12. maaliskuuta 2012

Taimihylly eessä akkunan

Kyllähän se esikasvatustila äkkiä loppuu, ja joka kevät se tuntuu loppuvan yhtä yllättäen. Viime vuonna kasasimme (tai no, mies kasasi) olohuoneen ikkunan eteen omilla jaloillaan seisovan kasvihyllyn. Tänä vuonna hän innostui katosta roikkuvasta mallista, jota hänelle Kujeita ryytimaalla -blogista ja Yhteishyvä-lehdestä esittelin.

Taimihyllystä saa varsin kauniin, kun laudat maalaa ja naruna käyttää esimerkiksi jotain luonnonmateriaalista punottua köyttä. Mutta jos on kiireinen hosumaija ja ajattelee, että rakennelma on vain muutaman viikon paikallaan, niin voi jättää lankut maalaamatta ja käyttää köytenä pyykkinarua.


Tuossa muovisessa pyykkinarussa on vaijeria sisällä, joten se pysyy aika napakassa solmussa ihan näin alkusolmumallisenakin.

Tarpeistot eivät hurjia maksaneet. Tasot maksoivat 8 euroa kappale (Bauhaus) ja pyykkinarukieppi reilut kaksi euroa.


Levyt ovat 20 cm syviä ja 1 m 20 cm leveitä. Niiden päihin porattiin kahdet reiät ja kattoon ruuvattiin ripustuskoukut. Hyllystä tuli kolmitasoinen, niin tasojen väliin mahtuu kasvamaan kookkaampiankin lajeja, kuten koristemaissia ja risiiniä.


Potteja mahtuu kahteen riviin – tai mahtuisi niitä enemmänkin, mutta sitten valo ei enää välttämättä kunnolla riitä takimmaisille. Kaksi riviä on osoittautunut hyväksi, tässäkin kierrätän potteja keskenään muutaman päivän välein, jotta kaikki saavat varmasti riittävästi aurinkoa ja että kasvit eivät taivu yksipuolisiksi.

Hylly valmistui eilen illalla ja kanniskelin orvokit kellarista kasvilamppujen alta tuohon saman tien aamua odottamaan. Hienoa, että heti tulikin aurinkoinen päivä, niin pääsevät kokemaan, miltä oikea luonnonvalo tuntuu... Aurinko alkaa paistaa ikkunalle aamuyhdeksältä ja paistelee siihen näin alkukeväästä noin viiteen saakka. Välillä naapuritalo heittää ikkunalle osittaista varjoa, mutta ainakin viime vuonna tuo valomäärä riitti taimille hyvin.


Löysin sattumalta tällaiset punotut matalat korit/ tarjottimet alelaarista yhdellä eurolla kappale. Laitoin vähän hesaria pohjalle, niin vesi ei valu tasoille ja siitä lattialle. Jos olisin ollut ahkera, olisin vuorannut korit muovilla. No en ollut :)

Kellarissa odotti viikonloppuna iloinen yllätys, nimittäin lilliputit lobelian alut. Lobelian siemenet ovat ihan miniatyyrejä, mutta niidenkin kylvämiseen on hyviä vinkkejä. Itse käytin lyijykynäniksiä eli kaadoin  siemeniä lautaselle ja painoin lyijykynän päässä olevaan kumin siementen sekaan. Sitten painoin ja pyöräytin kevyesti kumia kosteaan multaan ja laitoin potin pakastepussiin, siemeniä ei siis peitetty. Itämisessä meni noin viikko, sitten otin potin pois pussista. Availin niitä pusseja päivittäin, niin kosteus pääsi vähän haitumaan.


Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin lobelian kasvatusta, ja ihan lupaava alkuhan tämä on. Kylvin riippalobeliaa (Lobelia erinus 'Fountain Mix'), johon laitoin noin viidesosan sinilobeliaa (L. erinus 'Kejsar Wilhelm') mukaan. Tulee kuulemma tuuheampi kasvusto. Saa nähdä... kunhan ensin päästään tästä vastasyntynyt-vaiheesta sinne taaperoikään :/

Saimme viikonloppuna myös uuden täysi-ikäisen perheenjäsenen, nimittäin ystävän tuoman ihanan kodinonni-istutuksen.


