Kompostidaaliat

Täytyy vaan jatkossa harrastaa puutarhailua todella löysin rantein. Nakella kasveja lehtikompostiin ja unohtaa ilman hoitoa sinne, hakea sitten vaan loppukesästä sieltä kukkia maljakkoon. Näin voi huoletta toimia ainakin daalian kohdalla, joita risukasassa kasvoi kaksi. Eivät näyttäneet kasvun merkkejä talvehtimisen jälkeen ruukuissa, joten heitin juurakot mäkeen. Tai no, kumpareeseen.

Siellä ne kestivät märän, kylmän, kuivan ja helteen. Ja alkoivat kukkia.

Olen saanut useamman leikkokukan sisälle –  ja näistä tosiaan raaskii leikata, kun ovat roskiskamaa. Kyseessä on joku piispakokoelmasta, en tosin (itselleni epäyllätyksenä) muista, että mikä.

Myös toinen kompostidaalia on piispain joukkiota, vähään tyytyväistä piispain joukkiota.

Kompostialueella (pönäkkä nimi parin neliön puuhapaikalle) on nököttänyt ruukku, jossa on kasvanut tänä keväänä ja alkukesänä orvokkeja. Olen riipinyt taimet kompostiin, mutta niin vaan siellä on alkanut pari siementä itämään ja uutta tainta pukkaamaan. Ja nyt tulivat kukat.

Lehdistö on härmäinen, kun ei ole ihan se paras paikka kasvaa, melko varjossa ovat siinä maan tasalla olleet. Mutta kasvun voima on valtava, se on pakko taas uskoa.

Kasvun tahto on ollut kova myös erinäisillä chileillä, joita (vähän turhan monta) laitoin tammikuussa kasvamaan. Tässä viimeistä satoa punaisista Caramel Bhut Jolokioista, keltaisesta Fataliista ja vihreästä Barbere Coffee Brownista (jota voi myös vihreänä natustella).

Tässä pitkä Fire (joka kypsyy tuollaiseksi kauniin punaiseksi) ja mieto Ancho Poblano, Meksikossa merkittävä herkkupaprika.

Ja tässä punaista Pimenta Diomaria, keltaista 7pot Brain Strainia, oranssia Aji Finlandiaa ja keskellä hyrrän näköinen Chocolate Scotch Bonnet (joka ei kevään säpinöissä poikki katkaistulla varrella ehtinyt suklaan väriä pintaansa saada).

Olen syönyt chiliä muun muassa wokkiruoissa, olen pakastanut puikuloita, kuivattanut kokonaisina ja puolikkaina, olen antanut tuttaville – ja savustanut.

Leppälastujen lempeässä sauhussa ja siitä kuivurin saharaisessa tuulessa kutistuneet chilit pistin koneella lastuiksi ja purkitin karkeista tyhjenneeseen lääkeyhtiön purkkiin. Muistan sitten annostella erittäin varovasti tätä aromikasta tulta.

Chileistä voi myös tehdä asetelmia, kun ei enää muuta keksi.

Niin se on, armaat ihmiset, että tämä kasvukausi alkaa ihan väkisinkin olla lopuillaan. Piha on siivottu niissä mietteissä, että hirmu nopeasti kaiken pitkään kasvatetun saakin riivittyä alas. Onneksi se on näin päin, sitä alkukevään ihanaa puuhailua ei voita mikään.

Syksyssä on siis parasta se, että ihan kohta on taas uusi alku.

Laitetaan sitten ne daaliatkin ihan kunniakkaille kasvupaikoille, annetaan suojaa ja ravinteita. Tai ainakin pyritään siihen jotakuinkin tosissaan.

Metsämuisto

Kävin metsämaisemissa, asettelin maisemasta muiston.

Kuivaa ja aurinkoista ja ihanaa oli. Metsä taitaakin olla parhaimmillaan juuri näin syksyisin, luulen.

