Vihreitä tilanjakajia ulos

Katselin tuossa Floriade-näyttelyn kuvasaldoa ja meinasin taas pakahtua - oli siellä silmänruokaa todellakin sulateltavaksi pitkäksi aikaa. Ei ihme, että expo järjestetään vain joka kymmenes vuosi, siinä on aikaa miettiä kaikenlaisia jänniä ideoita.

Kuten nämä kukkivat seinämät, joista veikkaan jonkinlaista hittiä myös suomalaisille pihoille jossain vaiheessa. Ajatus on siis se, että rakennetaan puutarhaan seinä tai tilanjakaja esimerkiksi metallista, ja laitetaan siihen kasvienistutusmahdollisuus. Tuo sisäpussi on ilmeisesti jotain vahvaa kuitutyyppistä kangasta.

Tällaisia kasviseiniä Hollannissa näkyi:

Tuon ylläolevan seinän kehys oli puusta, mutta enemmän näkyi tällaisia metallisia versioita.

Kasvit olivat enimmäkseen yrttejä, mutta se voi johtua myös siitä, että oli vielä suht' varhainen kevät eivätkä kelit olleet vielä ihan kesäkukkakelpoisia.

Tällainen allasseinämä olisi "ihan kiva", heh.

Ja kävisihän oleskelutilan seinämateriaaliksi vaikka tällainen jäkälä (tai joksikin jäkäläksi sen luokittelin).

Ruostunut metallikin näyttää hienolta vehreän kasvuston rinnalla. Tämä ei taitaisi säikähtää Suomen talveakaan kovin helposti?

Metalliverkkoa oli käytetty myös tällaisena aidanteena, jonka sisus oli täytetty pikkusimpukoilla.

Tällainen tulppaaniseinä oli tehty lasisen toimistorakennuksen koristeeksi. Miksei toimisi muidenkin rakennusmateriaalien vehreyttäjänä...

Myös sisälle voi rakentaa viherseinän, kuten tässä keittiöön.

Ja kun vauhtiin päästään, niin laitetaan olohuonekin uusiksi. Sinne vaan sohvaan uutta täytettä!

Noh, tuosta voisi moni kämppäkaveri olla eri mieltä, heh.

Ulos voisi rakentaa myös tällaisen ruukkuseinän, jos vain keksisi jonkun edullisen kastelujärjestelmän. Tosin joku kastelusysteemi olisi varmaan hyvä näissä kaikissa ulkoseinissä.

Ja seinämän eteen sitten tällaista pikkukivilattiaa, kuten Italian paviljongin edessä oli.

Ah, tulee mieleen etelän kuumat yöt ;)

Hollannissa ei kovin kuuma vielä ollut, mutta se ei tosiaankaan haitannut, kuten ei pienet sadekuurotkaan. Tämä menee nyt vähän sivuun viherseinä-aiheesta, mutta toivottavasti ei haittaa. Tässä on kiva laituri, jonka kattorakenteisiin voisi laittaa jotain kesäköynnöksiä kiemurtelemaan. Ja sen kastelusysteemin ottamaan veden suoraan järvestä?

Kävin ihastelemassa Floriaden aluetta myös ilmasta, köysirata-ajelulla. Vasta ilmassa muistin, että hei, mullahan on jonkinlainen korkeanpaikankammo. No ei auttanut kuin olla panikoimatta ;) Hienot näkymät sieltä noin kilometrin pituiselta taivasradalta kyllä oli.

Ja kun jalat olivat takaisin maan pinnalla, näyttivät nämä Prunuksen (kirsikka/ luumu/ aprikoosi/ manteli?) kukat entistäkin ihanammilta.

Kyllä tällä puulla lajiketiedotkin olivat nähtävillä, mutta en malttanut tehdä kaikesta muistiinpanoja ja valokuviakin tuli reissusta toista tuhatta kappaletta. Ja täytyy myös muistaa nauttia eikä vain opiskella :)

Nautintoja tuli tuolla matkalla kyllä yllin kyllin, kuten jo sanoinkin. En vain pysty olemaan toistelematta sitä, tällaiset kohteet ovat pitkän talven ryydyttämälle, Pohjolan loputtomalta tuntuvaa ahavaa vastaan taistelevalle puutarhurille aivan mieletöntä herkkua.

Jos suinkin vain se olisi mahdollista, niin menisin Floriadeen vielä uudestaan myöhemmin kesällä. Silloin kukkivat kymmenet, jopa sadat tuhannet perennat ja tuhannet ruusupensaat. Ah.

Toivetta pitää vahvasti yllä tämä typerä valekevät, joka pitää ilman aivan arktisen koleana. Yritä tässä nyt pysyä optimistisena, pah.

Ps. Tämä oli tasan 300. postaus tähän blogiin. Sehän on pienen juhlan paikka... Kiitos siis kaikille teille ihanille tontilla vierailijoille tähänastisesta!

Siemeniä on liian helppo kylvää

Kouhaisu, lorautus ja painallus. Niin helppoa on siementen piilottaminen multaan, kuten me kaikki tiedämme. Mutta jos aseta itselleen selviä rajoja sille, kuinka monta kertaa toimenpiteen voi toistaa, kerjää hankaluuksia. Kymmenien taimien kanssa puljaaminen ei enää olekaan niin helppoa, varsinkin kun kelit pysyvät talvisina eikä pihalla odota lämmitettyä kasvihuonetta.

Sitten on ikkunan edukset ja kellarin nurkat ja ruokapöydät täynnä pikkuisia potteja, joiden asukkaat kaipaavat paljon valoa ja viileähköä ilmaa. Järjestele sellaiset olosuhteet sitten kaikille, juu.

Noh, nyt on Geraniuminkin vain selvittävä tekostensa seurauksista, hah. Tomaatit ovat tänä keväänä tässä vaiheessa jo tämän kokoisia:

Voiko lajikevalinta merkitä todella niin paljon, että viime vuonna samaan aikaan kylvetyt tomaatit (myös avomaalle ja ruukkukasvatukseen tarkoitetut lajikkeet) olivat tässä vaiheessa vasta sormen pituisia? 

Taimet kasvoivat samanlaisissa olosuhteissa kasvivalon alla kellarissa, tosin tänä vuonna laitettiin uudet loisteputket niiden vanhojen rinnalle, eli olisiko valon lisääntymisessä tämä villakoiran ydin?

Paprikat ja chilit ovat kasvaneet jo muutaman viikon olohuoneen ikkunahyllykössä, joten ne ovat ihan ulkoa tulevan valon varassa. Hyvin on niilläkin kasvu startannut, pensaspaprikat ('Redskin F1') ovat avanneet kukintojaan ja minä kykin niiden äärellä sivellin kädessä mehiläistä matkien. Ehkä tämä valepölytys on ollut hyödyksi, ehkä ei, mutta pientä hedelmän alkua on näkyvissä:

Myös koristemaissi on huomattavasti isompi tässä vaiheessa kuin viime vuonna. Kylvöt ovat tapahtuneet suunnilleen samoihin aikoihin, ainoa ero on tuossa valon määrässä/ laadussa. Nämä alkavat kyllä näyttää jo aika koomisilta makuuhuoneen ikkunan edessä silityslaudalla kököttäessään :)

Eipähän tarvitse silittää mitään, ei vaan pysty.

Kylvin ekaa kertaa riippalobeliaa, tässä taimia kuusi viikkoa kylvöstä:

Joo, alkaa heilläkin olla kaipuu ulos, vilvoittavien tuulten ja lämpimän auringon alle. Tulisi vaan nyt tolkullisemmat kelit, niin pääsisi totuttamaan taimia ulkoilmaan. Ja saisi tilaa uusille pikkutaimille, joita valitettavasti olen taas laittanut tulemaan... Hiukan 1980-luvun henkistä ipomoeaa (I. purpurea 'Carnevale di Venezia') ja ihan uutta tuttavuutta, jonka toin Floriade-näyttelystä.

Kyseessä on Clematis chiisanensis -niminen monivuotinen köynnös (suomeksi pagodikärhö), lajikenimeltään 'Korean Beauty'. Sopii aurinkoon ja puolivarjoon, kasvaa maksimissaan kolmemetriseksi ja kukkii loppukesällä. Saa nähdä, itääkö, kasvaako, pärjääkö, kukkiiko ja talvehtiiko. Hmm, paljon on jännitettävää :) Mutta jos tämä on yhtään niin helppo ja ihana kuin kiinankärhö (C. tangutica), niin olen iloinen ja kestän kaikki taimikasvatusajan tilapulavaivat valittamatta, hah.

Ostin pääsiäisreissulla Pohjanmaalta tällaisia käteviä kylvöastioita, nimenomaan hajakylvöä varten. Aina ei jaksa tai ehdi laittaa jokaiselle siemenelle omaa pottiaan, vaan kaataa niitä pussista rennolla ranteella isompaan astiaan, josta voi sitten napsia parhaat taimet omiin yksiöihinsä. Paitsi että en raaski heittää yhtään huonoakaan tainta yleensä pois, vaan asettelen ne kuuliaisesti omiin rasioihinsa. Ja sitten ollaan taas hankaluuksissa.

Astioihin piti tehdä pohjaan reiät, muuten on ylikastelun vaara. Tein poraukset lämmitetyllä grillaustikulla, joka toimii näköjään noutoruokarasiaa paksummassakin muovissa.

Ulkonakin onneksi tapahtuu jo jotain, hyisestä säästä huolimatta. Sinivuokkoja, krookuksia ja ruohosipulin alkua, niitä ainakin on jo ilmaantunut. Ja kaupasta ostin pääsiäisrääppiäisistä helmililjoja, jotka nostin tolpan nokkaan sinertämään.

Viime syksynä niin ikään alelaarista hankittu jouluruusu on availemassa kukkiaan.

Kasvi ei tietenkään enää syksyllä kukkinut, joten on jännä nähdä, minkä värisiä kukkia näistä lopulta tulee. Se lappukin siitä taimipurkin kyljestä oli kadonnut, joten melkein tuli ostettua sika säkissä ;) Paitsi että kasvien kanssa säkistä ei koskaan voi paljastua mitään ikävää. Katsokaa vaikka tätä Floriadessa bongattua yksityiskohtaa:

Tuossa isolla "kasviseinällä", yrttien ja luonnonyrttien kanssa kasvaessaan voikukkakin on hauska ilmestys. Ehkä tosin olen itse niitä niin paljon tontilta nyppinyt, että ihan ekaksi en sitä uudelle kasvielementtiseinälle valitsisi. Tosin tarina kertoo japanilaisista turisteista, jotka olivat bussin ikkunasta nähneet voikukkapellon ja ihastelleet sitä huokaillen ääneen :)

Noh, pientä helpotusta tähän itseaiheutettuun kasvitulvaan on jo olemassa, nimittäin perhe oli ystävällisesti hankkinut etukäteiseksi synttärilahjaksi pihalle uuden taimihuoneen! Tuossa paikassa on aiemmat keväät nököttänyt muovihuppuinen kasviteltta, joka viime syksynä oli jo valmis kasvitelttojen kaatopaikalle.

Nyt sille paikalle oli kohonnut tukevampi ja isompi rakennelma, jota suurella ilolla tervehdin.

Wu-huu, siinä on tukevat seinät ja avattava kattoluukkukin :) Merkiltään huone on Palram, hinnan ja muut tiedot aion myös selvittää. Mies lupasi laittaa hyllyt pikimmiten paikalleen. Nyt siellä on puutarhapenkki, jonka päällä orvokit totuttelevat ulkoilmaelämäänsä.

Ne ovat olleet ulkona yötä päivää sunnuntaista asti ja hyvin näyttävät pärjänneen. Kohta ehkä raaskin istuttaa heidät taivasalle, ja sitten karaista itseni siirtämään sisältä tänne jotain muuta. Pääsee sitten tarvittaessa vaikka silittämään. 

Terveiset Floriadesta!

Voi hyvä luoja. Pöhköksihän siellä meinasi tulla, Floriadessa. Jo pelkkä näyttelyalueelle saapuminen teki niin hyvää, ihan ensin sieraimissa. Ilmassa (viileässä) leijui nimittäin mahtava hyasintin tuoksu, niitä oli istutettu isoihin ruukkuihin pal-jon.

Ja kun portista pääsi sisään, alkoi silmille vyörytä sellainen sipulikukkien väri-iloittelu, että valkoisen, harmaan ja ruskean eri sävyihin tottuneet näkimet eivät olleet uskoa itseään. Hyasintteja, tulppaaneita, narsisseja, helmililjoja, keisarinpikarililjoja... kaikkea kaikissa sävyissä ja monenlaisissa yhdistelmissä.

Ilma oli aamupäivisin vielä kovin viileä (+5° C), mutta iltapäivästä alkoi jo tarjeta paremmin (+15° C). Viileyttä ei tosin huomannut, kun oli niin kiire ahmia värejä ja tuoksuja ja muotoja. Hikihän siinä paremminkin meinasi tulla.

Floriade siis järjestetään Hollannissa joka 10. vuosi. Pää on vieläkin aika pyörällä kaikesta nähdystä, mutta aloitan näillä sipulikukilla – joita ajankohdasta johtuen oli luonnollisesti nyt runsaasti.

Tässä pieni kooste siitä, millaisia kombinaatioita maassa ja ruukkuistutuksissa näkyi:

Hyasintteja oli istutettu myös orvokkien sekaan, kuten sinisävyisessä yhdistelmässä näkyy, sekä puun juurelle ruukkuun, kuten alaoikealla.

Mikään värikombo ei ole väärä, kuten yläoikean kuva todistaa. Ja ruukuissa kasvoivat myös kaksi alinta settiä, aivan mahtava tuo luumun sävyinen hyasinttiruukku mielestäni.

Tumma ja oranssi orvokkikin menevät näin nätisti kimpassa. Vierellä oleva penkki on kirkkaan pinkki, ja silti näyttää vallan hyvältä. Ei taida olla vääriä väriyhdistelmiä tässä lajissa lainkaan, luontoäiti pitää siitä huolen...

Kävelin tällä 66 hehtaarin näyttelyalueella kahtena päivänä yli viisi tuntia molempina päivinä, ja jaloissa sen kyllä tuntee. Aika paljon olisi ollut ostettavaakin, otin mukaan vain käsimatkapakaasin, että en sitten sorru mihinkään... onneksi Venlon kaupungissa (pienessä sellaisessa) oli laukkukauppa, josta sitten ostin uuden matkalaukun, hah. Daalioita innostuin ostamaan, ja liljoja. En tosin ihan mahdottoman paljon, mutta sen verran, ettei käsipakaasiin mahduttamisesta ollut toivoakaan :)

Kerron toisessa postauksessa vielä sisätiloissa järjestettävästä kukkanäyttelystä, jossa taju meinasi lopullisesti lähteä... kokonaispinta-alaa tässä lasisessa Villa Florassa on 7 500 neliötä, joten sinne (myös) mahtuu paljon kaunista. 

Jos nyt mietitte Euroopan-matkaa tälle keväälle tai kesälle tai alkusyksylle, niin pohtikaa vakavasti Floriaden-reissua. Aivan mahtava paikka ja kokemus! Annan mieluusti reittivinkkejä tuonne Venloon matkustamisesta.

Toivottavasti näillä kuvilla pahin talven jälkeinen värinälkä helpotti hiukan?

Happea orvokeille

Vihdoin takaisin taimien - ja Blogistanin - äärellä. Kylläpäs näitä molempia tuli mökkeillessä ikävä.

Ja vihdoin ulkolämpötila on sen verran plussan puolella, että ikkunalaudalla kukkivat orvokit voi siirtää totuttautumaan tuulen tuiverrukseen ja lämpötilojen vaihteluihin.

Taisi olla heille ihan viimeiset hetket päästä ulkoilemaan, sillä mullan pinta alkoi monessa potissa elää jo omaa elämäänsä eli kasvattaa valkoista päällystettä. Kasvit kyllä ovat vielä ihan ok, kukkivat runsaasti ja ovat reippaan oloisia. 

Hassua oli kyllä joutua nyppimään kukkineita kukkia, jottei kasvit ala siementämään: justhan ne siemenestä kasvatettiin!

Tuon nimettömän, alunperin oranssi-liilan orvokin lisäksi tummat 'Bowles Blackit' ovat alkaneet viritellä kukintoja.

No ne kaikki taitavat katsoa juuri toiseen suuntaan, höh. Mutta nyt on niin kamala kiire ja täpinä, ettei ehdi ottamaan uutta kuvaa: lähden huomenaamulla Hollantiin, katsastamaan Euroopan suurimman puutarhanäyttelyn, Floriaden antia. En meinaa pysyä liitoksissani, kymmenen vuotta tätä on odotettu... Floriade järjestetään siis joka 10. vuosi, kävin tapahtumassa myös vuonna 2002.

Aamulla lento kohti Düsseldorfia ja siitä junalla Hollannin puolelle. Kamera täytyy tänään huoltaa ja hammasharja pakata, ja vielä töitäkin tehdä. Ajatus liitää kyllä kieltämättä jo kaukana :)

Se on siis jätettävä taimet taas muutamaksi päiväksi huoltojoukkojen varaan. Hyvin he ovat kasteluista selvinneet, voin lähteä leppoisin mielin. Ja orvokit pyydän nostamaan öiksi sisään, vaikka kovia pakkasia ei liene enää luvassa, saavat jäädä lopullisesti ulos sitten reissusta palattuani.

Laitan tähän vielä kuvan jälkiruoka-annoksesta, jollaisen bongasin Time-lehdestä. Sen on valmistanut tanskalaisen, maailman parhaaksikin valitun Noma-ravintolan chef René Redzepi.

Kuva: Time

Valkoinen puikula on islantilaista skyr-rahkaa ja vaaleanpunaiset pallerot ruusunmarjamarenkia. Mutta nuo syötävät kukkaset ovat kyllä huikea piste iin päälle: krassia ja samettikukkaa sieltä ainakin tunnistin, ja tuo sininen näyttää kurkkuyrtiltä.

Lähetänkin tässä vienon pyynnön lentoyhtiölle, että huomenaamulla eteeni, riville 21 saa kantaa tällaisen annoksen sen nakkimunakkaan sijaan. Kiitos.

Paljonko on riittävästi?

Kun tulee samettikukkien kylvön aika, täytyy vetäistä jäillä täytetty ämpäri päähän. No, kuvainnollisesti tietty, mutta tosi viileänä saa pään oikeasti pitää. Samettikukka on kertakaikkiaan niin kiitollinen kasvatettava: itää nopeasti, kasvaa tanakasti, kukkii takuuvarmasti ja ilahduttaa marraskuulle saakka.

Olen tuupannut samettikukkia lähinnä yrttipenkkiin...

... niin ettei sinne ole järin paljoa yrttejä ole enää mahtunutkaan.

Noh, pähkäilin kahden siemenpussin äärellä, että montako pottia laitetaan tätä pikkuaurinkoa tulemaan. Ikkunahyllykkö on täynnä eikä kellariinkaan kasvilamppujen alle periaatteessa mahdu enää mitään. Kylvöksiin tarvittavat nimikyltitkin olivat loppu, eihän ne toistasataa jäätelötikkua sitten koko kevääksi riittäneetkään.

Nimikylttejä oli tehtävä lisää maitotölkistä. Ajattelin, että Valio ja tölkin kuvittanut Klaus Haapaniemi saavat myös päättää samettikukkien määrän – ne säleet kelpuutetaan, joissa on Haapaniemen piirustusta, ja kaikki ne saa käyttää, hah.

Kahteenkymmeneen säleeseen osui piirustusta, mutta täytyy myöntää, että laitoin vielä neljä pottia kiellon päälle ;) Saa nähdä, riittääkö tuo määrä samettikukkia nyt mihinkään, olisihan niitä voinut helposti laittaa vaikka tuplamäärän, jos vaan tila olisi antanut myöden. Nimikylttiaineksia kyllä olisi löytynyt jääkaapista lisää, nou prob.

Ostin sittemmin kyllä "oikeita" nimikylttejäkin, näitä muovisia perusläpsykkeitä.

Värikkyys ja uudelleenkäytettävyys on kiva juttu, mutta ainakin pari kertaa saa tekstin kyllä vahvistaa, kun sitä tuohon lyijykynällä raapustaa. Ei meinaa millään tarttua, ei.

