Piparimuotit Karhulassa

Piparimuotit ovat varsin kauniita koriste-esineitä. Sen tajusin lukiessani Hannan blogia. Oivalluksesta innostuneena kaivelin laatikosta kirahvin, auton, possun, lampaan ja kaikki muut. Kellarista hain vanhan, viiden litran Karhulan keittiötölkin, joka tuli aikanaan talo-ostoksen mukana. 

Siinähän ne somasti piristävät aamuvarhaisia kahvihetkiä, ja muistuttavat, että vain muutama viikko, ja pääsee joululomalle... Ji-huu!

Piparimuotteja voisi alkaa vaikka hissukseen keräillä, koska ne ovat aika hauskoja... nämä tässä eivät ole varsinaisesti piparimuotteja, vaan leipämuotteja (sandwich cutters).

Näillä sitä saisi teekutsujen kurkkuleivät pelikorttien eri maiden muotoon :) Arvelen, että nämä Tala-merkkiset alumiinimuotit ovat 1960-luvulta. Talalta löytyy pakkauksen mukaan myös muunlaisia leivontatuotteita, kuten "Russian cake tins". En kyllä osaa arvaillakaan, mitä nuo venäläiskakkuvuoat mahtoivat olla...

Viime viikonloppuna alkoi yhtäkkiä tehdä kamalasti mieli hankkia orkidea joulunodotusta buustaamaan. Hassua sinänsä, koska yleensä tähän aikaan mun tekee mieli ostaa perinteisiä joulukasveja, hyasintteja, havuja, joulutähtiä ym.

Mutta nyt iski orkideankaipuu, ja senhän sitten tyydytin, ihan vaan tällaisella perus-phalaeonopsiksella.

Orkideassa on jotenkin paljon katseltavaa: sillä on pitkät kukkavanat ja vain vähän (tummanvihreitä) lehtiä. Lisäksi kukat ovat eksoottisen erilaisia ja monimuotoisia, ja tässä yksilössä väri on varsin intensiivinen. Tavallaan ihan jouluinenkin, vaikkei olekaan puhtaan punainen.

Vähän tuntuu siltä, että voisin tosiaan innostua orkideoista sisäkasveina. Nyt mulla ei ole kuin muutama pieni viherkasvi kuistilla ja muutama isompi kylpyhuoneen ikkunalla. Talvisin sisäolosuhteet on aika hankalat, mutta orkidea tuntuu pärjäävän jopa nuppujen kasvattamisessa marraskuussa.

Viime postauksessa viritelty hyasinttiasetelma on nyt valmis.

Onhan se vähän friikki ja epäluomu noiden valojen kanssa, mutta se onkin all-in-one valaisin & kukka -systeemi, hah. Toivottavasti vaaleanpunaiset hyasintit sitten vähän tasoittavat kontrasteja...

Näitä kuvatessa jälkikasvun edustaja näytti kivan vinkin. Kun ilman salamaa kuvaa valosarjoja ja hieman liikuttelee kameraa samalla, niin pitkä valotusaika mahdollistaa hienot kuviot.

Tässä kuvassa näkyvät ikkunan toisella puolella sijaitsevat keltaiset valot ja sisällä ikkunasta heijastuvat sini-punaiset valot. Viehkeä, vai mitä?

Diskominareetti ja muita valaisijoita

Pimeää on kuin taskussa, ei siitä mihinkään pääse. Onneksi valoa saa kaupasta, ja mikä parasta, suhteellisen halvalla.

Tein viime joulun alla tällaisen lyhtyvalaisimen, ja todellakin kieli poskessa. Lyhty on nimittäin ihan minareetin mallinen (tai se mulle tulee ekana mieleen), ja laitoin sen sisään valosarjan, jossa on kuusi erilaista "vaihdetta". Valot joko sykkivät ihan hysteeriseen tahtiin tai palavat yhtäjaksoisesti tai jotain siltä väliltä.

Siinä se nyt kököttää keittiön työtasolla ja antaa vauhtia sipulin pilkkomiseen.

