Kitkuttaa, kitkuttaa

Tästä voi tulla ankea kevät. Orvokkien ja chilien kylvöt ovat tuottaneet aika surkeaa tulosta. Se vihreä, mitä mullan pinnalle on noussut, on paljon myöhässä verrattuna edellisiin keväisiin, ja sitä vihreää on vähän. Läheskään kaikki chilit eivät ole itäneet, ja ne jotka ovat ilmoille ponnistaneet, kitkuttavat sirkkalehtivaiheessa päivästä toiseen.

Olin tosin kylvöissäkin kolme viikkoa myöhemmässä kuin viime vuonna, mutta silti. Tuo kuva otettu tänään 21.2., siemenet kylvetty 2.2.

Tässä kuva viime vuodelta. Kuva otettu 6.2., siemenet kylvetty 13.1.

Vuorokausissa laskettuna nyt sirkkalehtivaiheessa ollaan kolme viikkoa kylvön jälkeen. Viime vuonna ensimmäiset oikeat lehdet olivat hyvässä kasvussa samassa ajassa, ja kasvit olivat muutenkin isompia, ja ennen kaikkea, melkein kaikki siemenet olivat itäneet tuossa ajassa.

Mikä tämä kitkutuskausi on? Viime kesänä (olosuhteiltaan erinomaisena kasvukesänä) chilit ehtivät tuottaa kivasti satoa. Nyt ollaan kaikesta myöhässä ainakin kolme viikkoa, ja jos kesästä tulee peruskesä, niin sato ei kyllä ehdi kunnolla kypsyä, ainakaan isompihedelmäisistä lajeista.

Ja orvokeissa sama juttu. Jotain sirkkalehden kituliasta tynkää näkyy mullan päällä, viime vuonna oltiin samassa ajassa jo paljon pidemmällä.

Jossain on vikaa.

Veikkaan, että olen kastellut chilipotteja liikaa ja pitänyt niitä ensin liian kosteissa oloissa (kylppärin lattialämmityksen päällä muovipussissa) ja sitten siirtänyt liian kuumaan (pannuhuoneeseen) mullan kuivahtamisen toivossa.

Ne chilit, jotka ovat itäneet, kasvavat samassa paikassa kuin yleensäkin, kasvilampun alla olohuoneen ikkunalla taimihyllyssä. Mutta jokin ratas on nyt eri asennossa, kun kasvu kitkuttaa. 

Veikkaan multaa. Ostin tänä vuonna Plantagenin taimi- ja kaktusmultaa, aikaisempina vuosina olen pääsääntöisesti käyttänyt Kekkilän kylvö- ja taimimultaa. Tulkkailin tuoteselosteita, ja kyllähän niissä eroja oli, en vaan osaa kertoa, mitä. Mutta arvelen, että kastelukäteni ja Kekkilä ovat samaa paria, Plantagen on tässä kohtaa tuntematon komponentti. Jospa P:n multa pidättää kosteutta pidempään, ja vaikka potin pinta näyttää kuivahtaneelta, se on sisältä vielä reilusti kostea? Humpsautan nimittäin kuivahtaneen näköiselle potille aina saman verran vettä, oletan, että multa on kokonaan kuivanpuoleinen. Tämä taktiikka näyttää toimineen aikaisempina kylvövuosina.

Ratkaisuyrityksenä aion nyt lisätä lämpöä itäneille chileille (en tosiaan vielä tiedä, miten) ja vielä itämistä odottavien kanssa hillitä hermot vielä viikoksi. Jos sitten ei ala näkyä mitään, niin olkoot. Mennään näillä, mitä nyt on.

Orvokeille lisään toiset putket kasvivalaisimiin kellarin viherhuoneeseen, yksi putki per valaisin ei näköjään riitä innostamaan niitä reippaaseen kasvuun.

Mutta suurin vika nyt on kuitenkin työelämässä.

Kun kylväjä joutuu pakertamaan jokainen arkipäivä aamuvarhaisesta illanhämärään jossain muualla kuin kylvöstensä äärellä, hänellä ei ole tuntumaa siitä, mitä kylvöksille kuuluu. Hän laittaa varmuuden vuoksi potit muovipussiin, koska lähtee työmatkalle ja ajattelee, että niin pysyy kosteus. (Pysyyhän se, vähän turhankin hyvin.)

Kun kylväjä käyttää kaiken keskittymiskykynsä jossain muualla kuin kylvöstensä äärellä, hän olettaa, että kylvökset pärjäävät arkipäivät omillaan. (Ja toisinaan viikonloputkin). Mutta ei. Jos sydän ja sielu ja mieli ja aika eivät ole pienimmissäkin puutarhapuuhassa mukana, niin hyvä ei synny.

Elämänkulkua ja vuosiensa viettämistapoja miettiessään voi taitella pitkäksi venähtäneet tulppaanit sylinterimaljakkoon ja nostaa ulos maisemaa somistamaan. Kukat saavat vielä noin viikon jatkoajan näillä parin asteen plussakeleillä.

Kyllä tässä kirjoittaja itsekin kitkuttaa, myös Blogistanin suhteen. En ole kunnolla käynyt lukemassa postauksia enkä kommentoinut niitä, vaikka se on ihanaa puuhaa. En ole noutanut saamiani tunnustuksia enkä kiittänyt niistä täällä, vaikka olen niistä hirmu iloinen.

Aikaa tuntuu nyt olevan tosi niukasti, se on selitykseni. Onneksi suunnitelmat tilanteen korjaamiseksi ovat jo olemassa. 

Leppoisaa viikonloppua, ihmiset, nautitaan helmikuun viimeisestä viikonlopusta, kohta tämä talven auvo on ohi... Ja vaikkei omia taimia kitkuttelutaudin takia tulisikaan, niin maaliskuu voi antaa hyvät näytteet luontoäidin taidoista. Ensimmäiset pienet sipulikukat, kenties?