3. marraskuuta 2014

Marraskuun pelakuut

Kun marraskuisena maanantaina on tummanharmaata ja sataa, niin siinähän vaan toteutuu se, mitä odotetaan. Mutta jos ajattelee, että juhannuslauantaina on valoisaa ja lämmintä, niin ei se ihan niin varmana näyttäydy. Vääryys.

Kellarista löytyi piristyksen aihetta, nimittäin talvehtimaan raahatut pelargonit kukkivat melkoisen täyttä häkää loisteputkien alla.


Tuossa on käynyt semmoinen unohdus, että kun putkia on yhteensä 4, niin niistä piti sammuttaa kaksi, koska talvikasvien hengissäpitoon ei tarvita niin paljoa lukseja. Neljä putkea täytyy startata talvella, kun chilien ja orvokkien siemenet alkavat itää (kohta, kohta!). Mutta tästä syystä siellä nyt siis vallitsee iloiset kinkerit.

Leikkelin kukkavarsia päivänvaloon (valoon?) ihailtavaksi, laitoin kulhoon teipillä harvan ristikon, niin pysyvät paremmin ryhdissään.


Teipit täytyy saada suht' pienellä tarttumapinnalla kulhon reunaan kiinni, muuten teipit näkyvät sivustakatsojalle. Kulhon (tai minkä tahansa laakean astian) voi nostaa toki vaikka koriin, niin silloin teippien pituudella ei ole väliä.

Tällaiseen ristikkosysteemiinhän voi koota monenlaisia kukkia ja kasveja, eri kokoisiin ja eri korkuisiin asetelmiin. Voisi toimia tammikuun tulppaaneillekin kivasti.

8 kommenttia:

  1. Onpahan ihana kukkakimara! Itsekin juuri kuvailin pelakuun kukkia, mutta ne saavat pysyä kasveissa kiinni, kun kasvit talvehtivat asuinhuoneiden ikkunalaudoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihaninta kyllä on, kun kukat kasvavat ruukuissaan, siinä saa lehdet ja kukkavarret mukaan samaan näkymään. Täytyisi puhkoa taloon lisää ikkunoita, että saisi kunnollisia ikkunalautoja...

      Poista
  2. Ai hitsi nythän sitä voisikin jo laittaa ledin loistamaan, on jo valmiiksi katossakin kun kesä hurahti niin nopiaan etten kerinny ottaa pois laisinkaan! Mulla kukkii amatsoninlilja, saan siitä kukkapoweria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, samaa mieltä, että kaikki valot vaan palamaan, nyt jos koskaan niitä tarvitsevat ihmiset ja kasvit ja lemmikit.... Amatsoninlilja kuulostaa ihanalta, onkohan blogissasi siitä kuvaa – tulen heti katsomaan!

      Poista
  3. Tuo ristikkosysteemi toimii tosi hyvin. Upeat kukinnot peguissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yllättävän hyvin toimii, eka kerran kokeilin tällaista ristikkoa. Saa mukavasti muutkin kuin maljakot valjastettua kukkavaaseiksi :)

      Poista
  4. Hyvä idea tuollainen ristikkosysteemi, täytynee kokeilla kun taas joskus ostan kukkia. En ole pitkään aikaan käynyt kukkakaupassa, olis jo korkea aika:)
    Ja ihana määrä pelargonien kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule niin osuit Pioni oikeaan kohtaan: kukkakaupassa pitää tosiaan käydä, se olisi just tämän ajan parasta ihanuutta! Itsensä ja perheensä (ja kukkakauppiaan) hemmottelua :)

      Poista