Floriade 2012: Tunnelmallinen kasvihuone

Eilen alkanut nostalgiatrippi jatkuu, marraskuun niheät illat on tarkoitettu just tällaiseen. Nyt täytyy esitellä kasvihuone, joka aiheutti suuria, lämpimiä tunteita Floriade-näyttelyssä viime keväänä.

Runko näytti vanhalta, se oli tehty puusta. Myös lasit olivat vanhan oloisia. Ja koko, se oli mallia XL.

Tässä näkymää toiselta ovelta toisen pään ovelle. Olishan tuossa mahtia tepastella.

Kaikki oli niin siistiä ja vehreää ja erilaista: ei kesäkukkia, vaan enemmänkin huonekasvityyppisiä lajeja.

Nuo puulaatikot tuovat kyllä ihanaa tunnelmaa, samoin kuin alareunassa näkyvät sammaleiset ruukut.

Kastelukannu näkyy olevan brittiläinen Haws, tuommoinen pikkumalli mullakin on, wannabe-brittitarhurilla ;)

Söpöisiä lihansyöjiä betoniruukussa, turvallisesti karsinoituna...

Pikkuruukut näyttävät siltä, kuin ne olisi koverrettu puunrungosta. Kivan rouhea pinta!

Orkideoihin kuuluvat pleoinet eli tyttökämmekät näyttävät viihtyvän hyvin sammaleen keskellä. Pleoineja on montaa lajia, tämä taisi olla jokin uusi jaloste, jonka nimilappu on harmillisesti jäänyt kukan taakse piiloon.

Pleoine Tongariro on tullut lajikekartalle vuonna 1981, Pleione Versailles x Pleione pleionoides -risteytymänä. Näkyvät olevan nämä tyttökämmekät talvenkestäviä jo Englannin korkeudella. Tietysti.

Ja miten komealta näyttävätkään amaryllikset ryhdikkäässä muodostelmassa ja kirkkaanpunaisessa värissä kasvihuoneen vierellä. Saisipa tällaisen jouluasetelman kotiin – ja ilmavaa tilaa, johon sen ilmavasti asetella, heh.

Tarkemmin ajateltuna menisihän se amarylliasetelma hieman hempeämmässäkin värityksessä.

Tai no, menisihän se ihan-missä-tahansa värityksessä! 

Tällaisen kasvihuoneen ja kasvihuoneen ympäryskasvit ottaisin mieluusti joululahjaksi juu. Lupaisin pitää työkalutkin ihan järjestyksessä, aina.

Pukki, ootko kuulolla?

Floriade 2012: Pohjoiskorealaista kauneutta

Ulkona on pimeää ja sisällä vinkuu nurkkatuuli, on siis paras aika kelailla kesäisiä valokuvia. Jumahdin viimekeväisen Floriaden-reissun albumeihin ja voi itku, että tuli ikävä kaikkea: sitä 66 hehtaarin alueelle levittäytynyttä näyttelyantia, silmiin ja nenään kohdistunutta ilosinfoniaa, kahden päivän vaeltelua omaan tahtiin.

Oli siellä myös jotain erityisen erikoista ihmeteltävää, nimittäin sisällä lasisessa Villa Flora -rakennuksessa pidettiin Euroopan suurin kukkanäyttely. Monilla mailla oli yläkerrassa omat osastonsa, niin myös Pohjois-Korealla.

Osasto oli koristeltu pääosin maan omalla ylpeyden aiheella, kimilsungia-orkidealla.

Tarinan mukaan Pohjois-Korean entinen johtaja Kim Il-sung matkusti Indonesiaan, jossa kasvitieteellisessä puutarhassa näki tämän orkidean. Indonesian silloinen johtaja Sukarno kertoi, ettei kasvia oltu vielä nimetty ja että olisi suuri kunnia nimetä se Dendrobium 'Kim Il-sungiksi'. Vieras kieltäytyi, mutta indonesialainen isäntä sai hänet taivutetuksi. Olihan tämä kuitenkin tehnyt niin paljon hyvää ihmiskunnan eteen, isäntä muistutti.

Jos jätetään maailmanpolitiikka ja yksinvaltiuden lieveilmiöt, niin kasvihan sinänsä on ihan nätti. 