Kotipihalla odottaa ruukkujen tyhjennykset ja talvisäilytettävien kasvien kiikuttaminen kellariin. Ei sitä innostavinta tekemistä, ei. Mutta ehkä tämä harrastus ei irrota otteestaan ensi vuonnakaan, joten on vaan tartuttava painavaa astiaa märistä reunoista.

Värikästä viikkoa, ihmiset!

Ps. Kuvan jäkälät pääsivät takaisin maahan, olivat hetken lapiota paossa. 

Juurellinen leikkokukka

Kertokaa, oi asiaan törmänneet, mitä tehdään leikkokukalle, joka on kasvattanut maljakossa juuret? Lähinnä ajattelin sitä, että voikohan tuollaisesta kukasta alkaa kasvaa kunnon kasvi?

Kyseessä on kesäkukaksi kasvatettu tsinnia (Zinnia), josta yksi kukkavarsi on viettänyt pullossa jo muutaman viikon. Juurethan ovat vallan komeat, vai mitä olette mieltä?

Toisesta päästään hän on vielä ihan virkeä, vaikka pulloelämää on tosiaan jo pitkään takana.

Nyt tietysti syksyä vasten on vähän huono lähteä kasvattamaan mitään, mutta pitäisikö kokeilla, mitä hänelle tapahtuisi? Mitkä ovat skenaariot?

Ps. Täältä näet, kuinka kävi.

Välitilassa odottelua

Jotain tässä nyt odotellaan. Aurinkoisten säiden palaamista, raakiletomaattien ja vihreiden chilien kypsymistä, sateen roimimien kesäkukkien viimeistä kukoistusta.

Poikien kesäduunin päättymistä.

Sitä odotellessa vietetään Pinterest-hetki. Tai ainakin harjoitellaan sellaista.

Viikonloppuna poutaantuu, siitähän me otamme kaiken ilon irti. Moi, ihmiset!

Pullofetissi, värivedet

Nythän täyttyy jokainen notkelma sadevedellä, mutta * ihanan ihanan ihanan * hellekauden aikana vesi näytti niin raikkaalta ja houkuttelevalta isoissa ja pienissä mitoissa. Mulla on pullofetissi, puteleita löytyy puutarhasta useammasta paikkaa. Erityisen kivaa on värjätä vettä ja ihailla väriveden heijastumia.

Värivesipullo toimii sellaisenaan, kukkanen tuo oman lisänsä. (Kyllä te tiiätte.)

Vettä voi värjätä tietysti vesiväreillä sekä karkkiväreillä (elintarvikeväreillä), mutta myös kuivuneilla tusseilla. Lämpimään veteen kun sen huopapatruunan laittaa, niin johan alkaa väriä liueta. Eikä tarvitse tällaiseen allaolevaan määrään kuin esim. 1/3 siitä patruunasta. Ja eikun lasten lelulaareja ja omia penaaleja tsekkailemaan...

Jos taivas on harmaa, sinisen voi säilöä pulloon omppupuun oksalle.

Koristepulloja löytyy vähän myös sisältä. Nämä isot ovat wanhoja, samoin kun vihreätäytteiset pullot penkillä. Oikealla keltainen tsinnia ja vasemmalla daalia + lipstikkaa.

Näihin eteisen pikkupulloihin voi napsaista oksan sieltä, toisen täältä fiiliksen mukaan. Ainakin silloin, kun jotain kasvaa. Talvella tökitään risuja.

Orvokki ja timjami olivat yllättävän pitkäikäisiä leikkoja, timjami taitaa viihtyä jouluun asti.

Daalioita toin sisään, kun sateet alkoivat. Ollaan me sitten samassa paikkaa. Tuo pieni vaalea pallo on ihan lemppari, nimeltään 'Snowflake'.

Elokuu on ja satoa saadaan, tai ainakin saatiin, kunnes säätyypiksi vaihtui Epävakaa Esteri. Kuivailin chilejä ja pari litraa mansikoita hyytävien päivien varalle. Pääsato tulipuikuloista on kyllä vielä kypsymättä.

