2. elokuuta 2011

Työvälineitä narikkaan

Taitaa se olla totta. Että kesä on taittunut loppuaan kohden. Valo on keltaisempaa, se tulee aamuisin alempaa ja tekee pidemmät varjot. Iltaisin aurinko laskee puiden taa, ennen kuin tarhuri nuupahtaa. Masennukseen ei auta vaipua, vaan pitää alkaa valmistella ensi kevättä :)

Siihen liittyen otin tiskiharjan kauniiseen käteen ja tiskasin kylvöruukut.


Näillä on hyvä startata sitten tammikuussa. Lisäksi voi hankkia ehjiä muovipotteja ja ehkä turveruukkujakin, vaikka ne ovat kastelun kanssa hiukan haasteellisempia. Voi olla, etten ensi vuonna puuhastele tyhjien maitotölkkien kanssa, kun tuntuu, että kastelin niitä väkisin liikaa. Tai tarkalleen ottaen niissä kasvaneita taimia, heh.

Ja ensi keväänä en ahda neljää tomaatintainta halkaisijaltaan n. 60 cm ruukkuun. On liian ahdasta!


Tuolla jossain on kyllä jo punaposkisia Tumbling Tomeja, mutta kastelua ei saa unohtaa päiväksikään. Taitavat kasvit olla melkeinpä vesiviljelyssä, multatila on varmaan ihan täynnä juuria.

Sen sijaan neljä sulkahirssin (Pennisetum setaceum) tainta yhdessä Ikean Rönnbärissä (halk. 36 cm) on ihan sopiva satsi.


Nätti vihreä pehko, ja niitä punertavia pähkylöitäkin taitaa olla kehittymässä, vaikka niin kovasti sitä keväällä epäilin. Harmillisesti kamera ei suostu tarkentamaan näin mikroskooppisiin näkymiin, joten täytyy odotella kukintojen kasvamista. Että uskotte sitten :)

Pelargonien kukintaa ei tarvitse odotella, niistä voi edelleen nauttia täysin siemauksin. Tässä pylvään nokassa kasvavassa kasvustossa ei ole juurikaan lehtiä, kukkavarsia sitäkin enemmän.


Mielelläänhän sitä ottaisi kunnian itselleen, että niin on käytetty salaisia seoksia ja kansanperinteisiä keinoja, että on saatu kivasti kukkimaan. Mutta ei, ihan vaan vesihörppyjen ja auringon voimalla on hän kasvanut. Siitä kiitoksena hän pääsee syksyllä lämpimään narikkaan työvälineiden kanssa. Mutta ei ihan vielä, ei onneksi.

Summer has come to its last part, the mature one. In the afternoons temperature is perfect +23°C but in the mornings it's below 15. That feels chilly. Uh, ahead are those winter mornings again when it's -28° or less... I would exchange those for +10° anytime!

Did some dish washing. Now there's a start package for sowing in next January. I think I'm going to start preparing for summer 2012 by sowing chili, violas and some pelargoniums first. Just love pelargoniums, like this white one. She's happy flowering with just a little water and a little more sun. And those cold cold winter days she's going to spend in the cellar. But for heaven's sake, it's not time for hibernation talk yet, it's August :)

2 kommenttia:

  1. Ihan ensiksi sun kamerastas, että eihän siinä vaan linssi ole pölyssä, jos ei tarkenna lähelle. Mulla välillä tekee sen.
    Joku muukin on ahtanut tomaatteja pieneen tilaan ;)... Mulla on kasvihuoneessa turhan ahdasta. Hienosti sun pelargonias kukkii. Syksy tulee, sille ei voi mitään, mutta talvessakin on omat nautintonsa. Ja vielä sitä ennen syksyn kuulaat aamut ja ruskat. Ja kynttilät... Iloista elokuuta. Äkkiä on uusi kevät.

    VastaaPoista
  2. Heh, taitaa pöly olla jo syvemmällä kuin linssissä, kun olen sitä niin tunnollisesti pyyhkinyt ilman merkittävää apua :) Kamera on vuodelta 2004 tai 2005, ei taida tekniikka enää riittää hänessä, ainakaan lähempiin otoksiin. Eihän nämä nykyajan laitteet kestä mitään...

    Joo, miten noiden tomaattien kasvuvoima tuppaakin usein unohtumaan ja niitä sitten ahtaa liian tiheään... se yksivartinen, pystykasvuinen pikkutaimi ilmeisesti hämää.

    Kiva kuulla, Multasormi, että kuulut talvesta nauttijoihin, itselläni koko talvi ja loppusyksy on ihan tuskaisaa aikaa :( Pelkällä sisulla pusketaan se aika läpi, keväästä joka päivä haaveillen. Mutta ei auta valittaa, kun näillä leveyksillä asuu, on vaan kestettävä ;)

    VastaaPoista