Kuten myös Hollantiin asti matkan tehnyt pohjoiskorealainen rouva, joka toisen maannaisensa kanssa osastoa emännöi. Kansallispuvussansa, oletan.

Hyllyssä näkyi olevan jotain lukemista ja muuta tuotteistoa, mutta en tohtinyt jäädä niitä hiplaamaan. Jotenkin vaan tuntui siltä, että oli jatkettava matkaa. Lisää ihmeteltävää löytyi heti Japanin osastolta, jossa ikiaikainen sommittelutaito huusi olevaisuuttaan kuin aurinkoranta heinäkuista hellepäivää. (Tulikohan nyt tarpeeksi kryptisesti?)

Katsokaa tuota bambunvarsiasetelmaa lähempää, kaikki elementit ovat kyllä tasan kohdallaan.

Ja jos mikään ei olisi mahdotonta, niin laittaisin kyllä tontti 559:n valaisimet uuteen uskoon. Jos pihalla eivät pyrskyäisi kaikenkarvaiset säät eikä lika koskaan laskeutuisi, niin ehdottomasti, ehdottomasti laittaisin polun varteen muutaman rehevän kristallikruunun kynttilälampuin.

Oi madre mia! Ulkona on pimeää ja sisällä vinkuu nurkkatuuli. On tässä kontrastia kerrakseen.

Ps. Perennapuutarhuri-blogin Heidi-Maaria kävi Floriadessa alkusyksyllä, täällä näet tunnelmia.

Talvenhuuruinen ruukustin

Viikko sitten liaanille suoritettu ruukunvaihto näyttää onnistuneen hyvin. Kasvi ei ole nuupahtanut, lehdet ovat ennallaan ja uutta kasvuakin on tapahtunut. Esittelen kasvutilanteen, mutta ennen sitä esittelen ruukun lämmikkeeksi kutomani uuden ruukustimen.

Mennään tästä muutama kuukausi nyt tällaisella talvenhuuruisella värityksellä.

Ajatus oli kutoa mukaan myös talvenvalkoista raitaa, mutta innostuksissani annoin puikkojen heilua, kunnes kerä loppui. Valkoinen ei sitten enää mahtunut. 

Jotenkin tuo voisi kyllä kaivata vielä lisää jotain tingeltangelia... paljetteja, rusetteja tai muita koristeita? Jouluksihan ruukustimeen voisi ripustella kimaltavia tähtiä, onhan se tropiikinkin taivas tähtinen, heh.

Into-Liana ei tosiaan tuntunut suuttuneen ruukuvaihdossa tapahtuneesta juuripaakun hajoamisesta, vaan on jatkanut kasvuaan. Tuntuu, että kasvu on jopa hiukan kiihtynyt uuden mullan myötä.

Kasvua on tapahtunut nyt haaroissa kolme ja neljä, erityisesti Nelosessa. Ne molemmat kasvavat kattoa pitkin, Nelonen on tuo etualalla oleva, pidempi verso.

Katsoin juuri kuvaa vajaan kahden viikon takaa, silloin Nelosesta ei vielä ollut tietoa. Eli taas on tehty noin 40 senttiä uutta vartta useamman sentin päivävauhtia. 

Siellä se nyt katon rajassa ympyrää pyörii eikä löydä mitään, minkä ympärille kietoutua.

Jännästi myös ihan tuohon alkupäähän kasvia, noin parinkymmenen sentin korkeuteen on tullut uusi muutos, mahdollisesti joku kasvupiste – oletan, että tästä olisi uutta kasvua syntymässä:

Voisin kyllä melko vakaasti väittää, että tämä puuvartisten köynnösten Mucuna-sukuun kuuluva (vielä tuntematon) laji on sekä ennätyksellisen nopea kasvaja että kasvuvauhtiin nähden suhteellisen helppo huonekasvi. Lisävalo lienee ainoa lisäapu, mitä hän tarvitsee suomalaisella ikkunalla kasvaessaan, ruukustimen merkitys lienee suuri vain kasvattajalle: tuo mielenrauhaa, kun tuntee tehneensä jotain sen eteen, että tropiikin kasvilla olisi hiukkasen kotoisampaa suomalaisessa syksyssä ja talvessa.

