12. syyskuuta 2012

Valoa liaanille

Päivät ovat jo turhan harmaita vast'ikään itäneelle liaanille, joten sille piti hankkia lisävaloa. Ostin perusvalaisimen ja siihen pari erilaista lamppuvaihtoehtoa Bauhausista.


Lamput ovat kasveille tarkoitettuja hehku- ja energiansäästölamppuja. Laitoin valaisimeen (joka ei ole varsinaisesti mikään sisustuksen hioutunein helmi) ensin tuon energiansäästölampun, kun ajattelin, että se varmaan luovuttaa lämpöä vähemmän kuin hehkis, jonka voi säästää talvea varten. Hrr.

No liilaa valoa nyt sitten ihaillaan illat pitkät, koska liaaninhan täytyy saada asua olohuoneessa.


Mutta arvatkaapa, paljonko liaanintaimi on venynyt reilun viikon aikana? Juu, 20 senttiä.


Että alku on sekä lupaava että pelottava. Lehtiä taimi ei ole vielä viritellyt, mutta jotain sen näköistä itua tuossa varressa on. Kasvun kärki on virkeän vihreä.


Myös ulkosalla törmäsin erääseen kirkkaanvihreään juttuun, vaikka syksy vie yleensä värejä sinne murretumpaan ja tummempaan suuntaan. Kas muistatteko lahjan, joka oli noin kuukausi sitten kukkaruukkuun nätisti aseteltu? Senhän lahjan antanut eläintaho vei seuraavana päivänä pois, jostain selittämättömästä syystä. No jostain yhtä selittämättömästä syystä lahja on tuotu takaisin. 

Tällä kertaa se oli jätetty ulkoroihutelineeseen ja aseteltu pehmeälle muhjupatjalle.


En uskalla nyt vielä oikein iloita kuusipuikulan paluusta. Annan asian hautua muutaman päivän, niin en pety, jos se taas lähtee. 

9. syyskuuta 2012

Kerrostarjotin tekeentyi

Jos syyspäivä on aurinkoinen, se vietetään ulkona, niin kuin tänään sunnuntaina tapahtui. Jos syyspäivä on sateinen, se kulutetaan sisätiloissa, niin kuin eilinen. Ja koska eilen oli aktiivinen fiilis, tein vihdoin projektin, jota olen yli vuoden suunnitellut tekeväni.

Hankin Englannista eBay-verkkokaupan kautta reilu vuosi sitten kerrostarjottimeen tarvittavat välikappaleet ja sen jälkeen olen harvakseltaan keräillyt alelaareista eri kokoisia lautasia.


Hahmottelin niitä koon ja värin puolesta sopiviin mahdollisiin kombinaatioihin, väliosat mahdollistavat kolmen lautasen korkuisen rakennelman. Tässä osat neljään kerrostarjottimeen, yksi malliksi kasattuna.


Sitten pyysin mieheltä tekniikka-apua eli poran ja siihen posliinilautasen rei'ittämiseen sopivan terän. Kovametalliterä siihen kuulemma käy. Lisäksi tarvittiin puupalikoita, joita tarvitaan porattaessa lautasen alle niin, että lautanen on hieman ilmassa, irti alustasta. 


Reikä kuuluu keskelle lautasta eli sen paikka pitää mitata tarkasti. Ja sitten vaan poraamaan, lautasen alapuolelta. Opin sen, että lasitettu posliini on ihan tajuttoman kovaa materiaalia, poraa sai painaa olan takaa ja välillä jäähdytellä poranterää, kun se alkoi kuumeta turhan paljon.

Poraa kannattaa myös pyörittää pienellä ranneliikkeellä, niin vältetään mahdollisimman hyvin halkeamia, mies sanoi. En vänkännyt vastaan. Pyysin pariin otteeseen apua poran pitelemisessä, kun ranne alkoi kuumeta turhan paljon.


Mutta lopulta läpi mentiin, kaikista kolmesta lautasesta. Välikappaleiden asettelun jälkeen valmista tuli.


Kuvassa näyttää, että kaksi alinta lautasta olisivat samankokoisia, mutta se on optinen harha tai joku, ovat oikeassa elämässä riittävästi eri kokoisia.

Punareunainen lautanen on kuperampi kuin muut, sen alapuoli on punainen, se on mielestäni kiva yksityiskohta.


