27. lokakuuta 2012

Puutarhataidot taskussa

Piipahdin Helsingin kirjamessuilla, ja onneksi vain piipahdin: pidemmässä ajassa koko ensi kuun palkan olisi saanut uppoamaan kaikkeen kivaan. Nyt aika riitti vain pieneen antikvariaatti-pöyhintään. Mukaan tarttui oiva opaskirja "Puutarhataidot taskussa" vuodelta 1960.


Kirjan kirjoittajilla, Toivo Rautavaaralla ja Pentti Lokosella, oli tavoite neuvoa "niitä satojatuhansia pihapuutarhureita, jotka ovat heränneet huomaamaan, että pienellekin tontille mahtuu ja tarvitaan istutuksia."

Herrat lanseeraavat uuden sanan "asumapuutarha", jolla tarkoittavat nimenomaan kotipihan puutarhaa, ei "myyntituottoista puutarhaviljelyä". Asia on nykyisin kääntynyt kyllä aika lailla toisin päin: jos kauppapuutarhasta on tarkoitus puhua, niin sitä painotetaan, muuten sanan "puutarha" ymmärretään tarkoittavan kotipuutarhaa.

Kirjan mukaan "kosketus luontoon ja vihreyteen on ihmisen perustarpeita. Aina kun sivistys on irroittanut hänet mullasta ja vienyt hänet kaupunkeihin, on seurauksena ollut rappio ja tuho." Aika hardcorea?

Kirja on hauskaa luettavaa, mutta myös ihan asiallista asiaa. Eihän puutarhuroinnin perusperiaatteet ole mihinkään muuttuneet. Varsinainen touché tulee sivulla 103: "Kun istutukset syntyvät siten, että jossakin nähdään jokin kaunis kasvi, sitä hankitaan ja sitten sille koetetaan etsiä paikka entisten istutusten seasta, niin tuloksena on paikkailtu, ruma ja vaikeasti hoidettava puutarha."

Ahhahhaa, kiitos vaan herrat Touko ja Pentti, tällaista asumapuutarhaa minä juuri pitelen!

Tänään aurinko paisteli melkein pilvettömältä, ja rahnustelin rauhaisasti paikkaillulla pihallani. En alkanut haravoida, ei kiinnostanut. Siellä ne lehtimassat nyt nurmikolla kaikenlaisia kasvitauteja alleen keräilevät. Sori, T ja P.


Kasvihuoneessa majailee edelleen muutama iso daaliaruukku, joita en jaksanut alkaa kanniskella sisälle. Jaksoin kuitenkin kuvata kuurankukat, mitäköhän puutarhaneuvojaherrat siitä tuumaisivat.


Noh, ehkä hekin tässä ajassa eläessään olisivat hyväksyneet ajatuksen oikeiden puutarhatöiden välttelystä ja sivuseikkoihin keskittymisestä. Esimerkiksi sen, että joesta nouseva aamuhöyry on kiinnostavampaa kuin pihakalusteiden talviteloittaminen.

Näettekö kuvassa nuo vaaleat lämpöhöyrykiekurat? 


Sorsat tulivat tykö, kun kykin rantatörmällä. Ei ollut kykkijällä sorsanruokaa taskussa, sori. Mutta pikkulinnuille laitoin jo siemenautomaatin, pörräsivät sen näköisinä puissa. Linturuokinnasta Touko ja Pentti eivät muuten maininneet kirjassaan mitään, aijai. Puutarhat eivät ole vain meitä ihmisiä varten, ne ovat osa lähiluontoa, painottaa Geranium.

Eläimet ovat kyllä vinkeitä olentoja. Niin kuin nyt esimerkiksi harakat. Mietityttää, että onko niillä jotain syviä antipatioita siilejä kohtaan, kun piikkilapsi piti kesällä keskellä kirkasta päivää telottaa naapurin pihalle ja sittemmin siilin muistoksi hankittua koristesiiliä on täytynyt jossain vaiheessa nakutella isolla nokalla päähän.


Uh. Mokomat possut.

Heitin koko asetelman roskiin, kun sinkkiämpärissä ei ollut pohjareikää ja kertynyt vesi oli jäätynyt umpijäähän. Roskikseen sitä humpsauttaessani tajusin, että mukana menee myös hienostunut salaoja. Sinne meni, toivottavasti ei täydy koskaan tehdä uutta, hah.

Pari kuukautta sitten kasattu kerrostarjotin pääsi tositoimiin.


Alin taso sai peitokseen kullanvivahdetta...


punainen taso kutsui luokseen punaista...


ja ylin pikkulautanen klassista sinistä. Hetken piti miettiä, että laitetaanko suloinen pöllö piiloon, mutta vain hetken. Suukarkki voitti silmäkarkin.


Nyt vaan pysytään tiukkana ja lujana, eikä keksitä tikusta asiaa, että voisi kävellä vartin välein käsi ojossa tarjottimen ohi. Silloin taskussa on kilo karkkipaperia eikä kirjassa suositeltua puutarhataitoa.