Into-Lianan lisäksi kasvirintamalla ei paljoa tapahdu. Pihalla on vielä vihreää, nurmikko ja monien perennojen lehdet ovat yllättävän värillisiä edelleen. Sisällä yritän virittää mieltäni joulufiiliksiin muutaman hyasintin voimin.

Vielä eivät ole tunnelmat virinneet, mutta ihanahan näitä on tuoksutella. 

Olen etsiskellyt vaaleanpunaista myös kynttiläversioina, kuten tuikkuina, mutta en ole vielä niihin törmännyt. Tänne lasipurkkiin niitä mieluusti ripottelisin, valkoisten tuikkujen sekaan.

Noh, täytyy vaan jaksaa vääntäytyä kaupoille, ei niitä varmaan kotiovelle kukaan tule tyrkyttämään. Vaikka siinä voisikin olla oiva bisnesidea, kynttiläauto. Jos kynttilät olisivat kotiovelta ostettuna edullisempia tai edes samanhintaisia kuin kauppojen hyllyillä, niin mikä jottei. Näin päivän pimetessä kauppaa kannattaisi tehdä, kuka voisi vastustaa :)

Nyt kun kuitenkin näyttää siltä, että itse saa vielä kauppaan raahautua, niin pitää muistaa laittaa heijastusta hihaan.

Voimia alkavaan viikkoon! Jokainen päivä on onneksi päivä lähempänä kevättä...

Uusi koti Into-Lianalle

Hieman alle kahden kuukauden ikäinen Into-Liana näytti tarvitsevan uuden, isomman kodin. Se on kasvanut pienehkössä saviruukussaan, hiekkamullassa, noin kuukauden päivät. Arvelin, että huimalla vauhdilla suunnilleen 170 sentin pituiseksi ja monihaaraiseksi kasvanut liaani olisi jo täyttänyt ruukkunsa tiheällä juuristolla.

Ostin uuden, isomman savimajan.

Liotin sitä vesiämpärissä yön yli, niin savi ei ime mullasta kaikkea kosteutta. 

Tähän kohtaan pieni tarina puolisomiehen kannanotoista. Hän on hyvin pitkähermoinen harrastukseni suhteen: kanniskelee tonniruukkuja, kaivaa savea, kääntää kiviä, maksaa ostoksia, roudaa multasäkkejä, asentaa kasvivaloja ja -huoneita. Joku kärsivällisyyskiintiö alkaa kuitenkin selvästi olla tältä vuodelta täyttymässä, kun parin päivän sisään olen saanut kaksi viistoa kommenttia.

Toinen tapahtui perjantaina, kun kerroin, että kellariin pitäisi saada kaikkien huuto.net- ja kirppiskasojen sekaan raivattua tilaa muutamalle talvehtivalle daalia- ja mökinihmekukkaruukulle. Mies katsoi kulmat kohollaan ja kysyi, että monelleko. Ilmeestä päättelin, että taustalla oli ajatus, että "voi jööses, eikö tää koskaan lopu". En uskaltanut sanoa, että ruukkuja on 10 ja että ne on isoja, sanoin vain, että "joku viis ja ne menee päällekkäin."

Eilen Into-Lianan saviruukku likosi kylppärissä suihkutilan lattialla. Menimme saunaan, ja ensimmäiseksi mies totesi, että "nytkö nää ruukut tulee jo sun kanssa löylyyn?" Ehätin kieltämään moisen, vaikka hetki pitikin miettiä, että eihän tällainen ajatus vahingossakaan ole mielessä käynyt. Mutta en löytänyt yhteyttä saviruukkujen ja saunomisen välillä, joten bastun voi tällä tontilla julistaa puutarhaharrastusvapaaksi vyöhykkeeksi. (Kunnes löylyhuone osoittautuu esimerkiksi erityisen hyväksi siemenkylvöjen alkusijoituspaikaksi.)

Takaisin Into-Lianaan. 

Miespuolisko kopsautti taitavalla tekniikalla alkuperäisen ruukun halkeamille, jotta saisimme juuripaakun mahdollisimman ehjänä ulos. Kasvia ei oikein voinut käännellä, kun se on tiukasti kiinni kiipeilytelineessään.

No arvatkaapas, oliko ruukku täynnä juuria? Itselleni oli yllätys, että ei ollut. Juuria oli varsin maltillisesti ja ne olivat aika ohkaista mallia.

Paakun siirto ei onnistunut ihan täydellisesti, vaan pohjasta putosi iso köntsä juuripaakkua irti. Juuret eivät tosiaan ole kovin vahvaa tekoa, vaan pikemminkin hentoista, kun vertaa kasvin maanpäällisiin osiin ja kasvuvauhtiin.

Saas nähdä, ottiko Into nokkiinsa ja mitä nokkiinottaminen käytännössä tarkoittaa. Toivottavasti mitään fataalia ei tapahtunut :/

Nyt täytyy kutoa Intolle uusi ruukustin, entinen kävi pieneksi. Hankin numeron 12 kutimet, eiköhän liaanipipo synny melko vauhdilla!

Hankin muutaman pikkuhyasintin virittämään joulumuudin heräämistä.

Joulufiilikset eivät ole vielä lainkaan vironneet, vaikka joulusta kovasti tykkään ja jouluvaihteen annan tulla, kun se on kulloinkin tullakseen. Ehkä marraskuun puolella tapahtuu viriäminen, ken ties.

Mutta tiedättekö, minkä oivalluksen tein perjantaiaamuna, kun matkasin töihin talven ekassa lumipyryssä? Ajattelin ensin vaipua syvään synkkyyteen, että ei persetti, tästä tämä puoli vuotta kestävä kamaluus taas alkaa. Mutta sitten sain jostain voimia ottaa käyttöön hiukan positiivisemman ajattelutavan (koska synkästi ajatteleminen vie helposti synkän ajattelun kierteeseen) ja tajusin, että 

SEURAAVAKSI TULEE KEVÄT!

Näin on, ihmiset. Kun talven tuloa ei enää tarvitse odottaa, vaan se on jo täällä, niin seuraava odotuksen kohde on kevät. Ihana ihana ihana kevät, jolloin maa ja ihminen ja eläimet ja luonto ja kaikki heräävät taas eloon. Siemeniä! Multaa! Ruukkuja! Savea! Liejua! Krookuksia! Lumikelloja! Sinivuokkoja! Valoa! Ahavaa! Aah!

Puutarhataidot taskussa

Piipahdin Helsingin kirjamessuilla, ja onneksi vain piipahdin: pidemmässä ajassa koko ensi kuun palkan olisi saanut uppoamaan kaikkeen kivaan. Nyt aika riitti vain pieneen antikvariaatti-pöyhintään. Mukaan tarttui oiva opaskirja "Puutarhataidot taskussa" vuodelta 1960.

Kirjan kirjoittajilla, Toivo Rautavaaralla ja Pentti Lokosella, oli tavoite neuvoa "niitä satojatuhansia pihapuutarhureita, jotka ovat heränneet huomaamaan, että pienellekin tontille mahtuu ja tarvitaan istutuksia."

Herrat lanseeraavat uuden sanan "asumapuutarha", jolla tarkoittavat nimenomaan kotipihan puutarhaa, ei "myyntituottoista puutarhaviljelyä". Asia on nykyisin kääntynyt kyllä aika lailla toisin päin: jos kauppapuutarhasta on tarkoitus puhua, niin sitä painotetaan, muuten sanan "puutarha" ymmärretään tarkoittavan kotipuutarhaa.

Kirjan mukaan "kosketus luontoon ja vihreyteen on ihmisen perustarpeita. Aina kun sivistys on irroittanut hänet mullasta ja vienyt hänet kaupunkeihin, on seurauksena ollut rappio ja tuho." Aika hardcorea?

Kirja on hauskaa luettavaa, mutta myös ihan asiallista asiaa. Eihän puutarhuroinnin perusperiaatteet ole mihinkään muuttuneet. Varsinainen touché tulee sivulla 103: "Kun istutukset syntyvät siten, että jossakin nähdään jokin kaunis kasvi, sitä hankitaan ja sitten sille koetetaan etsiä paikka entisten istutusten seasta, niin tuloksena on paikkailtu, ruma ja vaikeasti hoidettava puutarha."

Ahhahhaa, kiitos vaan herrat Touko ja Pentti, tällaista asumapuutarhaa minä juuri pitelen!

Tänään aurinko paisteli melkein pilvettömältä, ja rahnustelin rauhaisasti paikkaillulla pihallani. En alkanut haravoida, ei kiinnostanut. Siellä ne lehtimassat nyt nurmikolla kaikenlaisia kasvitauteja alleen keräilevät. Sori, T ja P.

Kasvihuoneessa majailee edelleen muutama iso daaliaruukku, joita en jaksanut alkaa kanniskella sisälle. Jaksoin kuitenkin kuvata kuurankukat, mitäköhän puutarhaneuvojaherrat siitä tuumaisivat.

Noh, ehkä hekin tässä ajassa eläessään olisivat hyväksyneet ajatuksen oikeiden puutarhatöiden välttelystä ja sivuseikkoihin keskittymisestä. Esimerkiksi sen, että joesta nouseva aamuhöyry on kiinnostavampaa kuin pihakalusteiden talviteloittaminen.

Näettekö kuvassa nuo vaaleat lämpöhöyrykiekurat? 

Sorsat tulivat tykö, kun kykin rantatörmällä. Ei ollut kykkijällä sorsanruokaa taskussa, sori. Mutta pikkulinnuille laitoin jo siemenautomaatin, pörräsivät sen näköisinä puissa. Linturuokinnasta Touko ja Pentti eivät muuten maininneet kirjassaan mitään, aijai. Puutarhat eivät ole vain meitä ihmisiä varten, ne ovat osa lähiluontoa, painottaa Geranium.

Eläimet ovat kyllä vinkeitä olentoja. Niin kuin nyt esimerkiksi harakat. Mietityttää, että onko niillä jotain syviä antipatioita siilejä kohtaan, kun piikkilapsi piti kesällä keskellä kirkasta päivää telottaa naapurin pihalle ja sittemmin siilin muistoksi hankittua koristesiiliä on täytynyt jossain vaiheessa nakutella isolla nokalla päähän.

Uh. Mokomat possut.

Heitin koko asetelman roskiin, kun sinkkiämpärissä ei ollut pohjareikää ja kertynyt vesi oli jäätynyt umpijäähän. Roskikseen sitä humpsauttaessani tajusin, että mukana menee myös hienostunut salaoja. Sinne meni, toivottavasti ei täydy koskaan tehdä uutta, hah.

Pari kuukautta sitten kasattu kerrostarjotin pääsi tositoimiin.

Alin taso sai peitokseen kullanvivahdetta...

punainen taso kutsui luokseen punaista...

ja ylin pikkulautanen klassista sinistä. Hetken piti miettiä, että laitetaanko suloinen pöllö piiloon, mutta vain hetken. Suukarkki voitti silmäkarkin.

Nyt vaan pysytään tiukkana ja lujana, eikä keksitä tikusta asiaa, että voisi kävellä vartin välein käsi ojossa tarjottimen ohi. Silloin taskussa on kilo karkkipaperia eikä kirjassa suositeltua puutarhataitoa.

Tropiikin vieraat tykkää

Mitenköhän on mahdollista, että kun tunnelma alkaa muistuttaa Kuun pimeän puolen tunnelmia (auringotonta, hiljaista, kylmää), niin trooppiset kasvit alkavat pukata kukkavanaa? Näin tekevät ainakin perhosorkideat, joita pikkuhiljaa on ikkunan eteen käsieni toimesta kantautunut.

Nämä yksilöt majailevat kyllä kasvivalon alla, mutta sama ilmiö tapahtui viime syksynäkin, jolloin mitään lisävaloa tuossa kohti ei ollut.

Olisikohan kuitenkin lisävalon ansiota, että uusia kukkavanoja alkaa pukata jo ennen kuin edelliset ovat kunnolla kuihtuneet? 

En ole osannut tarkkailla kasveja uusien kukkavanojen varalta, joten pisimmät niistä ovat jo karanneet kaikenlaisten tukikeppiinsitomisyritysten ulottumattomiin.

Hei vaan, siellä menee.

Myös kasvivalon itsensä syy, Into-Liana, tuntuu edelleen viihtyvän havumetsävyöhykkeen vieraana. Se on nyt siis kolmihaarainen, mutta haara 1 eli Ykkönen on ilmeisesti lakannut kasvamasta. Kakkonen on kasvanut reilussa viikossa pari senttiä ja pukannut sinä aikana yhden lehtiryppään.

Kolmonen on kasvanut selvästi eniten, pituutta noin 40 senttiä ja lehtiryppäitä kaksin kappalein. Siellä se nyt mennä viuhuttaa kattoa myöden.

Tuo lehti-trio kasvaa siis kasvivalaisimen yläpuolella, joten ei näytä Into niin tarkka olevan tuosta valostakaan, lehtiä tulee sinne, minne ne on koodattu tulevaksi.

Lehdissä on kyllä hieno punainen ruoditus.

Viikonloppuna edessä on ruukunvaihto, luulen, että tämä nykyinen on ihan täynnä juuria. Into-Liana ei kyllä tunnu kaipaavan paljoakaan vettä, jostain luinkin, että kasvukautena liaanityyppiset eivät paljoa vettä tarvitse. Olen kyllä kastellut säännöllisesti, kun on hällä kuitenkin se lämpöätuottava pipo.

Saas nähdä, mitä tuumaa Into suomalaisesta marraskuusta. Alkaakohan valua katosta hissuksiin alaspäin, valoa kohti. Tämä boreaalisen vyöhykkeen ihmisnisäkäs on jo valunut sohvapotuksi.

Etunojaa pitkin hampain

Joka syksy kaikki puutarhan syyspuuhat tuntuvat tosi tyhmiltä ja pitkin hampain niistä ne ihan välttämättömimmät teen. Toisaalta keväällä saa suurta nautintoa kaikesta siitä, mitä syksyllä on ennakoivasti, seuraavaa kautta ajatellen tehnyt. Jollain tällaisella itsepsyykkauksella lähdin tänään, viikon ainoana vapaapäivänä, sipulisavottaan.

Ensin tyhjensin ulkokasvihuoneen pelargoneista, kiikutin ruukut kellarin viherhuoneeseen kasvivalojen alle. Osa pelakuista kukki vielä ihan mukavasti, ei toki kesänrunsaasti, mutta muutamalla kukkavanalla kuitenkin.

Lämpötilan vaihtelujen takia kosteutta on riittänyt myös kasvihuoneen sisäpuolella, joten tilaa on pitänyt tuulettaa joka päivä, etteivät kasvit homehtuisi. 

Nyt siirsin kasvihuoneeseen vielä daaliaruukut sateen suojaan, jotta ne ehtisivät kuivahtaa ennen talvenviettoon siirtämistä. Nostan isot daaliaruukut kellariin odottamaan kevättä. Kellarissa on lämmintä, joten joskus kasvit alkavat pukata honteloa kasvustoa keskellä talvea, mutta napsin varret vaan tylysti sitten pois, kun on aika aloittaa oikea kasvun aika. Tällä systeemillä kasvin on vaan pärjättävä, tämän sofistikoituneempaa hoitoa ei tipu.

No, pelakuurundin jälkeen aloitin sipulinupotuksen. Meinasin kyllä kirota itseni syvimpään hiidenkirnuun ja helvetinkoluun, kun hain postista Korpikankaan pakettia. Muistin tilanneeni pari pussillista vaaleanpunaisia tulppaaneja, se oli vakaa tarkoitukseni. Just joo. Oli sitten tarttunut haaviin jotain muutakin pirun tärkeää ja vastustamatonta ja oleellista.

Ei tässä muuten mitään, mutta kun ei ole minkäänlaista paikkaa, mihin heidät voisi survoa – kaikki kukkapenkit ovat joko super-rumia tai täynnä (ja super-rumia). Ajatus oli ottaa pari pussukkaa lisää vaaleanpunaisia tulppaaneja sinne ainoaan säädylliseen tontinkolkkaan, missä niitä viime vuonna ekaa kertaa nousi. No, pitikin sitten keksiä paikat noin 150 sipaleelle.

