Orvokkikoulintaa ja jääpuikon sulantaa

Se on sitten helmikuun viimeinen viikonloppu, jihuu! Talvi saa vihdoin viralliset lähtöpassit, kun ensi viikolla siirrytään maaliskuuhun. Ja kyllähän tuo helmikuunkin aurinko jo lämmitti ihanasti tänään. Tosin mulla oli hommia hämärässä kellarissa...

Nimittäin neljä viikkoa sitten hajakylvetyt orvokit piti kiireesti koulia tänään. Ne olisi pitänyt koulia itse asiassa jo viikko sitten, mutta en ehtinyt ennen lomaa. No, tänään oli sitten kohdattava kiireidensä seuraamukset:

Aivan liian tiheässä kasvaneet pikkutaimet :( Niiden juuret olivat kietoutuneet toisiinsa, joten koulinta oli hidasta ja tuskaista. Jouduin heittämään yli puolet roskiin, tästä satsista talteen sain noin parikymmentä tainta. Olisi niitä saanut enemmänkin, mutta mulla on vielä toinen astia koulimatta. Siinä taimet näyttivät kasvavan väljemmin, joten ehdin siirtää ne omiin purkkeihinsa ensi viikolla.

Paprikat ja chilit ovat päässeet ihan mukavan kasvun alkuun kasvilamppujen alla.

Näitä voisi kohta alkaa lannoittamaan, ja sitten jossain vaiheessa siirtää isompiin pyttyihin.

Laitoin myös uusia kylvöksiä tulemaan. Multiin upposivat kahden erilaisen verbenan sekä punahatun ja korianterin siemenet. 

Kylvöastioina käytin noutomuona-astioita, joita on lähikiinalaisesta nurkkiin kertynyt, hm. Tein pohjaan ja kanteen reiät kuumennetulla metallisella grillivartaalla.

Olipa taas ihanaa päästä puljamaan mullan, veden ja siementen kanssa! Tämänhetkinen siemenvarastoni näyttää aika niukalta, kun viime vuonna tein raa'an suursiivouksen ja heitin wanhat pussit pois. Nyt kaipaan niitä muistona kaikista ihanista ja pieleenmenneistäkin tuttavuuksista... täytyy vaan yrittää tarkasti kirjata tähän blogiin kaikki kylvökset, siinähän sitä olisi muistikirjaa.

Ulkona oli kyllä mahtavan kirkasta tänään. Räystäässä roikkuneet jääpuikot sulivat tipotellen, ah, mikä näky kevättä odottavalle :)

Tähän kuvaan onkin taltioitunut yhden pisaran alaslento:

Heippa hälle!

Viime viikolla täällä etelässä oli plussakelejä, ja sen huomaa muun muassa jääkransseista. Tai entisistä jääkransseista, voisi sanoa. Tässä on ainoa, mitä pihlajanmarjakranssista on jäljellä :D

Melko surkea näky, heh. Mutta mustarastaat ovat iloisia, ne hyödyntävät hankeen tippuneet marjat innokkaina.

Helmikuun päättymisen kunniaksi piti oikein leipoa, jos pakasteiden yhdistelyä nyt leipomiseksi voi kutsua. Valmis murotaikina pohjalle, päälle mustikoita ja vadelmia, ja kaiken päälle mustikka-vaniljarahkaa ja yksi kananmuna. 

Siellä se nyt jäähtyy keittiössä. On laitettava iso muki teetä hautumaan, ja sitten ryhdyttävä nauttimaan. Laihduttaa ehtii jonain toisenakin päivänä ;)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Anopinkielet monistuvat taas

Jaoin viime toukokuussa yhden anopinkielen kuuteen osaan, kun kasvi näytti tursuavan pois ruukustaan. Tein jakamisen ihan kylmiltään "tuosta vaan" -tyylillä eli ratkoin juurta sopivimmalta näyttävästä kohdasta.

No, kaikki kasvit ovat edelleen elossa ja näyttävät tuuhentuneen tuohon alkutilanteeseen nähden. Tässä kasvit heti jakamisen jälkeen:

Ja tässä tänään, samassa järjestyksessä:

Ovathan ne kasvaneet, vaikka ovatkin olleet syksyn ja talven vähän kyseenalaisissa kasvupaikoissa: puolet kylpyhuoneen ikkunalla (johon valo ei juuri talvisin yllä) ja puolet viileässä viherkellarissa. En osaa sanoa, onko kasveissa eroa riippuen viime kuukausien kasvupaikasta, aika samalta ne näyttävät.

Kasvit ovat kasvattamassa pituuden ja uusien lehtien lisäksi tyvellään uutta kasvua.

Tässä uusia lehtiruusukkeita ovat nuo kolme reunimmaista. Ihmeellisellä voimalla ne ovat kasvaneet, vaikka olen huolehtinut niistä hiukan heikosti... vettä ovat saaneet, kun olen muistanut ystävällisesti sitä antaa. Lannoitetta nämä eivät ole saaneet koskaan, ehkä kevään korvalla ansaitsevat sitäkin. 

Nyt annan heille runsaan, lämpimän suihkun, ja tuon olkkarin ikkunalle nauttimaan oikeasta valosta. Sitä onneksi alkaa jo olla kasvienkin nautittavaksi asti.

Laitoin puolet monistuneista anopinkielistä läkkipeltiastioihin, siinä ne korostavat toistensa krouvia olemusta. 

Nyt ne saavat rauhassa kasvaa kokoa, tänä keväänä en aio pilkkoa heitä pienemmiksi. 

Pidän ensi viikon talvilomaa, joten toivottelen jo nyt aurinkoisia talvipäiviä kaikille tarhureille!

Takan lämpöä kylvöksille

Tajusin eilen Hannan blogia lukiessani, että talossa tähän aikaan muodostuva lämpö kannattaa ottaa talteen. En tarkoita mitään insinöörityyppistä talteenottojärjestelmää, vaan tulisijojen hyötykäyttöä.

Hanna laittaa puu-uunin päälle kauniisiin kahvipannuihin vettä lämpeämään. Samana päivänä konsti toimii huoneilman kostuttajana ja seuraavana päivänä kukkien kastelussa pehmeällä, huoneenlämpöisellä vedellä. Ja molempina päivinä kauniit kahvipannut toimivat silmänilona!

Noh, katselin tänään takkatulta ja tajusin, että takan kyljet ovat nyt jatkuvasti mukavan lämpimät. Olen seisottanut jättiverbenan kylvöksiä takan vieressä senkin päällä jo pari viikkoa, ja nyt tosiaan oivalsin, että siihen takan kylkeenhän ne pitää sijoittaa. Hölmö minä!

Chilipotteja pidin lämpöisenä kylpyhuoneen lattialämmityksen päällä, mutta olivathan ne vähän tiellä siellä. Tai sellaisen tunteen sain perheenjäsenistön mietteistä, hm.

No tuossa eivät potit takuulla häiritse ketään, ihan silkkaa silmäkarkkiahan ne ovat ;)

Mietin myös kaikkien ihanien blogistien kauniita sisustuskuvia katsellessani, että miksiköhän mulla ei ole sellaista sisustussilmää ollenkaan? Että osaisin tehdä asetelmia ja ymmärtäisin kauniiden esineiden päälle? Ei, tuppaan ajattelemaan kaikkea kovin funktionaalisesti, käytännön kautta. Jos esineellä A on käyttökohde B, niin eihän sitä voi ajatella C- tai D-käytössä. Ehei.

Luulen sen kyllä olevan samaa sukua sen faktan kanssa, että En Osaa Piirtää. En tarkoita sitä mantraa, jota ihmiset joskus kouluaikoina hokivat, että mä en osaa laulaa ja mä en osaa piirtää. Minä osaan laulaa, pysyn nuotissa, ääni tosin on mitä on, mutta piirustuskynän ja aivojeni yhteys on melkein poikki. Piirustustaitoni on alle kouluikäisen tasoa. Oikeasti. Huh.

Mutta sisustussilmävajeesta huolimatta ymmärsin ottaa tämän kannun tulppaanien maljakoksi, koska siinä on tulppaanin kuva, hah!

Ymmärsin myös, että tuo sängynpäädyllä levännyt lehti sopii tunnelmaan, koska siinä on samaa vaaleanpunaista kuin tulppaaneissa ;)

Ja luulen tajuavani myös, että tämä leivos sopii tulppaanikuvaan, koska sekin on pinkki.

Sen ainakin tajusin heti, että tämä vadelmaleivos oli oikein hyvää ja että se kertyy vyötärön ympärille loppuiäksi, hm.

Mutta kertokaa te kauniiden asetelmien tekijät ja ihanien esineiden kerääjät, ovatko nuo taidot sisäsyntyisiä vai oletteko opetelleet asioita jotenkin? Asetelmakursseilla? Lehdistä, kirjoista? Miten?

Lisävaloa viherhillokellariin

Vanhoissa taloissa on "jänniä" säilytystiloja, kuten hillokellareita ja muita kellaritiloja, joista lähtee edelleen tilaa jonnekin syvemmälle talon perustuksiin. Ne ovat joskus liiankin jänniä tiloja, mutta onneksi niihin ei pakolla tarvitse lähteä otsalampun valossa ryömimään.

Mutta entisessä hillokellarissa on nyt valoisaa, ja tänään vielä valoisampaa, kuin eilen. Laitoin nimittäin kahteen katossa roikkuvaan loisteputkivalaisimeen toiset loisteputket entisten rinnalle. Tuli tuplavaloa, ja uusista lampuista toki vielä kirkkaampaa valoa, kuin jo parin vuoden ikäisistä lampuista on viime aikoina tullut.

Siellä nyt päivää paistattelevat paprikan taimet.

Nuo loisteputket ovat 36 watin Osramin Fluora-valoja, juurikin kasveille tarkoitettuja.

Lämpötila tuolla ulkoseinää vasten olevassa huoneessa on nyt 19 astetta, eli mitään supervauhtia taimet eivä kyllä kasva. Valoa ne saavat 11 tuntia päivässä, määrää voisi hyvin nostaa 12–14 tuntiin. 

Pensaspaprika 'Redskin F1':n lisäksi valojen alla vankistuvat orvokit sekä chilit eksoottista mallia 'Caribbean Antillais'.

Voi voi rääpäleitä, on niillä vielä pitkä matka satokypsiksi asti. Toivotaan, että tarhuri ei mokaa mitään ratkaisevaa, niin päästään siihen vaiheeseen puolen vuoden päästä... Jännittävä yhteinen matka on joka tapauksessa edessä.

Hyvää ystävänpäiväviikkoa teille, Blogistanin puutarhuriystävät!

Supermakeaa steviaa

Steviaan törmää nyt kaikkialla. Postilaatikkoon tumpsahti juuri Kodin Kukat -niminen taimiluettelo, ja stevia (Stevia rebaudiana) komeilee näyttävästi sielläkin, ehkä karppausbuumin jälkimainingeissa? Kasvin lehdistä saa vahvaa makeutta, ja lehtiä neuvotaan käyttämään joko tuoreina tai kuivattuina, yksin tai yhdessä muiden yrttien kanssa. Kuivatut lehdet ovat 30 kertaa sokeria makeampaa.

Sain naapurilta pari vuotta sitten näytteeksi lehdistä teollisesti uutettua steviajauhetta, hän oli sitä jostain nettikaupasta tilannut. Valkoinen jauhe on 200-300 kertaa makeampaa kuin sokeri, joten sitä on vaikea ottaa sormenpäähän niin vähäistä määrää, ettei maku muuttuisi suussa todella pahaksi.

Esimerkiksi tässä kuvassa pöydällä näkyvät pienet tupraukset ovat jo liian isoja sellaisenaan maisteltavaksi.

Mittasuhteen vuoksi kuvassa on tulitikku, jauheen alla on lastenruokapurkin kansi. Mutta siis tuollaista pientä ripausta ei voi laittaa suuhun, se maistuu... no, makeutusaineen yliannokselta. Pahalta.

Stevialle pyhitetyt ulkomaiset sivustot ohjeistavat liuottamaan yhden teelusikallisen jauhetta kolmeen teelusikalliseen vettä, ja sitten annostelemaan sitä ruokiin ja juomiin tippa kerrallaan. 

Stevian lehdistä saadaan teollisesti uutetta hauduttamalla ensin lehtiä vedessä. Haudutus vapauttaa lehdestä parhaimmalta maistuvan osan, joka on nimeltään rebaudisiodi A. Toinen lehdestä vapautuva makea aine (eli stevioidiglykosidi) on nimeltään steviosidi, mutta rebaudiosidi A maistuu parhaimmalta. Se sitten eristetään ja puhdistetaan, ja lopuksi valmisteesta poistetaan vesi. Siinä on sitten luonnon omaa supermakeutusainetta, rebianaa. Näin tietää kertoa Coca-Colan julkaisema stevia-esite.

Kuva: Wikipedia

Kodin Kukat myy stevian taimia esikasvatettuina. Taimiston mukaan kasvi viihtyy avomaalla ja ruukussa, aurinkoisella paikalla, normaalissa puutarhamullassa. Sen voi talvehdittaa viileässä ja valoisassa paikassa. Viiden taimen pakkaus maksaa 9,90 euroa.

Taidan itse jättää taimet tällä kertaa hankkimatta, kun tuota uutetta on kaapissa vielä puolisen desiä. Se riittäisi varmaan loppuelämäksi kahvikupposten makeuttamiseen, jos kahvia makeuttaisin... mutta erittäin hauska kasvi tämä stevia kyllä on. Se kuuluu astereihin, eli on muun muassa päivänkakkaran, krysanteemien ja auringonkukan sukua.

Etelä-Amerikassa stevia on tuttu makeutusaine jo yli sadan vuoden takaa. Ennen tätä tuoretta EU-hyväksyntää stevioliglykosideilla on makeutettu elintarvikkeita muun maussa USAssa, Japanissa ja Sveitsissä.

Maistoin steviamakeutettua limua tänään ensimmäistä kertaa, kun sellainen pullo kaupassa eteen käveli. Hartwallin Sitrus-Jaffa maistui ihan hyvältä, kyllä sen stevian sieltä taustalta tunnistaa. Joku luonnehtii stevian makua lakritsamaiseksi, ja kyllä se sen tapaista mustakin on. 

Mukavalta ajatukselta tuntuu tietysti käyttää luonnollista makeutusainetta synteettisten sijaan, mutta täytyy muistaa, ettei kaikki luonnosta saatava tarkoita automaattisesti terveellistä tai turvallista. Tosin steviaa on tutkittu jonkun verran, eikä haittoja ole ilmeisesti löytynyt. On ihan mutu-tuntumallakin vaikea epäillä käytön aiheuttavan haittoja: ainakaan tätä ainetta ei pysty käyttämään kovin isoja määriä. 

Täytyy muuten vielä sanoa, että tuon Kodin Kukat -yrityksen uutiskirje on mainiota luettavaa. Tulee tuntuma, että tämä puutarhuri Juha Toikka on kyllä aidosti innostunut asiastaan. Iloinen kirje putkahtaa sähköpostiin perjantaisin, ja hyvällä fiiliksellä ne aina luen :)

Kyllä, se on sirkkalehti!

Puutarhailun sanotaan kasvattavan kärsivällisyyttä, sillä luontoa ei voi juuri hoputtaa eikä kasvua kiirehtiä. Näin umpitalvella kaikenlaista kärsivällisyyttä koetellaan kyllä ankarasti, joten on hienoa, kun saa pienen pikapalkinnon... viikko sitten kylvetyt orvokit ovat nimittäin lähettäneet mullan pinnalle vihreää.

Pienenpieniä, hennon vaaleanvihreitä sirkkalehtiähän siellä. Tervehdin heitä suurella ilolla, vaikka samalla tuleekin epävarma olo, että mitenhän näistä saadaan vahvoja taimia, jotka vielä toivon mukaan kukkivatkin reilun kolmen kuukauden päästä...? 

Saas nähdä. Laitoin nämä tukevoitumaan kasvivalon alle, hieman viileämpään. Sitten kun toinen lehtipari  avautuu, ne voidaan koulia omiin purkkeihinsa.

Tässä lötkömuovisessa laakeassa kasvatusastiassa on lisähaastetta, sillä multa halkeilee sitä siirrettäessä. Jos taimi on juuri railon kohdalla, niin juurten kuivuminen uhkaa. Eli sellainen läpinäkyvä lötkömuovi ei ole hyvä. Tässä taisi alunperin olla jotain kaupan vihannesosaston tuotetta, muistaakseni.