Kasvien kasvattaminen ja niiden paapominen vaikkapa 8 kuukautta on tosi kivaa, ja noita hattujakin singeröi siksakilla, mutta etikettiliiman irrottaminen lasipurkeista on kamalaa puuhaa. Jotkut liimat eivät vaan suostu irtautumaan, eivät liottamalla eivät liuottimella eivät raapimalla. Jossain vaiheessa ihminen pääsee voittajana maaliin, mutta helppoa se ei ole. Lopussa seisoo ihan mukava näky. Minä ite.

Mitä tänään syötäisiin?

K-kauppalaisten rajuiksi äityneiden juhlien jälkeen mainoslause vääntyi muotoon "Ketä tänään lyötäisiin?", mutta mehän emme semmoisia pohdi. Me kävelemme ruoka-aikaan puutarhassa kulho tanassa ja etsimme jotain, jota kerätä siihen. Nyt tarjolla on

Hellekausi laittoi alkukesän kylmettämiin taimiin vauhtia ja satoa on saatu maistella jo parin viikon ajan. Tuossa kaikki kirsikkatomaatteja; punainen Tumbling Tom, keltainen Tomato Balconi Yellow, oranssi Sungold, puikulainen raidallinen (O-kirjain) Tumbling Tiger, punainen Red Alert ja isompi punainen Terenzo (U-kirjain).

Makein heistä on ehdottomasti Sungold, joka on myös kasvutavaltaan erilainen kuin muut. Muut ovat enemmän tai vähemmän "amppelitomaatteja" eli "ilman tukea" ruukussa kasvavia, Sungold kasvaa pidempiä versoja ja tarvitsee niille tukea. Kyllä nuo muutkin kasvaessaan melkein aina jotain tukea tarvitsevat, raakileiden tullessa oksat alkavat painaa ja painua ja uhkaavat katketa. Vähän bambukepin pätkiä sinne tänne kasvuston sekaan, sillä se tilanne nopeasti korjaantuu.

Suurin osa tomaateista kasvaa mulla ruukussa ulkona, eteläisellä puolella pihaa, muutama taimi kasvaa kasvihuoneessa. Sinne en kyllä taida enää niitä laittaa, ne kasvavat niin järjettömät pehkot ja lehtituppaat, että peittyy kaikki muu niiden alle. Eivätkä ne raakileetkaan kypsy siellä vihermassan alla, vaan lehtiä on poistettava reippaita määriä. Ulkona kypsyy nopeammin!

Raakileita on satamäärin, taimia on siis pari-kolmekymmentä. Kuka niitä jaksaa laskea. Syödään pallukoita, kun ohi kävellään.

Pieniä tomaatteja en lähde sen kummemmin säilömään, syödään niitä sellaisenaan salaateissa, pastassa, wokeissa. Parilla veitsenviillolla palat ovat sopivan kokoisia bruschettan tai salsan ainesosana. Lisäksi tomskuja voi jakaa muille, hyvin yleensä kelpaavat.

Nyt on kyllä kaikki puutarhassa runsaimmillaan. Yrttikärrystä ei materiaali tunnu vähenevän, vaikka kuinka urakalla syö.

Löysin persiljalle oivan käyttökohteen, nimittäin persiljapeston, ohje täällä HS:n sivuilla. Vinkki: lisää valkosipulia :) Ja lipstikasta olen tehnyt useamman kerran lipstzikiä eli lipstikka-tsatsikia, mukavan makuista sekin:

 

Timjamia ja oreganoa ajattelin kuivata kuivurilla, tai voisihan se onnistua ihan ilmakuivauksenakin. Ainakin, jos ei osu juuri ne sateisimmat päivät kohdalle. Ruohosipulia olen pakastanut ja chilejä kuivannut, lisää satoa on niistäkin kyllä vielä tulossa.

Sade alkaa nyt roimia juuri kukoistuksensa piikkiin päässeitä kasvustoja. Mutta hei, olihan niitä hellepäiviä peräkkäin huikeat 38 kappaletta. Ei-voi-valittaa-sateesta. Ei-vaan-voi.

