Järjellä mitään tekemistä

Jos olisi tolkun taito, niin rajoittaisi muutamaan. Mutta kun ei ole, niin kärsii sitten ikkunalaudoillaan ja ruokapöydillään ja saviruukuissaan ja kaikkialla pienissä tiloissaan.

Tilasin mielestäni vain pari kiinnostavaa chililajiketta, mutta 18 pussia niitä tuli.

Taisi laittaa Fataliiseeds-mies pari ylimääräistä pussia mukaan, en tunnusta koko kaartia. Mutta kiinnostavia lajikkeita ovat kaikki, erilaisia kasvutapoja, muotoja, värejä ja tulisuuksia. Herkempi maistaja tuntisi myös erilaisia makuja, ainakin miedommissa lajikkeissa. 

Lähden tänä kautena enemmän tuonne keskitulisten suuntaan, viime vuoden wahvat eivät kulu yhden ihmisiän aikana, vaan niitä sitten saavat jälkipolvet kuivattuna ja jauheina perinnöksi jaella. Noin kuudessa polvessa.

Tässä listaus ylläolevista, niin on sitten jossain tolkun paikassa olemassa:

C. annuum Black Scorpion Tongue (heat level 4)

C. baccatum Blondie (6-7)

C. chinense CGN 21500 (8)

C. chinense Cheiro Roxa (5)

C. annuum Devil's Brew (8)

C. baccatum Dr. Green (7)

C. annuum Explosive Ember (6)

C. chinense Fatalii (10)

C. annuum Indian Chili Bullet (7)

C. chinense Fidalgo Roxa (8)

C. annuum Kori Sitakame (4)

C. pubescens Locato (7-8)

C. annuum Marbles (0)

C. chinense Ojos de Pescado (8)

C. baccatum Pequante (4-5)

C. annuum Prikkinu (8-9)

C. baccatum Quintisho (7)

C. baccatum Trepadeira Werber (4)

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus alkaa kylvöpuuhiin, ihana ajatushan se on. Nyt vaan pitäisi löytää kylvöpurkkeja, maa-ainesta ja tarjottimia sekä viritellä hyllyjä kellarikasvariin. Voisiko joku hoitaa ne, niin voisin keskittyä työntämään siemenen mullan alle? Siihen oleelliseen kohtaan.

Punaista raikastamassa

Hellurei ja vihreää uutta vuotta! Niin se on päivä jo yli kahden viikon ajan pidentynyt, ja tänään aurinkokin ystävällisesti helottaa täydeltä terältä, pitkästä aikaa. Pakkasta on toki 14 astetta täällä Tontin nurkilla, mutta niin se vaan tässä kohtaa on. Mutta mehän kestetään se.

Joulukukkien kohdalla olin tänä vuonna varsin maltillisella tuulella. En ostanut kuin muutaman hyasintin, jotenkin ei vaan innostanut. Sain lahjaksi pari punaista ruukullista, ja se oli tietysti mukavaa. Paitsi että punainen on mulle aika tiukasti joulun väri ja nyt tammikuun puolella se hiukan vetää menneeseen. Sinne jouluun. Mutta eihän ne kasvit tietty niin nopeasti nuukahda eikä niitä todellakaan tohdi pois heittää, joten pitää yrittää korostaa sitä punaista silleesti epäjoulumaisesti.

Aika hyvin se onnistuu ymppäämällä kasvien ympärille mahdollisimman paljon vaaleaa, vaikka ihan valkoista. Vaihdoin tulilatvan punaisen rondellan valkoiseen suojaruukkuun ja lämppäsin kukat vierekkäin valkoiseen maisemaan. En ihan ulos asti kuitenkaan.

Nättihän tuo kerrannaiskukkainen tulilatva on, runsaat pikkukukat hänellä.

Joulutähdessä olen valkoisen ystävä, mutta punainen on kieltämättä sähäkkä, oikea katsemagneetti. Tässä sen tyvellä kasvaa mähkä (sammalmähkä?), joka on aika söpö, keväinen jopa.

Ja hei, kivat kierrekahvat ruukussa!

Siinä ne nyt punastelevat yhdessä, kunnes luonnonvalon puute nuupahduttaa, ellen sitten saa viime hetken säälikohtausta ja siirrä niitä ikkunalle toipumaan. Todennäköisesti näin käy ainakin tulilatvan ja mähkän kohdalla, niistähän voisi vielä saada mukavaa vihreää täytettä kesäistutuksiin.

Tänään on loppiainen ja joulukuusesta pitäisi kai hankkiutua eroon. Mutta minä en kuusta nakkaa, se on kiva valoisa välkehtivä talvipuu, tuoksuukin vielä. Koristeissa ei ole punaista, joten ei tuo minun silmiini niiiin jouluiselta näytä ;)

Äsken kuusta valaisi myös aurinko, se oli selvä merkki, että hän jatkaa kisassa.

Nyt vaan kuusenloisteessa siemenluetteloita pläräämään, onpa ihan superkivaa! Ruukkuja onkin vapautunut monille uusille kesäkukille, koska tietoisesti "unohdin" viime kauden daaliapaakut ruukkuihinsa ulkosalle nyykähtämään. On mukavampi katsella siemeniä, kun oikeasti on jotain tilaa, johon kasvit sitten istuttaa.

Huomaan, että musta on tullut melko julma ja kylmä kasviharrastaja verrattuna aikaisempaan, jolloin olen säästellyt kaikki mahdolliset rihmavarret ja kuihtuneet tikut, että jos niistä sittenkin lähtisi jotain pykimään. Nyt on päällä asenne, että jostain on luovuttava, jos meinaa jotain uutta saada. Sillä mennään, reippaan viileesti vaan. 

Kohta lähtee!

Sitähän se on, ihmiset, vuoden loppua. Ylihuomenna jouluaatto ja sitä rataa.

Tein tunnelmaan seinäkuusen männystä, hakkuuaukeilta kerätyistä kepeistä.

Oikea kuusikin on jo valaistu ja koristeltu, joten laitetaan seinäkuuseenkin vähän lisämaustetta ja toivotetaan kaikille teille ihanille Tontti 559:llä käyville puutarhaihmisille

Kaunista joulua ja hykerryttävän mukavia ajatuksia pian saapuvasta keväästä! Kohtahan se on taas edessä, ei mahda mitään ;)

 

Iso kiitos, että olette olleet ihan parhaana seurana tämän vuoden. Vain multanäppi voi täysin ymmärtää toista samanmoista :)

Timjamitähti

Jostain osui silmään timjamilla kuorrutettu rautalankatähti, tai onneksi vain kuva siitä, joten semmoista piti yrittää väkertää. Kuvassa oli väännetty rautalankahengaria (tai henkaria, miten kukakin haluaa sanoa), mutta mulla ei ripustinta ollut, joten väänsin suorasta.

Yrttikärryssä oli vihreänä vielä puska timjamia, sen leikkelin matalaksi. Katsomoon tuli koivua.

Kiepitin timjaminpätkiä pari kierrosta, ilman sen kummempia sidontoja. Taipuisa varsi, ja yllättävän hyvin pysyi mutkalla – ja on pysynyt nyt pari päivää kuivuttuaankin.

Ripustin viissakaran maustekaapin oveen, luonnollisesti.

Parasta tekemisessä oli nopeus, helppous ja se, että sormiin jäi aivan pökerryttävän ihana tuoksu. Harvoin sitä kuulkaa tekee mieli kulkea sormet sieraimissa, mutta nyt oli lähellä.

Kohta päästään kylvämään timjamin siemeniä, voi elämä!

Havuja p... pulloon

Huonekuusi näyttää olevan tämän joulukauden suosikkikasvi, ainakin jos sisustus- ja naistenlehtien silmäilyannista voi mitään päätellä. Ihana kasvi se onkin! Nyppäisin mökin pihasta pari männyntainta mukaan ja laitoin purkkiin, siitäkin sai kivaa jouluista vihreää.

Keittiötölkin sisällä on lasipurkki, jossa on vettä. Näreiden mukana tuli sen verran juurta, että pysyvät virkeinä veden avulla. Purkin käärin ruudulliseen säkkikankaaseen, niin ei tarvinnut alkaa poistaa etikettiä. Laiska keinot keksii, sano. 

Raaskin koemielessä nyppäistä mukaan myös yhden katajayksikön. Laitoin sen pulloon, jonka läpi juuria voi ihailla ohikulkiessaan.

Ja mikä tuoksu oksasta henkii, kun nenänsä viereen työntää. Metsä! 

Pikkupulloissa on pienen joulutähden leikko-oksia. Niitä saa ruukkukasvista leikkaamalla, täytyy vain heti kastaa leikattu pää kuumaan veteen, niin maitiasnesteen vuoto lakkaa. 

Kaikenlaisia pikkupulloja ja minimaljakoita kannattaa katsella kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista, jos tykkää ripotella vihreää ja värikästä ympäri kotia. Esimerkiksi neilikkakimpusta saa usean kestävän asetelman tällä tavoin.

Ja ne tunnelmavalot, niillähän saadaan kepitkin kukkimaan. Mukaan vaan taskulamppu, niin on hiihtäjän helppo metsään lähteä.

Mukavaa viikkoa ja jännittävää kättelynkatseluiltaa sitten 6. päivä. Heh.

Valokranssi, omin käsin

Juuh, pimeää on, mutta onneksi valo on lempeä ja tehokas ase sitä vastaan – ja led-valo vielä kohtuuhintainenkin. Entisaikojen valitusvirret siitä, kuinka ihmiset tohtivat laittaa _joulu_valoja pihoilleen jo marraskuussa, on onneksi huimasti vähentynyt. Jos valoketjussa ei roiku kymmentä punaista joulupukkia, niin eivät ne jouluvalot ole. Ja vaikka roikkuisikin, niin mitä sitten. Valoa se kuitenkin on, ja ehkä vilpitön yritys piristää mustassa mantustavaa kulkijaa.

Itse kuulun niihin, jotka sytyttävät kurpitsankeltaisen valoketjun omppupuuhunsa lokakuussa, kun lehdet ovat tippuneet. Samoihin aikoihin kynttilälyhtyjen kanssa etuovelle nostetaan itsekoristeltu valo-oksa. Ja siitä sitten "pikkuhiljaa" kodin sisäpuolellekin erinäisiä valokoristeita kehittäytyy.

Ostelen joulun jälkeisistä alennusmyynneistä koristevaloja, taitaa joku suurempi fiksaatio olla niitä kohtaan. Tänä syksynä tuunasin parista ketjusta pyöreät kranssit seinälle, se tapahtui kanaverkon ja spraymaalin avulla.

Ketjussa oli valmiina tuollaisia koristehelmiä, kanaverkon avulla sain ketjun ympyrän muotoon. Kanaverkkoa löytyi kätevä rulla Bauhausista, jos en väärin muista, niin 10 metrin kieppi maksoi alle 10 euroa. (Yksityiskohdat, kuka niitä muistaa.)

Leikkasin sivuleikkureilla leveydestä puolet (n. 25-30 cm), pituudeksi mittasin hiukan pidemmän, kuin valoketjun pituus. Spray-maalasin verkon liilalla maalilla, paljoa ei tätä Bilteman ihmettä tarvittu, kun jo harmaa väistyi. Sitten rullasin verkon rullaksi ja kiepitin ympyräksi, päät työnsin sisäkkäin, joten mitään erityistä liitäntää ei tarvittu.

Yritin muovailla verkkorullasta pullean pyöreää, mutta se olisi vaatinut tarkempaa keskittymistä ja joidenkin verkonkohtien naksimista muotoilun onnistumiseksi, joten annoin mennä tällaisella rouheammalla otteella. Valmista tuli kaikkineen noin puolessa tunnissa, maalin kuivuminen vei jotakuinkin yhtä kauan lokakuisessa sopivassa tuulessa.

Monen valkoisen valokauden jälkeen värit viehättävät taas. Taidan olla "mökkinaapuri helvetistä", kun tällaiset tolppaan pyöritin. Hehee. (Eivät kuitenkaan syki, puolustuksen puheenvuoro.)

