19. heinäkuuta 2014

Voi mieletön maailma

Piti kertomani iloisesti siitä, kuinka pelargonit vihdoin alkoivat kukkia. Mutta koska ihmiset ampuvat alas lentokoneita ja tappavat rannalla leikkiviä lapsia, eivät tunnelmat kovin iloiset ole. Mieletön, mieletön maailma. Kuinka uskomattoman upea tämä pallomme on ja kuinka uskomattoman sotahulluja kaistapäitä sitä asuttaa. Ei voi ymmärtää.

Pitäisi ajatella, että toivoa on. Että Homo sapiens oppii ja yltää lajinimensä tasolle. Viisastuu (vihdoin). Usko siihen on kyllä ankarasti koetuksella.


Siksi(kin) on hyvä säännöllisesti katsoa vähän kauemmas. Tarkkailla taivasta. Kuikuilla kuuta.


Täysikuu on komea, mutta eri vaiheissa pinnanmuodot näkyvät paremmin. Tässä viikon takainen kuu, jossa valon ja varjon reuna paljastaa Mare Crisiumin (Vaarojen meri) ja sen yläpuolella olevan kraaterin.


Tätä kesäkuista täysikuuta odotin näyttäytyväksi pilvien takaa toista tuntia. Tiukka tuijotus auttoi. Ja vaikka oli perjantai ja 13. päivä, yhtään mustaa kissaa ei lähettyvillä näkynyt. Yksi harmaa jänis kyllä.


Joskus kuutakin täytyy kunnostaa, kuten toukokuun puolivälissä otettu kuva osoittaa.


Ja päivälläkin tätä ihanaa kivipalloa voi taivaalta tähyillä. Siellä se uskollisna kumottaa, vaikka valo näyttämöns' varastaa.


Päivällä voi tähytä myös Auringon suuntaan, että josko haloja näkyisi. Juhannuksen aikoihin näkyi tällaisia hentoisia.


Siinä näkyy 22° rengasta, horisonttirengasta ja sivuaurinkoa. Tässä heinäkuun 1. päivä otetussa kuvassa näkyy niin ikään 22° rengasta. Aurinko peittyi mukavasti varpailla, kun mökin terassilla makoilin. 


Ja näin kun on saanut etäisyyttä Telluksen hirviöasukkeihin, voi kääntää nenän kohti maata ja pelargoneja. Ne tosiaan ovat alkaneet kukkia. Talvehtimisen jälkeen kasvu oli tosi hidasta, ja kesäkuun kalsat kelit pysäyttivät sen käytännössä kokonaan. Mutta lämpö teki taikatemppunsa ja kukkanuput syntyivät.









Lääkärinkukka (Zaluzianskya capensis) avaa illansuussa pienet, toffeentuoksuiset poronsarvikukkansa. Täällä lisää hänestä.


Lembisiniseni, riippalobelia, on hyvässä vedossa.


Matalakasvuinen lupiini Lupinus elegans 'Dwarf Fairy Pink' on tämännäköinen. Muutama tänä keväänä kylvetty taimi (no joo, taimia ei kylvetä, mutta ymmärrätte ajatuksen) kasvaa nyt ruukussa, vankka toive on saada ne maahan ennen talvea. Josko vaikka monivuotisiksi ryhtyisivät.


Myös tuoksuva Mirabilis longiflora on alkanut kukkia. Pitkät valkoiset torvet avautuvat illalla. Yksi kukka kestää yhden yön, joten iltakävelyitä sen luo (nenä pitkällä) kannattaa tehdä useampia.


 Ja toivoa, että ehtii nauttia ennen ampiaista. Sekin tykkää, ihan pitää suihinsa syödä.


Rauhoittavia ja rakentavia hetkiä puutarhojenne äärelle. Kyllä tämä maailma tästä.

14 kommenttia:

  1. Maailma on ajoittain niin kamala ja paha, että olen joutunut laittamaan itseni monta kertaa uutispimentoon. Töissä kuulee niin tuutin täydeltä ajoittain jotain niin kamalaa pahuutta, ettei kaikkea pysty ottamaan vastaan. Juuri tämän vastapainoksi piha ja luonto ovat niin tärkeitä. (Vaikka tosin itsekin tuhoan kotiloita ja liljakukkoja.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutispimento on tosiaan paikallaan aika ajoin eli aina kun voi. Tällaisia uutisia monta peräjälkeen, niin alkaa kyllä ottaa päähän ja sydämeen pahasti. Minunkin työssäni luonto on parasta vastapainoa – vaikka mustia öttiäisiä tänään sormilla listin. Ihan jumalolennon tasolle ei ole pystynyt vielä yltämään, hah.

      Poista
  2. Nuo kuukuvat ovat järjettömän taidokkaita ja taiteellisia. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  3. Upeita värejä pelargoneissa:D
    Kuukuvat ovat ihan huippuja! Miten kuvasit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska, pelargonit ovat taas päiviemme ilo :) Kuun olen kuvannut ihan vaan järkkärillä, paitsi ylimmän kuvan, jonka olen kuvannut kaukoputken ja järkkärin yhdistelmällä.

      Poista
  4. Kyllä maailma on niin kamala paikka "out there", että mielummin sitä keskittyy vain omaan pieneen maailmaansa - sen kanssa juuri ja juuri selviää. Jos pysähtyisi katsomaan maailman pahuutta, siitä ei varmaan toipuisi arkeen. Vaikka juuri niin ei saisi tehdä!

    Onneksi maailmassa on myös kauneutta - ja siitä saamme kiittää toinen toisiamme, tällä kertaa sinua. Kiitos kauniista kuu- ja kukkakuvista, Geranium.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No noihan se juuri on, pitää keskittyä omaan pieneen mikromaailmaan, että pysyy järjissään – vaikka maailman pahuus tunkee tajuntaan. Aika vähän sitä kuitenkaan voi käytännössä tehdä minkään eteen, pelkkä murehtiminen ja sureminen ei paljon hirviöihmisiä heilauta.

      Kiitos Intopii kauniista sanoistasi. Pidetään ihmisyyden lippua korkealla.

      Poista
  5. En lakkaa ihmettelemästä, miten ihmiset voivat tehdä tuollaisia kauheuksia toisilleen. En vaan millään pysty ymmärtämään, miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Ei sitä voi tajuta, ei millään. Aivan käsittämättömän karmeaa.

      Poista
  6. Mieluummin sitä keskittyy ihmettelemään kuukauviasi ja ihailemaan kukkiasi. Mä olen niin täynnä tota paskaa, että en jaksa edes seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiintiö tulee aika nopeasti täyteen. Kun ei mahda näille asioille itse oikein mitään, niin avuttomuus ja turhautuminen ja raivo syö oloa ja eloa ihan tosissaan. Sadistista menoa.

      Poista
  7. Ei se auta, kuin yrittää parhaansa omalla kohdalla tehdä maailmasta itselleen ja lähimmilleen parempaa paikkaa. Kiitos tästä postauksesta G!

    VastaaPoista