaan. Mutta nytpä teinkin säästöteon: istutuksen pohjalla ollut Hienostunut Salaojasukka oli vielä ihan hyvässä vedossa, joten ymppäsin sen takaisin ämpäriin ja säästin näin mooonta kauhallista lekasoraa.

Tuo kivisukka on kyllä oikeasti ihan hirveän ruma näky, mutta kun on kerran tälle tielle lähdetty... Ja tällaisilla myrskytuulilla kunnon paino purkin pohjalla on hyvä, ei lennä ämpäri tolpannokasta ohikulkijan ohtaan. Heh.

Ihan vaan yhden pienen koristeenkin olen matkan varrella ostanut. Kas blingbling-perhonen viehätti kovasti muistaakseni Agrimarketin puutarhaosastolla, ja koska mies oli taas mukana, piti olla vakuuttava siinä tarinassa, että tämä BB-pertsi on aivan välttämätön juuri tuossa omenapuun rungolla.

Ja niinhän se onkin ;)

Arvuuttelin eilen, että minkähän kevätkukkijan siemenet mahtavat olla kuvassa kyseessä, ja aivan liian helppo tehtävä se teille oli. Helmililjan, of course.

Nyt vaan pitää miettiä, että ottaisiko ne siemenet talteen ja tekisikö helmililjasiemennyskokeilun. Toisaalta, jos en ole tähän mennessä kesää saanut niitä sipuleita maahan, niin miksi alkaisin kasvattelemaan sipuleita siemenestä? Tähän ei ole mitään järkevää vastausta.

Tuoksuva kotiinpaluu

Taakse jäi taas pätkä mökkielämää. Tosin en meinannut ollenkaan sittenkään lähteä suunnitelmien mukaisesti, kun kävin iltakävelyllä Perämeren rannalla. Vain pöhkö jättää tällaiset näkymät.

Rannalla kasvoi jotain ihanan violettia, joka osoittautui pienen kuukkelehtimisen perusteella merinätkelmäksi (Lathyrus japonicus).

Miten jotain näin ihanaa voi kasvaa pelkässä hiekassa? En ymmärrä – mutta nautin.

Nautin myös rannan puisten pukukoppien elämää nähneestä olomuodosta. Merituuli, sateet, lumimyrskyt ja porottava paahde, siinä sitä on aineksia kovalle testille.

Noh, eipä auttanut kuin lähteä takaisin kotiin sovittujen tekemisten takia. Olen pöhkö.

Onneksi kotona oli runsas ja tuoksuva vastaanotto, nimittäin pihajasmike oli puhjennut kukkaan. Ja jos joskus, niin nyt tuo sanonta "puhjeta kukkaan" on aivan täydellinen, sillä tuosta risuisesta, römssyisestä puskasta on kuoriutunut valtava, kokovalkoinen odööripyrskäys. Laitan nyt kuvan lähietäisyydeltä, sillä tässä aivan lähellä on pihajasmikkeen paras anti. Haistatteko?

Ihanaa, että pensas on joskus aikanaan istutettu keittiön ikkunan edustalle, niin nyt ikkunasta näkyy vain valkoista ryöppyä. Pensaan vieressä olevalla terassilla saa nauttia runsaasta tuoksusta, ja kyllä sitä nyt kaikkina mahdollisina hetkinä nautitaankin. Nuusk!

Terassilla viettävät kesäänsä kaikki pelargonit, joten samalla istumalla saa nauttia sekä jasmikkeen tuoksua että pielikkein värikirjoa.

Pelargonit saavat tässä tyytyä puolivarjoisaan paikkaan, siksi kukinta ei ole vielä hirmuisen runsasta. Jos ilmat pysyvät mukavasti lämpiminä, niin kyllä ne ehtivät humpsahtaa kunnon paletiksi.

Kaksi heräteostos-pelakuuta on alkanut kukkia muutaman viikon tuumailutauon jälkeen. Niistä on olemassa jotain lajiketietoa, mutta en ole kiireissäni ehtinyt vielä perehtyä asiaan. Luulen kuitenkin, ettei näissä monitarvikekauppa -tyyppisissä kasveissa mitään hirmu spesifiä tietoa mukana kulje. Mutta siitä huolimatta, osaan nauttia :)

Salainen haaveeni (tai no, entinen salainen) olisi kerätä komea kokoelma erilaisia pelargoneja, siis pääasiassa keskittyä vain niihin. Mutta kevät, tuo pirullinen päänsekoittaja, saa mut hamstraamaan siemeniä ja taimia kaikista muistakin ruukkukasveista, joten minkäänlainen kuviteltavissa oleva tila ei riitä tämän enempien pelakoiden talvehdittamiseen. Ei. Ei. Ja vielä kerran ei. 

