28. maaliskuuta 2013

Hetki aavikolla

No siinä kävi niin, että kone tippui taivaalta. Oletettavasti syynä oli se, että firmasta oli vähennetty vuositolkulla ihmisiä niin, että koneet huolsivat itse itseään eivätkä olleet hommassa kovin hyviä.

Funairin lento oli matkalla pääsiäishahmojen viikonloppufestarille Pääsiäissaarille, mutta pätkähti tärinän ja pärinän säestämänä keskelle Chihuahuan aavikkoa, ihan siihen Meksikon rajalle.


Onni onnettomuudessa oli se, ettei kukaan vahingoittunut eikä kone syttynyt palamaan. Kapteeni ja cabin crew (please be seated) lähtivät hakemaan apuja, muutamaa isoa bussia, jotta matka voisi jatkua.

Matkanjohtajat Musse ja Jojo ovat rentoja tyyppejä, pukeutuvat onepieceen ja diggailevat kukkais-aatetta. Reissu Easterland Dance Festivalille on heille seitsemäs.


Musse ja Jojo ottavat festareille aina mukaan asianmukaista rekvisiittaa. Leppoisaa väkeä ovat nämä klubimusiikin ystävät: lennon tyssääminen keskelle hiekka-aavikkoa ei heitä lamaa, päinvastoin jopa inspiroi. Koneen ruumasta haetaan pari arkullista koristeita ja laitetaan mehipuu nätiksi.



Porukka tutkii lähimaastoa, Galle löytää jotain kiiltävän vihreää.


Momo ja Hille etsivät puun alta tasaisinta kohtaa tanssipaikaksi. Musse lähtee kaivamaan koneen ruumasta äänentoistolaitteistoa.


Paratiisilinnut Pink ja Pii ovat käyneet Easterland-festareilla jo kymmenen kertaa. 


Heitäkään välilasku aavikolle ei haittaa. "Tosi jees boogie", he kommentoivat.


Musse virittää aurinkovoimalla toimivat musiikkilaitteet kuntoon, Pink ja Pii ripustavat diskokruunun heijastamaan päivänkehrän säteitä.


Chihuahuan aavikolla alkaa olla hyvä meno. Ilman täyttää bassobiitti, porukka alkaa tanssia.


Täydellisen hetken kruunaa Junon iloinen huuto TÄÄLLON JUOTAVAA. 


Don't you worry child, laulaa Swedish House Mafia. Eikä huolista todella ole haaleinta muistoakaan. Ei juuri nyt, ei tänään, ei koskaan. Chihuahuan aavikolla, matkalla Pääsiäissaarille.

24 kommenttia:

  1. :) Hauska.

    Chillaillaan Chihuahuan aavikolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne pitäisi kyllä päästä, tuohon joukkoon ;)

      Poista
  2. Mua nauruttaa :D kiitos siitä ja tuo biisi on myös tän hetken yksi suosikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :D Ajattelin, että itse taidan päästä pehmustettuun huoneeseen pääsiäiseksi, heheh.

      Tuosta biisistä saa hyvää energiaa!

      Poista
  3. :D:D:D kiitos! Tuo oli kyllä päivän, ja mahdollisesti koko pääsiäisen, paras! Ja kyllä vain,Don't you worry child kolahtaa ihan täysillä.usein myös luukutan sitä ihan täysillä...:) Aurinkoista ja rauhallista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina, ilahduttava kommentti :) Oli hauskaa tätä tehdessä, täytyy vaan olla oikea moodi, kun lähtee puuhaamaan jotain tällaista häröä. Eka lomapäivähän on just semmoinen...

      DYWC-pitoista pääsiäistä sinulle!

      Poista
  4. :-D Juu iloista pääsiäistä sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Iloa ja valoa, kaikkea keltaista (paitsi ei lunta).

      Poista
  5. "Tosi jees boogie"

    Tossa vaiheessa mä putosin penkiltä, ku nauroin niin reilusti. Ihan parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut siellä oli mahtiboogie. On varmaan vieläkin, jos Funairin henkilökunta ei ole palannut muutaman meksikolaisen bussin kanssa ;)

      Poista
  6. Olet kyllä niin mahtava! Ihana sinä ja ihana tarina <3 Oikein mukavaa pääsiäistä sinulle ja aavikkobilettäjille myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijj, kiitos ihana Purlina <3 Kerron aavikkobilettäjille terkut, siellä ne varmaan vieläkin reivaavat :) Iloista pääsiäistä myös sinulle!

      Poista
  7. Hassu tarina ja kekseliäästi tehty pienoismaailma! Tuo Juno, kaikkien janoisten sankari, taisi pelastaa koko porukan :). Iloisen pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja. Kyllä Juno on tosi jees tyyppi :) Iloista pääsiäistä myös sinulle!

      Poista
  8. Kiva pääsiäistarina! Vähän erilainen. Aavikkotarina on tähän aikaa kumman raikas. Mitä tahansa muuta kuin lumitarinoita. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, kuiva hiekka on aika kaukana lumesta, ilmankos se kiehtoi materiaalina niin kovasti. Hyvää pääsiäisen jatkoa itsellesi!

      Poista
  9. Vau mikä meininki ! Oi kiitos Geranium oli niin kivaa päästä mukaan näihin karkeloihin :)

    VastaaPoista
  10. Mä haluun mukaan! Laukut on jo valmiiksi pakattuna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, sunhan ei tarvitse edes laukkuja pakata eli ei kun menoksi! Otetaan bussi, varmuuden vuoksi ;)

      Poista
  11. Eh heh heh:D Arvaa vaan miten muksut tykkäisikään kun saisin aikaiseksi väkertää samanmoisen biitsin! Super ihana ja vielä tarinan kanssa, taidankin esitellä tämän postauksen heille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lapset tykkäisivät varmasti pienoisrantaelämästä – ja itselläsikin olisi taatusti hauskaa maisemaa väkerrellessä :) Kiitos Minna kehaisusta, se tuntui mukavalta.

      Poista
  12. Loistavaa! Hiiteen narsissiasetelmat ja munakorit (vaikka nekin kivoja ovat), this rocks! Hehee, ihan en olisi tällaista arvannut. Ihastuttavaa leikkimielisyyttä. Ja mikä parasta (positiivisessa mielessä), tässä oli suunnitelmallisuutta eikä äkillinen päähänpisto: pitkäkestoista pimpelipompeliutta siis ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, hienosti analysoitu! Pitkäkestoista pimpelipompeliutta, sitä tämä tosiaan on – ja munakorit on niiiin nähty ;D

      Aina välillä on hyvä ottaa yhteys sisäiseen lapseensa, siellä se on ja odottaa, että saisi leikkiä. Kas elämä = ei vakavaa. Ei ainakaan ihan jatkuvasti. Toivottavasti. Kellään.

      Poista