Ihan kamalassa tahdissa veistä ei tarvitse heilutella, sillä pidän moodista, jossa punaiset+keltaiset ja siniset+vihreät lamput syttyvät ja sammuvat hissukseen. Mutta jos tarvetta on, niin tästä härvelistä saa kunnon diskovalon vaikka etkoille ;)

Väsäsin tänään viidelle aikanaan vaaleanpunaiseksi kasvavalle hyasintinpoikaselle kodin. Löysin vanhan korin, jonka sinisestä rimpsusta en kyllä oikein tykännyt, joten revin sen irti.

Sisäkankaan annoin jäädä paikalleen, kun se jää piiloon. Laitoin korin pohjalle vähän sanomalehteä, kastelin hyasintit puolikosteiksi (en aio niitä todennäköisesti enää kastella) ja ladoin koriin.

Tuohon keskelle olisi saattanut mahtua esim. pieni havukasvi, mutta ajattelin mennä näillä. 

Löysin mahtavan liilan värisen led-valosarjan Airamilta, semmoinenhan piti tietysti ostaa. Kieputtelin 40:n lampun ketjun ensin korin ja kantokahvan ympäri ja sitten kasvien lomaan.

Peitin "työmaan" pohjoispohjanmaalaisilla männynkävyillä (ovat parhaita), joista vanhimmat ovat noin 10 vuoden ikäisiä. Mukava materiaali, joka säilyy loistavasti vuodesta toiseen.

Näin ne sitten kajastavat tuolta käpymaton alta.

Tässä Airamin saitilta löytynyt kuva valoista, värisävy on näköjään aika sama, vaikka kamera tuntuu toistavan sinisiä sävyjä miten sattuu.

Laitoin korin kantokahvaan pienen nipun kanelitankoa, joka oli ollut maustekaapissa jo ainakin viisi vuotta. Kun sitä pätki pienemmäksi, niin vahva kanelin tuoksu tuli esiin, eli ytyä tavaraa on se iästään huolimatta. 

Laitan kuvan koko valmiista korista, kunhan hyasintit kukkivat ja olen saanut vuorattua kantokahvan liilalla nauhalla: tuo valosarjan vihreä johto on vähän turhan silmiinpistävä elementti... mutta nyt ennen hyasinttien kukintaa voi käydä nuuhkimassa kanelia ja virittymässä joulunalustunnelmiin.

Ulos en laittanut lisää valoja, kolme valosarjaa siellä tällä hetkellä tuikkii, mutta linnuille laitoin lisää ruokaa tarjolle.

Vain englantilaiset osaavat keksiä hyviä ruokinta-automaatteja, olen siitä vakuuttunut. Tässäkin on oiva kombo neljälle nälkäiselle tipille. Ruokaa lisätään ylhäältä, kansi toimii yhdelläkin kädellä, joten systeemiä ei tarvitse ottaa alas puusta. Eikun syömään!

Samaa toivotan oraville, joille ripustin koivuun oman pähkinäkioskin.

Viime talvena kurret eivät hiffanneet tätä mainiota sapuska-automaattia, mutta tiaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Ne mahtuivat tuosta lasin raosta sisään ja ulos. Kioski tyhjeni talven mittaan ihan näppärästi, eikä orava tajunnut mitään. Tosin se söi lintujen murkinaa, joten tasoissa ovat siltä osin.

Itse näkisin mieluummin pitkähännän täällä kuin esimerkiksi lintulaudalla, kookoskranssissa, siemenkakussa tai talipallotelineessä. Jokainen voisi olla keisari omalla maallaan.

Marraskuu, voi marraskuu

Olipas pitkä väli edellisen postauksen jälkeen, puolitoista viikkoa. Ajatukset ovat olleet koko kuukauden kovasti toisaalla, tarkalleen ottaen läheisen kuolemassa. Nyt hautajaisten jälkeen olo on selvästi kevyempi, asia tuli luonnolliseen päätepisteeseen.

Puutarhaihmisenä oli surullisenkaihoisaa valita hautavihkoa: kauniit, huikean isokukkaiset ruusut tekivät kunniaa ystävälle, mutta olisi suonut hänen saavan ne kotiinsa maljakkoon, vaikka syntymäpäivälahjaksi.

En ottanut kuvaa ruusuista, muistan kyllä niiden upeuden aina.

