13. tammikuuta 2013

Odottavan aika alkoi

Sinnehää hyö mänt multii, ensimmäiset siemenet. Olipa jännää avata multapussi ja työntää kätöset sinne. Kyllä se ihan siltä itseltään tuntui ja tuoksui, maistanut en sentään.

Laitoin itämään chilejä, joita tilasin FataliiSeedsiltä. Neljän lajikkeen (+ yhden napostelupaprikan) lisäksi kaivelin siemenlootaa, josta löytyi neljää lajiketta lisää. No pakkohan niitä kaikkia oli vähän laittaa.


Tuota Capsicum annuum 'Pinokkiota' ostin viime keväänä Floriaden kaupasta, sen kehutaan kestävän viileitä säitä ja taivasalla kasvatusta. Tulisuuden asteesta ei mainita mitään, mutta luulen, että miedoimmasta päästä on hän. 

Lisäksi laitoin pari vuotta sitten hankittua C. annuum 'Hot Super Chilli F1':ä, oikein helppo ja satoisa lajike. Sitä olen myös talvehdittanut, yksi kasvi selvisi uuteen kesään ja tuotti taas oikein kivan sadon. 

Kokeilen tänä vuonna myös viime kesänä laihanlaiseksi kokemukseksi jäänyttä C. chinense 'Caribbean Antillaisia' sekä C. annuum 'Lombardoa', jollaista en muista koskaan hankkineeni enkä kylväneeni... mutta näin on tainnut käydä, koska avattu pussi hallustani löytyy :) Siemenet ovat olleet parasta ennen 09/ 2009, joten nähtäväksi jää, itääkö yksikään.

Laitoin kaikkia lajikkeita kaksi pottia, joihin kaksi siementä kuhunkin.


Näin on nelinkertainen mahdollisuus saada yksi taimi kutakin. Jos kaikki siemenet itävät, niin ollaan pulassa: eihän niitä pikkutaimia raaski pois heittää, vaan ne on koulittava omiin potteihinsa... ja sitten täyttyy kasvatustila jo pelkästään melkein chileillä. Ja muutakin olisi suotavaa voida kevään aikana kylvää.

Oli kyllä mukava kumitella viime vuotisia kirjoituksia muovisista nimiluiskista ja muistella, millaisia niistä kasveista sitten tuli.


Mukana hommassa häärivät tarhurikoirat Sandy ja Sulo (kuvassa joku osa jälkimmäisestä), hiukan kyllä hidastivat tekemistä siinä työalueella pörrätessään... Canis lupusten piikkiin laitan sen erheen, että kylvin vahingossa Super Chilliä neljään purkkiin. No, onpahan sitten vara-varataimia, eh.

Tarjottimen vein kylpyhuoneen lattialle, joka on mukavan lämmin.


Nyt sitten alkaa se tunnin välein pottien äärellä ihmettely, että joko, joko näkyy itua?! 

Laitan tähän listan tänään kylvetyistä lajikkeista, niin onpahan tieto sitten jossain yhdessä kasassa.

C. annuum 'De Cayenne'
C. annuum 'Hot Super Chilli F1'
C. annuum 'Lombardo'
C. annuum "Malawi Bird's Eye"
C. annuum 'Pinokkio' 
C. annuum 'Snack Pepper'
C. baccatum 'Fatalii Gourmet Aji Finlandia'
C. baccatum 'Omnicolor'
C. baccatum 'Quintisho'
C. chinense 'Caribbean Antillais'

Hui, onpas siinä monta mahdollista tulipuikulan alkua :) Hienoa, jos jaksavat isoiksi asti, kyllä minä ne hedelmät syön tai muille syötän. Niihin tulee muuten pienen treenin jälkeen oikein himo.


Linnuille tein lisää syötävää, johon en tosin lisännyt tulisuutta, ihan munkinpaistorasvalla heitä ruokin.


Kuoritut siemenet (auringonkukka, kaura, maapähkinä) ovat aika valjun värisiä, joten lisäsin taikinaan rimpsauksen kuorellisia auringonkukan datapankkeja.


Näin on vähän reippaamman näköinen kaakkunen. Vielä reippaampi hänestä olisi saatu lisäämällä kuivattuja karpaloita, mutta ajattelin syödä ne värinälkääni ihan itse. Just nyt! (Ja sitten käyn kylppärissä tarkastamassa tarjottimen tilanteen.)

25 kommenttia:

  1. No niin, onpa siellä melkoista meininkiä.
    Toivotaan idätysten onnistumisia. :)

    Sisäkasvarissani on lämpöä 24-27 astetta ja kyllä kun oven avaa, niin kesäiset kasvihuoneen hajut täyttävät sieraimet ja mielen. Tulee ihan sellainen kesäfiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan tosiaan :)

      Sisäkasvarisi tunnelmat kuulostavat mahtavan kesäisiltä, ihan jo sen takia voisi vastaavan tuonne kuistille rakentaa..

