16. helmikuuta 2011

Muheva myyrätunneli

Ensin ajattelin, että joku on tökännyt harjanvarrella hankeen, mutta lähempi tarkastelu osoitti mustan aukon olevan nelijalkaisen luontokappaleen tekele.


Herra myyrä tai vastaava on näköjään kakkinutkin oviaukkoonsa, ehkä jätökset ovat merkki muille, että tämä onkalo on varattu... onkalon pohjalla näkyi kuivaa heinää, joten myyrällä on mukavat oltavat. Ehkä mukavammat kuin meillä hangen toisella puolen?

Kaksi viikkoa sitten hankkimani kevätesikot ovat vielä hyvissä voimissa, hiukan venähtäneet, mutta kukkivat ahkeraan.


Pieni ihmetyksen aihe ovat myös sunnuntaina eli kolme päivää sitten saamani markettiruusukimppu. Yleensä kukat ovat nuukahtaneet vuorokauden sisällä, eivätkä ole avautuneet täyteen mittaansa. Mutta tämä reilun kaupan kimppu on osoittautunut myös reiluksi kukkijaksi.


Kukissa on keväinen väri, vaaleanpunaista ja vaaleanvihreää, ja lisäksi ne tuoksuvat vienosti. Nappiostos, sanoisin. Rohkaisee hankkimaan kimpun lähikaupasta vaikka jonain perjantaina heräteostoksena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti