19. syyskuuta 2011

Syyslehti ja sienivastaus

Kävin viikonloppuna ihastelemassa Pohjois-Pohjanmaan alkusyksyä. Mitään ravisuttavaa ruskaa en nähnyt, vaan hienovaraisia merkkejä luonnon värien vaihtumisesta. Pienen kämmenellisen poimin puolukkamaistiaisia, mahtavan happamia olivat ne. Kuntta oli vielä kesäisen väristä, mitä nyt tosiaan nuo punaiset pilkut värittivät sitä kivasti.

Ostin matkalukemisiksi uuden lehden, Fixa Höst nimeltään. Se on Allt om Trägårdin teemalehti syksystä, ensimmäinen numero laatuaan. Ajattelin, että sieltä voisin saada inspiraatiota syksyyn niin, ettei se tuntuisi ihan niin pahalta. Noh, lehti oli ihan ok, mutta ei se mun syksykammoa poistanut. Kivan idean tosin bongasin, tällaisen ikkunalaseista tehdyn pienen kasvihuoneen.

Kuva: Fixa Höst 2011

Tuossa tosiaan on neljä korkeaa kapeaa lasia seininä (ja ovena), ja rakennelman päällä on kiva harjakatto. Pömpeli muistuttaa vähän entisaikaista puhelinkoppia, heh. Se korvaisi hyvin mulla käytössä pahasti kulahtaneen muoviteltan, joka on suunnilleen samaa kokoa kuin tuo pytinki.

Toinen kiva vinkki oli kranssin sidonnasta, ainekset vaan olivat noissa esimerkeissä aika pitkälti hortensiapainotteisia.

 Kuva: Fixa Höst 2011

Tuo oli mulle uutta tietoa, että kranssin voi väkertää ihan ohuen renkulan ympärille, olen jotenkin luullut, että pohjapyörylän pitää olla paksumpaa mallia. No, siksihän näitä lehtiä tehdään, että lukija saisi ahaa-elämyksiä :)

Ja varsinaisen ahaa-elämyksen sain tänään töissä, kun työkaverilta kuulin sanan "mustamörsky". Mieleen tuli heti mysteerisieni, joka kasvaa pihalla kivipolulla. Olin toisen työkaverin avulla kartoittanut sienen lähelle piispanhiippaa, mutta mustamörsky osoittautui aivan oikeaksi nimeksi tälle veitikalle:


Tämä on niin mustamörsky, ettei enempää voi olla mustamörsky! Se (Helvella lacunosa) on kahden tähden ruokasieni, joka pitäisi käsitellä keittämällä, kuten lajitoverinsa korvasienet. Jotenkin kyllä sienestäminen omalla pihalla ei innosta, joten ainoa käsittely, mitä tämä mustamörskyjoukkio sai, oli nakkaus jäteastiaan.

Tuosta Fixa-lehdestä ilmestyy muuten talviversio Fixa Vintern 8. marraskuuta. Pystyisiköhän se antamaan uutta näkökulmaa lumiseen ja kylmään talveen? Ehkä täytyy lukea ja katsoa..

3 kommenttia:

  1. Puhelinkoppi tuli mullekin mieleen ja heti perään, että multahan jäi tommosia kapeita ikkunoita jäljelle Kasvulasta. Arvaat varmaan mitä meinaan tehä (lue teetättää veljelläni)... Loisto idea! Tänks. Ruottalaiset tekee kaikkea pientä ja sievää. Mulle tulee Trädgård-lehti, jo moniaisia vuosia, just uusien ajatusten vuoksi.

    Vai mustamörsky. On siinä sienellä nimi, hih.

    VastaaPoista
  2. Ei ole oikein silimiä hivelevä ruska tänä syksynä ollut täällä p-pohjanmaalla :(. Lehdet on varisseet reilusti jo.
    Viime jouluna ostin ystävälle lahjaksi kirjan, missä oli tuollainen jättilyhty. Lyhdyn nimellä se oli. Ja jäi kyllä itellekin haaveisiin, että sellanen pitäs tehdä vanhoista laseista. Jopa mieskin sanoi, että tuo tehdään- ja se on paljon se! Löytys vaan hyvä paikka sille.
    Mää en osaa sienien nimiä, varmaski osaan sanoa vain punaisen kärpässienen.
    Pitääpä itsekin katsella joskus nuita ulkomaan lehtiä kaupoissa.

    VastaaPoista
  3. Nettimartta, hienoa, että sulta löytyy ikkunoita jo valmiina, niistä tulee varmasti komea pikkutalo.

    Täytyy laittaa ikkunat hakuseen, tuommoinen syntyy varmasti mieheltä parissa tunnissa, kun taas ison kasvihuoneen pusertamiseen täytyy varata viikonlopun verran... eli aika ei ole tässä esteenä.

    Multasormi, ei tosiaan ollut P-P:lla kovin värikästä ruskaa, ainakaan vielä. Muutenhan siellä päin on varsin viehättävää, mä tykkään :)

    Ulkomaisista lehdistä saa tosiaan uudenlaisia ajatuksia, ja joissain lehdissä on panostettu upeisiin isoihin kuviin, kuten esimerkiksi Gardens Illustratedissa:
    http://www.gardensillustrated.com/.

    Hauska nähdä, millaiset Lyhdyt saadaan pihoillemme pystyyn, jos siis saadaan rakentajat tekemään - olishan se komeaa osata itse väkertää, mutta koulussa puutöistä taisin saada kuutosen tai jotain sen suuntaista. Eli se tehköön, joka osaa, minä voin jutella vieressä mukavia, heh.

    VastaaPoista