28. lokakuuta 2012

Uusi koti Into-Lianalle

Hieman alle kahden kuukauden ikäinen Into-Liana näytti tarvitsevan uuden, isomman kodin. Se on kasvanut pienehkössä saviruukussaan, hiekkamullassa, noin kuukauden päivät. Arvelin, että huimalla vauhdilla suunnilleen 170 sentin pituiseksi ja monihaaraiseksi kasvanut liaani olisi jo täyttänyt ruukkunsa tiheällä juuristolla.

Ostin uuden, isomman savimajan.


Liotin sitä vesiämpärissä yön yli, niin savi ei ime mullasta kaikkea kosteutta. 

Tähän kohtaan pieni tarina puolisomiehen kannanotoista. Hän on hyvin pitkähermoinen harrastukseni suhteen: kanniskelee tonniruukkuja, kaivaa savea, kääntää kiviä, maksaa ostoksia, roudaa multasäkkejä, asentaa kasvivaloja ja -huoneita. Joku kärsivällisyyskiintiö alkaa kuitenkin selvästi olla tältä vuodelta täyttymässä, kun parin päivän sisään olen saanut kaksi viistoa kommenttia.

Toinen tapahtui perjantaina, kun kerroin, että kellariin pitäisi saada kaikkien huuto.net- ja kirppiskasojen sekaan raivattua tilaa muutamalle talvehtivalle daalia- ja mökinihmekukkaruukulle. Mies katsoi kulmat kohollaan ja kysyi, että monelleko. Ilmeestä päättelin, että taustalla oli ajatus, että "voi jööses, eikö tää koskaan lopu". En uskaltanut sanoa, että ruukkuja on 10 ja että ne on isoja, sanoin vain, että "joku viis ja ne menee päällekkäin."

Eilen Into-Lianan saviruukku likosi kylppärissä suihkutilan lattialla. Menimme saunaan, ja ensimmäiseksi mies totesi, että "nytkö nää ruukut tulee jo sun kanssa löylyyn?" Ehätin kieltämään moisen, vaikka hetki pitikin miettiä, että eihän tällainen ajatus vahingossakaan ole mielessä käynyt. Mutta en löytänyt yhteyttä saviruukkujen ja saunomisen välillä, joten bastun voi tällä tontilla julistaa puutarhaharrastusvapaaksi vyöhykkeeksi. (Kunnes löylyhuone osoittautuu esimerkiksi erityisen hyväksi siemenkylvöjen alkusijoituspaikaksi.)

Takaisin Into-Lianaan. 

Miespuolisko kopsautti taitavalla tekniikalla alkuperäisen ruukun halkeamille, jotta saisimme juuripaakun mahdollisimman ehjänä ulos. Kasvia ei oikein voinut käännellä, kun se on tiukasti kiinni kiipeilytelineessään.


No arvatkaapas, oliko ruukku täynnä juuria? Itselleni oli yllätys, että ei ollut. Juuria oli varsin maltillisesti ja ne olivat aika ohkaista mallia.


Paakun siirto ei onnistunut ihan täydellisesti, vaan pohjasta putosi iso köntsä juuripaakkua irti. Juuret eivät tosiaan ole kovin vahvaa tekoa, vaan pikemminkin hentoista, kun vertaa kasvin maanpäällisiin osiin ja kasvuvauhtiin.

Saas nähdä, ottiko Into nokkiinsa ja mitä nokkiinottaminen käytännössä tarkoittaa. Toivottavasti mitään fataalia ei tapahtunut :/

Nyt täytyy kutoa Intolle uusi ruukustin, entinen kävi pieneksi. Hankin numeron 12 kutimet, eiköhän liaanipipo synny melko vauhdilla!

Hankin muutaman pikkuhyasintin virittämään joulumuudin heräämistä.


Joulufiilikset eivät ole vielä lainkaan vironneet, vaikka joulusta kovasti tykkään ja jouluvaihteen annan tulla, kun se on kulloinkin tullakseen. Ehkä marraskuun puolella tapahtuu viriäminen, ken ties.

Mutta tiedättekö, minkä oivalluksen tein perjantaiaamuna, kun matkasin töihin talven ekassa lumipyryssä? Ajattelin ensin vaipua syvään synkkyyteen, että ei persetti, tästä tämä puoli vuotta kestävä kamaluus taas alkaa. Mutta sitten sain jostain voimia ottaa käyttöön hiukan positiivisemman ajattelutavan (koska synkästi ajatteleminen vie helposti synkän ajattelun kierteeseen) ja tajusin, että 

SEURAAVAKSI TULEE KEVÄT!

Näin on, ihmiset. Kun talven tuloa ei enää tarvitse odottaa, vaan se on jo täällä, niin seuraava odotuksen kohde on kevät. Ihana ihana ihana kevät, jolloin maa ja ihminen ja eläimet ja luonto ja kaikki heräävät taas eloon. Siemeniä! Multaa! Ruukkuja! Savea! Liejua! Krookuksia! Lumikelloja! Sinivuokkoja! Valoa! Ahavaa! Aah!