Näin jossain webbisivulla tällaisen hiukan tyylikkäämmän merkkaustikun.

Tuohon korkkiin pitäisi kirjoittaa paksulla kestotussilla, jotta teksti tarttuisi. Mutta olisihan tuo tyylikäs, varsinkin, jos kasvatuksessa olisi viiniköynnös?

Ja supertyylikästä olisi tietysti käyttää shamppanjapullon korkkia.

Juhlavat korkit sopisivat esimerkiksi ruusujen juurelle – tai vaahtokarkkipensaan. Oui!

Juhlavaa, aurinkoista ja toivottavasti myös kauniin keväistä pääsiäistä teille kaikille! Kuplilla tai ilman.

Linnunpoikien pehmopatjat

Siinä se kevät sitten meni, taas on lunta maassa yli 20 senttiä ja lisää satelee. Ottaa kupoliin aika rankasti, ei olisi kyllä yhtään enää huvittanut saada tuoretta valkoista maisemaan. Sulaahan se joskus, mutta nyt ei kiinnosta edes arvailla, että milloin. Tyhmää, tyhmempää, suomalaista ikitalvea.

Jouluruusu kurkkaili jo muutama päivä sitten innokkaana, että joko saa tulla.

Kukkanuppuja oli näkyvissä jo joulukuussa, kun yöpakkaset eivät olleet kunnolla puraisseet pihaa. Nyt nuput olivat tulleet enemmän ulos suojastaan.

Ja nyt ne ovat nietosten peitossa, voi mrrrr.

Kevät näytti eilen olevan pikkuhiljaa etenemässä, joten tyhjensimme lintupöntöt viime vuotisista sisustuksista. Ja kylläpä ovatkin tali- ja sinitiaispariskunnat tehneet poikasilleen komeat patjat.

Materiaalina on käytetty heinää, sammalta ja vasemmanpuoleisessa myös koirankarvoja tai muuta eläinmateriaalia. Tai voihan tuo höytyvä olla lintujen höyhenpeitteestä? Patjat ovat 5-6 senttiä paksuja ja todella pehmeitä. Tiaiset olisivat ihan huippuhyviä työntekijöitä Hästens-patjatehtaalla...

Viime vuonna tiaiset aloittivat pönttöjen sisustamisen huhtikuun puolivälissä. Toivottavasti lumet sulavat äkkiä, jotta linnut saavat jatkaa kevätpuuhiaan. 

Puutarhureista ja heidän puuhistaan puhumattakaan.

Risiinille runsaampi koti

Risiini teki ensimmäisen varsinaisen lehtiparinsa, ja samalla hetkellä kasvin asumus alkoi näyttää suhteessa aika pieneltä. Ajattelin, että ehkä kasvi tarvitsee enemmän tilaa, ja näin tosiaan oli. Juuret ristelivät jo pitkin poikin multapaakun reunamia.

(Kylläpä tuo kumihanska näyttää tyhmältä, mutta kynnenalusia piti yrittää säästellä.) 

Laitoin kasvit vain hiukan isompaan purkkiin, niin eivät ehkä intoudu kasvattamaan juuria lehtien kustannuksella.

Nuo lehdet ovat parin kuukauden päästä kahden kämmenen kokoisia. Jos se kesä siis tulee – tällä hetkellä sataa lunta eikä kesäkelejä pysty oikein kuvittelemaankaan.

Kevättä on kyllä näkyvillä ikkunahyllykössä, jossa orvokit kukkivat iloisesti, lumisade taustanaan.

Alan oikeasti olla vaikeuksissa näiden kanssa, sillä ulos niitä ei voi vielä viedä, ei oikein edes karaistumaan, mutta ikkunalla ne eivät voi asua loputtomiin. Ensinnäkin tilaa tarvitaan jo muille taimille, ja toisekseen olosuhteet eivät kuitenkaan ole parhaat mahdolliset orvokin elää ja kasvaa. Tarvitaan ulkoilmaa ja vaihtelevia säitä – mutta ei ihan näin vaihtelevia.