Kellarissa talvehtineet pelargonit olivat ihan järkkyjä riiskuja keväällä ulos päästyään, ja olivat kamalia vielä kesäkuun lopullakin pitkän kylmän kauden jäljiltä. Mutta nythän he ovat ihan mukavassa tilassa.

Voi olla, että vakaista päätöksistä huolimatta kanniskelen näitä kellariin tänäkin syksynä. Voi olla.

Kukat sisään kuumuudesta

Jopas on ilmoja pidellyt! Ensin mentiin kesäkuu pipo päässä ja sitten heinäkuu liki kelteisillään. Ja helteet sen kuin jatkuvat, ainakin vielä tämän viikon.

Pitikin tuoda kukkia sisään, kun ei voinut mennä päivällä ulos, kuumaan tuuleen kuivumaan. Tein muutamasta daaliasta, yrteistä ja lehdistä pienen kimpun.

Sitä nyt sitten läpivedon yritelmässä katselen. Hain tosin sisälle myös kuumuutta, nimittäin pienen kattauksen kypsiä chilejä.

Nuo keltaiset '7pot Brain Strainit' ja ryppyiset punaiset 'Caramel Bhut Jolokiat' ovat ihan mahottoman tulisia. Viipaloin podit kuivuria varten ja niistä turskahti ilmoille sellaisia minipisaroita, että kurkussa tuntui, ja silmissä myös. Hehee, sellaisesta mie piän.

Pilkoin heidät respektoiden paksuhkot kumihanskat kädessä. Muuten ei tarvitsisi pestä kasvoja pariin päivään omilla käsillä.

Kesä jatkuu, niin kuin elokuussa pitääkin. Siitä tykkää myös toimistokasvi, joka pääsi kanssani vapaalle. Se kasvoi ikkunalla pienessä saviruukussa kompaktisti ylöspäin kurottaen, mutta päästyään suurempaan kesäasumukseen levitti oksansa rennon leveälle. Täytti koko korin tuosta vaan.

Kuului vaan että HUHhhhhhhhhHhh AAHhhhHHhh. Siinä se on nyt etuoven vieressä eikä ole kuulemma lähdössä minnekään. Mikäs siinä. Olkoon hän.

Pioniunikko ja salaattipelargoni

Joskus voi saada kaksi kasvia yhdessä, niin kuin pioniunikon kohdalla tapahtuu. Sain siemeniä ihanalta Intianmintulta blogiarvonnassa syksyllä 2012. Mielessä niiden kylvö oli jo viime keväänä, mutta tänä vuonna ajatus aktivoitui toiminnaksi asti. Mutta kannatti odottaa, katsokaa, mitä röyhelöitä:

Kukan taustakin on ihailemisen arvoinen.

Kukinta alkoi selvästi esimerkiksi tuliunikkoja myöhemmin, toki tällaisia kerroksia täytyykin hitaammin kypsytellä. Tykkään kovasti kukista (Papaver somniferum paeoniflorum 'Candy Floss'), kiitos vielä Intianmintulle Mielenlumoon, että sain mahdollisuuden tutustua tähän kaunottareen. Ensi keväänä kylvän taatusti lisää.

Kaksi kasvia yhdessä on myös salaattipelargonissa. Tosin ne eivät ole yhtä ja samaa kasvia, vaan ystävykset samassa amppelissa. Talvehtineen pelargonin sain keväällä työkaverilta, mullassa salamatkustajana mukana oli salaatinsiemen, joka iti omassa tahdissaan ja on nyt kasvattanut hienot vaaleanvihreät lehdet, jotka napsaisen huomenna aamiaisleiville.

Siilirouva puolestaan on kasvattanut kolme poikasta, jotka vaappuvat pihalla pelottomina ja hirmu suloisina. Ne puuhastelevat omiaan, vaikka seisoisi melko lähellä. 

Luin, että siilinpoikasia voi ruokkia heinäkuussa, jos siltä tuntuu. Laitoin heille ohjeiden mukaan hyvin turvotettuja koirannappuloita muussattuna lautaselle ja viereen raikasta vettä. Katsotaan, maittaako murkina. Ainakin muurahaiset maittavat, sen todistimme. Muurahaisesta ei jäänyt kuin lihaisa muisto vaaleanpunaiselle kielelle.