Musta tämä on tosi kaunis ja herkkä yhdistelmä. Nimesin hänet kodin Onnimunaksi. Onnimuna asuu nyt tuossa ikkunalla orvokintaimien kanssa. Katsoo toivottavasti vähän niiden perään, kun itse lähden tällä viikolla reissuun... taimien kastelua en sentään jätä Onnimunan vastuulle, vaan siihen on rekrytoitu ihmisjälkikasvua.

Ja jos hiukan kismittääkin jättää nämä pikkutaimet kokonaiseksi viikoksi, niin sitä kivempaa on tulla takaisin ja tarkastella matkalaukku vielä toisessa kädessä, että mitä muutoksia niissä on tapahtunut. Ja kellarissa on vielä monta kylvöstä, joissa saattaa vihertää takaisin tullessa. Oi, vihertäisipä!

Jos en ehdi postailla enää ennen tuota reissua, niin toivotan kaikille ihanan syyhyttäviä kylvöpuuhia ja kevään ensi merkkien tarkkailua! Kas niinhän siinä kävi, että 

kevät tuli 
lumi suli 
puro sanoi 
puli puli.

ps. Kohopenkkiasia on edelleen mielen päällä, olisi kiva kuulla kokemuksiasi niiden rakentamisesta.

15 kommenttia:

  1. Onnimuna on mainio, mutta vielä mainiompi on tuo hyllykköjärjestelmäsi. Olen meille miettinyt lasihyllyjä ja siinä oli niin monta mutkaa matkassa, että hautasin koko ajatuksen. Tuon teidän hyllykön etu on se, että se on näppärä poistaa taimetuksen jälkeen ja lisäksi se on tosi edullinen. Aivan loistava idis!

    VastaaPoista
  2. Nettimartta, tämä malli on tosiaan helppo kasata ja mahtuu sitten varastoon pieneen tilaan. Hinta on halpa eikä aikaa mennyt kasaamiseen kuin alle puoli tuntia. Kaiken näiden plussapuolien jälkeen sitä näkee koko systeemin esteettisyyden huomattavan positiivisessa valossa ;) Tosin, jos nuo laudat maalaisi, niin näyttäisi vähän viimeistellymmältä.

    Yhteishyvälle siis propsit meiltä yhteisesti...!

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihan pro-meiningiltä. Minen ole edes ehtinyt/jaksanut siemeniä vielä kylvää...

    VastaaPoista
  4. Annimanni, tähän on tultu, kun on annettu puuhalle pikkusormi... siemeniä on niin helppo työntää multiin, että sitten ei riitä mikään tila taimien tolkulliseen kasvatteluun. Mutta tuossahan sitä on ikkunan edessä irtonaista speissiä - tosin huone on selvästi pimeämpi kuin ennen, hmm.

    Jos et ehdi tai jaksa ryhtyä sisäkasvatteluun, niin laita loppukeväästä siemeniä suoraan ulos itämään, esimerkiksi kosmoskukkia, krasseja ja ruusupapuja suoraan ruukkuihin. Jää tällaiset välivaiheet iloisesti kokonaan pois ja tulee näyttäviä kasveja nopeasti...

    Onko sulla jotain lempikasvia, mitä olet siemenestä kasvatellut?

    VastaaPoista
  5. OOh, jumalaisen kaunis taimitehdas! Tosi kivan näköinen ja varmaan myös toimiva. Kuvittelin kyllä heti mielessäni kuinka meillä, kissaperheessä, nuo karvatassut kiipeilisivät ja kaikki menis mukkelismakkelis....

    VastaaPoista
  6. Mainio hyllystö! Meillä jäi 20 cm leveää kattopaneelia sen verran yli että siitä saa tosi hyvän hyllykön keittiön ikkunalle! Eikun nikkaroimaan.

    Ja tosi hyviä noi sun orvokin taimet jo. Mulla on pieniä hentoja rimpuloita, kun en ole saanut kasvilamppua hankittua ja tein kylvöt jo tammikuun lopulla..