Alin lautanen on kohokuvioista kultakrumeluuria, niin saatiin mukaan hiukan herraskaista tunnelmaa.


Tykkään Klaus Haapaniemen suunnittelemista Iittala-kuvioista, tässä Taika-sarjan tarkka pöllö. Kuvassa näkyy myös muovinen prikka, joka tulee molemmille puolille lautasta ennen metallia.


Reiän poraamisessa kannattaa kokeilla poraamista loppuvaiheessa molemmista suunnista, niin minimoidaan lasitteen/ posliinin lohkeaminen. Välikappale peittää kyllä pienet lohkeamat, nämäkin onnistuivat ihan siististi.

Pora ja ranne eivät antaneet myöden toisen tarjottimen tekoa samaan syssyyn, mutta osat ovat valmiina seuraavaa sessiota varten. Sitten valmistuu hiukan juhlavampi kerrosvati, vaikkapa ensi kevään yo-juhlia varten. 


Tämä valmis tarjotin sopii joulunaikaan, ja ensi kuussahan voi sitten alkaa pikkujouluilemaan ja täyttää yhden kerroksen vaikkapa macaron-leivoksilla. 


Näitä palleroita nautittiin vastikään perheenjäsenen syntymäpäivillä, olivat leipuritädin kädenjälkeä. Mieluusti opettelisin tekemään näitä itse, jos löytäisin jostain hyvän ohjeen, Macarons for dummies -tyyppisen. Tietääkö kukaan sattumalta hyvää, yksityiskohtaista reseptiä näiden ihanuuksien leivontaan?

Tänään ihanuutta löytyi onneksi ulkosalta eikä hellan äärestä :) Aurinko houkutti katsomaan pihaa sillä silmällä ja kauppareissuahan se tiesi. Kävi ostamassa pari callunaa, syklaamin ja hebe-nimisen pikkukasvin. Laitoin ne tolpannokkaan sinkkiämpäriin (jonka pohjalla muuten Hienostunut salaoja on edelleen ihan huippukunnossa!).


Kesällä hetken tarhuria ilahduttaneen ja sittemmin harakan suihin joutuneen siilinuorukaisen muistoksi laitoin kukkien sekaan koristeen.


Siinä tämä söpö piikkiturkki nyt sitten maisemia tähyilee. Toivotaan hälle aurinkoista syksyä.

Ja kun se jatkuva sisätila-aika sitten kohdalle osuu, niin aion aktivoida itseäni ihailemalla muiden blogistien kädentaitoja. Jo pelkästään puutarhaihmisten joukosta löytyy huikeaa osaamista, katsokaa vaikka esimerkiksi Purlinan valaisintuunausta ja lusikkatauluja, Seijan huovutustaidetta ja helmikoruja, Intianmintun siivousliinaideaa ja sisustusoivallusta sekä Susannan kuvataidetta ja nukkekotia.

Ihanien korttien tekemisestä voi inspiroitua Parastaikaa-blogissa ja pienten liinasten virkkauksesta Susannen blogissa. Ja blogistien suosittelemista blogeista löytyy tietysti lisää vaikka mitä, täytyy kuitenkin varoa viettämästä iltaansa nenä kiinni ruudussa, heh.

Tiedän, että joukostamme löytyy paljon muutakin osaamista (mm. betoni, keramiikka, mosaiikki, sanataide, kulinarismi), nämä vinkit kokosin tähän pikakelauksella.

Mutta pääasia, että hiipuvan puutarhakauden tilalle löytyy jotain mukavaa tekemistä. Lasketaankohan muuten puutarhakirjojen lukeminen ja suurten suunnitelmien raapustaminen?

Ps. Jos joku haluaa tarkemmat faktat kerrostarjottimen välikappaleiden hinnoista ja myyjästä, niin voin etsiä ne. Nyt pikahaulla löysin mm. tällaisen myyjän, tuotteen hinta on samaa luokkaa kuin vuodentakaisessa ostoksessani.

7. syyskuuta 2012

Hän itää!

Reipas hiontatoimenpide ja päälle puolentoista kuukauden odotus, niin johan lähti toinen thaimaalaisista "sea bean" -siemenistä itämään. Kasvin nimeä olen yrittänyt selvitellä yhteensä tuntitolkulla ja nyt olen jo suht' lähellä breikkaamista.

Kas, olin ensin väärillä jäljillä. Oletin, että siemenet ovat tippuneet tästä puusta, jonka juurelta ne löysin ja jonka lehtien seassa niitä roikkui.


Tämä puu on nimeltään Terminalia catappa, jonka yleinen nimi on Indian almond tai tropical almond eli vapaasti suomennettuna intianmanteli tai tropiikinmanteli. Tämän 30-metriseksi kasvavan puun siemen on nimensä mukaisesti mantelin kaltainen, se on syötävää laatua.

Kuva: Trees and fruits of Southeast Asia

Kuvassa manteli siis ihan lehtien tyvellä. Noh, jos manteli on myös kasvin siemen, niin ei se kyllä se hamstraamani pyöreä meripapu ole. Aloin tutkia valokuviani tarkemmin ja huomasin, että puun latvuksessa kiemurteli toinen kasvi. Juu.

Se on kuulkaa meikäläisellä kasvussa trooppisen alueen liaani.


Heh heh, on meinaan tyypillä hiukan haastava kasvuympäristö tässä suomalaisessa syksyssä :) Mutta liaani se on, tosin tarkkaa lajia en ole vielä mistään tietoverkon syövereistä löytänyt. Ehkä asia tarkentuu, jos kasvi pukkaa oikein lehdetkin jossain vaiheessa, kun sitä voi sitten verrata muiden puuvartisen kiipijöiden kuviin.

Hassua, että voi tuntea ihan voittajaoloa, vaikkei ole merkittävästi osallinen tähän luontotapahtumaan. Siemen itää, se on luonnollisinta mahdollista elämää. Mutta jotain suurempaa tässä kaukaa tuodun pyörylän eloonheräämisessä on. Tärkeitä muistoja ja kasvimaailman ihmettä, ainakin.

2. syyskuuta 2012

Mitä opin kasvihuoneesta?

Ensimmäinen kausi kasvihuoneen nurkilla on pian takana, ja ajattelin listata asioita, joita vajaassa viidessä kuukaudessa olen oppinut.

Kyseessä on siis 2,5 neliöinen aurinkopyydys, laitan tarkemmat faktat tekstin loppuun. Tällaisena se pihalla nökötti huhtikuun lopulla, ylläri pylläri synttärilahjana. Oli ilo vanheta :)


Oijoi, orvokithan ne siellä viileään totuttautumassa. Snif. (Ikävä heitä. Ikävä kevättä.)

Mutta siis, oppi numero 1. Varaa kasaamiseen reilusti aikaa tai pyydä käsistään käteviä perheenjäseniä ja ystäviä talkoisiin. Numikkaa ja mutteria kuulemma riittää, sanoo perhe, joka huhtikuisessa räntäsateessa tätä kasasi ja niitä pikkuosia tuulenpuuskien takia pusikoista pariin kertaan etsi.

Oppi 2. Laita kasvihuone aurinkoiselle paikalle, mutta ei haittaa, jos siinä on osan päivästä jonkun puun tai rakennuksen tuomaa varjoa. Paahde saattaa äityä keskikesällä tosi kovaksi, vaikkei olisi hellettäkään. Katolta ei kuitenkaan saa romahtaa lumimassoja kasvihuoneen päälle, siksi tämä yksilö siirretään sitten tyhjänä turvallisempaan paikkaan tontille.

3. Jos kasvihuone on kaltevalla alustalla, niin kuin tässä, tee sille muotoon sovitetut sokkelit. Niin ei pääse kevätvilu nousemaan alakautta.


4. Tee tai osta kasvariin tasoja. Jos mahdollista, niin mieti, miten korkeiksi korkeimmat kasvisi suunnilleen tulevat. Jos meinaavat mennä katosta läpi, niin laita ne alunperinkin kasvamaan matalalle, vaikka ihan maan tasolle. Kyllä selkä taipuu, ja nopeastihan ne kasvit venyvät käden korkeudelle.

Täällä tarkempaa tarinaa näistä helpoista, itse hahmotelluista tasoista.

Taimikasvatusvaiheessa runkotomaatit näyttivät ihan viattomilta (kuva alla), mutta ensi kesänä laitan heidän heimolaisensa isoissa ruukuissaan maahan, en tasojen päälle.