14 kommenttia:

  1. Kevät, kevät, keeevääät, kevääät! Saat sen kuulostamaan ihan siltä kuin olisi jo kulman takana väijymässä.
    Hauska tuo Into-Lianasi kertomus, on noilla miehillä kestämistä meissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän se on, kulman takana, tosin kulmalle on vielä hiukan kävelymatkaa... mutta oikeasti, on helpompi odotella yhden kuin kahden pahan poismenoa. Syksy + talvi, puh.

      Tässä iässä sitä osaa arvostaa puolisoa, joka kestää, ymmärtää ja tukee. Muut kivat ominaisuudet ovat kiva lisä :)

      Poista
  2. Into-Lianan voimat on kohdistuneet ylöspäin alapään kustannuksella, miten sitä nyt jaksaisikaan kaamoksessa kasvaa molemmista päistä.

    Samoin aatoksin hiihdellään täälläkin toivoen jotta tuo joulun valmistelu ja odottelu helpottaisi tätä talven kestämistä, hyasintit taitavat olla siihen mahdottoman hyvä lääke. Toivottavasti ei nyt silti kerettäisi kyllästyä ainakaan ennen joulukuuta ;)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Into-Liana on keskittynyt oleelliseen. Kun ruukku on tukeva ja kasvupaikka myrskytön, niin mitäs sitä mahtijuurilla tekee ;)

      Kyllä joulun valmistelu helpottaa alkutalven tuskaa, olisi kyllä ankeimmasta ankeinta, jos ei sitä tässä välissä olisi! Kun tekee pikkuhiljaa vähän kaikenlaista pientä, niin ei ehdi kyllästyä, luulen. Tosin mulla on sitten tapaninpäivän iltana koko joulu ohi, uuteenvuoteen en jaksa sitä enää venyttää – puhumattakaan Nuutin päivään, huh huh. Menisi jo ihan väkisin venyttämiseksi.

      Poista
  3. No juu, ethän sä nyt toki AIKAISESSA ole, ku kaksi kuukautta ennen joulua ja kuusi kuukautta ennen kevättä, hikut. Joo, ei ei. Sä vaan oot tommonen luannonlapsi kuten Into. :) Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehei, pois se ennenaikaisuus minusta :) Mutta näin mä oikeasti jaksan paremmin enkä vaivu ankaraan hatutukseen. Siihen en halua vajota, syksy on muutenkin rankkaa aikaa. Mutta on tuo teknisesti ottaen totta, että jos on talvi, niin sen jälkeen seuraavaksi tulee kevät. Ja jos maassa on lunta, niin talvihan se on. Näin olen perustellut itselleni luvan alkaa odottaa kevättä.

      Odottavan aika saattaa olla pitkä, mutta ainakaan ei enää tarvitse kauhun sekaisin tuntein odottaa talvea, hah.

      Poista
  4. Mulla kävi jo tänään mielsessä siemenkylvöt, joten kyllä se kevät on tulossa :D

    VastaaPoista
  5. Se kevät tulee ennen kuin huomaakaan! Mä ostin viime viikolla keijunmekon ja kelloköynnöksen siemeniä jo valmiiksi. Nyt ne ja muutama muu ihana pikku pussukka kiltisti odottelevat ensi vuoden ensimmäisiä kuukausia, kylvöksiä ja esikasvattelua :) En vain oikein tiedä, jaksanko itse odotella kiltisti.

    Kovin tutulta muuten kuulostivat nuo miehiset kulmien kohottelut ja kommentit, täälläkin niitä tulee aina välillä (tosi usein)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mielensä malttaminen alkaa olla tosi vaikeaa siellä tammi-helmikuun vaihteessa, kun valon määrä alkaa selvästi taas lisääntyä. Mutta hauskaa, että siemeniä voi olla jo lokakuussa valmiina seuraavaa kasvukautta varten, se antaa toivoa ja voimaa.

      Tuli mieleen ajat 15-20 vuoden takaa, kun laitoin kanervaistutuksiin valoketjuja juuri näin lokakuun lopulla. Naapuruston väki naureskeli, että noinko aikaisin laitat jouluvaloja, mutta itse en ole koskaan ajatellut niitä jouluvaloina, vaan talvivaloina. Tai vaan pimeän ajan valoina – sitä ei voi oikein olla liikaa tässä vuoden viimeisinä kuukausina. Mutta siis, onneksi valoja voi viritellä ja siemeniä ostella lokakuussa, ei ole kukaan keksinyt kieltää moista ;)

      Poista
  6. Ah, kevät!
    Vaikka minä tykkään kyllä aika lailla tästä lumestakin, ainakin pieninä määrinä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pienet määrät lunta on mustakin ihan ookoo – talvi on kuitenkin yksi vuodenaika Suomessa :) Mutta ne metriset nietokset... yhyy.

      Poista
  7. Aah ... positiivinen ajattelu kunniaan. Niin sitä pitää muutoin ei tästä elämästä tuu yhtikäs mitään.
    Terkkuja vaan Intolle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Annu. Jos ikäviin asioihin oikein uppoutuu ja antaa sen kaiken ikävyyden vyöryä yli, niin on sieltä kamalan vaikea kivuta pinnalle. Asiat pitää ottaa asioina, varsinkin ne hattumaiset. Iloisia asioita voi sitten oikein olan takaa fiilistellä ;)

      Intolta terkut takaisin, venähti kannustuksesta taas muutaman sentin, heh.

      Poista