Toinen on peurankello (Campanula glomerata), jota on tontille ilmeisesti joskus muinoin istutettu. Se kasvaa sinnikkäästi paikalla, jossa oli aikaisemmin perennoja, mutta josta ne siirsin toisaalle. Nämä kymmenkunta yksilöä putkahtavat kaikista estelyistä huolimatta aina tähän samaan kohtaan, joten annan heidän kukkia siinä.
Toinen, ehkä vieläkin sisukkaampi on vuohenkello (Campanula rapunculoides), joka on asettunut kahden vanhan omenapuun ja vanhan kaivon juurelle. Sen voi yrittää repiä juurineen tai ajaa leikkurilla yli tai kaivaa ylös, mutta seuraavana keväänä se nostaa päätään asuinsijoillaan. Joten antaa hänen olla juuri siinä.
Ja vaikka otsikko väittää kellojen helisevän, niin ainakaan nämä eivät juuri ääniä päästele. Aktiivista surinaa varsinkin vuohenkellon äärellä kyllä kuulee, pölyttäjät tuntuvat tykkäävän kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti