23. maaliskuuta 2015

Keiki kukkii (+ kysymys)

Kevät keikkuu kuin myanmarilainen juna eilisessä matkadokumentissa. Sateisena päivänä on aikaa kurkata huonekasvien suuntaan. Tällaisia hässäköitä täällä.


Kyseessä on muutaman vuoden ikäinen (siis mulla muutaman vuoden ollut) perhosorkidea, joka on tehnyt vanhaan kukkavarteensa poikasen eli keikin. Juuret ovat jo niin vankat, että keikin voisi irrottaa omaan ruukkuunsa. Huomenna, huomenna.

Keiki alkoi myös loppukesällä tehdä itsenäistä kukkavartta, sen luonnollisesti katkaisin kantaessani kasvia kylpyyn. Ovenkarmiin vaan niks naks.


Jotain sissilajia tämä kyllä on, koska hän väänsi uuden kukkavarren pimeän talven keskellä, ja nyt kukkii kahdella kukalla.


Siis keiki kukkii. Kukkiiko koko keiki? Kyllä, koko keiki. 

(öh)

Ensimmäinen orvokinkukka on aina jännä tapahtuma. Minkä värinen tulee, sitä jännään monta päivää, kun nuppu alkaa näkyä. Tavanomaisesta valkoisesta ja vaaleankeltaisesta poiketen tänä vuonna avautui kaksivärinen ilopilkku. 


Lajikkeesta en pysty sanomaan enää mitään, hieno sukupuukaavioni lakkasi toimimasta, kun en pitänyt tarpeeksi tarkkaa kirjaa siemenistä. Oli kuka hyvänsä, ihana pikkuinen pioneeri hän on, ja nopeakin: Siemenestä kukkaan 7,5 viikossa.

Ennen keväänmakuisen viikon toivotusta yksi avunpyyntökysymys: Ninneli kysyy, tietääkö kukaan, mistä saisi rahapuun (Crassula ovata) siemeniä? Oletteko törmänneet niihin esimerkiksi jossain nettikaupassa? Kiitos avustanne! Ja keväänmakuista viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Kiva keiki kukassa kauniina :) Ja huippua, että me on saatu kevään eka orvokki! Yllärivärinen vieläpä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kivasti yllätti värillään hän! Nyt jännittää, että tuleeko niitä vaaleita yksivärisiä enää ollenkaan...

      Poista
  2. Meillä kanssa keiki kukkii. :)

    Rahapuun siemeniä löytää vaikka eBayltä. Helpommin rahapuu lähtee pistokkaana, jos vaan joltain saisi sellaisen.
    http://www.ebay.com/sch/i.html?_odkw=Crassula+ovata&_from=R40&_osacat=0&_from=R40&_trksid=p2045573.m570.l1313.TR0.TRC0.H0.XCrassula+ovata+seeds.TRS0&_nkw=Crassula+ovata+seeds&ghostText=&_sacat=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keikit kukassa kauttaaltaan :)

      Kiitos rahapuuvinkistä, toivottavasti Ninneli löysi tämän tiedon!

      Poista
  3. Onpa tosiaan keimaileva keiki! :) Aika sitkeä kukka kun ei ollut moksiskaan kun varsi katkesi.

    Chiltern seedsiltä saa myös rahapuun siemeniä. Olen tuolta tilannut monta kertaa, hieman harvinaisempia lajikkeita. http://www.chilternseeds.co.uk/search?q=Crassula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ihmeen sitkeää laatua perhosorkidea, vaikka luulisi hienohelmaksi...

      Kiitos rahapuuvinkistä, hieno juttu, että löytyi siemenkauppakin!

      Poista
  4. Orvokit ovat ihania yllättäjiä siinä missä akileijatkin :) Ihanan värinen tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllärikasvit ovat tosiaan kivoja, ei sitä aina pidä saada sitä mitä tilaa :)

      Poista