Eihän?

Ruukutuspaikalla odotti hauska näky. Olen pitkään vetkuttanut kevään pienten sipulikukkien maahanpanoa ja antanut niiden hengailla muovipurkeissaan taivasalla. Ilmeisesti vettä on tullut sopivasti, kun tämä veijari on kehittänyt komeat siemenet.

Tunnistatteko, kuka hän on? Vastaus huomisessa postauksessa, ihan vaan heinäkuisten aivotoimintojen aktivoimiseksi ;)

Muotoseikkoja mäntymetsästä

Lomailussa parasta on mahdollisuus nopeisiin liikkeisiin, varsinkin, kun liikkeen voi suorittaa kumipyöritse. Niinpä saan taas herätä Pohjois-Pohjanmaalla ja nauttia aamukahvit auringon lämmittämän mäntymetsän tuoksussa.

Pelkistettyä kauneutta, ei mitään liikaa, muttei liian vähääkään. Ja joskus muodon säännöllinen rytmi rikkoutuu, kun joku rohkea toisinajattelija tekee kiinnostavan irtioton.

Merenrannalta löytyy hypnotisoivaa katseltavaa, nimittäin se meri, tässä tapauksessa Perämeri. Kokonaisuus on vähintään yhtä eksoottinen kuin Välimeren ympäristö, kun oikein silmin katselee. Linnut, kasvit, kaikki pohjoinen minimalismi. 

Etualan jämäkkä sinivihreä heinä on juolavehnän sukulainen rantavehnä. Kasvi on merkittävä osa rantadyynien syntymekanismia ja tarjoaa ruokaa siemeniä syöville linnuille. Ei siis mikä-tahansa-heinä se.

Kotiin jäivät elämänsä kukkeudesta nauttimaan kaikki mahdolliset juolavehnät ja vuohenputket, joiden kasvua kukaan ei nyt yritäkään hillitä. Vaikka onhan tämä mustaherukan seassa herkistelevä, päivänvarjomainen vuohenputken kukinto aika nätti.

Palleroiset marjatkin ovat hiljalleen kypsymässä – jos eivät jää vuohenputkikasvustojen varjoon.

Myös ötököillä on loma, kun kukaan ei hätistele mäntysuopasuihkulla. Tällainen iloittelu oli meneillään  jaloritarinkannuksen varressa, kun satuin viikonloppuna kurkkaamaan. Nyt kasvista ei taida olla enää paljoakaan jäljellä, kun nämä pyöreänpuikeat munat (?) ovat kasvattaneet hampaat ja siirtyneet ateriointivaiheeseen. (Täytyy sanoa, että näiden tuhohyönteisten nimiä ja olomuotoja ei niin huvita selvittää... ihassama.)

Äitienpäivän hujakoilla hankittu hörsyävä hortensia näytti vielä olevan hyvässä hapessa. Sen vaaleanpunaiset terälehdet alkavat hissuksiin muuntua vihreiksi, jännän näköistä. Mitähän tälle alkuperäisruukussaan kasvavalle kasville pitäisi tehdä ennen talven tuloa? Voiko istuttaa maahan, kestääkö suomalaista talvea?

Nyt ei onneksi tarvitse talvea tämän enempää pohtia, kun kesä on keskisimmillään. Nautiskellaan vaan elosta ja olosta ja yrttimaan antimista. Tajusin tämän harrastuksen mahtavuuden, kun väkersin salaattia ennen mökille lähtöä. Uusia perunoita, savulohta, tuoreita herneitä ja muita kasviksia, ja päälle sitruunanmakuista oliiviöljyä, jonne mörssäytyi käteen osuneita herbsejä.

Ruohosipulia, basilikaa, timjamia ja kesän ensimmäinen chilin palko. Kyllä. Tällä kuittautui kaikki tämän harrastuksen aiheuttama työläys. Melkein itsestäänhän nämä kasvavat, muistelee hän reippaan 500 kilometrin päästä puutarhastaan.