10 kommenttia:

  1. Hauskanen löytö tuo kirja, kansikuva on jotenkin niin ihanan herttainen. Mulla on kanssa mökillä sellainen kukkamaa, jota täytetään juuri siten kuin T:n ja P:n mukaan ei pitäisi. Sekasotku näyttää oikein hyvältä, kuuluu tuollaiseen metsänreunan kukkapenkin meininkiin. Mikäli siellä peurojen jäljiltä joskus jotain kukkii...
    Minä en todellakaan voisi tehdä itselleni tuollaista houkutustornia, suklaa on heikkouteni, valitettavasti. En hillitse enkä hallitse itseäni sen suhteen eikä minulla toimi minkäänlainen kontrolli. Suklaa-addikti. Myönnän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansikuva on tosiaan herttainen, mukavan puhdas lapiokin :)

      Metsänreunan kukkapenkkisi on varmasti hieno, jopa T&P-hyväksytty, vaikka heillä tiukat normit tuntuivatkin olevan. Taitavat kyllä tiukasti suunnitellut ja suunnitelmien mukaan ylläpidetyt kukkapenkit olla harvinaisempia kuin sekalaiset seurakunnat, luulisin. Tai toivoisin.

      Meilläkin on taloudessa pari suklaa-addiktia enkä usko, että tornista on maanantaina paljoakaan jäljellä. Itse pystyn jonkin verran hillitsemään, mutta kyllä housunvyötärö alkaa kummasti jossain vaiheessa joulunalusaikaa kiristää... eli tarpeeksi hyvin hillintä ei toimi. Mutta jotain iloa täytyy tähän rospuuttoaikaan löytää.

      Poista
  2. Vau, mikä löytö! Aika huikeita nuo vanhat puutarhakirjat ... suurin ero nykyisiin lienee asenteissa, moni perusasia kasvien suhteen on yllättävän samankaltainen kuin tänäänkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, asenteet ovat muuttuneet, mutta kasvien perustarpeet eivät ollenkaan! Vahvasta hyötytarha-ajattelusta tunnuttiin tuossa vuoden 1960 hujakoilla olleen jo päästy ja kasveja saattoi puutarhassa olla ihan silkasta silmänilosta.

      Sympaattinen opas tosiaan – eikä oppaiden määrässä taida loppua näkyä :)

      Poista
  3. Kiähkiäh! Aurorat sulle vaan boreaalisen vyöhykkeen suklaansyöjänisäkäs =D Kyllä kameran kanssa aina heilua jaksaa ja vaikka pimeässä... Itse käytin syynä tuota pimeyttä kun jäi joriininjuuret maahan. Eilen ne sieltä hämärissä kangella kaivasin ja nyt odottelen kevättä ja mädäntynyttä mukulahuttua naapurin navetan talvisäilyntätiloista. Otetaan suklaata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, first things first! Joriini mahtoi olla ihmeissään, kun illan hämyssä alkoi kuulua varpaiden tyveltä kalketta :)

      Mulla daalian juurakot alkavat olla mukavassa jäätymisvaiheessa ruukuissaan, jotka kököttävät edelleen siellä kasvihuoneessa. Tänäänkö ne pitäisi nostaa jonnekin täpötäyden kellarin kätköihin? Kannattaakohan edes enää? Just näin, otetaan suklaata!

      Poista
  4. Voihan Toivo ja Pentti, onneksi ei tarvitse herroja livenä tavata! Mrr. Onneksi on suklaata, jota teikäläinen saakin napsia harvinaisen hienosta tarjoilutornista :)
    Meillä puutarhan kalusteet on talletettu, mutta kaikki kukat menetetty. Niih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, voisi tuosta "kaupunkilaistuminen on aiheuttanut rappion ja tuhon" -väitteestäkin joku olla herrojen kanssa eri mieltä :)

      Suklaata on alkanut mennä, eikä vain muiden perheenjäsentahojen toimesta. Kyllä se on niin helppo napsaista pari konvehtia ohi kulkiessaan, ja kahvin kanssa useampi. On mentävä ostamaan reilunkokoisia kuminauhavyötäröhousuja.

      No teillä on sitten keväällä hyväkuntoisia kalusteita ja kukkia saa valita ihan oman mielensä mukaan. Meillä katsellaan samoja vanhoja raaskuja ja yritetään saada hapantuneista kalusteista istumakelpoisia. Hmm.

      Poista
  5. Mistä on pienet onnen hetket tehty? Suklaasta ja suklaasta ja suk... ny mä alan toistaan itteeni. ;)

    Puutarhakirjan kansi on viahko. Tee ja Pee ovat porautuneet puutarhuroinnin ytimeen. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, kyllä ne pienet onnen hetket on tehty juuri noista asioista :) Juuri meni kaksi onnipalaa alas kivan leppoisasti, ei tehnyt tiukkaa.

      Tee ja Pee ovat kyllä olleet tiukkoina meitä pikkupihan laittajia kohtaan, mutta ei se haittaa, pientä napakkuutta valistajilta voi vaatiakin...

      Poista