Kyllähän ne loppukeväästä vielä mestoilleen mahtuvat, mutta myöhemmin alkaa ahistaa. Tässä vielä kaikki hyvin, mutta kesällä kasvit ovat tuuhentuneet niin, että puolet joutuu kantamaan ulos...



Noista metrisistä samettikukista en sano enää mitään, kaikki on jo sanottu. Mutta niistä tulee oppi numero 5. Laita kasvihuoneeseen samettikukkia, ne ehkäisevät kuuleman ja lukeman mukaan tomaatin vihollista, jonka enkkunimi on whitefly. Semmoinen valkoinen pieni lentoon pöllähtäjä. Ei näkynyt ainakaan täällä koko kesänä, en tosin tiedä, näkyikö kovasti muuallakaan, mutta samettikukka myös houkuttelee pölyttäjiä, se on arvokas ominaisuus!

Oppi 6. Hanki kasvariin heti joku varjostussysteemi, niille on usein omia täsmämalleja, mutta havukasvien varjostukseen/ marjapensaiden suojaukseen tarkoitettu muoviristikkopeite käy hyvin – jos silmä antaa periksi.


Pyykkipojillahan se mukavasti pysyi paikallaan, ja teki sisälle kivan puolivarjoisan tunnelman.

Oppi 7. Pidä ovea päivisin auki varjoisinakin päivinä, jotta kimalaiset ja muut surriaiset pääsevät pölyttämään tomaatit ja muut hyötykasvit. 


Ja sitten yksi tärkeimmistä opeista, numero 8. Mieti, miten kastelu hoidetaan. Kasvihuoneen saviruukut kaipaavat kastelua joka päivä, etenkin jos niissä kasvaa nopeakasvuisia kasveja, kuten tomaattia. Kasvarissa voisi suosia muoviruukkuja, jos ruukkuja harrastaa, sillä ne pidättävät haihtumista savea huomattavasti paremmin. Ylikastelun vaara on aika vähäinen, toisin kuin ulkosalla sateen armoilla.

Mutta siis, varaudu kastelemaan kasveja joka ikinen päivä, tai hanki joku kastelujärjestelmä tai kysy naapur(e)ilta kasteluapua reissujen ajaksi. 

Oppi 9. Alkukeväällä, kun pikkutaimia karaisee, pakkasyön voi pitää loitolla lyhtyjen avulla. Tämä neuvo on mutua: laitoin nollakeli- tai pikkupakkasennusteissa kasvariin yöksi kolme kynttilälyhtyä palamaan. Niistä hönkivä lämpö on ilmeisesti pitänyt koleimman ilman ulkona, koska kylmyysvahinkoja ei tapahtunut. 

Jos yöksi luvattiin yli kolmea pakkasastetta, kannoin taimilaatikot kellariin turvaan. Ensi keväänä aion kokeilla esimerkiksi jotain petroolilämmitintä, niin ei tule tarhurille ylirasituksen ja stressaantumisen vaaraa :)

Oppi 10. Tarkkaile kasveja vielä tarkemmin kuin ulkosalla. Kuumuus saattaa aiheuttaa nuupahduksia jo muutamassa tunnissa. Nauti kasvun edistymisestä, laita vaikka vertailun vuoksi jotain lajeja ulkosalle vastaaviin hyviin olosuhteisiin ja tee havaintoja seuraavia kasvukausia varten.

Sanoisin, että kasvihuoneen kanssa on ollut tosi kivaa puuhastella, vaikka se on sitonut paljon enemmän kuin taivasalla tarhurointi. Onneksi naapuri ja jälkikasvu ovat olleet suotuisia kastelupyyntöjäni kohtaan.

Nälkä kasvaa syödessä. Nyt mieleni tekee entistä kovemmin saada semmoinen iso valkoinen kahdeksankulmainen kaunotar, joka vaatii ison omenapuun kaatamista ja miehenpuoliskon ankaraa nikkarointisitoutumista. Että josko ylläri pylläri synttärilahjaksi?

Kasvihuonefaktat: Malli Palram Silver Line, koko 2,5 neliötä. Ulkomitat 129 x 131 x 203 cm. Materiaali muovia (polykarbonaattia) ja alumiinia, hinta Starkilla noin 200 euroa.

