22. syyskuuta 2011

Orkidean odotusta

Vuosi sitten saamani orkidea on viettänyt kevään ja kesän vaihtelevissa oloissa. Talven se vietti viherhuoneessa, keväällä otin sen olohuoneen ikkunalle ja kesällä vein ulos. Se on saanut vaihtelevasti vettä sekä kannusta että taivaalta, ja pari kertaa lannoitettakin.

Nyt näyttää siltä, että orkidea on tekemässä uutta kukkavanaa.


Olisi tosi kivaa, jos varteen kehittyisi kukkiakin, edellinen ja ensimmäinen kukinto oli siis tasan vuosi sitten. Jos tällaisen epämääräisen hoidon jälkeen saa palkinnoksi kukkia, on kasvin oltava todellinen selviytyjä...

Hain Fazerilta kakun perheenjäsenen juhlapäivän kunniaksi. Suklaa-vadelma-kakku maistui mahtavalta, mutta kyllä se näyttikin aika herkulliselta, vai mitä olette mieltä:


Mansikoita, mustikoita, punaherukoita, ruiskukkia... Antoivat silmänruoan lisäksi mukavaa raikkautta täyteläiseen suklaaseen. Tällä energialla "jaksaa" lähteä pienelle lomalle, mukavaa viikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Onpa kerrassaan hurmaavasti koristeltu kakku, ruiskukkineen ja marjoineen !
    Kävin heti tutkimassa omaa orkideaani, ja silläkin näkyi lehtien välistä työntyvän kukkavarsi, jeee !
    Taitaa kukkia joskus talvella.... : )

    VastaaPoista
  2. Ehkä kaunein kakku, minkä olen nähnyt.

    VastaaPoista
  3. Orkideasi kukkavarsi näyttää tanakalta, kyllä siitä hyvät kukat syntyy :)
    Kaunis, kaunis kakku.

    VastaaPoista
  4. Jokohan nyt kerkeän kommentoimaan. Joskus jopa alotin, mutta jäi kesken.
    Kommentoin tuohon ruskaan että nyt on haavat tosi komeina, siis haapapuut :).
    Hienoja kattauskuvia tuossa edellisessä, kukilla saa paljon aikaan.
    Minulla on ollut yksi orkidea, jonka onnistuin tappamaan. En ole kovinkaan innokas sisäkasvien kanssa.
    Mukavaa alkuviikkoa...

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille viesteistä, ihana oli palata blogin äärelle, kun oli monta mukavaa kommenttia odottamassa!

    Kakun koristelussa oli tosiaan käytetty estetiikan oppeja oikein olan takaa, värit tekivät varmaan osan siitä raikkauden tunteesta, jota runsaasta suklaasta huolimatta kakussa oli.

    Orkidea oli kasvattanut kukkavarttaan aurinkoisella ikkunalla lomani aikana, ja itseasiassa työntänyt esiin alkua toisestakin kukkavarresta. Johan nyt! Onnistun varmaan tappamaan koko kasvin jollain ilveellä, kun alan kohta panikoimaan ja "hoitamaan" sitä tosissani...

    Hyvää viikon alkua kaikille, toivotaan että aurinko edelleen paistelisi!

    VastaaPoista