Nooh, ei auta kuin kerätä kärsivällisyyden rippeitä kasaan ja odotella seuraavaa kehitysvaihetta, joka toivottavasti tulee. Odotellessa voi ihastella tulppaaneja, jotka kyllä ovat ihan täydellisiä talvikukkia.

Tällaista väri-iloittelua vain muutamalla eurolla, kyllä meidän kelpaa.

Tulppaanin- ja kärsivällisyydentäyteistä viikkoa kaikille!

Chili tahtoo kukkia

Voi voi chili-poloa kellarin nurkassa. Siellä se on viritellyt uusia kukkanuppuja tammikuun viileydessä. Tukenaan sillä on tosin ollut kasvivalo, mutta sen tarkoitus on auttaa talvehtimaan, ei kukkimaan...

Ei taida näistä nupuista hedelmiksi asti olla, mutta mikäänhän ei estä häntä yrittämästä :) Rinnalla on viime kesäistä satoa, pystyyn kuivuneena. Näitä 'Hot Super Chilli F1' -palkoja riitti ja riitti, joten ihan jokaista ei ollut kiire ottaa talteen.

Laitoin heitä säilykkeiksi valkosipulin kera. Antavat mukavaa hedelmäisen tulista makua mm. thaimaalaistyyppiseen kanakeittoon. Nam!

Ei nämä purkit kyllä tällä kanakeitonsyöntimäärällä millään kulu, joten täytyy järjestää naapurustolle tex mex -nyyttikestit. Minä voin tuoda vaikka... chilit.

Kasvikellarihuoneessa kukkivat myös pelargonit. Ne kukkivat oikeastaan läpi koko talven, vaikka lämpötila laskee huoneessa näin kovilla pakkasilla noin 15 asteeseen. 'Mårbacka' ilahduttaa parilla kukkavarrella.

Tämä oikeastikin aikaisin kukkiva lajike, jonka nimeä en muista, kukkii ehkä innokkaimmin. Muistelen, että olen hänet joskus siemenestä kasvattanut, mutta varma en asiasta ole. Loisteputkivalot värjäävät kukat sinisemmiksi kuin ne oikeasti ovat.

Tämä punainenkin on kukintatalkoissa mukana. Olen napsaissut näitä kukkavarsia peilissä imukupilla kiinni olevaan pikkumaljakkoon, siinä ne ilahduttavat muutaman päivän varisematta.

Viimeisimmän siementilauksen mukana tilasin Thompson&Morganilta yhdellä eurolla tällaisia käteviä suuttimia, joita voi liittää tavalliseen muovipulloon.

Ihan mukava vesisuihku näistä tulee, tasainen ja riittävän hento pikkuisille taimille. Neljän kappaleen pakkauksessa oli myös tällainen pistesuihkumalli, varsin hellävarainen sekin.

Eihän nämä mitään maatamullistavia puutarhatarvikkeita ole, mutta tositoimiin pääsemistä odotellessa pitää tehdä jotain... vaikka testata muovisuuttimia ;D

Ostin viikonloppuna lähikaupasta nipun tulppaaneja. Kassatyttö sanoi, että tuolta löytyy sitten suojapaperia, mutta minä totesin, että kyllä tulppaani kestää pientä pakkasta. Ja niin kestääkin, muttei kahdeksaa astetta. Nehän paleltuivat siinä vartin matkalla, eivätkä avautuneet maljakossa lainkaan. Olisi pitänyt kuunnella häntä.

Noh, sain mykistä tulppaaneista ainekset vielä yhteen jääkranssiin.

Ne olisi voinut käyttää kukinnan jälkeen kranssissa vaikka pelkkinä terälehtinä, jos tosiaan olisivat säilyneet elossa kotiin asti...

Mutta jää on itsessäänkin tosi kaunista, vaikka hyytävän kylmää materiaalia onkin.

Tällä viikolla rikotaan talven pakkasennätykset, mutta antaa paukkua vaan. Ajattelen vain, että "ensi kuussa piha on sula". Ja niin faktisesti onkin, vaikka käytännössä siihen tilanteeseen on aikaa vielä tasan kahdeksan viikkoa :)