      Poista
    2. Jos meinaatte siellä sellaisen rakennella, niin kannattaa suunnitella huolella mittoinensa ja kaikkinensa. Itsellä kävi sellainen kämmi, että kasvari ei ole taimivaiheen jälkeen purettavissa helposti osiin. Tuli vasta myöhemmin mieleen, että toi olisi pitänyt rakentaa "elementeistä". Nyt noita muoveja on niittailtu vähän jokaiseen puuhun, eikä purku onnistu kuin aivan osiin niittien irroittamisen jälkeen.

      Sähköistykset hoituu helposti valmiilla komponenteilla. Vikavirtasuoja, jatkojohto, termostaatti ja kellokytkin. Termostaattia ei tarvii, jos hankkii paremman lämppärin jossa sisäänrakennettu termostaatti halutulle celsius asteelle. Itellä on turvallisempi autolämppäri, mutta sen oma termostaatti ei sovi tähän käyttöön korkean katkaisulämmön takia. Ohjailen sitä sitten ulkoisella termostaatilla.

      Viime vuonna mulla oli elementtinen rakennelma taimille.
      http://www.kolumbus.fi/jule-/chilitunari12/minikasvari_kissasuoja_280212.JPG . Verkot oli kissojen takia, jotteivat hyppää taimia mutustelemaan. Viritys oli näppärä, mutta käyttö näytti jäävän yhteen kertaan. Tuo kun oli niiiin pieni. ;)

      Poista
    3. Joo, parempi etten lähde yhtään oikeasti fiilistelemään sisäkasvarin mahdollisuudella, se ei tiedä hyvää... saan miehen aika nopeasti ylipuhuttua kaikenlaisiin proggiksiin, mutta tuon kellari-kasvihuoneen ja olkkarin ikkunahyllyn valoineen pitäisi kyllä riittää taimikasvatukseen.

      Mutta kiitos ohjeista, eihän sitä koskaan tiedä. Kellariin voisi kompaktin kokoinen mahtuakin ;)

      Poista
  2. Omaps sulla huikeat chilikasvustot siellä. Jos ylimääräsiä taimia ilmaantuu, niin sitten täytyy meidän kokoontua ja jakaa niitä toisillemme ;)
    Suloista tuo jatkuva tuijottelusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taimienjakosessiot taitavat olla edessä – mä otan niitä geraniumeja, kiitos!

      Heh, onhan näitä mahdollisia tulevia vauvoja nyt vahdittava silmä kovana ;)

      Poista
  3. Niitä on tosiaan tarkkailtava vähintään aamulla ja illalla:)

    VastaaPoista
  4. Voi sä olet jo päässyt puuhaan!! Mä tossa juur sulle vastailin omalla puolellani, että maaliskuussa alkaa omat istutuspuuhat. Kylläpä on esteettiset istutuspotit noiden nimitikkujen takia. Kuvat on ihan silmänruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kiva vihdoin päästä korkkaamaan turvesäkki – tosin täytyy sanoa, että sisäinen kello ei ollut ihan vielä synkronissa tapahtuman kanssa, ei tullut vielä "kevät on ihan kynnyksellä"-oloa. Sääkin oli harmaa, pah.

      Nimitikut ovat yllättävän kivat tuollaisina värillisinä, ainakin ennen kuin purkissa alkaa (toivon mukaan) vihertää :)

      Poista
  5. Heh ja sitten jos tuntuu ettei sopivassa ajassa ala mitään nousemaan, niin aina sitä tulee varovasti rapsuteltua multaa jotta pääsee kurkistamaan olisko mullan alla sittenkin jotakin elämää:D varjoliljojen kanssa meinasi usko loppua, mutta loppukesästä vähän kaivelin ja luulen että nyt tulevana keväänä voisi jotakin nousta myös ihan mullan pinnallekin! Jee-jee! Hei kivat tosiaan nuo värilliset tikut, korvikkeena niin kauan kuin siemenet itävät! T. Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sitä mullanrapsuttelua on tullut joskus täälläkin kokeiltua :D Melko hullua puuhaa, joku voisi todeta.

      Jäädään jännäämään varjoliljan puuhia tänä keväänä, varmasti se sieltä pökkää itsensä pinnan päälle, kun vaan alkaa siltä tuntua! Siihen asti tuijotellaan tikkuja, heh.

      Poista
  6. Oivoivoi, tämä postaus viimeistään aiheutti sen tunteen, että mä en enää jaksa tätä talvea! Kai se on pakko alkaa täälläkin esikasvatteluhommiin, mielellään mahdollisimman pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei talvea kyllä jaksaisi yhtään sekuntia enempää, on nää niin kuluttavia kuukausia :( Tänään kyllä huomasin, että töistä normibussiin kiirehtiessäni oli vielä valoisaa! Tai no valoisaa ja valoisaa, mutta sanotaan niin, että näki vielä eteensä. Se oli mahtava tunne, että kyllä tämä tästä taas valoisaksi muuttuu, minuutti kerrallaan mutta kuitenkin!

      Poista
  7. Oijoi, sä oot alottanut jo. Mä vasta pohdiskelen, mitä mahdollisesti ehtisin kasvattamaan. Ja kun vieläkään ei ole sitä kasvihuonetta.