Herkullisen helteisiä päiviä teillekin!

Voi mieletön maailma

Piti kertomani iloisesti siitä, kuinka pelargonit vihdoin alkoivat kukkia. Mutta koska ihmiset ampuvat alas lentokoneita ja tappavat rannalla leikkiviä lapsia, eivät tunnelmat kovin iloiset ole. Mieletön, mieletön maailma. Kuinka uskomattoman upea tämä pallomme on ja kuinka uskomattoman sotahulluja kaistapäitä sitä asuttaa. Ei voi ymmärtää.

Pitäisi ajatella, että toivoa on. Että Homo sapiens oppii ja yltää lajinimensä tasolle. Viisastuu (vihdoin). Usko siihen on kyllä ankarasti koetuksella.

Siksi(kin) on hyvä säännöllisesti katsoa vähän kauemmas. Tarkkailla taivasta. Kuikuilla kuuta.

Täysikuu on komea, mutta eri vaiheissa pinnanmuodot näkyvät paremmin. Tässä viikon takainen kuu, jossa valon ja varjon reuna paljastaa Mare Crisiumin (Vaarojen meri) ja sen yläpuolella olevan kraaterin.

Tätä kesäkuista täysikuuta odotin näyttäytyväksi pilvien takaa toista tuntia. Tiukka tuijotus auttoi. Ja vaikka oli perjantai ja 13. päivä, yhtään mustaa kissaa ei lähettyvillä näkynyt. Yksi harmaa jänis kyllä.

Joskus kuutakin täytyy kunnostaa, kuten toukokuun puolivälissä otettu kuva osoittaa.

Ja päivälläkin tätä ihanaa kivipalloa voi taivaalta tähyillä. Siellä se uskollisna kumottaa, vaikka valo näyttämöns' varastaa.

Päivällä voi tähytä myös Auringon suuntaan, että josko haloja näkyisi. Juhannuksen aikoihin näkyi tällaisia hentoisia.

Siinä näkyy 22° rengasta, horisonttirengasta ja sivuaurinkoa. Tässä heinäkuun 1. päivä otetussa kuvassa näkyy niin ikään 22° rengasta. Aurinko peittyi mukavasti varpailla, kun mökin terassilla makoilin. 

Ja näin kun on saanut etäisyyttä Telluksen hirviöasukkeihin, voi kääntää nenän kohti maata ja pelargoneja. Ne tosiaan ovat alkaneet kukkia. Talvehtimisen jälkeen kasvu oli tosi hidasta, ja kesäkuun kalsat kelit pysäyttivät sen käytännössä kokonaan. Mutta lämpö teki taikatemppunsa ja kukkanuput syntyivät.

Lääkärinkukka (Zaluzianskya capensis) avaa illansuussa pienet, toffeentuoksuiset poronsarvikukkansa. Täällä lisää hänestä.

Lembisiniseni, riippalobelia, on hyvässä vedossa.

Matalakasvuinen lupiini Lupinus elegans 'Dwarf Fairy Pink' on tämännäköinen. Muutama tänä keväänä kylvetty taimi (no joo, taimia ei kylvetä, mutta ymmärrätte ajatuksen) kasvaa nyt ruukussa, vankka toive on saada ne maahan ennen talvea. Josko vaikka monivuotisiksi ryhtyisivät.

Myös tuoksuva Mirabilis longiflora on alkanut kukkia. Pitkät valkoiset torvet avautuvat illalla. Yksi kukka kestää yhden yön, joten iltakävelyitä sen luo (nenä pitkällä) kannattaa tehdä useampia.

 Ja toivoa, että ehtii nauttia ennen ampiaista. Sekin tykkää, ihan pitää suihinsa syödä.

Rauhoittavia ja rakentavia hetkiä puutarhojenne äärelle. Kyllä tämä maailma tästä.