Tämä huurteisen olomuodon saanut asteri ilmentää jollain tavoin tämänhetkisiä fiiliksiä.

Päällimmäisenä on kuitenkin ymmärrys siitä, että kuolema on osa elämää ja että elävien aika on tässä ja nyt. Eli eteenpäin mennään, kuten se kuuluisa mummo lumessa...

Joulua en ole juuri vielä tuonut taloon, satunnaista led-valoilla täytettyä lyhtyä ja Ikeasta hankittua paperitähteä lukuunottamatta.

Tähden koko sakaran päästä toiseen on 1 metri, eli melkein koko ikkunan täyttää se. Täytyy myöntää, että kaupassa se näytti hiukan pienemmältä... mutta kyllä mä siitä tykkään. Enemmän on riittävästi, hmm.

Joulukukkia en ole nähnyt kuin mainoskuvissa, ensi viikonloppuna on pakko päästä hyasinttiostoksille. Tuoksua tarvitaan, ja kiivaasti. Tuoksutuikut ovat hyvä varatuoksulähde, mutta kyllä kukkien tuoksu vie 6-0 voiton.

Vuosi sitten kukkinut perhosorkidea on kypsytellyt uusia kukkanuppuja pimeydestä huolimatta.

Heillä taitaa mennä vielä ainakin pari viikkoa, toivotaan, että jaksavat muhkeutua edelleen. Toinen kukkavana oli hitaampi, mutta nyt sen kukkimista on enää turha odotella. Tiputin nimittäin kiikkerän ruukun lautaselta, jolla kannoin kasvia kasteluoperaatiosta takaisin olkkariin. Se toinen kukkavana katkesi oikein rapsakasti keskeltä poikki.

Onneksi olen niiiiin kärsivällinen tarhuri, etten edes kironnut. Pientähän tuommoinen vastoinkäyminen tässä maailmankaikkeudessa on... Noh, tosiasiassa en vaan jaksanut suuttua. Ei tässä pimeydessä jaksa edes hermostua :)

Munkinmakuinen siemenkakku

Tulivathan ne pakkasyöt sitten viimeinkin - vaikka en niitä nyt niin innoissani odottanutkaan, lämmin syksy tuntui oikein mukavalta. Mutta keskiviikon 9.11. vastaisena yönä elohopea oli sen verran miinuksen puolella, että risiinit ja daaliat nuupahtivat.

Pikkulinnut alkoivat viime viikonloppuna lennellä sen verran tiheään pihassa, että arvelin niiden tulleen etsimään ruokaa. Lintulautaa täytyy hieman kunnostaa, kun orava on rouskinut ikkunanpuitteita mahtuakseen paremmin atrioimaan, joten tein tipeille talikakun. Olen parina vuonna tehnyt kookoskransseja, nyt ajattelin kokeilla samaa ajatusta, mutta eri rasvasta.

Joltain keskustelupalstalta bongatun lauseen perusteella ostin kaupasta munkinpaistorasvaa.

Sehän on 100-prosenttista kasvirasvaa, mutta mitä, sitä tuoteseloste ei eritellyt. Se on kuitenkin hiukan margariinimaisempaa, kuin kookosrasva, joka on vitivalkoista ja kivikovaa.

Sulatin puolet paketista (250 g) pikkukattilassa.

Vein sulaneen rasvan ulos jäähtymään ja jähmettymään. Kun rasva oli sohjomaista koostumukseltaan, sekoitin sen hyvin ja lisäsin näppituntumalla kuorettomia auringonkukansiemeniä ja rouhittua maapähkinää.

Taputtelin massan tällaiseen astiaan, joka oli melkein samankokoinen, kuin teline, johon kakkua olin kaavaillut.

Laitoin astian jääkaappiin jähmettymään kunnolla. Kun se oli kylmennyt, laitoin astian pariksi sekunniksi kuumaan veteen, jolloin kakku oli helpompi irrottaa muotistaan. Nuo reunat tekivät kyllä sen, että veistä tarvittiin avuksi, ennen kuin kaakku sieltä irtosi.

Sitten leikkasin yhdestä reunasta hiukan liikaosaa pois ja tumppasin koko systeemin pari viikkoa sitten lähikaupasta ostamaani telineeseen.