    Mä oon niin mukana sun tunnin välein joko näkyy ituja- ihmettelyissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdiskelu on ihan fiksua, voi tulla parempi ja hallitumpi lopputulos :) Ehkä pohdit pienen kasvihuoneen hankinnankin siinä samalla...?

      Kiva kuulla, että olet hengessä mukana! Kävin äsken kurkkaamassa, vielä oli kylppärissä hiljaista, heh.

      Poista
  8. Oi vautsivau! Mulle tuli ihan hirmuinen into kanssa jotain tunkea multaan - ehkä sormet vaan esikasvateltavan puuttessa? No, olinhan jo saanut hyppysiini sen Englannista tilaamani siemenlähetyksen, mutta jonnekin olen sen hukannut taikasiemenineen kaikkineen! Olisi palloesikoita, jotka käsittääkseni vaativat kylmäkäsittelynkin... voisi pihalle jemmata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, multasormiterapiaa näin kauden alkuun! Kyllä se hyvin riittää totutteluun, varsinkin jos lutraa märässä mullassa kumpparit jalassa. Saa realistista tuntumaa.

      No höh, mihin katosivat siemenet? En tunnusta, että olisin käynyt vohkimassa taika-Geraniumit, vaikka semmoinen olisi voinut mieleen kateuksissa juolahtaa...

      Eivätköhän ne kohta jostain esiin putkahda, niin pääset kylmäkäsittelemään! Mulla olisi jättiverbenaa, jolle pitäisi tehdä sama juttu. Säästetään viikonlopun askareeksi, eiköhän se talvi jatku vielä silloin.

      Poista
  9. Ei Suomen sääolot kyllä ilman apuja taida olla soveliaita pitkiin esikasvatuksiin. Kuinka paljon sinulla on kasveille omia valoja käytössä tammi-helmikuussa? Tai kunhan chilipienokaiset ensin ponnistavat mullan pinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan ilman apuja tule tammikylvöistä kovin hyvää lopputulosta. Mulla on kellarin viherhuoneessa kaksi valaisinta, joihin menee kaksi 120 cm pitkää loisteputkea. Niissä on talvehditusvaiheessa vain yksi putki kummassakin, mutta kun siemenkylvöt loikkaavat sekaan, laitan päälle kaikki valot.

      Lisäksi olohuoneessa on yksi samanlainen valaisin, jossa myös on yksi putki tällä hetkellä käytössä, liaanille. Ei nuo valot kyllä mahdottomuuksiin riitä, mutta johonkin asti kyllä...

      Poista
  10. Vau, mitkä kylvökset ! Ihailen kyllä teitä, jotka näette vaivaa näissä aikaisissa esikasvatuksissa. Itse tyydyn nyt yhteen pieneen kylvörasiaan, joka menee kohta pimeään kellariin ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, minä puolestani ihailen teitä, jotka mm. hyödätte kaikenlaisia sipuleita pitkin syksyä ja talvea :) Ja nyt sinusta kuullessani muuten muistankin, että viikonloppuna täytyy laittaa jättiverbenat itämään... josko tänä vuonna onnistuisi ja saisin yhtä komeita palleroisia, kuin sinulla oli viime vuonna!

      Poista
  11. No ei riittäisi tila oikeasti mullakaan, mutta täytyy venyttää seiniä sitten kun potteja on ehdottomasti ihan liikaa. Jotenkin se logistiikka toimi viime vuonnakin, mutta kyllähän se melkoista pähkäilyä oli, että kaikki saivat sopivan lämpöistä idätystilaa ja riittävästi kasvuvaloa.

    Jättiverbenassa on tosiaan kuukauden kylmäkäsittely, Sarin puutarhoissa oli siitä vähän aikaa sitten postaus. Viime vuonna en saanut jv-kylvöksistäni yhtään tainta, saas nähdä, kuinka tänä keväänä käy...

    VastaaPoista
  12. Joko itää??Pakkohan se on joskus rapsutella vähän multaa,että saa selville tapahtuuko siellä mitään:)Sain tänään jättiverbenan siemenet ja mietiskelin,että mikä se niksi olikaan millä sain ne viime keväänä itämään ja tuossahan se niksi on just yläpuolella: kuukauden kylmäkäsittely! Mun blogissa olis sulle vähän ylimääräistä päänvaivaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei idä, vaikka olen ahkerasti käynyt kylppärissä asiasta muistuttamassa. Että saa jo tulla pinnalle, mä odottelen ;) Kohta on pakko rapsuttaa.

      Jättiverbenojen kimppuun minäkin ajattelin viikonloppuna ryhtyä, mutta jotenkin olen aika skeptinen onnistumisen suhteen... viime vuonna ei tullut yhtään tainta, ei edes yritystä. Jännä seurata muidenkin yrityksiä, kiva, että on saman lajin kokeilijoita enemmän.

      Kiitos Tiina, tulen kurkkaamaan päänvaivatarjouksen :)

      Poista