1. syyskuuta 2012

Kussa luumu?

Niin kääntyi syksyyn tämä suvi ja heti tulikin oikein syksyinen sää. Melko koomista, kun koko kesänä ei tullut oikein sitä kunnon kesäsäätä. Ei ehtinyt, ei, mutta syyskuun ekana päivänä silmille kyllä pyrskähtää koko syksyn kattaus sateineen ja tuulineen. Öhhöh, sanon vaan.

Ja samaan hengenvetoon kysyn, että missä ihmeessä luumut viipyvät? Ja sitten lakkaan kysymästä mitään, sillä tässä kohtaa tehty pikainen blogintarkastus kertoo, että olen hosumaija. Taas. Aina.

Viime vuonna postasin luumujen ensisadosta 4. syyskuuta ja vuonna 2010 samalla asialla olin 3. syyskuuta.

Niin että rouva on hyvä ja odottaa vaan tänäkin vuonna ihan rauhassa. Kyllä ne sieltä kypsyvät, jos vaan tulet puun alta pois, irti niskasta hönkimästä. Onhan tuossa jo jotain värjäymän alkua.


Jotenkin olin kyllä _ihan varma_, että luumu on yleensä antanut ensimaistiaiset jo elokuun puolella, siinä koulujen alun aikaan. Ja pöh höh, muisti petti huolella. 

Varmaan tämä sateinen syyskuun eka toi tunteen, että nyt se kesä on ihan kaikkinensa ohi ja huomenna pyryttää lunta eikä luumu ehtinyt ja mä en ala mitään. Lisäksi tänä vuonna luumua on kohdannut joku rutto, jota en ole koskaan aikaisemmin siinä nähnyt.


Veikkaan, että kyseessä on muumiotauti, jollainen vaivaa omenoitakin aika ajoin. Eviran mukaan luumun muumiotaudin aiheuttaa Monilinia fructicola -sieni. Että terve vaan sillekin. Pitikö tulla.

Ja vielä marmattaisin vähän chileistä, jos sopii. Kas kun nämä hartaasti vaalitut, itse tehdyt Caribbean Antillaisit eivät kovinkaan kummoista satoa eivätkä oikein muutenkaan muototuneet kovin riemullisiksi.  Katsokaa vaikka:




Tammikuussa multiin työnnetyt siemenet itivät hyvin ja taimet lähtivät komeasti kasvuun, mutta sitten jossain vaiheessa niihin iski joku punkki tai muu typerys, enkä perehtynyt syvällisesti sen nitistämiseen. Se lienee ainakin osasyy siihen, että karibialaisia tuli vain vajaa kourallinen.


Olen ymmärtänyt, että näitä chilipunkkeja on tosi vaivalloista ja melkeinpä mahdotonta saada kokonaan häädettyä, joten en jaksanut panostaa puuhaan. 

Sen vaan sanon, että eipä tarvitse toripöytää näillä satonäkymillä varata. Enpä olisi sitä tosin muutenkaan varannut, kunhan marisen.

Kylppärikasvit pääsivät huollettuna takaisin kotiinsa. 


Kaikki eivät mahtuneet suuremmissa ruukuissaan, täytyy keksiä niille joku toinen sijoituspaikka. Tai myydä ne torilla ;)

29. elokuuta 2012

Ilon reunalta ja helman alta

Vielä yksi keväiseltä Hollannin-reissulta hankittu daalia avasi kukkansa. Olin varma, että jotain vaaleanpunaista sieltä purskahtaa, koska sellaisessa moodissa olen näköjään Floriadessa juurakoita katsellut. Mutta ei, ihan kunnon väriä sieltä tuli.


Tämän mignon-tyyppisen daalian nimi on "Edge of Joy". Ihan oikeaan aikaan hän alkoi kukkia, sillä ilon reunallahan tässä ollaan, kesän ja syksyn rajamailla.

Toisille tämä aika on ihan iloista aikaa, koska telkkarissa alkaa syksyn Big Brother, tuttavallisesti BB. Meillä tontilla voi myös katsella BB:tä, nimittäin daalia "Blue Belliä". Se on myös varsin hupaisa tapaus, nimittäin se ei ole ollenkaan sininen. Ei ole koskaan ollut, vaikka myyntiesitteessä väri oli napakan poliisinsininen. 


