22. syyskuuta 2013

Metsäisiä terveisiä

Karkasin viikonlopun viettoon mökille ja säntäsin heti metsään. Siellä sitä ihminen energisoituu, väkisinkin.


Metsästä voisi löytää inspiraatiota myös graafinen suunnittelija, jonka pitäisi kehittää pankille logo. Tässähän se muoto olisi valmiina, eikun puhtaaksi piirtämään.


Muistatteko vielä Merita-pankin logon, jonka kehittelystä englantilainen suunnittelija laskutti 600 000 markkaa eli reilut 100 000 euroa? 


No ei siinä mitään. 

Metsässä on paljon inspiroivaa ihmeteltävää, kuten tällaisia Funghinius-monumentteja.


Ja sienihaitareita.


Joillakin onnekkailla on pehmoinen sammalpesä.


Jäkäläkin näyttää superpehmeältä. Hyvä on puolukan sieltä ponnistaa.


Entäpä naava, tuo ilmanpuhtauspuntari, eikö sekin ole pehmeyden perikuva.




Pieni murmeli tai maahinen tai menninkäinen voisi viihtyä tällaisessa piilopaikassa.


Ja tämä piilopaikka sopii hätää kärsivälle metsän samoajalle. Pikkula "Paanumaja".


Pienen pysähdyksen jälkeen matka voi jatkua vaikka joen äärelle.


Tai kukkulan laelle.


Kun kyykistyy oikein alas, voi tavata neiti vanamon (Linnaea borealis).


Tahi tieverkon.


Tahi timanttiverkon.


Havunneulasen päässä voi hyvinkin kimmeltää, kun tarkkaan katsoo.


Metsäretkelle kannattaa varustautua purkein ja purnukoin, ja kerätä punaisia supermarjoja vaikka piirakka-aineksiksi.


Jos mukana on kaikkiruokainen lemmikki, kannattaa kerätä vikkelästi tai jää ilman.


 Silmäniloa ja hengenravintoa metsästä saa joka tapauksessa, siellä kannattaa kyllä piipahtaa.


Näillä mietteillä, hyvää syyskuista sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!

20 kommenttia:

  1. Metsä saa kyllä kiireen unohtumaan ja mielen virkistäytymään. Virkistävää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kiire jää metsän reunaan! Virkistävää viikonloppua puolestani toivottelen sinulle :)

      Poista
  2. Jostain muistan lukeneeni, että metsä on suomalaisten psykiatri. Ihania metsäkuvia, kiitos niistä, itse kun en ehtinyt nyt metsään, kun piti tehdä hommia mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin voi hyvin sanoa tuosta psykiatriudesta. Mökkeilykin on kyllä varmasti vähintään psykologiin verrattava suomalaisten sielutohtori :)

      Poista
  3. Metsä <3 Ihastuttavasti suunniteltu kaikki pienetkin yksityiskohdat. Hienot kuvat sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, ihastuttavaa suunnittelua kiireestä (kiireettömyydestä) kantapäähän!

      Poista
  4. Syksyinen kostea metsä. Kirpakka kalsea aamu. Nousevan auringon lämmittävät ja valaisevat säteet puiden lomasta. Puista tippuvat vesipisarat. Syksyinen sieniretki. Joo, kyllä kiireetön aamu metsässä kävellen tuo energiaa. :)

    VastaaPoista
  5. Kaunista. Metsä voimaannuttaa suomalaisen ! Niin ja miksi ei ulkomailta tulluttakin, mutta meille se on myös juuremme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä suomalainen metsä varmasti sykähdyttää tänne muualta tulleitakin, mutta jotain ihan perustavanlaatuista metsässä taitaa meille metsien vieressä kasvaneille olla...!

      Poista
  6. Upeaa! Meillä on metsä ihan vieressä, eikä tule käytyä siellä kuin muutaman kerran vuodessa, kamalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla sitten liian lähellä se metsä ;) Tässä meidän lähellä ei oikein ole tuollaista kuivaa mäntymetsää, jollaisesta itse tykkään eniten, pitää reissata jokunen tunti sinne päästäkseen... ehkä se siksi onkin niin erityistä herkkua.

      Poista
  7. Kiitos ihanista kuvista! Niistä uhkuu syysmetsä virkistävällä tavalla. Luin juuri jonkun blogikirjoituksen kiireestä (ja siitä kuinka se tuntuu olevan itseisarvo), joten nautin myös kuvien rauhallisuudentunteesta. Ei kiireessä tuollaisia otoksia saa aikaiseksi.

    Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna itsellesi viestistä! Kameran kanssa piti tosiaan pysähtyä ja pähkiä kuvakulmia ja välillä heittäytyä maahan makuulle. Virkistävää :)

      Poista
  8. Vielä kun saisi näihin kuviin liitettyä syksyisen metsän tuoksun niin avot! Viikonloppuna piipahdettiin pikaisesti Tapion valtakunnassa heppojen kanssa, mutta nyt kun saa vähän hommia rauhoittumaan, olisi tarkoitus vähän paremmalla ajalla metsässä piipahtaa retkellä esimerkiksi geokätköjä haalimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuoksu pitäisi saada liitettyä mukaan. Kuulostaa kyllä ihanalta tuo hevosten kanssa metsäily, siinä saa eläinulottuvuuden vielä kaiken muun lisäksi. Geokätköily, sekin kuulostaa hauskalta!

      Poista
  9. Metsässä kyllä jotenkin avartuu mieli ja varsinkin mäntymetsässä on niin ihana ominaistuoksu, ettei parempaa parfyymiä kaipaa. Nätit ja tunnelmalliset kuvat oon napsinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, mäntymetsän tuoksua pitäisi saada purkitettua! Kuvien kanssakaan ei siellä voi mennä pieleen... jos vaan akkua riittää :)

      Poista
  10. Ihania kuvia! Metsässä on kieltämättä tunnelmaa. Termari ja eväät vielä mukaan, kannonnokkaan istumaan, evästelemään ja ihastelemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kahvi ja pienet eväät sopivat metsäretkelle(kin) kuin pisara männynneulasen päähän ;) Kai sitä sitten vielä ollaan melko ns. metsäläisiä, kun näin isot kiksit skuugesta saa, heh.

      Poista