Myös vaaleanpunainen miellyttää, ajatuksissa on huntsauttaa nämä joulukuuseen perusvalkoisten rinnalle. Saa nähdä, miltä livenä näyttää, kokeilla ainakin täytyy – en siis ole ihan se konservatiivisin perinteiden noudattaja, vaihtelu virkistää mielestäni joulujakin.

Varhain valmistautui muuten myös Helsingin Stockmann, jonka seinustalla oli tämännäköistä marraskuun 2. päivä. Kiva yllätys siinä mustanpuhuvassa tihkusateessa!

Vähemmän voi olla enemmän myös valokoristelussa. Kyllä mun silmää miellyttää myös tämä kori, jossa on käpyjen lisäksi vänkiä eksoottisia siemeniä ja kotimaisia keppejä ja kuivahedelmiä. Valot voivat palaa yötä päivää, eivät loista majakkana öisessä olkkarissa.

Viimeinen marraskuun viikko alkaa. Antoisia valoisia joulunäkertelyhetkiä, ihmiset!

Juurellinen leikkokukka: Finaali

On aika katsoa, mitä tapahtui juurelliselle leikkokukalle. Kyseessä oli siis tsinnia, joka kasvatti loppukesällä maljakossa hervottomat juuret ja jonka tuikkasin niine hyvineen kevyisiin multiin, jotta voisimme ihmetellä, mitä se aikoo niissä olosuhteissa tehdä. 

Melkein pari kuukautta sitä kukkaa on nyt katseltu. Voisimme todeta, että juuriston elämästä emme päältä päin näe paljoakaan, mutta maanpäällisestä kasvustosta voimme suurella varmuudella todeta, että tukevasti kuollut on.

Mitään uutta kasvua ei kasvin tyveltä näy, joten voimme varmaan yhteisesti todeta, että hento juuristo ei jaksanut luoda uutta elämää ja että tsinnian taru on tältä osin päätöksessään. Ellemme ole sitä mieltä, että onhan tuossakin säilyttämisen arvoista kauneutta ja jätä tsinniaa pökkelöimään olkkarin ikkunalle kevääseen asti.

Tai aseta sitä tuohon kirkasvalolampun äärelle marraskuisia aamuja ilahduttamaan. 

Kukkiva keiki

Tällä orkidealla on vireillä hauskoja kuvioita. Näyttävin kuvio on kukinta, jonka se aloitti noin kuukausi sitten. Siihen päälle se on yhteen kukkavarteen kasvattanut myös poikasen eli keikin.

(Bloggerilla on nyt semmoiset kuviot, että se ei anna asettaa kuvia keskelle ruutua. Juueisitten.)

Keikillä on jo reippaat omat ilmajuuret, eli sen voisi terävällä veitsellä irrottaa emostaan ja asetella nätisti omaan yksiöönsä. Ajattelin odottaa tuon kukinnan loppumista, jos kuitenkin sählään ja katkaisen kukkavarren. Toisaalta sen saisi tietysti talteen maljakkoon, (perhos)orkidea kestää leikkona varsin mukavasti.

Kurkkasin keikin takapuolelle, ja huomasin, että hän ei kasvata pelkästään ilmajuuria, vaan tyvestä pukkaa myös omaa kukkavartta. What?

Wikipedian mukaan tämä on tyypillistä toimintaa phalaenopsikselle, vaikka Geranium törmääkin siihen ensi kertaa. Nyt pitäisi vaan rohkaistua nypsäisemään keiki omilleen, mutta uskaltaako sitä nyt sitten, kun kukkavanakin on tulossa. Näitä miettiessä aika kuluu ja "ongelma" ratkennee.

Tähän väliin muuten semmoinen tieto, että valoisa aika lyhenee enää hassun kuuden viikon ajan. Aatelkaas! Kohta se on kevät taas!

Mutta kun kevät ja etenkin kesä koittaa, niin olen tarkempi näiden perhosorkideojen ulkoilutuksesta. Viime kesäkuuhan oli melkoisen vetinen, ja kun kasvit viettivät sen taivasalla, niin pienimmät ja herkimmät kokivat turhan kovia. Sain viime talvena lahjaksi orkidean, jossa oli kolme keikiä. Istutin ne omilleen, ja kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes tuli se sateinen ulkoilukausi ja unohdin kasvit omilleen. Ne pienet mädäntyivät ihan suvereenisti. Snif. Byääh.