Öö, ei ole Sininen Kello hän. Ehkä enemmänkin Liila Tursake.

Sen sijaan auringonkukka on keltainen, ja myös ilmainen, kun se kasvaa kaupungin pellolla vapaasti poimittavana.


Tämä on kyllä puhdasta elokuun energiaa. Voi kun sen voisi säilöä tuohon purkkiin, siitä vaan raottelisi kantta, kun alkaisi väsymys painaa. 

Mutta daalioita ei vielä väsymys uhkaa, ei vielä pitkään aikaan. Viime vuonna viimeiset kukkivat täyttä hönkää vielä lokakuun lopussa. Loppukesän lempeästä lämmöstä nauttivat ja iloitsevat nyt muun muassa Evelinet. 

Kurkkailevat toistensa tutu-hameiden alta.

26. elokuuta 2012

Anopinkieli kukkii

Kaikkea sitä näkeekin, kun vaan huomaa katsoa. Anopinkieli, joka on yksi harvoista huonekasveistani, on alkanut kukkia. Huomasin kukkavarren noin kuukausi sitten. Sen päässä oli tämännäköinen pieni tupsu.


Kukkavarsi kasvoi noin 20-senttiseksi (pisimmät lehdet ovat noin 30-senttisiä) ja kasvatti lisää nuppuja.


Nyt nuput aukeilevat iloisesti.


Hehee, ei se kummoinen kukka ole, mutta ihan hauska. En ole aikaisemmin nähnyt anopinkielen kukkivan, tiedänpähän tämänkin ilmiön nyt.

Anopinkieli (Sansevieria trifasciata) on kotoisin Afrikasta, tämä yksilö on todennäköisesti jalostettu lajike 'Laurentii' keltaisista lehdenreunuksista päätellen. Lajike on yksi yleisimmin myytävistä anopinkielistä.

Olen pilkkonut alkuperäistä kasvia pienempiin osiin ja nyt taas istutellut niitä isompiin kokonaisuuksiin ja uusiin multiin. Laitan kuvan, kun vien ne takaisin kylppärin ikkunalle. (Ensin se ikkunalauta täytyy pyyhkiä, ei jaksa tänään.)

Kasvit ovat viettäneet kesän ulkona, suht' varjoisassa paikassa. Anopinkieli on tosin mehikasvi ja voisi tykätä lujasta auringonpaisteesta, mutta koska ne ovat kasvaneet pienissä ruukuissa, niin en ole viitsinut ottaa kastelusta isoa muistamisen taakkaa. 

Siirrän ne sisään jo nyt, koska ulko- ja sisälämpötilassa ei ole vielä kovin suurta eroa. Jostain luin, että se auttaisi kasvin sopeutumista. Karmeaahan se on varmasti anopinkielellekin joutua leppoisasta kesäsäästä sisälle kuivaan ilmaan ja heikkoon valoon kökkimään. Senhän me ihmisetkin joudumme kohta taas kokemaan, puh-pöh ja murr.

Onneksi virallista kesää on vielä viikko jäljellä, ja senkin jälkeen säät jatkuvat varmasti loppukesäisen mukavina. Virallisista puutarhakasveista saa edelleen isoa iloa irti, kuten kasvihuoneessa majailevasta kurkusta. Tässä on sen ainokaisen taimen tuottama 5. kurkku.


Kurkku oli nojannut kasvaessaan puiseen tasoon, siitä tuo keskivaiheen mutka :) Kuudes ja näillä näkymin viimeinen puikula valmistuu muutaman päivän sisällä.


Pensaspaprikoita on vielä kypsymässä viitisen kappaletta. Kolmesta kasvista on saatu sitten yhteensä noin 15 paprikaa, suunnilleen.


Ilmassa on kyllä vahvaa siirtymävaiheen makua, varjojen pidentymistä ja geeneihin koodattua sisäistä tietämystä syksyn lähestymisestä. Siksi näistä päivistä täytyy nauttia niin sanotusti koko rahan edestä. Pitää silmät ja korvat ja iho auki.