Eipä siinä muu auttanut, kun tunkea suurin osa etupihan yrttipenkkeihin. Niissä kasvaa yrttejä, joiden sekaan olen työntänyt keväisin kaikenlaista. Vaan enpä työnnä enää, vaan katselen sekalaisen sipuliseurakunnan satunnaisjärjesteistä ja sattuma-aikaista kukintaa.

Ei, koskaan ei ole tällä tarhurilla minkäänlaista suunnitelmaa yhtään mistään, vaan ihan mutulla ja fiiliksellä mennään kaikissa asioissa. Huoh.

Tässä muistilappu mullan alle piilotetuista kasveista, tietääpähän sitten arvuutella, että mikä töyhtö kuuluu millekin.

Hyasintti 'Jan Bos', punainen, 6 kpl

Isohelmililja (Muscari latifolium), 24 kpl

Kevättähti (Chionodoxa luciliale 'Violet'), 12 kpl

Krookus 'Vanguard', isokukkainen, vaaleansininen, 24 kpl

Lumikello (Galanthus nivalis), valkoinen, 12 kpl

Pallerolaukka (Allium sphaerocephalon), 24 kpl

Pystykiurunkannus (Corydalis solida), 6 kpl

Tulppaani 'Angelique', myöhäinen, vaaleanpunainen kerrottu, 6 kpl

Tulppaani 'Christmas Marvel', aikainen, vaaleanpunainen 6 kpl

Tulppaani 'Flaming Purissima', aikainen, punavalkoinen, 6 kpl

Tulppaani 'Hemisphere', keskiaikainen, puna-valkoinen, 12 kpl

Tulppaani 'Marilyn', liljakukkainen, 6 kpl

Tulppaani 'Ollioules', Darwin, vaaleanpunainen, 12 kpl

Hauskaa puuhassa oli se, että vast'ikään hankkimani istutustyökalu, jota tässä sipulikairaksi kutsuttakoon, hajosi toisen sipulin kohdalla. Jatkoin vehkeen kanssa loppuun asti, matkan varrella se hajosi yhä enemmän. Lopussa sipulikaira oli niin sanotusti morjens.

Tuolla ei tee enää kyllä yhtään mitään. Savitontilla ei läkkipeltikalut kauaa kuosissa pysy, valurautaa sen olla pitää.

Olin aikaisemmin ostanut Lidlistä muutaman ruukkuihin istutettavan valmiskattauksen, puutarhakaverin vinkistä.

Kas pakkohan se oli, kun halvalla sai. Muistaakseni tuo pyöreä versio maksoi kaksi euroa ja pitkulainen kolme. Halpaa kuin saippua. 

Sipulit olivat valmiina pahvikennoissa, sen kun vain lappasi multaa alle ja päälle. Eri kätevää kyllä.

Ongelmaksi tässä muodostuu se, että missä säilytän ruukut pakkaskauden ajan. Kova pakkanen jäädyttää koko ruukun sipuleineen päivineen, mutta kellarilämpötila on liian lämmin. Jostain täytyy sitten joulukuussa löytää alle 10 asteen lämpöinen tila, jonne ruukut voi viedä. Öö, pitikö itsensä tällaiseenkin liemeen laittaa? 

Ranteet kaivuu-urakasta niukuen tein vielä ulko-oven viereen männynkäkkärävalaisimen. Laitoin sinkkiämpäriin hiekkaa ja isoja kiviä ja törkkäsin siihen mökiltä löytyneen kelo-oksan.

Kieputin oksan joka väkärään kirkasta led-valoketjua. Olisin tykännyt keltaisesta valosta eniten, mutta tuo nyt sattui olemaan viime vuodelta käden ulottuvilla. Jätin yhden kiven kyljen pinnalle lohtua tuomaan. Että hangen alla on tätä kauneutta vaikka kuinka paljon ja sieltä se pian taas esiin tulee.

Nyt saa pimeä ja pakkaset mun puolesta tulla. Kotiin näkee tulla, uusia kasveja on istutettu ja pelakuut turvaan kannettu.

Post Scriptum 22.10.2012

Tässä vielä kuva käkkyrävalaisimesta iltavalaisussa.

Kohta on kuulkaa tammikuu ja päästään siemenpussien rapisteluun. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!