    VastaaPoista
  7. Tämä on vielä pakko kommentoida, kun 8v istuu tuossa vieressä ja sanoi, että kirjotatko sinä sinne, että minäkin tiedän tuon runon purosta, joka sanoo puli puli :D. Tuttu oli kyllä jostain syystä tuo runo ;).

    VastaaPoista
  8. Hirrrveen on näppärän näköinen :) Täytyykin katsoa jääkö meillä jotain lautoja, joista voisin tuollaisen kerrostalon kasveille rakentaa ensi kevättä ajatellen...

    VastaaPoista
  9. Geranium: Olen niin noviisi näissä hommissa, etten ole siemenistä vielä paljon mitään kasvatellut. Toissa vuonna kokeilin leijonankitoja ja osittain onnistuinkin. Viime vuonna kävi niin, että kylvin vasta ulos, mutten muista mitä kaikkea :) Sarviorvokkeja taisi olla ja krassia ja puistolemmikkejä ja jotain muuta.

    Meilläkin muuten voisi perheen kissajäsen olla vähän turhan innostunut tuollaisesta taimihyllystä :)

    VastaaPoista
  10. Elämäni matkat, hyvin on hylly pelittänyt ja valokin riittänyt, kun taimet ovat vielä ihan reippaan oloisia. Kissaa meillä ei ole, kissankokoinen koira kylläkin, mutta hän ei onneksi ole ketterä kiipeilijä ;) Niin, ja kiitos tunnustuksesta!

    Pirttilän Puutarhuri, nuo ylimääräiset kattolaudathan ovat ihan täsmätavaraa tällaiseen hyllyyn. Tulee varmasti hyvä mieli myös siitä, että saa ne hyödynnettyä. Ja joo, kyllä nuo tammikuun kylvökset tuntuvat kaipaavan lisävaloa, kun taivas on lähinnä hailakan harmaa... mutta onneksi ei enää!

    Multasormi, kiitos! On tuo toiminut, niin kuin lehdessä luvattiin :)

    Anonyymi, terveiset lapselle, minäkin tykkään tuosta runosta kovasti!

    Terhi, lautatavaraa varmaan jää talonrakennuksesta ainakin yhden hyllyn verran - ehkä saat niitä useammallekin ikkunalle :)

    Annimanni, kissa olisi ikkunahyllyllä varsin komea koriste ;)

    VastaaPoista
  11. Mäntylän Mummi, kyllä tämä vauhti on puoliksi ihan puhdasta hosumista: talvi tuntuu musta ihan sietämättömän pitkältä ja olen keksimällä keksinyt pari kasvilajia, joita voi alkaa jo tammikuussa kylvää. No sitten on pitänyt hankkia kasvivaloja ja päivittäin pyöritellä purkkeja valojen alla, että saavat sitä tarpeeksi ja tasaisesti.

    Lämpötilatkaan eivät talossa aina ole optimaaliset kylvöksille, vaan purkkeja löytyy suunnilleen saunan lauteiltakin :) Osa kylvöksistä on homehtunut ja osa ei ole jaksanut viileässä itää, joten hiukan taistelun makuahan tässä on, he.

    Kurkkasin blogiasi, ja aivan upealta siellä näyttikin! Tulen tutustumaan paremmin ajan kanssa.

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  12. No olipa hyvä idea tuo roikkuva hyllykkö ikkunaan. Mäntylän blogissa oli "taimilauta" ja nyt kun vielä tämänkin värkkään, niin tilaa on toivottavasti tarpeeksi. Kiitos hyvästä kuvasarjasta

    VastaaPoista
  13. Maalaispuutarhan Marketta, kiva että hyvät ideat löytävät oikeat ihmiset. Minulla meni tämä hyllyesittely ihan ohi Yhteishyvä-lehdestä, vaikka sen aina selaan, mutta Kujeita ryytimaalla -blogissa asiaan havahduin. Ei tarvinnut nakutella semmoista jaloilla seisovaa mallia, säästyi aikaa ja tilaa.

    Muovinen pyykkinaru on muuten vieläkin pitänyt ryhtinsä eli ei ole venynyt liikoja.

    Näin myös Mäntylän taimilaudan, se oli hauska!

    VastaaPoista