Kokeilen tänä vuonna lempeämpää ja hyväksyvämpää suhtautumista syksyn tuloon. En aio harata kamalasti vastaan, kun se ei auta. Siksi olen jo virittäytynyt kynttilänkärytys-aikakauden alkamiseen virittämällä portaille lyhdyt.


Kasasin kynttilöitä esille, niin silmä tottuu niiden olemassaoloon. Puoli vuotta niitä taas poltellaan (huoh).


Nyt kyllä tunnen jo pienen ärtymyksen ilmoittavan itsestään, joten en mieti näitä syksy-talvi-asioita tämän enempää. Paitsi sen kerron, että isona aion viettää marras-, joulu-, tammi- ja helmikuut sellaisessa paikassa, jossa on joka päivä riittävästi luonnonvaloa ja lämpötilat plussan puolella. Tämä ajatus on mulle tärkeä.

Mutta hei, eipäs vaivuta synkkyyteen, vaan mennään pihalle kuuntelemaan tuulta ja katselemaan punarinnan pompsahtelua. Samalla voi tarkastaa, että onko siemeniä kypsynyt poimittavaksi. Itse vahdin krasseja, mutta ainakaan pari päivää sitten ei vielä ollut valmista.


Miltähän tilanne näyttää tänään? On pakko sännätä katsomaan saman tien. Moi!

23. elokuuta 2012

Luonnonsatoa talvivarastoon

Elokuu on kesäkuu, mutta hiukan on jo ajateltava ensi talvea: vaikkei oma puutarhasato niin kummoinen tänä vuonna olekaan, niin luonnossa satoa riittää varastoitavaksi asti. Sitä kaikkea kivaa materiaalia, jota metrisen lumipenkan alta on hankala kaivaa.

Kuten männynkäpyjä jouluasetelmiin.


Olen kuorruttanut koreissa kököttävät muoviruukut ja muut hänksänvänksät kasalla käpyjä. 



Tuoreet kävyt avautuvat kuivuessaan ja alkavat vanhetessaan myös harmaantua, eli hienommaksi muuttuvat koko ajan. 

Otin talteen myös hienonhienoa merenrannan hiekkaa. 


Sitä tarvitaan ainakin kynttiläsysteemeihin, kuten lasihurrikaaneihin.


Nämä pytyt kököttävät kylppärin ikkunalla, laitan niihin pinkit pyöreät kynttilät. Ne muistuttavat kesästä sitten, kun kylppärin ikkunan takana pyryttää viistoon. Että vihmo ja riehu nyt aikasi, talvi, kohta sut on selätetty.

Nyt on myös hyvä aika keräillä pihlajanmarjaterttuja, joista voi sitten pakkas-aikaan tehdä värikkäitä jääkransseja.


Täällä ohje kranssin tekoon. Marjoja ei tarvitse hamstrata paljoa, niitä kannattaa jättää muuttomatkalle tankkaaville linnuillekin.

Tähän aikaan kannattaa myös varastoida kesäfiilistä, nauttia vehreydestä ja valosta, vaikka syksyä vyörytetään jo joka rintamalta. Elokuu on kesäkuu.


Voimia voi tankata myös tässä koneen äärellä, ihanan blogiyhteisön kanssa. Olen ilokseni saanut "I love your blog" -tunnustuksen Marilta (Puutarhaprojekti 2) ja Pirkolta (Elämää ja elämyksiä).


Iso kiitos, tytöt! Miten voikin muutama pieni sana ilahduttaa niin paljon? 

Tunnustus on lähetettävä eteenpäin viidelle mukavalle blogille, ja tässä se vaikeus sitten piilee. Tykkään monista blogeista enkä osaa laittaa niitä "paremmuusjärjestykseen", koska ne ovat hyviä juuri eri syistä. Lähettäjälle tunnustusta ei saa lähettää takaisin, ja pitkän pähkinnän jälkeen listasta tuli tänään tällainen:

Viisi palleroahan tuossa on...?! Jos joku näistä blogeista on sinulle vielä tuntematon, niin piipahda ihmeessä kylässä. Kiinnostavia juttuja heillä kaikilla – kuten myös kaikilla sivuni sivupalkin blogisteilla. Ja monilla muilla! Tai oikeastaan kiinnostavia juttuja on kaikilla puutarhabloggareilla, koska puutarhaharrastus on universaali ja yhteinen. Ettäs tiedätte :)