Perhosorkidea ei siedä sitä, että vesi kerääntyy sen lehtiruusukkeen tyveen, sitä pitää normikastelussakin välttää. Mutta aika rohkeasti olen ulkoiluttanut näitä muutaman vuoden ikäisiä perhosia kesäajan, paras tulos tulee puolivarjossa tai varjossa ja ehdottomasti sateelta suojassa. Mieluummin kuivanlaista kuin turhan märkää, se tuntuu olevan perhosorkidean elämän tae näillä meidän leveyksillä.

Marraskuun pelakuut

Kun marraskuisena maanantaina on tummanharmaata ja sataa, niin siinähän vaan toteutuu se, mitä odotetaan. Mutta jos ajattelee, että juhannuslauantaina on valoisaa ja lämmintä, niin ei se ihan niin varmana näyttäydy. Vääryys.

Kellarista löytyi piristyksen aihetta, nimittäin talvehtimaan raahatut pelargonit kukkivat melkoisen täyttä häkää loisteputkien alla.

Tuossa on käynyt semmoinen unohdus, että kun putkia on yhteensä 4, niin niistä piti sammuttaa kaksi, koska talvikasvien hengissäpitoon ei tarvita niin paljoa lukseja. Neljä putkea täytyy startata talvella, kun chilien ja orvokkien siemenet alkavat itää (kohta, kohta!). Mutta tästä syystä siellä nyt siis vallitsee iloiset kinkerit.

Leikkelin kukkavarsia päivänvaloon (valoon?) ihailtavaksi, laitoin kulhoon teipillä harvan ristikon, niin pysyvät paremmin ryhdissään.

Teipit täytyy saada suht' pienellä tarttumapinnalla kulhon reunaan kiinni, muuten teipit näkyvät sivustakatsojalle. Kulhon (tai minkä tahansa laakean astian) voi nostaa toki vaikka koriin, niin silloin teippien pituudella ei ole väliä.

Tällaiseen ristikkosysteemiinhän voi koota monenlaisia kukkia ja kasveja, eri kokoisiin ja eri korkuisiin asetelmiin. Voisi toimia tammikuun tulppaaneillekin kivasti.

Chilikranssi | Hyvästi Into-Liana

Chiliä on nyt syöty, pakastettu, jauhettu ja savustettu siihen malliin, että täytyi ottaa pyssy esiin. Nimittäin kuumaliimapyssy. Ja stryroksinen ympyrä ja kuivattuja chilejä. Sitten vaan pyssy kauniiseen käteen ja puikuloita latomaan. Siinä se syntyi lauantai-iltana, telkkaria kuunnellessa. Tulinen puhdetyö.

Mainittakoon vielä, että rusetti on kankaanpala, joka on harsittu nauhaksi samoin pikkukätösin. Manuaalisesti. Mekaanisesti. Huhuh, hirmuinen ponnistus.

Käsitöistä saan aasinsillan liaani Into-Lianaan ja hänen ruukustimeensa. Tiedättekö, mulla on nyt teille ikävänpuoleisia uutisia. 

Intoa ei enää ole.

Minä tapoin hänet.

Minä tapoin hänet uuden ruokapöydän takia.

En ampunut häntä pyssyllä, vaan leikkasin sydämettömästi oksasaksilla pienempiin pätkiin ja lopuksi heitin juuripaakun pois. Tyhjensin kotinsa ja heitin ruukustimenkin menemään. Pidin mielen jääkylmänä, mutta taustalla tunsin surua. 

Puolustelen tekojani sillä, että lompakossani on edelleen siemeniä, joista uusi liaani voi kasvaa. Intoa ei tietysti voi mikään toinen köynnös korvata. Mutta jostain täytyy luopua uutta saadakseen. Ja ensi kerralla tiedän liaanin huiman kasvuvauhdin ja osaan varautua sen tarvitsemaan kasvutilaan. 

Ensi keväänä on uuden alku. Uusien chilien ja uuden trooppisen köynnöksen. Niin se menee.