13. kesäkuuta 2012

Raikas Johnsonin sininen

Alkukesä, ja suurin osa ihanuudesta vielä edessä. Ehkä siksi(kin) tykkään kurjenpolvista, koska ne ovat luonnossa ensimmäisiä "kunnon" perennoja: runsaskukkaisia, kaunislehtisiä ja syvänvärisiä. Ja kyllä, samat kriteerit saattaa päteä esim. voikukkaan, mutta se ei nappaa ihan yhtä vahvasti. Vain hermosta nappaa, jos on napatakseen.

Nyt sinisilmänsä on avannut kurjenpolvi Geranium 'Johnson's Blue'. Sen kukat ovat melko isot, sanoisin, että Väinämöisen palttoonapin kokoiset, heh.


Tuo melko samannäköinen tyyppi profiilikuvassani on tarhakurjenpolvi (G. x magnificium), sen aika koittaa noin viikon päästä.

Ensimmäisenä perennapenkeissä alkavat kukkia tuoksukurjenpolvet. Tässä muutama vuosi sitten kasatussa joukossa oli alunperin kolme tuoksunpolven tainta, komeasti ovat tilansa täyttäneet. Muiden lajien täytyy olla tarkkana, ettei Geris vie kaikkea lebensraumia...


Pienellä tontilla elintila on kortilla, mutta onneksi kasvit eivät välitä rajapyykeistä. Niinpä minäkin saan nauttia juhannusruusun tuoksusta, lähietäisyydeltä.


Omallakin tontilla tämä klassikkopensas oli aikansa, mutta se olisi kaivannut täysaurinkoista paikkaa, jota ei ollut juuri silloin tarjolla. 

Toisesta naapurista tuttavuutta tekee joku leimun näköinen, en ole varma lajista.


Mikäs siinä, tervetuloa vaan! Ja tervetulleeksi toivotan myös uuden lajin, viime syksynä istutetun vaaleanpunaisen päivänkakkaran. Mitään erikoista ei siis ole luvassa, mutta vaaleanpunaista kylläkin, ja siitä nyt kovasti iloitsen. (Voiko keski-ikään asettuneelle ihmiselle tulla vaaleanpunainen kausi jäädäkseen?)


Valkoiset serkkunsa ovat jo avanneet nuppujaan, ihanan raikkaita ovat he.


Orvokkiruukut ja –korit alkavat nyt olla kasvukäyränsä huipulla. Viikon päästä kasvit alkavat jo retkottaa, joten laitan vielä pari otosta näistä sydämeni valituista.

Tähän kassikorisysteemiin pitäisikin heti alkuun istuttaa jotakuinkin tämän kokoisia kasveja, niin olisivat sopusuhdassa. Toisaalta, ne saattaisivat sitten nopeasti kasvaa ylikokoisiksi...


Iltapäivän paahteessa kasvavat yksilöt ovat ihmeesti jaksaneet pysyä napakoina. Ruukku on maassa, ehkä yön viileys on tasapainottanut päivälämpötilan keskiarvoa.


Häkkiin teljetyt yksilöt ovat yrittäneet venytellä itsensä ulos vankeudesta. 


Taidan päästää heidät lähipäivinä vapauteen ja istuttaa tilalle muutaman aitoelämänlangan, jotka niin ikään venyvät ja vanuvat taimipoteissaan, uutta kotia odotellessaan.

Taimipoteissaan asuu vielä joitakin värinokkosia l. isokirjopeippejä (Coleus), jotka kylvin turhan myöhään. Elättelen toivoa, että jostain löytyisi vielä yksi sopivan kokoinen ruukku heille. Kaikki järkevän kokoiset pytyt on kyllä jo taidettu käyttää. Mikään ei koskaan mene tasan, ei. (Pitäisi olla suunnitelmia, joo).


Mutta onhan niitä suunnitelmia niin Kovin Vaikea tehdä, kun siemenpussit rapisevat ja multasäkki pölisee. Risiinejäkin tuli viisi, vaikka tuohon terassin nurkkaan niitä tarvitaan kaksi, kolme. Onhan se hyvä olla pari tainta varastossa, eh heh hee. 

Noh, hyvässä kasvuvauhdissa ne ovat, ja suosiolla omissa isoissa yksiöissään, varpaissaan vain hiukan krassia.


Koristemaissien ja joidenkin daalioiden tyvelle laitoin riippalobeliaa, joka kukkii varsin rentovartisesti. Aika söpöjä, vaikka itse sanonkin, krhm.


Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkko kertoi sittenkin löytäneensä sisältään pienen pelargonifanin. Tämä tuli mieleen, kun katselin Tontti 559m²:n ekan vuosipäivän kunniaksi väsäämäni puulaatikkoistutuksen punaista pelakuuta. Tämä on kyllä niin klassikkokesäkukka, kuin vain olla voi, eikä klassikoista voi millään olla pitämättä :) Ja ainoa kasvi, joka selvisi talven yli, sekin on arvo sinänsä.


Toisesta klassikosta, samettikukasta, olen ollut melkein tykkäämättä tänä vuonna. Kasvit venähtivät taimikasvatusvaiheessa kasvihuoneen lämmössä aivan järjettömiksi honkkeleiksi, joiden puolen metrin korkeudella huitelevassa päässä keikkuu pieni kukka. Muutenhan asia olisi ihan ok, mutta kun kyseessä on KÄÄPIÖsamettikukka. Hmm.


Kasvihuoneen kuumuudessa viihtyi ja viihtyy edelleen muun muassa chili ('Caribbean Antillais'), jonka  podit alkavat saada väriä kylkiinsä. Ihmettelen vain, että siemenpussi kertoi lajin olevan C. Annuum, mutta hedelmä näyttää kyllä melkoisen habanerolta (C. chinense)?

Vielä on paaaljon opittavaa.


Viime vuotinen chiliserkku C. annuum 'Hot Super Chilli F1' oli talven jäljiltä varsin ohut-oksainen. En kuitenkaan leikellyt sitä, vaan katsoin, mitä hän rihmalonkeroillaan tekee. No hedelmiähän hän rupesi tekemään ja ihan hyvin ne lonkerot ovat jaksaneet podeja kantaa.

Tämä asuu ulkosalla ja nuoremmat serkkunsa kasvihuoneessa. Ikärasismiako?


Testailen myös tomaattien reaktioita sekä kasvihuoneilmaan että taivasalla oleiluun. Molemmissa olosuhteissa ja molemmissa lajikkeissa ('Sungold' ja 'Tiny Tim') on jo raakileita, mutta kasvihuoneessa ne ovat kehityksessään pidemmällä. Näihin palleroihin alkaa jo muodostua punaista uumoilevaa väritystä. 

Jotenkin kyllä outoa, ihan kuin eläisin kesää jo pidemmällä kuin puolessavälissä kesäkuuta... Kaikenlaisiin asioihin sitä tarhaajan täytyykin totutella :o


Totuttelen vielä myös uuteen kesäkukkaan, täpläsievikkiin, josta en ole ollut ihan varma. Että onko se kiva vai ei. Tänään sanoisin, että ihan oikeinkin kiva. 


Tämän myötä toivottelen kaikille täplikkäitä ja raidallisia kesäpäiviä!

8 kommenttia:

  1. Ihastuttava postaus! Ilo lukea ja kuvat värittivät tarinaa upeasti. En ymmärrä, miksi mökille istuttamani tarhakurjenpolvet kuolivat yksi kerrallaan...en keksinyt muuta selitystä kuin myyrät.

    VastaaPoista
  2. Vai, tuommoinen palttoonnappikokoelma on odotettavissa Johnson Bluelta. Meillä se vasta nuputtelee. Komeat risiinit olet saanut kasvatettua. Tuo liilanvärinen leimun näköinen naapurista karkailija lienee illakko. Tuoksuu tietääkseni aika mukavalle.

    VastaaPoista
  3. Nuo kurjenpolvet on niin ihania ja juuri tuo leviäminen, kitkijän unelma. Katselin tänä aamuna omaa tuoksukurjenpolvipehkoani ja siellä oli nuppuja paljon, jes.

    En tiedä on itselläni pinkkikausi päällä, mutta punapäivänkakkara on ihanan värinen ja yhdistettynä tavalliseen päivänkakkaraa hauska ja kesäinen yhdistelmä.
    Ja yllätykseksi itsellenikin olen mieltynyt myös vaaleanpunaiseen ja pinkkiin viime vuosina.

    Hauska tuo täpläsievikki.

    VastaaPoista
  4. Intianminttu, iso kiitos ihanasta kommentista!

    Myyrät ovat hyvinkin saattaneet rouskia kurjenpolvet. Meiltä oli mökiltä viety koko parin rivin perunasato niin, että varret olivat vielä tanakasti pystyssä, eikä penkissä päälle päin näkynyt jälkeäkään. Yhtään pottua ei jäänyt viljelijän nautittavaksi.

    Millan, kiitos tiedosta, kyllä se naapurin kasvi on varmastikin juuri illakko. Menen tänä iltana nuuhkimaan. Ja sinisiä palttoonappeja on teillä kohta odotettavissa, mahtavaa!

    Puutarhuri, kurjenpolvi ei tosiaan jätä kitkijälle töitä. Joskus siivoilen pehkoista kuolleita lehtiä, mutta kasvi kyllä osaa pitää itsensä siistinä. Ei jää tarhurille kuin mukava katselutehtävä :)

    Täytyykin yhdistää tuota vaaleanpunaista kakkaraa valkoiseen, on varmasti tyttömäisen kesäinen yhdistelmä!

    VastaaPoista
  5. Hih, mun pikkuiset kurjenpolvet siis kasvavat noin valtavasti. Olen tässä ihan noviisi, kivahan se on tutustua uutuuksiin. Katsoin muuten ohjelman, missä nainen keräili kurjenpolvia ja omisti niitä kymmenittäin!
    Sun pelargoni taitaa olla mun peruspunaisen siskoja.

    VastaaPoista
  6. Pirkko, kurjenpolvista saa mahtavia kasvustoja, jotka eivät tosiaan vaadi juurikaan hoitotoimia. Mä niin haluaisin vastaavan ison kurjenpolvikokoelman, kuin tuo kuvailemasi ohjelman nainen omistaa. Mahtuisihan tuohon nurtsialueelle vielä penkki tai pari...

    Punaiset pelargonimme ovat varmasti samaa suurta sisarusparvea - ja sitä samaa, jota oli eilen nähdyssä elokuvassa "Laulu tulipunaisesta kukasta", vuodelta 1938. Harmillisesti leffa oli mustavalkoinen, enkä ehtinyt varmistaa, kasvoiko neidon ikkunalla juuri pelakuita vai jotain muuta tulipunaista, mutta oletettavasti ne olivat pelargoneja.

    VastaaPoista
  7. Oi että miten ihana postaus. Kurjenpolvet ovat minunkin nykysuosikkejani, vaikka ennen en ollenkaan lämmennyt niille. "En-tiedä" -vaiheessa olen nyt vielä brittiläisten geraniumien eli pelargonien kanssa, ne ovat jotenkin... emmätiedä. Valkoiset ovat kauniita, tuoksupelargonien tuoksut kutkuttavia, mutta... emmätiedä. You know?

    Herranjestas, joko sinulla ulkotomaatitkin tekevät hedelmää?? Minulla hädin tuskin kukkivat.

    Risiini, samoin kuin kanna, on mahdottoman upea kesäkasvi. Ja täpläsievikki on supersuloinen, kasvatin sitä itsekin joku vuosi sitten. Tykkäsin hirveästi. Naapurin tarjoilema illakko(?) on todella kauniin värinen. Kyllä pienessä tontissa on omat hyötynsä :-D

    VastaaPoista
  8. Intopii, jännä kuulla, mihin suuntaan näkemyksesi brittipelargoniasiassa kehittyy. Ilmeisesti toiset lajit vaativat selvästi pidempää makustelua kuin toiset?

    Ulkotomaatit pukkaavat tosiaan jo pyörylää, keväisen kasvihuonevaiheen takia. Siellä saivat tomskut kovat alkuvauhdit, niin että itseänikin huimaa. Tuossa vaiheessa ollaan yleensä n. kuukauden päästä.

    Pienessä tontissa on tosiaan jotain etuja, heh. Naapurit saavat osansa meidän valkoisesta pensashanhikista, aidan yli ryöppyävästä kärhösotkusta ja omenapuusta. Saavat kuulemma tulla kylään eli vuoroin vieraissa tässäkin asiassa :)

    VastaaPoista