Laitoin telineen omppupuuhun roikkumaan ja hyvin alkoi kakku maistua linnuille. Viikon nakuttelun jälkeen sitä on jäljellä ihan pieni nokare, joten huomenna on väkerrettävä uusi.

Hintaa kakkuselle tuli arviolta 1,30 euroa (rasva n. 1 euro, siementen osuus loput) eli edullista ruokaa tämä on. Nuo kuorettomat sattumat eivät myöskään sotke ympäristöä eikä linnun energiaa kulu siementen availuun. Plussaa on myös väkertelystä tuleva hyvä mieli :)

Sisällä orkidea pulluttelee nuppujaan, niiden avautumista odotellessa ostan viikonlopuiksi ruusunipun ja ihailen samettisia kukkia monta kertaa päivässä. Voi sanoa, että ne eurot ovat kyllä erinomaisesti sijoitettu. 

Pienen havainnon olen lähikaupan Reilun kaupan ruusuista tehnyt: ne kuivuvat hirmu herkästi jo lyhyessä ajassa, joten kannattaa laittaa ruusujen paljaat varret heti hedelmäpussin suojaan, kun nostaa kimpun myyntitelineestä. Kotona kannattaa hoitaa ruusut ensin maljakkoon ja sitten vasta purkaa muut ostokset. Niin kimppu kukoistaa ainakin yhden viikon varsin hienosti.

Välikauden värejä

Ei tule talvisia kelejä, ei. Lämpötila on päivisin edelleen 8-10 asteen hujakoilla, eikä öisinkään pakkanen pure. Siksi pihalla voikin ihastella esimerkiksi samettikukan pikkuisia aurinkoja.

Toki ympäröivistä kasveista ja muusta näkee, ettei tässä nyt ihan elokuuta elellä, eikä näitä kukkia enää pilvin pimein ole, mutta joitakin kuitenkin. Ja kovasti ovatkin arvossaan, sillä kysyntää olisi moninkertaisesti tarjontaan nähden....

Nurtsilla kököttää lehtikasoja, joita pitäisi kerätä pois. Haravointi ei ole ihan niitä mun favoriittihommia, joten ehkä tartun toimeen vasta huomenna. Nämäkin keot on miehen taannoisen inspiraation tulosta ;)

Koiraherra on kyllä innokas apuri, hän muun muassa merkitsee kaikki kasat lopulta omistukseensa nestemäisellä leimalla. Hmm.

Kesällä kasvatetut akileijat ovat vankistuneet varsin hyvin, näyttävät jopa ihan oikeilta perennantaimilta.

Ei ole halla heitä haukannut, kun noin vihertävät. Toivottavasti tajuavat kuitenkin, että on syksy, eikä kevät.

Tästä en keksi näppärää aasinsiltaa maitotölkkeihin, joten läväytän asian ihan vaan näin suoraan... eli että tykkään kovasti Valion uusista design-maitotölkeistä, erityisesti tästä Klaus Haapaniemen versiosta.

Tässä on kyllä varsin viehkeä kissa, ja nuo kukat ovat aivan ihania. Täytyy ihan juomalla juoda maitoa, että saa ihailla purkin kylkiä ruokapöydässä!

K. Haapaniemi on muutenkin varsin ansiokas luonnonelementtien kuvaaja, kuten Iittalan Taika- ja Korento-sarjat osoittavat.

Ah noita unikoita, ovat kyllä herkullisen muhevia, puhumattakaan korennon säpäkkyydestä. Toiset ne osaavat!

Olen ostanut lähikaupasta Reilun kaupan ruusunipun kotiin viikonloppuisin. Osa kimpuista on ollut ihan priimatavaraa, osassa kaikki ruusut eivät jaksa avautua tai niiden lehdet kuivuvat parissa päivässä.

Tämä kimppu oli hiukan epäkuranttia tavaraa, mutta kovasti se on ilahduttanut siitä huolimatta.

Viidellä, kuudella eurolla saa mukavan ripauksen kesää. Se on pikkuhinta toivon ylläpidosta näinä marraskuun pimeinä iltoina. Kohta taas alkaa kasvun aika.