Ennuste lupaa samanlaista säätä ainakin viideksi seuraavaksi päiväksi, joten ulos en taida niitä saada pääsiäiseksi. Seuraava yritys on sitten vasta pääsiäisen jälkeen. No, onneksi Suomen kevätsäät saattavat kääntyä lämpöisiksi yhtä nopeasti kuin kylmiksikin.

Bongasin eilen pihalla hauskan näyn. Olen nähnyt oraville tarkoitetulla pähkinäautomaatilla ruokailemassa vain tali- ja sinitiaisia kahtena kuluneena talvena. Ne ovat lentäneet sisään boksiin ja hakeneet sieltä kokonaisia maapähkinöitä. Eilen kuitenkin koivun runkoa kiipesi määrätietoisesti harmaanruskea orava, joka teki aivan oikeaoppisen maapähkinänhakumatkan.

Ensin pitkä kurotus...

... ja pähkinän kanssa ulos.

Ja sitten syömään. 

Ja minuutin päästä käännös vasempaan ja uusi kurotus kannen alle.

Orava söi tuossa kaikessa rauhassa 6-7 pähkinää, ja jatkoi sitten matkaansa. Hyvin se osasi lopettaa, kun vatsassa tuntui siltä, eikä jatkanut vain huvin vuoksi lounassessiotaan...!

Tänä talvena, nimenomaan tämän vuoden puolella, ulkosalla on näkynyt erityisen runsaasti eläimiä. Helmikuussa eräänä lauantai-iltana puolenyön aikaan näin ikkunasta, kuinka muutaman metrin päässä kävelytiellä jolkotti kaksi suurta kettua. Maaliskuussa iltakymmeneltä joen jäällä ja penkereillä hiippaili puolestaan kolme supikoiraa ja pari viikkoa sitten aamulla hangella loikki lumikko. Rusakko puolestaan lököili naapurin havuaidan alla, eikä lähtenyt liikkeelle, vaikka olin metrin päässä siitä.

Pari viikkoa sitten pihalle saapui kestovieras fasaani, joka käy nokkimassa lintujen siemenautomaatista tippuvat siemenet. Hän on kyllä mainio tapaus, sillä jos pihalle sattuu aamuisella koiranpissitysreissulla samaan aikaan, niin hänelle pitää jättää portti auki. Fasaani kyllä lentää pihalle, muttei millään viitsisi lentää sieltä pois, vaan kulkee mieluummin ylväästi ja hitaasti avonaisesta portista :)

Lintuja on käynyt siemenkransseilla ja muilla ruokapisteillä seuraavanlaisesti (laitan listan lähinnä omaksi muistikseni, eivät ole harvinaisuuksia):

talitiainen, sinitiainen, varpunen, keltasirkku, viherpeippo, vihervarpunen, mustarastas, harakka ja varis. 

Keltasirkkuja kävi isoina parvina ja näky houkutteli paikalle myös vihollisia.

Tämän sirkun kohtaaman sulkasadon takana on todennäköisesti varpuspöllö. Se tulee talvella metsistä pihoihin juuri ruokintapaikkojen takia evästä etsimään, ja saalistaa silloin myös päiväsaikaan. Muina vuodenaikoina tämä pieni, 16-17 cm:n pituinen varpuspöllö on valppaimmillaan hämärissä, kertoo Lasse J. Laineen Suomalainen lintuopas (hyvä opus!).

Tuosta sirkusta ei jäänyt jäljelle muuta kuin höyhenkasa, veripisaraakaan ei hangelta löytynyt. Noh, onhan sen pöllönkin tietysti aterioitava, ja minä olin tässä ateriassa nyt osaltani auttavana kätenä... uh.

Lintujen ja oravien ruokintapisteet ovat vielä paikoillaan, mutta uusia kransseja en enää tee, sillä rasva alkaa reilummilla plussakeleillä sulaa ja kranssin palat tippuvat puusta maahan. Eivät ne kyllä siihen pitkäksi aikaa jää, vaan isot linnut vievät ne mukanaan, olen huomannut.

Ja nyt huomaan, että näistä postauksista on alkanut tulla kilometrin pituisia, eli skarpataan jatkossa tätä kirjoittelua lukijaystävällisempään muotoon.

Mukavaa virpomis- ja aprillauspäivää, toivottavasti teitä huijataan lempeästi!