23. helmikuuta 2011

Basilikaa ikkunalle

Viherpiha-lehti on mielestäni aika tuskaista luettavaa monine erilaisine koukerokirjaisimineen. Ja koska suomalaisista puutarhalehden toimittajista ei ihan heti saada samanlaisia brändejä kuin esimerkiksi Alan Titchmarshista Englannissa, niin sitä toimittajan nassua ei mielestäni tarvitsisi niin monessa kuvassa näkyä... mieluummin niitä kasveja tai muuta asiaan liittyvää. First things first, niin kuin Englannissa todetaan :)

Noh, tänään postilaatikkoon kolahti lahjalehti kyseisestä julkaisusta. Selailin sitä, eivätkä nuo yllämainitut ärsytyksentuottajat olleet mihinkään hävinneet, mutta erään oivan vinkin sieltä bongasin: basilikan ikkunakasvatusohjeet, jotka sopivat tähän vuodenaikaan.

Viherpiha 2/2011

Idea tässä on se, että ruukun pintakerros on kylvömultaa ja syvempi kerros tavallista multaa, joten taimi voi kasvaa siinä koko kasvukautensa. Vaikuttaa niin helpolta ja kätevältä, että pakkohan sitä on kokeilla. Varsinaiset kylvöt (ulospäätyville basilikoille) teen maalis-huhtikuussa.

Laitoin neljä päivää huoneenlämmössä olleet kesäkullerot minigrip-pusseihin ja jääkaappiin +4 asteen lämpötilaan. En ole koskaan tehnyt kylmäkäsittelyä jääkaapissa, jännä nähdä, onnistuuko. Toiset ohjeet suosittivat puhaltamaan pussiin ilmaa, toiset jättämään pussin auki jne. Tein välimallin, puhalsin vähän ja suljin.


Onneksi ihmisellä ja kasveilla on pääsääntöisesti eri taudit. Kesäkulleroilla ei siis pitäisi olla vaaraa saada elämänsä flunssaa :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti