20. lokakuuta 2013

Ulkoilu innosti orkideoja

Kesä 2013 oli säiden puolesta kerrassaan huikea, ainakin jos auringosta ja lämmöstä tykkää. Orkideat tykkäävät molemmista, tosin aurinkoa ei eivät halua lehdilleen suoraan vaan katveen kautta. 

Pidin kaikkia perhosorkideoja kesän ulkosalla. Ne tuntuvat saaneen siitä hyvää vauhtia kukintaan, varsinkin tämä valkoinen yksilö. Viisi kukkavanaa, 24 auennutta kukkaa ja 10+ nuppua vielä odottamassa.


Viime talven saldo kasvilla oli neljä kukkavartta ja 18 kukkaa, näyttää paranevan vanhetessaan tämä kolme vuotta hallussani ollut taho – vaikka joutuikin kesällä umpipurkkiin kasvamaan.


Pidän kasvia nyt eteläikkunalla, jossa se saa lempeää syysaurinkoa, jos se vaan paistaa. Illanratoksi sen voi siirtää ihailtavaksi takan viereen, sinne, missä itsekin istuskelee.


Muutkin perhosorkideat (Phalaenopsis) pukkaavat nyt kukkanuppua ja olen niistä jokaisesta kovin iloinen. Suurin riemu syntyi viime marraskuussa hankitun Oncidium/ Odontoglossum/niiden risteymä -orkidean vierellä. Olen odottanut ihan piukkana merkkejä siitä, että tämä itselleni uusi orkideamuoto osoittaisi mahdollisuutta alkaa kukkia uudestaan.


Pitikin oikein ääneen kiljahtaa, kun löysin lehtiruusukkeen tyveltä todellakin kukkavanan alulta näyttävän puikon.


Eikä mitään. Viikon päästä löysin toisen!


Nyt on jännät paikat, toivottavasti en tyri mitään... Vaikka puikuloista syntyisi vain yksi kukka, se tuntuisi mahtavalta. Tämä orkidealaji(ke) tykkää tasaisesta kosteudesta, ja jos kaikki menee putkeen, niin voi kiittää itseään ainakin jonkinlaisesta säntillisyydestä.

Kasvihuoneesta hain ennen pakkasia viimeiset samettikukat ja muutaman chilinoksan sisälle. Sammarit kestivät yllättävän hyvin, noin viikon ne näyttivät oikein raikkailta.


En ajatellut istuttaa tänä syksynä yhtään kukkasipulia, mutta jälkikasvu toi naapurista tuliaisiksi ihanat narsissit 'Salomen', 'Spring Priden' ja öhöm, 'Geraniumin' :)


Geranium on tasettinarsissi, joka näyttäisi varmaan upealta myös leikkokukkana, jos vaan suinkin raaskisi maljakkoon napsaista...

Kellarissa talvehtivat pelargonit ovat vielä ponnistaneet ilmoille kukkia. Keräsin niistä pienen kesämuiston.


Muistellaan vielä hetki mennyttä kesää, mutta kohta aletaan valmistella seuraavaa. Talveen ei jäädä vellomaan. (Muistuttakaa sitten heikossa hetkessä kiemurrellessani, että olen näin sanonut, hah.)

12 kommenttia:

  1. Geranium-narsissi kuuluu ilman muuta sinun puutarhaasi :-) Ja se onkin harvinaisen suloinen.
    Onnea orkideaonnistumisesta, tämähän on jännää nähdä kuinka paljon kukkia se tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, orkideaonnistuminen taisi olla silkkaa tuuria, mutta Geranium-narsissit ovat kyllä harvinaisen kivoja ;)

      Poista
  2. Sinun jälkikasvusi tosiaan on erinomainen lahjojen tuoja. Geranium-narsissista sitten olisi kiva nähdä myös kuvia, kun aloittaa kukinnan. Upeasti onnistut orkideojen kanssa. Minä en onnistu, joten täytyy joskus perehtyä aiheeseen vähän paremmin.

    Talveen ei jäädä vellomaan.. Muistatkos fiiliksiäsi viime maaliskuusta tai huhtikuusta? Tsempataan sitten silloin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkikasvu on hyvin kartalla tässä asiassa, olen tainnut muutamaan kertaan vihjata lahja- ja tuliaistoiveista... Orkideojen kanssa on käynyt tuuri, jotenkin ne ovat sulattaneet mun hoitokuviot.

      Ja kyllä, ensi maaliskuussa viimeistään tarvitaan kaikki mahdollinen tuki talven kanssa. Huh.

      Poista
  3. Upeita kukkasia siellä!! Ei tässä kyllä vielä toivoisi talven tuloa, muuten on liiiian pitkä aika kevääseen. Onneksi viikon lopulle on ennustettu lämpenevää. Tänään oli varjossa kuitenkin melkoisesti talven tuntua, kun kuura ei sulanut edes päivällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna, kukkaskehuista! Talveen on tosiaan vielä hetki, mutta sitten kun se oikeasti tulee, niin seuraava askel on kevät. Siksi se saisi jo puolestani tulla :) Toivottavasti ei tule pitkää kitumisriutumisjaksoa...

      Poista
  4. Muistetaan. Enpä tiennyt, että teikäläistä löytyy narsissinakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos :) Näköjään on Geraniumia vaikka missä muodossa... saas nähdä, mitä seuraavaksi putkahtaa. (Jospa keskittyisi puutarhassaan vaan sen nimisiin kasveihin ja lajikkeisiin?)

      Poista
  5. Vautsi vau,mikä kaunotar luvassa! tsiuh ja kops! heitin just sulle puutarha-aiheisen haasteen :) juu,ei jäädä vellomaan talveen yhtään pidempään kuin on tarpeen,koitetaan muistaa sit kevättalvella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, toivotaan, ettei hän ole muuntunut kaunottaresta hirwiöksi tässä vuoden aikana. Kevättalvi kaivaa kyllä ainakin musta esiin sen karmeimman valittaja-tuskailijahirviön, uaah. Ja kiitos, tuun hakemaan haasteen :)

      Poista
  6. Raikas narsissi tuo Geranium :)
    Ja aivan upeat orkideat! Nyt onkin mukava nauttia sisällä silmäniloista kun pihalla pikku hiljaa pakastaa. Auton lasi oli jo illallla kuurassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. G-narsissi on tosiaan aika kiva, toivottavasti lähtee keväällä kasvuun, ettei kukaan vaan ole nauttinut hänestä maan alla... tai kuljettanut jonnekin muualle. Esim. naapuriin? ;)

      Poista