12. huhtikuuta 2015

Liilaksi meni

Eilen oli huikea kevätpäivä ja tänään on piukeat jalanlihat. Sitä se kauden ensimmäinen Oikea Kuntoilupäivä aina teettää. Mutta valita en, vaan nautiskelen. Voihan niitä portaita laskeutua alas taas jonain toisena päivänä, kun reidet antavat mahdollisuuden.

Mutta nyt kasveihin, ei tämä mikään sporttiblogi ole.

Tiiättekö, mitä tein? No päällystin muovilaatikon säkki- elikkäs juuttikankaalla. Leikkasin palan, taittelin ja tökin reunat multaan cocktailtikuilla. Niin juuri, niillä tikuilla, joita jäi merkkaustikkuaskarteluista vielä jäljelle.


Sanoisin näin valmista katsellessani, että ensi kerralla laitan kangasta kaksinkertaisesti, jos se on näin harvaa. Mutta kauempaa katsottuna on aika kiva, luonnollisemman näköinen kuin valkoinen muoviaski. 

Orvokit ovat kovasti avautuneet kukkimaan, mutta mitä ihmettä, kaikki ovat olleet järestään sinisiä tai liiloja. Missä ne vaaleankeltaiset ja oranssit ovat? Onko vaaleus katoavaista?


Yrttikärry Herbarette 3000 DLX on rullattu ulos talvipiilostaan. Hienosti on ruohosipuli jo lähtenyt versomaan.


Sinistä ja liilaa on myös kärryn vieressä. On kyllä nättiä pitkästä aikaa – ja muutenkin, vaikka ihan lyhyestäkin aikaa. Mikä väri tässä nyt voisi harmittaa. Paitsi ehkä harmaanruskea, mutta taustavärinä toimii sekin.


Liilaa näkyy myös erään chilin kukissa, on joko Cheiro Roxa tai Fidalgo Roxa tai Explosive Ember (en muistanut tarkastaa) – joku, joka tekee myös hienon väriset hedelmät. Näette sitten.


Ja joku on jo ollut kauden kiireisin. Nimittäin chili Capsicum annuum 'Kori Sitakame', joka on pukannut ensimmäisen podin alle kolmen kuukauden kuluttua siemenensä kylvämisestä.


Ei mahda mitään, arvon viherbloggarit. Kausi. On. Täällä.

19 kommenttia:

  1. Eilinen oli todellakin ihan huippua ilmojen suhteen. Tänäänkin kerkisi kahteen asti möyriä ulkona, ennen kuin sade alkoi ropista selkään. Hyvä niin, sain tomaatit koulittua. Taidan itsekin pian viedä orvokit ulos, vaikkeivat ne vielä kukikaan, tulee tilaa taimipöydälle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No möyriminen on kyllä Minna oiva sana kuvaamaan näitä aikoja :D Selkäkin oli aamulla kuin jyrän alle jäänyt, jotain vänkiä asentoja sitä on kropallaan nähtävästi tehnyt. Koulin 60 chiliä ja kanniskelin niitä sinne tänne, kai se siitä multasäkkiin kurottelusta selkä ihmeissään on. Ja taimipöydälle tarvitaan tosiaan nyt kiivaasti tilaa, vauhti alkaa kiihtyä... Orvokit pärjäävät kyllä totuttelun jälkeen kokonaan ulkona, kevään kasveja ovat. Ihanaa aikaa!

      Poista
  2. Hienot ilmat ja hienot tuunaukset ja hieno yrttikärry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vaalean Vihreää, kivaa kannustusta :) Ilmat olivat kyllä ihan superit, toivotaan, että pian taas palaavat. Pienet räntäsateet ei tunnu missään taas tämän jälkeen...

      Poista
  3. Au au au. Onneksi puutarhurilla on vahvat kädet - niillä voi vedellä itseään eteenpäin siihen saakka, että jalat suostuu taas yhteistyöhön.

    Nuo chilinkukat ovat kyllä... Etten sanoisi seksikkään väriset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, niin juuri, käsivoimilla ruhoa raahaten. Siitä mahanahkaan hiertyvä sinervä on vähintään yhtä seksikkään värinen kuin chilinkukka. Itse asiassa varmaan ihan just saman värinen.

      Poista
  4. Voi mahotonta, mitä kasvamisenpauhua sulla on purkit täynnä. Ihan pikkasen voisin kadehtia, kun omat chilit ja paprikat ovat vesiheiniä ja tomaateista ei ole vieläkään itänyt ainuttakaan. Mä nautin sun kasveistasi näin ruudun välitysellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kaikki vain silmänlumetta, kas esittelen vain niitä kahta lajia, jotka mulla jotakuinkin onnistuu... vesiheinää pukkaa kaikesta muusta. Mä tulen nauttimaan sun tiluksillesi kaikesta ihanasta, moi!

      Poista
  5. Kivaa, että meidän kasvatukset voivat näin hyvin etteikö suorastaan paksusti. Kovasti olet ahkeroinut, sitä arvostan. Voisiko sitä päätellä että orvokin liilasilmäisyys on dominoivaa. Kauniita on kuitenkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos respektistä, Pirkko, lähetän suuren määrän yleistä arvostusta sinne suuntaan. En osaa arvioida, olenko ollut ahkera vai tyhmä, mutta nyt täytyy vaan jatkaa yrittää pitää nämä hengissä. (Moniverbinen yritys.)

      Poista
  6. Hoi härreguud, siellä ollaan kevätmielellä! Oi ihanuutta... Niin paljon kukkia jo! Kevään teemaväri on selvästi päätetty puolestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta ovat kaikki kylmänsinisiä, jos ei ala kelit taas muuttua aurinkoisempaan suuntaan... mutta onhan se väri sekin. Öh.

      Poista
  7. Hyvä idea tuo juuttikangas =) Orvokkisi näyttävän niin viehättävän keväisiltä ja herranenaika miten pitkällä chilisi jo ovatkaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jori, Tukholman puutarhamessuilla oli juuttikangasta vähän joka puolella :) Laitan siitä postausta piakkoin.
      Chilit ovat ihan omaa luokkaansa tänä vuonna, ei niiden mielenliikkeitä voi ymmärtää... no, kuukahtavat varmaan ennen oikeaa kesää ;)

      Poista
  8. Kausi todellakin on täällä :D niin mahtavaa!!!

    VastaaPoista
  9. Ai miten mahtava ilmaisu tuo Oikea Kuntoilupäivä :) Taidan kaapata itselleni sen arkikäyttöön.
    Todellisuudessa tulin tänne ihastelemaan tuota Kori Sitakamea, tuotahan voisi kasvattaa ihan vaan noiden kukkien vuoksi. Vau!

    Sini
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet samaa mieltä Oikeasta Kuntoilupäivästä :) Ajatella, jos tällaisia päiviä olisi takuuvarmasti vaikka yksi viikossa, ei tarvitsisi paljoa muuta hikijumppaa ja kuntosalia ajatella. Pientä venyttelyä kyllä.
      Chilit ovat nyt aika hurjassa vedossa ja vielä on matkaa jäljellä, toivottavasti eivät uuvahda kesken kaiken...

      Poista
  10. Piipahdahan blogissani, siellä sinua odottaa 11. kysymyksen haaste. Lukisin mielelläni vastauksesi.

    VastaaPoista